Äiti pahoinpitelee lastaan henkisesti.

Ikäimmeinen

Äiti kyttää isän vkl-tapaamisia soittamalla joka päivä lapselle kysyen "mitä olet puuhaillut".
Isovanhemmille vastaa, kun ohiajaessaan kävisivät tervehtimässä lasta, "valitettavasti emme ole kotona".
No, tästä on aikaa. Isä kyllästyi ainaiseen kyttäämiseen ja luovutti :`)
Isovanhempien (isän vanhempien) viesteihin ei vastaa.

Lapsella on oikeus kaikkiin sukulaisiinsa, olivatpa he millaisia hyvänsä.

Isän vanhemmat ovat ihan yhtä hyviä kuin äidin vanhemmatkin."Eivät ryyppää ja rällää"

Mitä äiti kertoo lapselle kun ei ole tavannut pitkään aikaan isäänsä tai isovanhempia?
Henkistä väkivaltaa lasta kohtaan. Se on mielestäni pahinta mitä vanhempi voi lapselleen tehdä.

Itkuja ja valvottuja öitä takana useita ja suuri huoli lapsenlapsesta ja hänen tulevaisuudestaan.

17

989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sukulaissuhteet

      Miten se on kyttäämistä jos kysyy mitä lapsi on puuhaillut ja onko kivaa jne. Erikoista.
      Se taas on oikeasti kummallista ettei hän ole suonut tapaamisia lapsensa ja teidän isovanhempien välillä.

      • ikäimmeinen

        Kyllä äidin pitää sen verran kunnioittaa isää ja lasta, että antaa heidän viettää rauhassa yhteistä aikaa. Se aika on kuitenkin niin vähäistä minkä lapsi saa viettää isänsä kanssa.
        Äiti voi kysellä puuhailut tapaamisen jälkeenkin. Viikonloppu on lyhyt aika niin miksi äidin pitää pilata se vähäinenkin laatuaika jokapäiväisellä soitolla?

      • äidinoikeus
        ikäimmeinen kirjoitti:

        Kyllä äidin pitää olla huolissaan lapsesta ja kysellä mitä kuuluu mmiten siellä menee. Ei kukaan äiti jätä lastaan heitteille.
        Pitääkö isän pilata laspsen elämä että haukkuiu äidin? Se vasta kauheaa onkin. Äidin kuuluu tietää lapsesta kaikki myös silloin kun vierailee isän luona, vain äiti tietää lapsen parhaan.

      • isänoikeus
        äidinoikeus kirjoitti:

        Kyllä äidin pitää olla huolissaan lapsesta ja kysellä mitä kuuluu mmiten siellä menee. Ei kukaan äiti jätä lastaan heitteille.
        Pitääkö isän pilata laspsen elämä että haukkuiu äidin? Se vasta kauheaa onkin. Äidin kuuluu tietää lapsesta kaikki myös silloin kun vierailee isän luona, vain äiti tietää lapsen parhaan.

        Kyllä isän pitää olla huolissaan lapsesta ja kysellä mitä kuuluu miten siellä menee. Ei kukaan isä jätä lastaan heitteille.
        Pitääkö äidin- ja viranomaisen pilata lapsen elämä että haukkuu isän? Se vasta kauheaa onkin. Isän kuuluu tietää lapsesta kaikki myös silloin kun vierailee äidin luona, vain isä tietää lapsen parhaan.

    • voivoisentään

      Tuollaista tapahtuu meillä jo ilman eroakin. Tuollaiselle äitille lapset ovat pelinappuloita. En sillä sano etteikö rakastaisi heitä, mutta oma vaimo käyttää sumeilematta hyväkseen sitä, että on päähuoltaja. Ei mulla isänä oikein ole, mitään mahdollisuutta vaikutta lasten oloihin kuin korkeintaan huonontaa niitä ja sitä en halua. Tämä tasa-arvo ei ole vielä rantautunut tänne huoltajapuolelle minusta. En tällä halua kaikkia äitejä ja naisia syyllistää, vaan se että lapsista päättää karrikoidusti yksi ihminen, niin tähän on mahdollisuus. Mikään laki tai säädös ei tue vanhempien yhteistä näkemystä kasvatuksesta, vaan äitillä on siihen ns. veto-oikeus vielä.

    • Provoa taitaa pukata

      NO VOI HYVÄNEN AIKA NÄITÄ KETEERLLISIA IHMISIÄ!!!

      Kyllä niistä äideistä yriteään tehdä syyllisiä joka hemmetin asiaan!!!!!!!!

      Äiti ei tee ikinä mitään oikein tekee miten tahansa.

      Olet huono äiti jos annat lapsesi hoitoon, ja jos et anna, olet sittenkin huono.

      Jos soitat lapselle, olet huono äiti, ja jos et soita, olet huono kun et välitä lapsesta.

      • ikäimmeinen

        No meitä on moneksi. Joku voi provosoitua herkemmin kuin toiset.
        Älä yleistä. Meitä äitejä on monenlaisia, hyviä, huonoja ja siltä väliltä.
        "Huonoista" juttu lentää kauemmaksi. Hyvät palkitaan tavalla tai toisella, kuten myös isätkin.

    • einiinhyvääitee

      Olen kolmen lapsen yksinhuoltaja, ihan virallisestikin. Meillä lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu. En soittele enkä laulele, jos ei tarvitse muistuttaa mistään esim. lääkkeistä.
      Lapsilla on oikeus tavata isäänsä, ei toisinpäin. Ja on isän velvollisuus tai oikeus viedä lapset tapaamaan omia vanhempiaan. Meillä isovanhemmat jo kuolleet, mutta isä niin huonoissa väleissä sukunsa kanssa, että nekin tapaamiset ovat jääneet minun hoidettaviksi.
      Jokaiseen riitaan tarvitaan kaksi. Keskustele oman lapsesi kanssa ja lopeta turha syyllistäminen.

      • ikäimmeinen

        Upeata, että pidät huolen siitä että lapsesi saa tavata/tutustua myös isän sukulaisiin.
        Aikuiset lapset vastaavat itse elämästään ja osaavat pyytää tarvittaessa apua.
        Lapsille ei pidä kostaa vanhempien erokiistoja olipa kyseessä isä tai äiti.
        Jos lapsen oikeutta tutustua tai viettää aikaa "etävanhemman" sukulaisten kanssa rikotaan niin kyseessä on henkinen väkivalta lasta kohtaan.

        En usko, että oikeus katsoisi etävanhemman sukulaisten tapaamisten eväämistä henkiseksi väkivallaksi. Näitä sukulaisiakin, kun on monenlaisia.

        Itse olen vain tullut siihen tulokseen, että sukulaisia ei ole koskaan hädän hetkellä liikaa. Tämä vain sattuu nykyihmiseltä usein unohtuvan. On helppo kieltää ja unohtaa sukulaisuus, mutta sitten kun on tarvetta avulle kiukutaan, kun toiset käyttäytyvätkin samalla tavalla.

      • ikäimmeinen
        einiinhyvääitee kirjoitti:

        Toisen vanhemman vieraannuttaminen on lapseen kohdistuvaa pahimman laatuista henkistä väkivaltaa ja siksi erittäin vahingollista lapsen kehitykselle. Henkinen väkivalta on Suomen lain mukaan tuomittavaa ja lain vastaista. Lisäksi suuressa osassa vieraannuttamistapauksista lapsen oikeus tavata vanhempia ei toteudu, joten myös sitä kautta vieraannuttaminen on Suomen laissa kielletty.

        Vieraannuttaminen on jatkuessaan erittäin vahingollista lapsen kehitykselle, koska se tapahtuu kaikkein rakkaimman ihmisen toimesta. Yleensä vieraannuttaja on oma lapsen oma äiti, isä tai isä/äitipuoli. Vieraannuttaja voi olla isovanhempi tai joku muu läheinen ihminen, joka on lapsen elämässä laajasti.

        Vieraannuttaminen huomataan yleensä vanhempien eron myötä, mutta vieraannuttamista tapahtuu myös yhdessä asuvissa perheissä. Käytäntö voi olla, että isä on koiraakin huonommassa asemassa perheessä. Lapsille opetetaan pienestä pitäen, että isän sanomisia ei kannata uskoa, hänen sanomisillaan tai tekemisillään ei ole merkitystä tai että päätökset tekee aina äiti. Lapset oppivat kasvaessaan, että isä tuo vain taloudellista hyötyä perheelle. Lapset aikuisina ajattelevat samalla tavalla, kun heidät on kasvatettu. Vieraannutettujen perheiden lapsista kasvaa tulevaisuuden vieraannuttajia.

      • kysymys.

        Miehetkö eivät koskaan tee väärin?

        Taas päästiin aiheeseen. Olen itse erossa saanut neljä alaikäistä lasta yksinhuoltoon ja isälle jäi yksi. Tätä isälle jäänyttä lasta olen viimeksi nähnyt melkein kolme vuotta sitten, sanaakaan ei ole vaihdettu.
        Minulle jääneet lapset ovat käyneet tapaamisissa säännöllisesti ja sukuakin on tavattu ilman isääkin.
        Olen ehkä leiviskäni hoitanut.

      • einiinhyvääitee

        Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun
        lain tarkoituksena on lapsen suhteen säilyttäminen
        kiinteänä vanhempaansa, jonka luona lapsi ei virallisesti
        asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto
        ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään
        yhtenäisenä ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa
        turvataan tapaamisoikeudella.

        Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit lapsen ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu
        tulee tehdä ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.

        Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu. Perustuslaissa on
        selkeästi ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa.

      • kysymys
        kysymys. kirjoitti:

        Miehetkö eivät koskaan tee väärin?

        Naisetko/ lastensuojelun-" viranomaiset eivät koskaan tee väärin; perättömin selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista "viranomais-" menettelyssä-

      • einiinhyvääitee
        einiinhyvääitee kirjoitti:

        Taas päästiin aiheeseen. Olen itse erossa saanut neljä alaikäistä lasta yksinhuoltoon ja isälle jäi yksi. Tätä isälle jäänyttä lasta olen viimeksi nähnyt melkein kolme vuotta sitten, sanaakaan ei ole vaihdettu.
        Minulle jääneet lapset ovat käyneet tapaamisissa säännöllisesti ja sukuakin on tavattu ilman isääkin.
        Olen ehkä leiviskäni hoitanut.

        Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun
        lain tarkoituksena on lapsen suhteen säilyttäminen
        kiinteänä vanhempaansa, jonka luona lapsi ei virallisesti
        asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto
        ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään
        yhtenäisenä ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa
        turvataan tapaamisoikeudella.

        Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit lapsen ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu
        tulee tehdä ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.

        Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu. Perustuslaissa on
        selkeästi ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa.

    • help

      Mummon kokemuksia: Rakastamme lapsen lapsiamme yli kaiken. Olemme saaneet kyllä viettää aikaa heidän kanssaan. Olemme alkoholin suhteen apsolutistejä. Lapsen lapset ovat nyt murrosikäisiä. Minulla myös iso murhe heidän henkisestä tasapainostaa.
      Emme koskaan ole aiheuttaneet heille mitään pahaa. Päinvastoin, he tykkäävät kovasti puuhailla meidän kanssamme.
      Lasten äiti kova manipuloija. Kykenemätön luottamaan kehenkään. Seurausta omasta traumaattisesta lapsuudestaan.
      Aivan pienestä pitäen äiti on soittanut ainakin noin 5 kertaa päivässä, kun lapset joskus ovat päässeet yö-kylään mummon ja papan luo. Äiti on kehottanut, että heidän pitää olla puheluidensa aikana suljettujen ovien takana. Kerran lapsi laittoi kännykkänsä kaiuttimen vahingossa päälle äidin soittaessa. Muut huoneessa olleet kuulivat äidin ensimmäisen lauseen: "Mitä pahaa mummo ja vaari on taas tehneet sulle?"
      Olen itkenyt näitä asioita useasti. Minulle manipuloijan teot eivät vaikuta. Tiedän mistä on kysymys, kun on itse ainoa täydellinen ihminen maan päällä. Suuri murheeni kohdistuu ainoastaan lapsen lapsiini.
      Tällainen lapsen henkinen väkivalta pitäisi myös kriminalisoida.
      Toivon, että nämä ressukat pystyisivät ainakin sitten isona, kun heitä ei enää niin paljoa kytätä ja kyylätä, puhumaan traumoistaan asiantuntijoille.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9121
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      82
      8451
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      6463
    Aihe