Koiran pakkomielteet & yli-impulsiivisuus?

Ja tarkennus: Jos koira on agressiivinen koiraa ei lähdetä selättämään, vaan ulkoilutuksen ongelmaa lähdetään selättämään hallinnalla.

"Esim meillä; koira on saalisviettinen metsässä elukoita kohtaan; jos saisi kiinni ottaisi kiinni ja tappaisi, mutta jos hyökkii kohden esim rullalautailijoita tai hiihtäjiä, jotka meillä oli kynnyskysymys joskus, juoksee hirveällä räkytyksellä luokse isotellen, sitten jää muutaman metrin päähän niistä pitämään showtaan, on siis epävarma eikä uskalla iholle kuitenkaan, luonne on vain sellainen että hyökkää kohden, eikä esim pakene, mikä olisi epävarmalle loogista.."

Tämä kuulostaa juurikin siltä, mitä meiltäkin löytyy. Juuri siitä syystä, että epäilen olevan epävarma, en ole lähtenyt koiraa rankomaan (se vaan nostattaisi kierroksia) vaan nimenomaan siedättänyt ja välimatkan päästä totutellut. Tuntuu vaan, että vaikka joihinkin asioihin jo suhtautuu paremmin, ei koskaan totu miten sen sanoisi siten, että voisi elää normaalimpaa elämää. Toisaalta ei ole pelkokaan (ainakaan näytä sitä, mikä oma lukunsa) vaan haluaisi saalistaa erinäisiä asioita tai siis liike saa sekoamaan. Toisaalta myös paikoillaan olevat asiat on pakko koiran tarkastaa. Voiko olla sekä epävarmuutta, mutta myös saalisviettiä? Ei haluaisi välttämättä hyökätä, mutta selkärangasta lähtee vietti, jonka seurauksena kuitenkin karkoittava rähinä esim. juuri kohdalla, jos rullaluistelija pääsee liian liki ohi?

Miten teillä kaikkiaan homma meni - alusta tähän päivään? Koira on meillä nyt 3 vuotias. Tiedän, että tie on pitkä ja edistystäkin on, mutta koiran perusluonne on niin impulsiivinen ja terävä, että tuntuu tottuuko ikinä ärsykkeisiin? Tätä siedättämistä on nyt takana pian 2 vuotta, mutta koiran perusluontoa/hermorakennetta se ei tunnu ainakaan kovin radikaalisti muuttavan. En usko, että teen mitä paljoa väärinkään, mutta tuo reaktiivisuus vaan ei häviä, vaikka pikkuhiljaa on kyllä siedättynyt, se on todettava.

Bogus kirjoitti:

"Esim meillä; koira on saalisviettinen metsässä elukoita kohtaan; jos saisi kiinni ottaisi kiinni ja tappaisi, mutta jos hyökkii kohden esim rullalautailijoita tai hiihtäjiä, jotka meillä oli kynnyskysymys joskus, juoksee hirveällä räkytyksellä luokse isotellen, sitten jää muutaman metrin päähän niistä pitämään showtaan, on siis epävarma eikä uskalla iholle kuitenkaan, luonne on vain sellainen että hyökkää kohden, eikä esim pakene, mikä olisi epävarmalle loogista.."

Tämä kuulostaa juurikin siltä, mitä meiltäkin löytyy. Juuri siitä syystä, että epäilen olevan epävarma, en ole lähtenyt koiraa rankomaan (se vaan nostattaisi kierroksia) vaan nimenomaan siedättänyt ja välimatkan päästä totutellut. Tuntuu vaan, että vaikka joihinkin asioihin jo suhtautuu paremmin, ei koskaan totu miten sen sanoisi siten, että voisi elää normaalimpaa elämää. Toisaalta ei ole pelkokaan (ainakaan näytä sitä, mikä oma lukunsa) vaan haluaisi saalistaa erinäisiä asioita tai siis liike saa sekoamaan. Toisaalta myös paikoillaan olevat asiat on pakko koiran tarkastaa. Voiko olla sekä epävarmuutta, mutta myös saalisviettiä? Ei haluaisi välttämättä hyökätä, mutta selkärangasta lähtee vietti, jonka seurauksena kuitenkin karkoittava rähinä esim. juuri kohdalla, jos rullaluistelija pääsee liian liki ohi?

Miten teillä kaikkiaan homma meni - alusta tähän päivään? Koira on meillä nyt 3 vuotias. Tiedän, että tie on pitkä ja edistystäkin on, mutta koiran perusluonne on niin impulsiivinen ja terävä, että tuntuu tottuuko ikinä ärsykkeisiin? Tätä siedättämistä on nyt takana pian 2 vuotta, mutta koiran perusluontoa/hermorakennetta se ei tunnu ainakaan kovin radikaalisti muuttavan. En usko, että teen mitä paljoa väärinkään, mutta tuo reaktiivisuus vaan ei häviä, vaikka pikkuhiljaa on kyllä siedättynyt, se on todettava.

Lue lisää

Meillä koria on yhä alle kaksi vuotias. Meidän koira ottaa rohkeutta minusta; eli kun minä olen läsnä se uskaltaa paremmin mennä tutustumaan pelkäämiinsä asioihin. Nuo hiihtäjät siis esimerkiksi se haukkui ja rähisi siinä lähellä ja teki hyökkimisiään, mutta ei mennyt muutamaa metriä lähemmäksi. Kun minä kävelin paikalle se "rauhoittui" ja ikävä kyllä sitten uskalsi lähelle, eli meni loikkimaan riemuissaan päälle. Eli koki kai, että kun minä olen paikalla nuo vieraat ihmiset ovat ystäviä, vaikka selkeän vihaisesti niihin suhtautui ennekuin olin paikalla.

Mä olen antanut aikaa koiralle, ihan rauhassa. Kun se pysähtyy jotain tuijottamaan (ei siis mitään riistaksi kelpaavaa9, niin olen antanut pysähtyä ja tuijottaa. Jutellut siinä samalla mukavia ja antanut välillä makupalaa suuhun. Ainakin meillä koira pysähtyy silloin kun se vielä on omasta mielestään turvallisen matkan päässä oudoksi kokemastaan asiasta. Tiedän, että jos en anna sitä aikaa, että se rauhassa silmillään ottaa infoa irti riittävästi ja patistan sitä eteenpäin (lähemmäksi) alkaa reakointi ja reakoiva koira ei kyllä enää mitään opi. Eli meillä ollaan edetty ihan koiran tahtisesti: kun se pysähtyy, siihen jäädään, kun se joitakin minuutteja on saanut tuijotella siltä etäisyydeltä, se yleensä etenee joitakin metrejä ja taas pysähtyy jatkamaan tuijotustaan, olen siirtynyt mukana ja jutellut mukavia ja antanut makupaloja. Kun ollaan muutamia koiran tahtisia siirtymiä tehty lähemmäksi näitä pelottavuuksia, olen pakittanut pois paikalta kovasti koiraa leikityttäen ja ollaan sitten kierretty jotain muuta kautta pois. Parina seuraavana päivänä käyty tekemässä samaa ja yleensä noin kolmantena päivänä koira on pystynyt jo menemään kyseisen paikan ohi ilman minkäänlaista jännitystä. Näin me ollaan siis menty ohi esim luistelukaukaloista, hiihtoladuista, harjoitusraviradasta, kirkosta (kun kellot soi) ja skeittipuistosta.

Toisten koirien, mopoilijoiden, pyöräilijöiden, juoksijoiden... kohdalla on varmasti vaikeampaa, koska ne pelottavat asiat eivät pysy silloin rajatulla alueella, luojan kiitos oma koirani ei ole niihin koskaan reakoinut.

Koiran terävyyteen ei juurikaan voi vaikuttaa, mutta voit vaikuttaa tosiaan siihen mihin se reakoi. Terävyys on vain positiivista koirassa, varsinkin jos kyseessä on harrastuskoira, kotikoiralle ei ehkä niinkään plussaa...

"Ei haluaisi välttämättä hyökätä, mutta selkärangasta lähtee vietti, jonka seurauksena kuitenkin karkoittava rähinä esim. juuri kohdalla, jos rullaluistelija pääsee liian liki ohi?"

Tulee vain mieleen, että terveen koiran aistit on sen verran hyvät että se kyllä havaitsee rullaluistelijan kauempaakin. Minusta tuo rollisi lisää epävarmuudesta, koira uskaltaa reakoida "esittää isottelevan eleensä" vasta kun kohde on jo poistumassa... Jos saalistaisi tai muuta rullaluistelijaa, niin hyökkäys tapahtuisi heti kun se sen havaitsee ja se havaitsee sen ennen sinua, varmasti ennen kuin se on jo kohdalla... Tuolla kadulla tulee vastaan useita koiria, jotka kävelevät vastaan ihan suht ok, varuillaan olevan näköisenä ja kun olette päässeet ohi alkaa räkytys tai tapahtuu hihnassa kiskaisu. Omistaja siihen yleensä sanoo koiralleen "ei" ja luulee, että uskoipas se hyvin kun heti lopetti. Omistaja ei vain tajua, että koira lopetti vain sen takia, kun se vastaan tullut koira luonnollisestikin vilkaisee taakseen havaitessaan räjähdyksen takanaan ja taas koirat on kuonotusten ja hyökkääjälle iskee taas heti epävarmuus...

... kirjoitti:

Meillä koria on yhä alle kaksi vuotias. Meidän koira ottaa rohkeutta minusta; eli kun minä olen läsnä se uskaltaa paremmin mennä tutustumaan pelkäämiinsä asioihin. Nuo hiihtäjät siis esimerkiksi se haukkui ja rähisi siinä lähellä ja teki hyökkimisiään, mutta ei mennyt muutamaa metriä lähemmäksi. Kun minä kävelin paikalle se "rauhoittui" ja ikävä kyllä sitten uskalsi lähelle, eli meni loikkimaan riemuissaan päälle. Eli koki kai, että kun minä olen paikalla nuo vieraat ihmiset ovat ystäviä, vaikka selkeän vihaisesti niihin suhtautui ennekuin olin paikalla.

Mä olen antanut aikaa koiralle, ihan rauhassa. Kun se pysähtyy jotain tuijottamaan (ei siis mitään riistaksi kelpaavaa9, niin olen antanut pysähtyä ja tuijottaa. Jutellut siinä samalla mukavia ja antanut välillä makupalaa suuhun. Ainakin meillä koira pysähtyy silloin kun se vielä on omasta mielestään turvallisen matkan päässä oudoksi kokemastaan asiasta. Tiedän, että jos en anna sitä aikaa, että se rauhassa silmillään ottaa infoa irti riittävästi ja patistan sitä eteenpäin (lähemmäksi) alkaa reakointi ja reakoiva koira ei kyllä enää mitään opi. Eli meillä ollaan edetty ihan koiran tahtisesti: kun se pysähtyy, siihen jäädään, kun se joitakin minuutteja on saanut tuijotella siltä etäisyydeltä, se yleensä etenee joitakin metrejä ja taas pysähtyy jatkamaan tuijotustaan, olen siirtynyt mukana ja jutellut mukavia ja antanut makupaloja. Kun ollaan muutamia koiran tahtisia siirtymiä tehty lähemmäksi näitä pelottavuuksia, olen pakittanut pois paikalta kovasti koiraa leikityttäen ja ollaan sitten kierretty jotain muuta kautta pois. Parina seuraavana päivänä käyty tekemässä samaa ja yleensä noin kolmantena päivänä koira on pystynyt jo menemään kyseisen paikan ohi ilman minkäänlaista jännitystä. Näin me ollaan siis menty ohi esim luistelukaukaloista, hiihtoladuista, harjoitusraviradasta, kirkosta (kun kellot soi) ja skeittipuistosta.

Toisten koirien, mopoilijoiden, pyöräilijöiden, juoksijoiden... kohdalla on varmasti vaikeampaa, koska ne pelottavat asiat eivät pysy silloin rajatulla alueella, luojan kiitos oma koirani ei ole niihin koskaan reakoinut.

Koiran terävyyteen ei juurikaan voi vaikuttaa, mutta voit vaikuttaa tosiaan siihen mihin se reakoi. Terävyys on vain positiivista koirassa, varsinkin jos kyseessä on harrastuskoira, kotikoiralle ei ehkä niinkään plussaa...

"Ei haluaisi välttämättä hyökätä, mutta selkärangasta lähtee vietti, jonka seurauksena kuitenkin karkoittava rähinä esim. juuri kohdalla, jos rullaluistelija pääsee liian liki ohi?"

Tulee vain mieleen, että terveen koiran aistit on sen verran hyvät että se kyllä havaitsee rullaluistelijan kauempaakin. Minusta tuo rollisi lisää epävarmuudesta, koira uskaltaa reakoida "esittää isottelevan eleensä" vasta kun kohde on jo poistumassa... Jos saalistaisi tai muuta rullaluistelijaa, niin hyökkäys tapahtuisi heti kun se sen havaitsee ja se havaitsee sen ennen sinua, varmasti ennen kuin se on jo kohdalla... Tuolla kadulla tulee vastaan useita koiria, jotka kävelevät vastaan ihan suht ok, varuillaan olevan näköisenä ja kun olette päässeet ohi alkaa räkytys tai tapahtuu hihnassa kiskaisu. Omistaja siihen yleensä sanoo koiralleen "ei" ja luulee, että uskoipas se hyvin kun heti lopetti. Omistaja ei vain tajua, että koira lopetti vain sen takia, kun se vastaan tullut koira luonnollisestikin vilkaisee taakseen havaitessaan räjähdyksen takanaan ja taas koirat on kuonotusten ja hyökkääjälle iskee taas heti epävarmuus...

Lue lisää

"Mä olen antanut aikaa koiralle, ihan rauhassa. Kun se pysähtyy jotain tuijottamaan (ei siis mitään riistaksi kelpaavaa9, niin olen antanut pysähtyä ja tuijottaa. Jutellut siinä samalla mukavia ja antanut välillä makupalaa suuhun. Ainakin meillä koira pysähtyy silloin kun se vielä on omasta mielestään turvallisen matkan päässä oudoksi kokemastaan asiasta. Tiedän, että jos en anna sitä aikaa, että se rauhassa silmillään ottaa infoa irti riittävästi ja patistan sitä eteenpäin (lähemmäksi) alkaa reakointi ja reakoiva koira ei kyllä enää mitään opi"

Sama! Olen tehnyt siis ihan samoin, mutta jotenkin nyt yli vuoden jälkeen alkaa vähän turhauttaa, kun tästä ei ns. edistytä.. eli pitäisi aina/usein katsoa kaukanakin kävelevä ihminen. En toki ole lopettamassa tätä työstöä, mutta kuten sanottu, tuntuu välillä vähän turhauttavalta. Toisaalta taas, äskenkin lenkillä pyörä sai ohittaa meidät ihan rauhassa (koira ei ees jännittynyt) kunhan istutin ojan puolelle ja palkkasin. Nyt ei enää tule sitä hullunvetoa & piippausta peräänkään (paitsi jos menee 5 pyörää peräkkäin, jolloin hermo ei enää pidä). Eli eteenpäin on kyllä menty. Kiva kuulla teidän kokemuksista!

Kiitos näistäkin. Juu, toki menen monesti, jos ehdin, tsekkaamaan rauhallisesti sen jännän asian ja sanon, että höpöhöpö eli kyllä käymme parhaamme mukaan nämä toteamassa yhdessä harmittomiksi. mutta silloin kun ne esim. on jonkun pihassa, en voi kuin poistaa meidät paikalta ja se, että vaikka kuinka käymme katsomassa, aina tulee uusia juttuja.. :/
Juttelen koiralle rauhallisesti ja kuten sanottua, se reagoi tähän parhaiten (ja tottelee puhetta nätisti, kunnes tulee asia, joka ylittää koiran reagoitnikynnyksen) ja aina ei enää pahinta reaktiota tulekaan, mutta se perusvalmius on aina koirassa.

Ehkä juuri epävarmuuttaan, koira tuntuu nauttivan rutiineista eli tutuista lenkkiympäristöistä, joilla reagonti onkin vähän siis hiipunut. Uudessa ympäristössä on aivan sekaisin ja hakee kaiken, mihin reagoida. Tämän takia olenkin tuttuihin lenkkeihin lisännyt aina pienen pätkän jotain uutta, jolloin hermokynnys pysyy vielä suht. matalana. Ongelmana tuohon liikunnan lisäämiseen on se, että jokainen lenkki lisää painekattilamaisuutta, siis jos tulee ihan hirveästi reagoitavia asioita. Näiden jälkeen alentanee stressiään nukkumalla tosi sikeästi, jolloin liikunnan lisääminen on suhteessa kierrosten nousuun. Nukkuakin sen on annettava, koska tuntuu nollaavaan koiraa hyvin. Koska asun kaupungissa, kaikki rauhalliset ulkoilumaastot ovat kiven takana ja vähintään usean kymmenen kilometrin päässä. :/ Käymme kyllä viikoittain metsässä liinalenkeillä. Koira ei siis varsinaisesti räyhää toisia koiria, tai siis räyhäähän se, mutta saman reaktion saa kissa, pyörä ym. ym. Ennakoimalla, istuttamalla ja palkkaamalla pääsemme tilanteista, jos ei liian paha, mutta tämä ei tunnu etenevän tästä vaan on aina valmiudessa.
Ja vielä, lähdemme aina rauhassa, koira odottaa, että astun ulos ovesta jne. Matka menee hyvin niin kauan kun/jos reagoitavaa tulee. Jos lähden kun koira unenpöppörössä, sitä säikympi ja murisevampi se on.

mutta toki tuota liikuntaa lisää pitäisi saada, vaikka koira onkin kooltaan pienehkö, se vaan pitäisi saada tapahtumaan siten, ettei se vaan lisää koiran kierroksia..

Bogus kirjoitti:

Kiitos näistäkin. Juu, toki menen monesti, jos ehdin, tsekkaamaan rauhallisesti sen jännän asian ja sanon, että höpöhöpö eli kyllä käymme parhaamme mukaan nämä toteamassa yhdessä harmittomiksi. mutta silloin kun ne esim. on jonkun pihassa, en voi kuin poistaa meidät paikalta ja se, että vaikka kuinka käymme katsomassa, aina tulee uusia juttuja.. :/
Juttelen koiralle rauhallisesti ja kuten sanottua, se reagoi tähän parhaiten (ja tottelee puhetta nätisti, kunnes tulee asia, joka ylittää koiran reagoitnikynnyksen) ja aina ei enää pahinta reaktiota tulekaan, mutta se perusvalmius on aina koirassa.

Ehkä juuri epävarmuuttaan, koira tuntuu nauttivan rutiineista eli tutuista lenkkiympäristöistä, joilla reagonti onkin vähän siis hiipunut. Uudessa ympäristössä on aivan sekaisin ja hakee kaiken, mihin reagoida. Tämän takia olenkin tuttuihin lenkkeihin lisännyt aina pienen pätkän jotain uutta, jolloin hermokynnys pysyy vielä suht. matalana. Ongelmana tuohon liikunnan lisäämiseen on se, että jokainen lenkki lisää painekattilamaisuutta, siis jos tulee ihan hirveästi reagoitavia asioita. Näiden jälkeen alentanee stressiään nukkumalla tosi sikeästi, jolloin liikunnan lisääminen on suhteessa kierrosten nousuun. Nukkuakin sen on annettava, koska tuntuu nollaavaan koiraa hyvin. Koska asun kaupungissa, kaikki rauhalliset ulkoilumaastot ovat kiven takana ja vähintään usean kymmenen kilometrin päässä. :/ Käymme kyllä viikoittain metsässä liinalenkeillä. Koira ei siis varsinaisesti räyhää toisia koiria, tai siis räyhäähän se, mutta saman reaktion saa kissa, pyörä ym. ym. Ennakoimalla, istuttamalla ja palkkaamalla pääsemme tilanteista, jos ei liian paha, mutta tämä ei tunnu etenevän tästä vaan on aina valmiudessa.
Ja vielä, lähdemme aina rauhassa, koira odottaa, että astun ulos ovesta jne. Matka menee hyvin niin kauan kun/jos reagoitavaa tulee. Jos lähden kun koira unenpöppörössä, sitä säikympi ja murisevampi se on.

mutta toki tuota liikuntaa lisää pitäisi saada, vaikka koira onkin kooltaan pienehkö, se vaan pitäisi saada tapahtumaan siten, ettei se vaan lisää koiran kierroksia..

Lue lisää

Oletko lukenut toissa (?) Koiramme lehden?

Siinä oli hyviä juttuja koirien elinympäristön virikkeellisyydestä ja koirien sopeutumiskyvystä niihin... Siitä ei ehkä mitään konkreettista niksiä teillekään käteen jää (muuten kuin osat valita seuraavaksi koiraksi kaupunkiin paremman sopeutuvaa rotua mahdollisesti), mutta ymmärtäisit paremmin. Muutenkin viimeisen puolen vuoden aikana Koiramme lehdessä on ollut hyviä koiran käyttäytymistä selittäviä artikkeleita, joitei kannata missata kun on kiinnostunut koiransa käyttäytymisen syistä. Koirasi voi hyvinkin olla vain yliviritetty ihan vain siitä syystä, että asutte kaupungissa...Silloin se tarvitsee vain rauhaa ja rutiineja, ei missään nimessä lisää sinne kaupungille vientiä...

... kirjoitti:

Oletko lukenut toissa (?) Koiramme lehden?

Siinä oli hyviä juttuja koirien elinympäristön virikkeellisyydestä ja koirien sopeutumiskyvystä niihin... Siitä ei ehkä mitään konkreettista niksiä teillekään käteen jää (muuten kuin osat valita seuraavaksi koiraksi kaupunkiin paremman sopeutuvaa rotua mahdollisesti), mutta ymmärtäisit paremmin. Muutenkin viimeisen puolen vuoden aikana Koiramme lehdessä on ollut hyviä koiran käyttäytymistä selittäviä artikkeleita, joitei kannata missata kun on kiinnostunut koiransa käyttäytymisen syistä. Koirasi voi hyvinkin olla vain yliviritetty ihan vain siitä syystä, että asutte kaupungissa...Silloin se tarvitsee vain rauhaa ja rutiineja, ei missään nimessä lisää sinne kaupungille vientiä...

Lue lisää

Heips, en ole lukenut. Täytyy kaivaa ko. lehti jostain käsiini, kiitti. Ja olen samaa mieltä tuosta ylivirittyneisyydestä, josta koira ei koskaan pääse täällä kaupunkioloissa eroon, koska joka päivä tulee jotain enemmän tai vähemmän kiihdyttävää eteen (pitäisi päästä jonnekin uralin vuoristoon vuodeksi.. >_< ). Ja siksi pyrinkin rutiinilenkkejä tekemään, lisäämällä aina silloin tällöin jotain uutta, mutta lyhyttä pätkää peruslenkkiin.

kiitos. Oletko siis sitä mieltä, että koira viedää tilanteissa vierellä ohi vaikka kaveri nousisikin kierroksille ja rähjäisi ärsykkeen tullessa kohdalle? Kun olen koittanut nimenomaan ennakoida ettei koira enää pääsisi rähjäämään mitään, kun tuntuu, että se vaan vahvistaa käytöstä. Jos ei muuta tästä meidän siedättämisestä ole ollut hyötyä, niin ainakin koiran kynnys reagoida on vähän noussut ja se malttaa siis paremmin. Tuntuu, että jos nyt en enää ennakoisi vaan veisin tilanteisiin -> reagointi, tilanne taantuisi takaisin ja epäilen, että tuo kyllä jatkaisi rähinää - kirjoitit, että tyhminkin oppii.. tämä ei ole tyhmä, mutta kuten sanottu selkeästi inan pakkomielteinen.

eli olen ajatellut, että pääasia, ettei mene niin pahoille kierroksille ja koittaa malttaa, mutta tosiaan tätä teemme sitten aina ja koko ajan, jos syytä on. Huoh, aika rankkaanhan tää on. Ja kun kirjotin, etten kaiketi tee mitään väärin tossa siedättämisessä, niin onkin sitten ihan eri asia MISSÄ on mennyt metsään, sillä puutuin tähän heti ongelman ilmaannuttua eli alle vuoden iässä. Mutta jokin mun touhuissa mättää, eteneminen kun on niin hidasta eikä ollenkaan luotettavaa.

Bogus kirjoitti:

kiitos. Oletko siis sitä mieltä, että koira viedää tilanteissa vierellä ohi vaikka kaveri nousisikin kierroksille ja rähjäisi ärsykkeen tullessa kohdalle? Kun olen koittanut nimenomaan ennakoida ettei koira enää pääsisi rähjäämään mitään, kun tuntuu, että se vaan vahvistaa käytöstä. Jos ei muuta tästä meidän siedättämisestä ole ollut hyötyä, niin ainakin koiran kynnys reagoida on vähän noussut ja se malttaa siis paremmin. Tuntuu, että jos nyt en enää ennakoisi vaan veisin tilanteisiin -> reagointi, tilanne taantuisi takaisin ja epäilen, että tuo kyllä jatkaisi rähinää - kirjoitit, että tyhminkin oppii.. tämä ei ole tyhmä, mutta kuten sanottu selkeästi inan pakkomielteinen.

eli olen ajatellut, että pääasia, ettei mene niin pahoille kierroksille ja koittaa malttaa, mutta tosiaan tätä teemme sitten aina ja koko ajan, jos syytä on. Huoh, aika rankkaanhan tää on. Ja kun kirjotin, etten kaiketi tee mitään väärin tossa siedättämisessä, niin onkin sitten ihan eri asia MISSÄ on mennyt metsään, sillä puutuin tähän heti ongelman ilmaannuttua eli alle vuoden iässä. Mutta jokin mun touhuissa mättää, eteneminen kun on niin hidasta eikä ollenkaan luotettavaa.

Lue lisää

En ole mikään asiantuntija ja voin olla totaalisen väärässä, mutta itselle tulee tunne että olet alkanut siedättämään turhaan ja sillä tavalla "tehnyt numeron" kaikista koirasi pällistelyistä ja tuijotteluista ja koira on ikään kuin oppinut reagoimaan kaikkeen liioitellusti. Vaikeaa toki on sanoa paljon juuta tai jaata kun eihän sitä sanallisista kuvailuista monestikaan ota selvää, että miten tilanne todellisuudessa on...

Minusta vähän kaikilla koirilla (ainakin mitä tunnen ja olen omistanut) on noin vuoden ikäisenä sellainen kausi, että lyödään maate kentälle ja kyylätään esim. vastaantulevaa tai jossain kauempana menevää koiraa, ärhennellään rullalautailijoille jne. jne... Parhaiten näistä on mielestäni selvinneet ne, jotka ei tee numeroa asiasta, kun vaan sanovat reippaasti että "mennään" tai muuten tekevät selväksi ettei makoilua, tuijottelua ja ärhentelyä nyt jäädä harrastamaan, eikä sitä hyväksytä (en tarkoita mitään rangaisemisia asioista, kun vaan sellaista "nyt mennään" -mentaliteettia) ja jatkavat matkaa kuin ei mitään kummallista olisi tekeillä...

Ehkä jos nyt lopettaisit siedättämisen ja menisit vaan tilanteisiin voisi tulla takapakkia, mutta mistäs tietää jos koirasi alkaisikin huomata että mitään ihmeellistä ei olekaan tekeillä ja pikkuhiljaa lopettaisi ärhentelyn? Minusta kaikkeen perseilyyn ei tarvi reagoida itse kovin kummoisesti - ei kieltää, eikä siedättää - kun vaan mennä kuin ei mitään tapahtuiskaan ja antaa kaiken mekastuksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, siis jos tietää ettei koiralle ole sattunut koskaan kyseisissä tilanteissa mitään mikä olisi vaikka säikäyttänyt sen ja käytökselle olisi olemassa joku syy - teidän tapauksessahan syytä ei ole... Toki helpompaa pienen koiran kanssa, kuin isomman jonka pitely voi olla fyysisesti hankalampaa...

Tulee vaan mieleen kirjoitti:

En ole mikään asiantuntija ja voin olla totaalisen väärässä, mutta itselle tulee tunne että olet alkanut siedättämään turhaan ja sillä tavalla "tehnyt numeron" kaikista koirasi pällistelyistä ja tuijotteluista ja koira on ikään kuin oppinut reagoimaan kaikkeen liioitellusti. Vaikeaa toki on sanoa paljon juuta tai jaata kun eihän sitä sanallisista kuvailuista monestikaan ota selvää, että miten tilanne todellisuudessa on...

Minusta vähän kaikilla koirilla (ainakin mitä tunnen ja olen omistanut) on noin vuoden ikäisenä sellainen kausi, että lyödään maate kentälle ja kyylätään esim. vastaantulevaa tai jossain kauempana menevää koiraa, ärhennellään rullalautailijoille jne. jne... Parhaiten näistä on mielestäni selvinneet ne, jotka ei tee numeroa asiasta, kun vaan sanovat reippaasti että "mennään" tai muuten tekevät selväksi ettei makoilua, tuijottelua ja ärhentelyä nyt jäädä harrastamaan, eikä sitä hyväksytä (en tarkoita mitään rangaisemisia asioista, kun vaan sellaista "nyt mennään" -mentaliteettia) ja jatkavat matkaa kuin ei mitään kummallista olisi tekeillä...

Ehkä jos nyt lopettaisit siedättämisen ja menisit vaan tilanteisiin voisi tulla takapakkia, mutta mistäs tietää jos koirasi alkaisikin huomata että mitään ihmeellistä ei olekaan tekeillä ja pikkuhiljaa lopettaisi ärhentelyn? Minusta kaikkeen perseilyyn ei tarvi reagoida itse kovin kummoisesti - ei kieltää, eikä siedättää - kun vaan mennä kuin ei mitään tapahtuiskaan ja antaa kaiken mekastuksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, siis jos tietää ettei koiralle ole sattunut koskaan kyseisissä tilanteissa mitään mikä olisi vaikka säikäyttänyt sen ja käytökselle olisi olemassa joku syy - teidän tapauksessahan syytä ei ole... Toki helpompaa pienen koiran kanssa, kuin isomman jonka pitely voi olla fyysisesti hankalampaa...

Lue lisää

Ihan samaa olen itsekin pohtinutkin ja alkujaan meninkin monesti juuri tällä mentaliteetilla (kuten kirjoitin, reagoin tähän heti silloin 1 v iässä), mutta tämän kanssa, tämäkään maalaisjärkinen & looginen, homma ei skulannut ollenkaan. Vaan jos me mennään, se tarkoittaa sitä, että koira tulee rääkyvänä riepuna perässä lanattavana, silmavalkuaiset pyörien ja lopulta kuolaa aggressiota ärsykettä kohtaan eli menee suunniltaan - siis ei toki yksittäisissä tapauksissa vaan, jos joutuu liialliseen ärsykesumaan - vilkas tie ym. Floodaus ei tällä toimi, tällä siedättämisellä molemmat voidaan suht nauttia lenkeistä - koiran kierrokset pysyy alhaalla eikä se skitsoile - muuta kuin äkillisten tapausten takia. Eli tottelee, on hiljaa ja reagoimata, kun olen esim. kyykyssä sen vieressä.

Ja en anna tuijotella vaan vedän ihan mukaani, jos tilanne ei siis ole akuutti (ärsyke ei tule meihin liki vaan on kaukana) ja tällöin kun tuo kyttäys on katkeamassa, murisee sillekin siis siksi, että ei saa tuijotettua loppuunasti mihin esim. pyörä on menossa ym. Tämä on myös ainoa tuttavapiirini koira, joka huomaa taivaalle heijastetut valot tai tuulisen päivän vuoksi varjoja maahan tekevät puun oksat. Tämä huomaa KAIKEN! Ja tosiaan, ei pitäisi olla säikähtämistä, alkuun ei pystynyt kyllä palkkaamaan kun oli niin kierroksilla, nykyisin pystyy siis syömään. Kiihtyy vaan - oli syy pos. tai neg.

Enemmän kun kerran olen miettinyt (varsinkin ennen tätä istu & palkka-hommaa), että nyt jumaliste, mehän vaan mennään! Oon puhkunut itsevarmuutta ja jämäkkyyttä, mutta tämän ei ilmeisesti hermorakenne vain kestä. Koira on ihmisille ja tutuille koirille sosiaalinen ja kiltti hösö, mutta todella moni on kyllä sanonut, että koira ei välttämättä eläisi enää jos olisi jollain muulla.. :/

Bogus kirjoitti:

Ihan samaa olen itsekin pohtinutkin ja alkujaan meninkin monesti juuri tällä mentaliteetilla (kuten kirjoitin, reagoin tähän heti silloin 1 v iässä), mutta tämän kanssa, tämäkään maalaisjärkinen & looginen, homma ei skulannut ollenkaan. Vaan jos me mennään, se tarkoittaa sitä, että koira tulee rääkyvänä riepuna perässä lanattavana, silmavalkuaiset pyörien ja lopulta kuolaa aggressiota ärsykettä kohtaan eli menee suunniltaan - siis ei toki yksittäisissä tapauksissa vaan, jos joutuu liialliseen ärsykesumaan - vilkas tie ym. Floodaus ei tällä toimi, tällä siedättämisellä molemmat voidaan suht nauttia lenkeistä - koiran kierrokset pysyy alhaalla eikä se skitsoile - muuta kuin äkillisten tapausten takia. Eli tottelee, on hiljaa ja reagoimata, kun olen esim. kyykyssä sen vieressä.

Ja en anna tuijotella vaan vedän ihan mukaani, jos tilanne ei siis ole akuutti (ärsyke ei tule meihin liki vaan on kaukana) ja tällöin kun tuo kyttäys on katkeamassa, murisee sillekin siis siksi, että ei saa tuijotettua loppuunasti mihin esim. pyörä on menossa ym. Tämä on myös ainoa tuttavapiirini koira, joka huomaa taivaalle heijastetut valot tai tuulisen päivän vuoksi varjoja maahan tekevät puun oksat. Tämä huomaa KAIKEN! Ja tosiaan, ei pitäisi olla säikähtämistä, alkuun ei pystynyt kyllä palkkaamaan kun oli niin kierroksilla, nykyisin pystyy siis syömään. Kiihtyy vaan - oli syy pos. tai neg.

Enemmän kun kerran olen miettinyt (varsinkin ennen tätä istu & palkka-hommaa), että nyt jumaliste, mehän vaan mennään! Oon puhkunut itsevarmuutta ja jämäkkyyttä, mutta tämän ei ilmeisesti hermorakenne vain kestä. Koira on ihmisille ja tutuille koirille sosiaalinen ja kiltti hösö, mutta todella moni on kyllä sanonut, että koira ei välttämättä eläisi enää jos olisi jollain muulla.. :/

Lue lisää

No lieneekö sillä sitten vaan hermorakenteessa jotain häikkää? Hankalahan tuollainen varmasti on, mutta jos sillä on kuitenkin pääasiallisesti kivaa ja se nauttii elämästään, niin kai se vaan täytyy hyväksyä, että koira on sellainen kuin on... Yrittää sitten vaikka vältellä kaikkein stressaavimpia tilanteita, ja liikkua sellaisiin kellonaikoihin kun on vähemmän liikennettä...

Kuten sanoin - en ole mikään asiantuntija ja ensimmäisenä nyt vaan tuli mieleen, että sille on omistaja itse vahingossa opettanut väärän tavan reagoida asioihin. Olen vain itse pannut merkille, että jos "menee mukaan" siihen koiran pöljäilyyn tavalla tai toisella, niin siitä tulee yleensä ongelma. Olipa se sitten siedätystä kaikkeen mahdolliseen oikeastaan ilman tarvetta, kauhean ankaraa kieltämistä tai sitä että jää vaikkapa keskelle tietä pällistelemään niin pitkäksi aikaa kun koira tahtoo - niin ongelmakäytöstä ja ylireagointia on tiedossa - mutta teillä ei ilmeisesti ole sellaisesta kyse.

Bogus kirjoitti:

Ihan samaa olen itsekin pohtinutkin ja alkujaan meninkin monesti juuri tällä mentaliteetilla (kuten kirjoitin, reagoin tähän heti silloin 1 v iässä), mutta tämän kanssa, tämäkään maalaisjärkinen & looginen, homma ei skulannut ollenkaan. Vaan jos me mennään, se tarkoittaa sitä, että koira tulee rääkyvänä riepuna perässä lanattavana, silmavalkuaiset pyörien ja lopulta kuolaa aggressiota ärsykettä kohtaan eli menee suunniltaan - siis ei toki yksittäisissä tapauksissa vaan, jos joutuu liialliseen ärsykesumaan - vilkas tie ym. Floodaus ei tällä toimi, tällä siedättämisellä molemmat voidaan suht nauttia lenkeistä - koiran kierrokset pysyy alhaalla eikä se skitsoile - muuta kuin äkillisten tapausten takia. Eli tottelee, on hiljaa ja reagoimata, kun olen esim. kyykyssä sen vieressä.

Ja en anna tuijotella vaan vedän ihan mukaani, jos tilanne ei siis ole akuutti (ärsyke ei tule meihin liki vaan on kaukana) ja tällöin kun tuo kyttäys on katkeamassa, murisee sillekin siis siksi, että ei saa tuijotettua loppuunasti mihin esim. pyörä on menossa ym. Tämä on myös ainoa tuttavapiirini koira, joka huomaa taivaalle heijastetut valot tai tuulisen päivän vuoksi varjoja maahan tekevät puun oksat. Tämä huomaa KAIKEN! Ja tosiaan, ei pitäisi olla säikähtämistä, alkuun ei pystynyt kyllä palkkaamaan kun oli niin kierroksilla, nykyisin pystyy siis syömään. Kiihtyy vaan - oli syy pos. tai neg.

Enemmän kun kerran olen miettinyt (varsinkin ennen tätä istu & palkka-hommaa), että nyt jumaliste, mehän vaan mennään! Oon puhkunut itsevarmuutta ja jämäkkyyttä, mutta tämän ei ilmeisesti hermorakenne vain kestä. Koira on ihmisille ja tutuille koirille sosiaalinen ja kiltti hösö, mutta todella moni on kyllä sanonut, että koira ei välttämättä eläisi enää jos olisi jollain muulla.. :/

Lue lisää

"Oon puhkunut itsevarmuutta ja jämäkkyyttä, mutta tämän ei ilmeisesti hermorakenne vain kestä."

Tuota, tarkoitatko mahdollisesti näyteltyä itsevarmuutta ja jämäkkyyttä? Eli olet yrittänyt bluffata koiraasi vaikka todellisuudessa oletkin ollut täysi hermoraunio? Koiraahan ei voi bluffata tuossa asiassa eli se näkee läpi. Oikea itsevarmuus on loppupeleissä hyvin huomaamatonta rauhallisuutta. Jos jotenkin yrittäisi kuvailla sitä niin rauhallisen ihmisen puhe ja käskytys koiralle tiukassakin tilanteessa on sävyltään, volyymiltaan ja intonaatioltaan samanlaista kuin kotona kysyessä että haluaako tämä keksin.

Tulee vaan mieleen kirjoitti:

No lieneekö sillä sitten vaan hermorakenteessa jotain häikkää? Hankalahan tuollainen varmasti on, mutta jos sillä on kuitenkin pääasiallisesti kivaa ja se nauttii elämästään, niin kai se vaan täytyy hyväksyä, että koira on sellainen kuin on... Yrittää sitten vaikka vältellä kaikkein stressaavimpia tilanteita, ja liikkua sellaisiin kellonaikoihin kun on vähemmän liikennettä...

Kuten sanoin - en ole mikään asiantuntija ja ensimmäisenä nyt vaan tuli mieleen, että sille on omistaja itse vahingossa opettanut väärän tavan reagoida asioihin. Olen vain itse pannut merkille, että jos "menee mukaan" siihen koiran pöljäilyyn tavalla tai toisella, niin siitä tulee yleensä ongelma. Olipa se sitten siedätystä kaikkeen mahdolliseen oikeastaan ilman tarvetta, kauhean ankaraa kieltämistä tai sitä että jää vaikkapa keskelle tietä pällistelemään niin pitkäksi aikaa kun koira tahtoo - niin ongelmakäytöstä ja ylireagointia on tiedossa - mutta teillä ei ilmeisesti ole sellaisesta kyse.

Lue lisää

Joo, ja olen siis kyllä kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että se häiskä siellä narun päässä enemmän kuin usein itse aiheuttaa niitä ongelmia tai tekee asioista niitä. Enkä voi mennä sanomaan, etteikö tosiaan olisi minussakin korjaamista, mutta tämä koira vain ei tunnu olevan taysin 'normaali'.

Bluffaatko huonosti kirjoitti:

"Oon puhkunut itsevarmuutta ja jämäkkyyttä, mutta tämän ei ilmeisesti hermorakenne vain kestä."

Tuota, tarkoitatko mahdollisesti näyteltyä itsevarmuutta ja jämäkkyyttä? Eli olet yrittänyt bluffata koiraasi vaikka todellisuudessa oletkin ollut täysi hermoraunio? Koiraahan ei voi bluffata tuossa asiassa eli se näkee läpi. Oikea itsevarmuus on loppupeleissä hyvin huomaamatonta rauhallisuutta. Jos jotenkin yrittäisi kuvailla sitä niin rauhallisen ihmisen puhe ja käskytys koiralle tiukassakin tilanteessa on sävyltään, volyymiltaan ja intonaatioltaan samanlaista kuin kotona kysyessä että haluaako tämä keksin.

Lue lisää

Ei, kyllä olen itse ajatellut ja naurahtanut, että eihän tää nyt näin voi mennä ja että nyt vaan kadulla muiden sekaan reippaasti. En ole esittänyt enkä mitään, mutta aina palasin reissultani mainitsemanasi hermorauniona. Nykyisin en hermoile oikeastaan enää (mikä varmaan auttanutkin) mistään, sillä koira ei voi yllättää minua oikeastaan mitenkään enää.. Sen vuoksi olen nykyisin todella neutri ja koira uskookin ihan eri tavalla kuin ennen eli luottomme ulkonakin on varmasti kehittynyt. Aiempikin ehdotus vältellä pahija tilanteita on meidän elamaamme ja taitaa olla ainoa ratkaisu..

Bogus kirjoitti:

Joo, ja olen siis kyllä kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että se häiskä siellä narun päässä enemmän kuin usein itse aiheuttaa niitä ongelmia tai tekee asioista niitä. Enkä voi mennä sanomaan, etteikö tosiaan olisi minussakin korjaamista, mutta tämä koira vain ei tunnu olevan taysin 'normaali'.

Lue lisää

No olisiko paikallaan eläinlekurilla tutkituttaa se kunnolla, ja lähteä sitä kautta ratkomaan ongelmaa?

Tulee vaan mieleen kirjoitti:

No olisiko paikallaan eläinlekurilla tutkituttaa se kunnolla, ja lähteä sitä kautta ratkomaan ongelmaa?

Tossa juuri kirjotinkin, että ell ei ota oikein tosissaan, laittaa ennemminkin kouluttamattomuuden ja viettien piikkiin. Terveydessa sinallaan ei ole mitään vika, mutta kysyinkin tossa toisessa kohtaa, että miten huono hermorakenne todennetaan, kenen toimesta? Ja voiko sille mitään, siis edes helpottaa tilannetta? Olen kokeillut niin zylkenea kuin bachin kukkatippojakin enkä juuri huomaa eroa - kaikki on lähinnä kiinni siitä, mitä vastaamme ulkona tulee.

Bogus kirjoitti:

Tossa juuri kirjotinkin, että ell ei ota oikein tosissaan, laittaa ennemminkin kouluttamattomuuden ja viettien piikkiin. Terveydessa sinallaan ei ole mitään vika, mutta kysyinkin tossa toisessa kohtaa, että miten huono hermorakenne todennetaan, kenen toimesta? Ja voiko sille mitään, siis edes helpottaa tilannetta? Olen kokeillut niin zylkenea kuin bachin kukkatippojakin enkä juuri huomaa eroa - kaikki on lähinnä kiinni siitä, mitä vastaamme ulkona tulee.

Lue lisää

Käsittääkseni ensinnäkin kasvattajan jo pitäis testata pentunsa, ja eikös se ole kennelliitto joka aikuisille koirille luonnetestit tekee... Minä kyllä etsisin toisen eläinlääkärin, jos ei ota tosissaan mitä hänelle sanotaan.

Tulee vaan mieleen kirjoitti:

Käsittääkseni ensinnäkin kasvattajan jo pitäis testata pentunsa, ja eikös se ole kennelliitto joka aikuisille koirille luonnetestit tekee... Minä kyllä etsisin toisen eläinlääkärin, jos ei ota tosissaan mitä hänelle sanotaan.

Lue lisää

Piinaan sinua nyt vielä.. :) eli oletko sitä mieltä, että mahd. hermovikaisuus olisi pitänyt näkyä jo pentuna? Kasvattaja on melko lailla hylännyt meidät eli ei oikein ole halunnut auttaa vaan toivotellut tsemppiä.. :/ Pyysin alkujaan rauhallista pentua meille, luotin häneen silmäänsä, mutta antoi meille lopulta sen, jonka olisi kuulemma pitänyt itse (jätti yhden pentueesta itselleen), mutta ottikin toisen (näkikö jotain, miksi ei halunnut pitää?). Tämä meidän yksilö olisi äärimmäisen näyttelykelpoinen ulkomuodoltaan esim. hampaat saisi tarkistaa ja varmaan nuolisi tuomarin ym. mutta tapahtuma itsessään mahdoton, ei toivoakaan esiintyä kehässä kaikkien ärsykkeiden takia. Itse olisin halunnut kokeilla näyttelyjä (ja mm- agia), mutta nämä toiveet romuttuivat pian kun huomasin, millainen koira on (kävimme pentukursseilla, arkitottiksessa ja muutaman kerran agissakin). Kun meistä ei ollut näyttelyihin, tuki ja yhteydenpito loppui.. :( Moni on sanonut, että pitäisi vaatia kasvattajan vastuuta, mutta en ole moiseen ryhtynyt, koska se ei muuta meidän tilannetta itsessään mihinkään. Vaikka hän sanoisi, että ok, koira tavallista vaikeampi ym. ei se muuta mitään..
Pitää pyrkiä luonnetesteihin jossakin kohtaa ja ell-kokeiluja mulla on nyt takana 3 - pitänee myös lähteä merta edemmäs kalaan eli kauemmaksi.. kiitos sulle.

Bogus kirjoitti:

Piinaan sinua nyt vielä.. :) eli oletko sitä mieltä, että mahd. hermovikaisuus olisi pitänyt näkyä jo pentuna? Kasvattaja on melko lailla hylännyt meidät eli ei oikein ole halunnut auttaa vaan toivotellut tsemppiä.. :/ Pyysin alkujaan rauhallista pentua meille, luotin häneen silmäänsä, mutta antoi meille lopulta sen, jonka olisi kuulemma pitänyt itse (jätti yhden pentueesta itselleen), mutta ottikin toisen (näkikö jotain, miksi ei halunnut pitää?). Tämä meidän yksilö olisi äärimmäisen näyttelykelpoinen ulkomuodoltaan esim. hampaat saisi tarkistaa ja varmaan nuolisi tuomarin ym. mutta tapahtuma itsessään mahdoton, ei toivoakaan esiintyä kehässä kaikkien ärsykkeiden takia. Itse olisin halunnut kokeilla näyttelyjä (ja mm- agia), mutta nämä toiveet romuttuivat pian kun huomasin, millainen koira on (kävimme pentukursseilla, arkitottiksessa ja muutaman kerran agissakin). Kun meistä ei ollut näyttelyihin, tuki ja yhteydenpito loppui.. :( Moni on sanonut, että pitäisi vaatia kasvattajan vastuuta, mutta en ole moiseen ryhtynyt, koska se ei muuta meidän tilannetta itsessään mihinkään. Vaikka hän sanoisi, että ok, koira tavallista vaikeampi ym. ei se muuta mitään..
Pitää pyrkiä luonnetesteihin jossakin kohtaa ja ell-kokeiluja mulla on nyt takana 3 - pitänee myös lähteä merta edemmäs kalaan eli kauemmaksi.. kiitos sulle.

Lue lisää

Hermorakennehan on synnynnäinen ominaisuus, joten kyllähän sen pitäisi pennusta näkyä. En lähde sen pahemmin arvailemaan kasvattajan motiiveja toiminnalleen, mutta eihän se tietenkään ole kiva myöntää että on tehnyt ehkä virheitä jalostuksessa... Jossain vaiheessa se tullenee eteen hänelläkin, jos kovin paljon alkaa kasvateillaan olla ongelmia.

Oletko kokeillut kouluttaa koiraa ongelmakoirankouluttajan kanssa? Joku sellainen voisi myös osata arvioida tuota luonne -puolta ja hermorakennetta, ehkä antaa vinkkejäkin miten selvitä haasteellisemmista tilanteista.

Tulee vaan mieleen kirjoitti:

Hermorakennehan on synnynnäinen ominaisuus, joten kyllähän sen pitäisi pennusta näkyä. En lähde sen pahemmin arvailemaan kasvattajan motiiveja toiminnalleen, mutta eihän se tietenkään ole kiva myöntää että on tehnyt ehkä virheitä jalostuksessa... Jossain vaiheessa se tullenee eteen hänelläkin, jos kovin paljon alkaa kasvateillaan olla ongelmia.

Oletko kokeillut kouluttaa koiraa ongelmakoirankouluttajan kanssa? Joku sellainen voisi myös osata arvioida tuota luonne -puolta ja hermorakennetta, ehkä antaa vinkkejäkin miten selvitä haasteellisemmista tilanteista.

Lue lisää

Joo, no hän sanoo, että kellään muulla ei ongelmia, mutta tiedän, että ainakin yhdellä saman emän pentueella on jotain (ko. emä ns. ongelmakoira eli annettu kasvattajalle, koska purrut omaa väkeä). No, turha tätä aspektia täällä suomi24:lla vatvoa. Ja kyllä, meillä on käynyt sekä pevi-taustan omaava hlö, joka ei halua sellaiseksi pelkästään profiloitua (=vesisuihkaus kuonolle, ei toiminut), käyttäytymistieteilijä (paljon hyvää perustaa, mutta ei mitään konkreettista kuitenkaan) ja rakkaat haukut-edustaja - ei edes halunnut nähdä koiraa livenä.. :/

Bogus kirjoitti:

Ei, kyllä olen itse ajatellut ja naurahtanut, että eihän tää nyt näin voi mennä ja että nyt vaan kadulla muiden sekaan reippaasti. En ole esittänyt enkä mitään, mutta aina palasin reissultani mainitsemanasi hermorauniona. Nykyisin en hermoile oikeastaan enää (mikä varmaan auttanutkin) mistään, sillä koira ei voi yllättää minua oikeastaan mitenkään enää.. Sen vuoksi olen nykyisin todella neutri ja koira uskookin ihan eri tavalla kuin ennen eli luottomme ulkonakin on varmasti kehittynyt. Aiempikin ehdotus vältellä pahija tilanteita on meidän elamaamme ja taitaa olla ainoa ratkaisu..

Lue lisää

tällä välin tulleet viestit ja vastauksesi läpi ja tuli mieleen vielä yksi seikka: Onko koirasi jo yli kolmevuotias vai juuri ja juuri? Nimittäin noihin aikoihin tapahtui meillä raju muutos parempaan kun koira kasvoi aikuiseksi. Se varmaan tapahtui vähitellen, kuten nyt sinäkin kerrot että luotto ulkonakin on jo kehittynyt ja että palasit aiemmin hermorauniona muttet enää. Sitten kuitenkin yhtenä päivänä vain havahduin siihen että kokonaiseen päivään ei ollut tapahtunut mitään erikoista ja koira katseli maailmaa aivan kuin uusin silmin. Siitä eteenpäin ei oikeastaan ole mitään mainittavia ongelmia ollut. Koira vaan on muuttunut koko ajan paremmaksi ja paremmaksi.

Eli voisikohan olla että koirasi on vielä sisimmältään lapsi ja aikuisuus olisi jo oven takana?

Luin tuossa nuo kirjoitti:

tällä välin tulleet viestit ja vastauksesi läpi ja tuli mieleen vielä yksi seikka: Onko koirasi jo yli kolmevuotias vai juuri ja juuri? Nimittäin noihin aikoihin tapahtui meillä raju muutos parempaan kun koira kasvoi aikuiseksi. Se varmaan tapahtui vähitellen, kuten nyt sinäkin kerrot että luotto ulkonakin on jo kehittynyt ja että palasit aiemmin hermorauniona muttet enää. Sitten kuitenkin yhtenä päivänä vain havahduin siihen että kokonaiseen päivään ei ollut tapahtunut mitään erikoista ja koira katseli maailmaa aivan kuin uusin silmin. Siitä eteenpäin ei oikeastaan ole mitään mainittavia ongelmia ollut. Koira vaan on muuttunut koko ajan paremmaksi ja paremmaksi.

Eli voisikohan olla että koirasi on vielä sisimmältään lapsi ja aikuisuus olisi jo oven takana?

Lue lisää

Heips! Olisikin näin, olen kovastikin toivonut, josko aika voisi korjata tai ainakin helpottaa tilannetta! Toisaalta olen kyllä varautunut siihen, että se ei itsessään ratkaise mitään. Kiva kuitenkin kuulla, että ainakin jollain näinkin mukavasti on tilanne kääntynyt - jos meilläkin siis olisi edes pieni tsäänssi moiseen.. :)

Joo, pakkohan se on alkaa hyvaksyä, että ihan kaikki ei ole kohdallaan. Onko sulla mitään tietoa, miten mahdollinen hermovika voitaisiin todentaa, kenen toimesta? Koulutusapuakin on ollut, mutta mikään niistäkaan ei ole tuonut tuloksia ja ell ei oikein tunnu uskovan, mista kyse vaan laittaa helposti kouluttamattomuuden tai vietikkyyden piikkiin.

Tosiaan kyseessä on siis Cairn-narttu, josta olen ennenkin kirjoitellut (terrieri-puolella ainakin). Tiesin kyllä siis terrieriä ottaessani, millaisesta rodusta on kyse, vietikkyyskin vielä menisi (tästäkin tiesin), mutta tuo ylivirittynyt hermorakenne on se, mikä on suurin ongelma. En voi juoksuttaa 100% vapaana, koska koira - virikkeestä riippuen - säntäisi joko metsässä eläimen hajun perässä ja kaupungissa luonnollisesti ei olisi mahd. koska juoksisi auton renkaisiin. Noidankehä on siis valmis, koska en pääse takapihaa kummemmin harjoittelemaan luoksetuloa ym. :/ Käyn kuitenkin pari kolme kertaa viikossa metsässä/puistoalueilla juoksuttamassa koiraa 25m liinassa, jolloin koira saa juosta ihan sydämenkyllyydestä ym. Tätä voisi toki ajatella vielä lisättävän, mutta toisaalta tällä positiivinenkin stressi (=virikkeet) nostaa painekattilan painetta, joka sitten taas näkyy ylireagointina kaikkeen -> (rasitus) ei siis välttämättä rauhoita.

Jep, samaa sanoneet esim. harrastuskurssien vetäjät, että ei ole tyypillinen rotunsa edustaja. Ja tosiaan, ei ole tyhmä koira, vaan oppii kaiken (häiriöttömässä tilassa) nopeasti ja haluaa tehdä! Esim. agi-kentällä yksinään vetää kaikki esteet kuin vettä vaan (no ei nyt tieteenkään kylmiltään täydellisesti, mutta tuohon häiriökäyttäytymiseen suhteutettuna), samoin toko-hommat toimii ihan ok. Olen koittanut toko-juttuja (edes helpoimpia) lenkillä, mutta koiran katse vain hakee "asioita" niin silmä kovana, ettei kontakti enää toimi, vaikka se toimii siis ns. varmassa tilassa.

Luonnetestiin meno vaatii etukäteen ilmoittatumisen. koiraa ei saa treenata testejä varten tai saattaa vääristää tulosta, milloin luonnetesti ei anna luotettavaa tulosta.

Ilmoittautuminen tapahtuu yleensä tunnin aikana, eli luet koiramme lehdestä missä ja milloin on luonnetesti ja soitat siinä olevaan numeroon kyseisenä aikana kun ilmoittautuminen on menossa. Yleensä tulijoita on enemmän kuin on paikkoja ja ottavat muutaman varasijalle, eli jos joku ei pääsekään, niin ottavat varasijalta toisen paikalle. Varmiten pääsee/mahtuu oman rotuyhdistyksen järjestämään testiin.

Jos koirasi on paukkuarka, niin tulos on jo tiedossa, eli hylätty tulee ja silloin ei kannata kyllä edes lähteä viemään arvokkaita paikkoja muilta. Tai muuten huonohermoinen, jolloin tietää, että testiä ette saa edes loppuun suorittaa. Kyseisessä testissä koira laitetaan sen verran tiukkoihinkin paikkoihin, että ei ole järkeä lähteä, eikä tuomari saa suorittaa loppuun koiralla, jonka näkee kärsivän jo tilanteesta. Koiraa mm. uhkaillaan kepin kanssa, sitä säikytellään, se jätetään pimeään vieraaseen paikkaan ihan yksin selviytymään jne.

Omat koriani olen testauttanut, ihan vain hyvin vuoksi, saadakseni vahvistuksen omille arveluilleni, että kyseessä on juuri sellaisia koiria joita olen ajatellutkin omistavani. Nuorimmaista ei ole testattu, koska kyseessä on niin nuori koira vielä, ei ole järkeä vielä viedä, mutta nyt toki saisin enemmän tietoa joka voisi yllättää; koska tämä koira on edelleen mysteeri joiltakin osin.

Luonnetestit ovat kysyttyjä siksi, että monissa käyttöroduissa muotovalion arvon saavuttamiseksi tarvitaan käyttöpuolen tulos ja luonnetesti on helpoin tapa saada se tarvittava tulos, jos ei harrasteta muuten käyttöharrastuksia.

... kirjoitti:

Luonnetestiin meno vaatii etukäteen ilmoittatumisen. koiraa ei saa treenata testejä varten tai saattaa vääristää tulosta, milloin luonnetesti ei anna luotettavaa tulosta.

Ilmoittautuminen tapahtuu yleensä tunnin aikana, eli luet koiramme lehdestä missä ja milloin on luonnetesti ja soitat siinä olevaan numeroon kyseisenä aikana kun ilmoittautuminen on menossa. Yleensä tulijoita on enemmän kuin on paikkoja ja ottavat muutaman varasijalle, eli jos joku ei pääsekään, niin ottavat varasijalta toisen paikalle. Varmiten pääsee/mahtuu oman rotuyhdistyksen järjestämään testiin.

Jos koirasi on paukkuarka, niin tulos on jo tiedossa, eli hylätty tulee ja silloin ei kannata kyllä edes lähteä viemään arvokkaita paikkoja muilta. Tai muuten huonohermoinen, jolloin tietää, että testiä ette saa edes loppuun suorittaa. Kyseisessä testissä koira laitetaan sen verran tiukkoihinkin paikkoihin, että ei ole järkeä lähteä, eikä tuomari saa suorittaa loppuun koiralla, jonka näkee kärsivän jo tilanteesta. Koiraa mm. uhkaillaan kepin kanssa, sitä säikytellään, se jätetään pimeään vieraaseen paikkaan ihan yksin selviytymään jne.

Omat koriani olen testauttanut, ihan vain hyvin vuoksi, saadakseni vahvistuksen omille arveluilleni, että kyseessä on juuri sellaisia koiria joita olen ajatellutkin omistavani. Nuorimmaista ei ole testattu, koska kyseessä on niin nuori koira vielä, ei ole järkeä vielä viedä, mutta nyt toki saisin enemmän tietoa joka voisi yllättää; koska tämä koira on edelleen mysteeri joiltakin osin.

Luonnetestit ovat kysyttyjä siksi, että monissa käyttöroduissa muotovalion arvon saavuttamiseksi tarvitaan käyttöpuolen tulos ja luonnetesti on helpoin tapa saada se tarvittava tulos, jos ei harrasteta muuten käyttöharrastuksia.

Lue lisää

Eikö sulla ole ollut aiemmin paimenkoiria, käsittääkseni bordercollieita ja nyt joku metsästysrotuinen(ko?) jonka rotua et ole tainnut koskaan kertoa täällä palstalla, kuitenkin rotuna eri tyyppinen kuin aiemmat koirasi? Mua ihan vaan kiinnostaa että kuinka erilaista on ollut kouluttaminen, arki ja ylipäänsä kaikki eri tyyppisen koiran kanssa kuin mihin on aiemmin tottunut - vaikka toki jokainen koira on rodustaan riippumatta yksilö ja samankin rodun sisällä on suuria eroja... Onko tullut yllätyksiä tämän uuden tulokkaan kanssa ja tilanteita joissa onkin joutunut miettimään, että mitäs nyt... Itsellä on aina ollut seropeja, joissa labbista ja suurimmaksi osaksi ne on muistuttaneet ulkoisesti ja luonteeltaankin labbista. Toisinaan olen miettinyt että olisikohan isokin sopeutuminen johonkin ihan eri tyyliseen koiraan, kun olen tottunut siihen että koirani on olleet aina vilkkaita, kovia touhuamaan ja leikkisiä vanhuuteen asti. Olen vain vähän ihastunut ihan eri tyyppiseen rotuun ja siksi mietiskelen asiaa.

Off topicia... kirjoitti:

Eikö sulla ole ollut aiemmin paimenkoiria, käsittääkseni bordercollieita ja nyt joku metsästysrotuinen(ko?) jonka rotua et ole tainnut koskaan kertoa täällä palstalla, kuitenkin rotuna eri tyyppinen kuin aiemmat koirasi? Mua ihan vaan kiinnostaa että kuinka erilaista on ollut kouluttaminen, arki ja ylipäänsä kaikki eri tyyppisen koiran kanssa kuin mihin on aiemmin tottunut - vaikka toki jokainen koira on rodustaan riippumatta yksilö ja samankin rodun sisällä on suuria eroja... Onko tullut yllätyksiä tämän uuden tulokkaan kanssa ja tilanteita joissa onkin joutunut miettimään, että mitäs nyt... Itsellä on aina ollut seropeja, joissa labbista ja suurimmaksi osaksi ne on muistuttaneet ulkoisesti ja luonteeltaankin labbista. Toisinaan olen miettinyt että olisikohan isokin sopeutuminen johonkin ihan eri tyyliseen koiraan, kun olen tottunut siihen että koirani on olleet aina vilkkaita, kovia touhuamaan ja leikkisiä vanhuuteen asti. Olen vain vähän ihastunut ihan eri tyyppiseen rotuun ja siksi mietiskelen asiaa.

Lue lisää

Aiemmat ovat olleet novascotiannoutaja ja belgianpaimen. Nykyinen on seisoja. Belgianpaimen oli ihan vain minun oma harrastekoira, otettu ennen mieheni tapaamista. Miehen kautta koirat on pitänyt alita metsästyskäyttöisiksi, mutta pääasiassahan ne ovat yhä ennenkaikkea minun harrastuskavereita, minä touhuan niiden kanssa päivittäin ja mies harvakseltaan metsällä käyttäessään.

Arki nykyisen kanssa on eronnut ensinnäkin siinä, että nyt on vain yksi, mutta tuntuu että puolet enemmän kuitenkin harmia. Tämä on vilkas ja eloisa. Ehkä kuvasin sitä janalla. Kun edeltävät koirat olivat nollasta kymppiin janalla (nolla= ei herätettävissä, vitonen= normaali rauhallinen arkitila, kasi= reaktioraja, kymppi= täysin holtiton virkeystaso) normaali elämässään siinä vitosella ja ne piti herätellä työskentelemään sinne noin seiskan virkeystasolle(mikä siis hyvä työskentelyvire), niin tämä nykyinen on normaalilla vireystasollaan koko ajan siellä seiskan päällä, eli hyvin helposti jo reakoi yli, jos yhtään lisäpainetta iskee. Eli koiran kouluttaminen on enemmän rauhoittelua, että saa sen pysymään siellä reakointikynnyksensä alapuolella. Se luo ongelman siitä, että koira ei tietenkään koe rauhoittelua kovin motivoivana ja kaikki motivoiva iskee sen heti sinne reakointikynnyksensä yli, jolloin se ei oikeastaan psyty enää mitään oppimaan, kun päässä suhisee liikaa. Nyt kun siis mietin (ei siis mitenkään laajasti analysoitua), niin ero on selkeimmin se, että olen joutunut motivoimaan tämän koiran työskentelyyn kanssani erikseen, eikä se ole motivoitunut treenaamisesta kanssani kuten edeltäjänsä. Tästä syystä nyt puolitoista vuotias koira vasta opettelee tokonkin perusliikkeitä hyvin alussa, koska ensimmäinen vuosi ja ylikin harjoiteltiin vain sitä motivoitumista ja kontaktin pitoa. Edeltävien kanssa kuitenkin jo tässä iässä kisattiin tokossa, koska ne motivoituivat harjoittelusta (eli esim seuraamisen opettaminen nosti niiden virettä, mikä jo itsessään oli niistä palkitsevaa. Nykyisen kanssa siis seuraamaan saadakseen se pitää pitää normaalissa vireessään tai saada jopa laskemaan virettään, eli mitään patukkaa et voi ottaa esiin).

Sinulla on varmaan tulossa yllätys toiseen suuntaan. Siinä kun olet tottunut puhumaan koiralle rauhoittavasti pitääkseen sen työskentelemässä, nyt joudutkin ottamaan käyttöön tulevan koiran kanssa innostavan puheen saadaksesi sen heräämään työhön. Kyllä minullakin aiemmat koirat olivat rotunsa normaaleja edustajia, ei siis mitään hirmu rauhallisia yksilöitä, mutta minä tykkään että koira tekee työtä virkeänä, eli mahdollisimman kovilla kierroksilla, ei kuitenkaan ylikierroksilla milloinkaan. Siksi minä jouduin niitä vähän provosoimaan kierroksia nostamaan työskennellessä, siitä totutusta tavasta oli pirun vaikea päästä eroon tämän nykyisen kanssa.

... kirjoitti:

Aiemmat ovat olleet novascotiannoutaja ja belgianpaimen. Nykyinen on seisoja. Belgianpaimen oli ihan vain minun oma harrastekoira, otettu ennen mieheni tapaamista. Miehen kautta koirat on pitänyt alita metsästyskäyttöisiksi, mutta pääasiassahan ne ovat yhä ennenkaikkea minun harrastuskavereita, minä touhuan niiden kanssa päivittäin ja mies harvakseltaan metsällä käyttäessään.

Arki nykyisen kanssa on eronnut ensinnäkin siinä, että nyt on vain yksi, mutta tuntuu että puolet enemmän kuitenkin harmia. Tämä on vilkas ja eloisa. Ehkä kuvasin sitä janalla. Kun edeltävät koirat olivat nollasta kymppiin janalla (nolla= ei herätettävissä, vitonen= normaali rauhallinen arkitila, kasi= reaktioraja, kymppi= täysin holtiton virkeystaso) normaali elämässään siinä vitosella ja ne piti herätellä työskentelemään sinne noin seiskan virkeystasolle(mikä siis hyvä työskentelyvire), niin tämä nykyinen on normaalilla vireystasollaan koko ajan siellä seiskan päällä, eli hyvin helposti jo reakoi yli, jos yhtään lisäpainetta iskee. Eli koiran kouluttaminen on enemmän rauhoittelua, että saa sen pysymään siellä reakointikynnyksensä alapuolella. Se luo ongelman siitä, että koira ei tietenkään koe rauhoittelua kovin motivoivana ja kaikki motivoiva iskee sen heti sinne reakointikynnyksensä yli, jolloin se ei oikeastaan psyty enää mitään oppimaan, kun päässä suhisee liikaa. Nyt kun siis mietin (ei siis mitenkään laajasti analysoitua), niin ero on selkeimmin se, että olen joutunut motivoimaan tämän koiran työskentelyyn kanssani erikseen, eikä se ole motivoitunut treenaamisesta kanssani kuten edeltäjänsä. Tästä syystä nyt puolitoista vuotias koira vasta opettelee tokonkin perusliikkeitä hyvin alussa, koska ensimmäinen vuosi ja ylikin harjoiteltiin vain sitä motivoitumista ja kontaktin pitoa. Edeltävien kanssa kuitenkin jo tässä iässä kisattiin tokossa, koska ne motivoituivat harjoittelusta (eli esim seuraamisen opettaminen nosti niiden virettä, mikä jo itsessään oli niistä palkitsevaa. Nykyisen kanssa siis seuraamaan saadakseen se pitää pitää normaalissa vireessään tai saada jopa laskemaan virettään, eli mitään patukkaa et voi ottaa esiin).

Sinulla on varmaan tulossa yllätys toiseen suuntaan. Siinä kun olet tottunut puhumaan koiralle rauhoittavasti pitääkseen sen työskentelemässä, nyt joudutkin ottamaan käyttöön tulevan koiran kanssa innostavan puheen saadaksesi sen heräämään työhön. Kyllä minullakin aiemmat koirat olivat rotunsa normaaleja edustajia, ei siis mitään hirmu rauhallisia yksilöitä, mutta minä tykkään että koira tekee työtä virkeänä, eli mahdollisimman kovilla kierroksilla, ei kuitenkaan ylikierroksilla milloinkaan. Siksi minä jouduin niitä vähän provosoimaan kierroksia nostamaan työskennellessä, siitä totutusta tavasta oli pirun vaikea päästä eroon tämän nykyisen kanssa.

Lue lisää

Aa... Se bordercollie -ihminen on sitten vissiin ollut joku muu tällä palstalla, tai jollain toisella palstalla. :) No kuitenkin uusin tulokas aika erilainen verrattuna aiempiin, eli osasit vastata kysymykseeni melkoisen kattavasti - kiitos siitä.

Itse en ole harrastellut kuin vaan omaksi iloksi koirieni kanssa ja tosiaan - vilkas koira voi olla melkoisen raskas pakkaus ja osaa niin sanotusti imeä mehut ihmisestä. Nämä mitä itsellä on ollut on sellaisia että innostuvat helposti ja lähtee myös ylikierroksille. Sitten kun innostuu liikaa, niin tuntuu että järki katoaa suurin piirtein. :D Kivaa on kuitenkin ollut tuo tietynlainen iloisuus ja se, että ne on ollut motivoitavissa jollain makkaranpalalla ties mihin ja ylipäänsä ovat tykänneet tehdä ihmisen kanssa ja oppia uutta.

Rotu joka on vasta haaveilun asteella ja saattaa sinne jäädäkin viehättäisi ehkäpä juuri rauhallisuutensakin vuoksi, mutta toisaalta se on itsenäinen ja vaikea motivoida jos ei koe touhua mielekkääksi, siksi olen mietiskellyt että osaisiko sitä kouluttaa ylipäänsä. Muutenkin se olisi ns. vaativampi rotu, joten saattaa tosiaan jäädä vain haaveeksi. :)

Heips ja kiitos paljon alkuosan sanoistasi! :) Ja kommenteista yleensäkin. Tosiaan annan koiran olla aloitteellinen eli menemme yhdessä katsomaan tai sitten minä ensin ja koira sen jälkeen. Ennen koira pyrki, stressistään huolimatta, tsekkaamaan kaiken itse -> ei siis varmaankaan luottanut minuun ulkona. Nykyisin ei (toivon mukaan) ns. kanna niin paljoa vastuuta - ei ole niin 110 lasissa skarppina, vaan nuuskii rauhassa, ja tämän vuoksi muun muassa käytös on monissa kohdin rauhoittunut. Koiran esimerkiksi kytätessä taaksepäin, ennen ei meinannut millään liikkua eteenpäin, nykyisin riittää, että kerron koiralle rauhallisella äänellä, että ei ole mitään, mennään. Tämä kuulostaa varmasti jonkun korvaan itsestäänselvyydeltä, mutta kun se ei ole sitä ollut, on hienoa huomata, että koira luottaa ja sitä kautta uskoo sanaani, ettei mitään hämminkiä, menoks vaan.

Me siis kokeilimme agilitya (pari, kolme kertaa), mutta sen lopetin välittömästi, kun huomasin, ettei koira pysty keskittymään ollenkaan, vaan seuraa silmä kovana muita koiria, joka muiden lähdössä juoksuun (se liike, joka saa sekaisin) purkautui rääkynänä ja perään yrittämisenä.. :/ Koira ei todellakaan nauttinut, koska ei edes huomannut vaikka olisi kiivennyt A-esteen yli, koska silmät olivat lukkiutuneina muihin koiriin. Erikoisena yksityiskohtana se, että meidän viimeisellä tunnilla ei ollut ketään muita koiria, joten saimme ns. yksityistunnin ja koira keskittyi, tutustui esteisiin ja meni ne mahtavan hienosti - tämä koira oppisi kaiken nopeasti, jos vaan sen hermo pitäisi. mutta kuten sanottu, emme ole agilitya harrastaneet, vaikka se oli kyllä yksi asia, mitä olisin koiran omistamiselta kovasti halunnut. Verijälkeä ym. haistelua ollaan sitten tehty silloin tällöin, mikä rauhoittaa koiraa eikä nosta kierroksia kuten monet muut harrastukset.

Täytyypä kaivaa tuo Canis-lehti käsiini, kuulostaa juurikin siltä, mihin mieluusti saisin vahvistusta! Eli annan koiran katsoa rauhassa -> kontakti pelottavaan asiaan, nykyisin se istuu ja katsoo minuakin aina välillä - olen rauhallinen ja aina koiran katsoessa, oma-aloitteisesti, minua, annan namin. Jotkut tosin sanovat, että minun pitäisi estää katsekontakti ja ettei siitä tule kuin räyhää, mutta tämän koiran kassa tilanne on pikemminkin päinvastainen. Jos sitä alkaa vetää pois, kattila kiehuu yli ja räjähdys on varma - > toki suhteessa välimatkaan. Ennen ei siis pystynyt istumaan, syömään vaan oli heti hyökkäyksessä. Sana odota toimii näissä tilanteissa hyvin. Toki ongelmana on se, että meidän lenkkimme venyvät välillä kohtuuttoman pitkiksi silloin kun paljon katseltavaa/tsekattavaa olisi ja joskus vain on mentävä. Tästä huolimatta 95% lenkeistä menen aina ilman kiirettä (työkuvioni ovat onneksi joustavat), sillä jos minulla on kiire, se välittyy myös koiraan eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Tämän kanssa juoksuspurttienkin ottaminen on oma juttunsa, jos vain sanoin, että otetaan spurtti (sanan tietää) ja lähden juoksemaan, koira laittaa neljä tassua maahan niin napakasti ettei tosikaan ja alkaa kytätä taaksepäin, että MITÄ sieltä on tulossa, miksi pinkaistaan karkuun? ELi jos haluan juosta pieniä pätkiä, pitää koira ensin 'vakuuttaa' ettei mitään/kukaan ole tulossa.

Heips, kokeilin nyt tuota ehdotustasi raportoida koiralle (ainoastaan relevantit toki) lähestyvät asiat ja ei se ainakaan tilannetta huonontanut! Ei alkanut kyyläämään joka suuntaan tai kuten olin ennen ajatellut, että ottaa vaan pahemmat kierrokset, kun teen asioista ns. numeron. Toki ennenkin olen rauhallisesti virkkonut, että "jaahas, sieltä tulee auto/pyörä, katotaas se yhdessä", mut tämä vasta sitten kun koirakin oli jo kohteen useimmiten nähnyt. Sen lisäksi, että infoan tuota hermokimppua siitä, ettei mitään ole, kokeilen tätä, että infoan *rauhallisesti (A & O)* myös tapahtuvista asioista.

VIelä, eilen tuli ihminen vastaan vähän yllättävästi, otin koiran sivuun ja se jo automaattisesti istahtaa - kyykistyin koiran ja ohittavan ihmisen väliin, palkkasin, kun oli ohituksessa hiljaa, mutta siltikin kun ihminen ei ollut vielä kaukana, syöksähti ja haukahti kertaalleen ihmisen perään. Tällaista sattuu, jos ihminen katsoo meitä päin tai raahaa jalkaansa, on isokokoinen eli ei millään tunnu tottuvan, ettei ohittavissa ihmisissäkään ole mitään pahaa (näitä ns. onnistuneita ohitustilanteita -ilman haukahduksiakin- on jo takana kymmeniä, ellei sata). Ja jos en ottaisi viereen, vetäisi hihnassa päin ja rähähtäisi kohdalla isosti. Toki välimatka (toinen A & O) vaikuttaa jälleen, eli voi istua rauhassa kun on tilanteesta kauempana, mutta kun ylläreitäkin tulee väkisinkin. Ja pystyy nykyisin katsomaan kauempana liikkuvat koirat kun istuu ja sanoo, että odota, me vaan katellaan, ei olla menossa sinne & eikä se oo tulossa tänne. Ei sekoa enää, on kyllä täpinöissä, mutta pystyy malttamaan. Samoin ohittaa läheltäkin _paikallaan seisovat_ ihmiset(pyörät/autot,lastenrattaat, mutta se liikkeessä oleva/tuleva _ohitus_ (kai asiat tulee pyörätiellä liian suoraan vastaan?) on pahin.. p.s nimimerkkini näemme rekisteröity, heitän 1:sen perään..

Bogus1 kirjoitti:

Heips, kokeilin nyt tuota ehdotustasi raportoida koiralle (ainoastaan relevantit toki) lähestyvät asiat ja ei se ainakaan tilannetta huonontanut! Ei alkanut kyyläämään joka suuntaan tai kuten olin ennen ajatellut, että ottaa vaan pahemmat kierrokset, kun teen asioista ns. numeron. Toki ennenkin olen rauhallisesti virkkonut, että "jaahas, sieltä tulee auto/pyörä, katotaas se yhdessä", mut tämä vasta sitten kun koirakin oli jo kohteen useimmiten nähnyt. Sen lisäksi, että infoan tuota hermokimppua siitä, ettei mitään ole, kokeilen tätä, että infoan *rauhallisesti (A & O)* myös tapahtuvista asioista.

VIelä, eilen tuli ihminen vastaan vähän yllättävästi, otin koiran sivuun ja se jo automaattisesti istahtaa - kyykistyin koiran ja ohittavan ihmisen väliin, palkkasin, kun oli ohituksessa hiljaa, mutta siltikin kun ihminen ei ollut vielä kaukana, syöksähti ja haukahti kertaalleen ihmisen perään. Tällaista sattuu, jos ihminen katsoo meitä päin tai raahaa jalkaansa, on isokokoinen eli ei millään tunnu tottuvan, ettei ohittavissa ihmisissäkään ole mitään pahaa (näitä ns. onnistuneita ohitustilanteita -ilman haukahduksiakin- on jo takana kymmeniä, ellei sata). Ja jos en ottaisi viereen, vetäisi hihnassa päin ja rähähtäisi kohdalla isosti. Toki välimatka (toinen A & O) vaikuttaa jälleen, eli voi istua rauhassa kun on tilanteesta kauempana, mutta kun ylläreitäkin tulee väkisinkin. Ja pystyy nykyisin katsomaan kauempana liikkuvat koirat kun istuu ja sanoo, että odota, me vaan katellaan, ei olla menossa sinne & eikä se oo tulossa tänne. Ei sekoa enää, on kyllä täpinöissä, mutta pystyy malttamaan. Samoin ohittaa läheltäkin _paikallaan seisovat_ ihmiset(pyörät/autot,lastenrattaat, mutta se liikkeessä oleva/tuleva _ohitus_ (kai asiat tulee pyörätiellä liian suoraan vastaan?) on pahin.. p.s nimimerkkini näemme rekisteröity, heitän 1:sen perään..

Lue lisää

Vielä haluaisin lisätä koiran näkökulman tuohon puheeseen. Koirallehan on yksi ja sama mitä puhut, raportoitko tulevista tapahtumista vai luetteletko USA:n osavaltioita. Pääasia on että puhut. Koirasi on mieltänyt, että silloin kun saa huomiota, sille puhutaan, silloin menee hyvin. Tällä siis sinä palkitset koiraa koko ajan sen sen hetkisestä käytöksestä. Kun koira tärähtää yli reakointikynnyksensä, sille on ihan sama puhutko vai et, koska se ei silloin enää touhujasi noteeraa. Mutta pääasia on se, että siihen reakointiin saakka, koira on kuullut puheesi ja oppii, että silloin meni hyvin, kaikki oli kunnossa.

Koiralle juttelu= kaikki on kunnossa.

Koiralle mököttäminen = vaihda käytöstä, en ole tyytyväinen.

Vahvista tätä yhtälöä, esim leikkiessä koiran kanssa juttele koko ajan ja kun koira tarttuukin lelun sijaan käteen, hiljene ja lopeta leikki ja jatka heti kun koira korjaa otteen oikeaan paikkaan. Leikin tarjoama mielihyvä yhdistyy koirallasi siihen tilanteeseen kuuluvaan puheeseen, jolloin pelkästään puheesta tulee koiraa palkitsevaa.

Tämä on hyvä pointti, mutta edelleen teidän tapauksessa se siedättäminen erilaisiin asioihin on se avain. Toki on tärkeää palkita koiraa koko ajan kun sillä menee hyvin, mutta teidän tapauksessa on tärkeintä panostaa kutienkin siihen, että tilanteita joissa ei mene hyvin ei tulisi. Koira ei puheesta ymmärrä sellaista tietääkö jokin asia vaaraa vai ei, vaan kuten sanottua puheella on toinen (palkitseva) merkitys koiralle. Koiran pitää ihan muuten tuntea se, että sillä ei ulkoillessa ole varaa ja siihen varsinaisesti ei sinun puheesi vaikuta, vaan siihen vaikuttaa vain koiran stressihormoni toiminta. Asioiden pitää olla koiralle niin tuttuja ja turvallisia että ne eivät nosta koiran stressihormonien tasoa.

En tiedä mihin perustat sen, että menet kyyryyn koiran tasolle ja katsot koiraa päin kun huomaat, että vastaan tulee jotain johon koirasi mitä todennäköisimmin reakoi. Mutta itse ohjaisin sinua ainakin olemaan pystyssä ja pitämään rintamasuuntasi vastaantulevaa kohdetta kohden, jolloin koirakin tietää, että myös sinä ole pelottavan asian havainnut. Koiranhan tulee pitää sinuun kontaktia, eikä sinun koiraan. Mä en näe mitään merkitystä sillä mitä sinä teet sillä hetkellä kun koirasi räjähtää tai jos jäät tilanteeseen, jossa tiedät koirasi räjähtävän, oletko pystyssä, istumassa vai kyykyssä ja mihin sinä katselet, puhutko vai laulatko, kun kouluttamisen pitäisi perustua siihen, että noita tilanteita ei tule. Niitä tulee ja silloin huono on jo housussa, eikä sille mitään mahda, siitä ei oppinut mitään koira etkä sinäkään, ihan sama mitä silloin teitte. Mutta kaikki se mitä teitte silloin kun kaikki on hyvin, sillä on merkitystä. Silloin kun kaikki on vielä hyvin, silloin koiran opetus tapahtuu.

Pakko kysyä tähän väliin, että miten koiran saa opetettua kiinnostumaan jostain lelusta? Itsellä on hyvin leikkisä vaikka jo aikuinen koira. Se leikkii sisällä itsekseen ja myös pyytää mua leikkimään kanssaan ja leikinkin. Se leikkii myös mielellään ulkona toisten koirien kanssa ja itsekseen risun pätkillä yms. ja jos jotain leluakin pidän mukana niin tykkää itsekseen nakella sitä mutta kuitenkin joku muu kiinnostava asia esim. vieraat koirat menee lelujen edelle ulkona.

Koirani leikkii jonkun verran vetoleikkejäkin, mutta jotenkin luonnostaan ei ole sellainen että iskisi hampaat hirveän tiukasti kiinni ja alkaisi repimään ja "tappelemaan" mun kanssa mistään lelusta. Se sisällä leikkiessäkin antaa helposti periksi jos leikitään jotain vetoleikkejä. Kyllä se itsekseen saattaa riepottaa ja ravistella leluja, muttei tahdo kovin "kamppailla" lelusta kanssani.

Onko siihenkin sitten aikansa, kun koiran saa edes opetettua kiinnostumaan jostain lelusta, eli aikuista ei enää välttämättä saa? Tämä kyllä tykkää leluista, mutta ulkona on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta jännää. Olen yrittänyt sitäkin että on joku tietty lelu, jonka saa vain ulkona, mutta se onkin sitten yllättäin menettänyt kiinnostavuutensa kokonaan. Toiminut vain pari kertaa kun taskusta sen ottaa esille, että on kiinnostava mutta sitten kohta ei enää kiinnosta juurikaan. :/

Ei meillä ole samanlaisia ongelmia kuin aloittajalla, vaan oma koirani on myös tosi vilkas kuten sinulla. Ihan ok. koira tuo on ja perustottelevaisuuskin jokseenkin hanskassa, mutta se vilkkaus kun saa edelleen korvat katoamaan jossain tilanteissa. Se on liian innokas toisia koiria kohdatessa ja vaikea pidellä kun alkaa kiskoa ja hillua vaikkei muuten kisko. Toiset myös puree sitä herkästi, koska eivät pidä niin päällekäyvästä käytöksestä, ja se on ollut tuollainen heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Oletin sen rauhoittuvan ja oppivan tervehtimään "sivistyneesti" kun kasvaa, mutta eihän tuo oppinut. Tahtoisin vaan saada sen rauhoittumaan toisia kohdatessa. Sama toistuu irtaalla ollessakin, eli se syöksyy täysiä päälle mutta ei tapellakseen vaan leikkimään. Muut koirat ei vaan tykkää sellaisesta. Se on jotenkin samaan aikaan epävarma, eli jännittääkin mutta röyhkeä ja hirveän innoissaan toisista koirista.

Ok, kirjoitin pitkä viestin päivällä ja jonnekinhan se katosi.. :/ mutta, tosiaan olen koittanut aikoinaan myös lelupalkkaa (vinkulelut pop), mutta se ei kestänyt kuin pari kertaa kun ns. joku muu ulkoinen ärsyke vei voiton. Koiran kanssa leikin vetoleikkejä ja niistä se todella pitää, joten voisin totakin kyllä koettaa? Olen kai vältellyt sitä, koska aina sanovat, että kiihdyttää (vaan entisestään) tunteita. Tässä tosin olisi hyvä, jos se rähähdysreaktio saataisiin purkautumaan juurikin lelun riepomiseen ja MINUN kanssani.

AJatuksia, eli yhdellä lenkkipätkällä autoja menee melko läheltä ja koira vain haistelee muiden hajuja eikä ole tietääkseen eli en tee mitää istuttamisia ym. KUNNES ilmeisen riittävän monta ja/tai kovaäänistä pöristää ohi ja koira ikään kuin havahtuu, että hemmetti, rähjäämään noi ohimenevät, jonka jälkeen sitten otan kikkakolmoset käyttöön. Samoin jos moikataan koiratuttua ei välttämättä noteeraa autoja paitsi sitten kun ilm. kyllästyy toiseen koiraan? ELi jos olisi puhdasta pelkoa (epävarmuutta kovia ääniä ja kaahailua, isoja ajoneuvoka ennemminkin), pelkäisi varmasti AINA? Nyt on sotaisa, ehkä juuri epävarmuuttaan. Ja toisaalta alkuun reagoi kyllä ihan _kaikki_ eli ehkä tämä reagoimattomuus silloin tällöin on juuri siedätyksen ansiota? Olen aatellut, että siedättäminen ei ainakaan pahaa tee, koska opettaa malttia ja tapaa, miten toivoisin sen käyttäytyvän?

Ja sitten vielä, koiralla ei ole mitään vastaan autokyytiä, on rauhassa ja hiljaa takapenkillä kuljetushäkissään ja yhtälailla istuu nätisti etupenkillä sylissä - kyttää toki kaikkea siinäkin ja onkin ajelun jälkeen väsynyt, koska on niin keskittynyt rekisteröimään kaiken mahdollisen. mutta ei hauku ohimeneviä autoja, mopoja ym. Vaan jos tulee iso rekka valoineen vastaan, rähähtää sylistä juuri sen ohittaessa auton. Ennen haukkui muut koirat & eläimet autosta (ei kopasta tietenkään), mutta palkaamalla hiljaisuudesta menee nykyisin jees. Lähtee messiin innoissaan eikö tunnu stressaavan autossa oloa mitenkään, mutta heti kun ulos autosta ja jos se yhä käynnissä, koko kroppa jäykäksi ja jos auto liikahtaa senttiäkään tai kaasuttaa, koira kääntyy kuin kobra ja rähähtää (sylissä tai maassa). Vanha seliseli-koirani vaan vihaa jotain, tuntuu kyllä osuvalta tässä.. :/ Se vaan sekoaa, aggressiivisesti, äänestä, liikkeestä ja koosta..

Vilkas kirjoitti:

Pakko kysyä tähän väliin, että miten koiran saa opetettua kiinnostumaan jostain lelusta? Itsellä on hyvin leikkisä vaikka jo aikuinen koira. Se leikkii sisällä itsekseen ja myös pyytää mua leikkimään kanssaan ja leikinkin. Se leikkii myös mielellään ulkona toisten koirien kanssa ja itsekseen risun pätkillä yms. ja jos jotain leluakin pidän mukana niin tykkää itsekseen nakella sitä mutta kuitenkin joku muu kiinnostava asia esim. vieraat koirat menee lelujen edelle ulkona.

Koirani leikkii jonkun verran vetoleikkejäkin, mutta jotenkin luonnostaan ei ole sellainen että iskisi hampaat hirveän tiukasti kiinni ja alkaisi repimään ja "tappelemaan" mun kanssa mistään lelusta. Se sisällä leikkiessäkin antaa helposti periksi jos leikitään jotain vetoleikkejä. Kyllä se itsekseen saattaa riepottaa ja ravistella leluja, muttei tahdo kovin "kamppailla" lelusta kanssani.

Onko siihenkin sitten aikansa, kun koiran saa edes opetettua kiinnostumaan jostain lelusta, eli aikuista ei enää välttämättä saa? Tämä kyllä tykkää leluista, mutta ulkona on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta jännää. Olen yrittänyt sitäkin että on joku tietty lelu, jonka saa vain ulkona, mutta se onkin sitten yllättäin menettänyt kiinnostavuutensa kokonaan. Toiminut vain pari kertaa kun taskusta sen ottaa esille, että on kiinnostava mutta sitten kohta ei enää kiinnosta juurikaan. :/

Ei meillä ole samanlaisia ongelmia kuin aloittajalla, vaan oma koirani on myös tosi vilkas kuten sinulla. Ihan ok. koira tuo on ja perustottelevaisuuskin jokseenkin hanskassa, mutta se vilkkaus kun saa edelleen korvat katoamaan jossain tilanteissa. Se on liian innokas toisia koiria kohdatessa ja vaikea pidellä kun alkaa kiskoa ja hillua vaikkei muuten kisko. Toiset myös puree sitä herkästi, koska eivät pidä niin päällekäyvästä käytöksestä, ja se on ollut tuollainen heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Oletin sen rauhoittuvan ja oppivan tervehtimään "sivistyneesti" kun kasvaa, mutta eihän tuo oppinut. Tahtoisin vaan saada sen rauhoittumaan toisia kohdatessa. Sama toistuu irtaalla ollessakin, eli se syöksyy täysiä päälle mutta ei tapellakseen vaan leikkimään. Muut koirat ei vaan tykkää sellaisesta. Se on jotenkin samaan aikaan epävarma, eli jännittääkin mutta röyhkeä ja hirveän innoissaan toisista koirista.

Lue lisää

Koiran opettaminen taistelemaan lelusta on helppoa.

Ensimmäisessä vaiheessa (jos lähdetään opettamaan koiraa, jolta luonnollinen taistelutahto on jo nujertunut), koiralle annetaan vessapaperi myttynen jonka sisällä on jotain ekstra hyvää, esim lihapulla. Koira joutuu raatelemaan mytykän saadakseen ruuan. seuraavaksi mytykkää ei annetakaan tai heitetä koiralle, vaan pidetään kädessä ja koira joutuu hakemaan sen kädestä, raatelee ja saa ruuan. Seuraavassa vaiheessa, käsi lähtee karkuun, eli koira joutuu jahtaamaan, sitten raatelemaan ja saa ruokansa. Siten mytykkä vaihdetaan tiukempaan tavaraan, eli esimerkiksi vanhaan sukkaan. Lihapulla sukan perälle, solmu, toinen lihapulla sukkaan ja solmu... Koira joutuu jahtaamaan sukkaa kädestä, saa sen kiinni, saa sukan, raatelee sen ja syö ruuan. Seuraavassa vaiheessa sukasta ei lasketakaan irti niin helposti, eli koira jahtaa, tarttuu sukkaan, ja joutuu vetämään siitä hetken ennenkuin saa sukkansa ja pääsee raatelemaan. Vetämisosuutta pidennetään pikkuhiljaa. Myöhemmin oikeaa vetolelua vain sipaistaa lihapullalla, jos tarpeen ja makupalat tulevatkin taskustasi, koiran tappaessa lelua. Koiran pitää voittaa aina vetoleikki, näin siitä tulee mielekästä koiralle. Myöhemmin, kun koira jo motivoituu leikkimisestä ja pelkkä taistelu on sille palkitsevaa voi leikistä jättää makupalat ja lisätä käskyjä, mutta ennekuin lopetat kokonaan makupalojen käytön, muista opettaa koiralle irroituskäsky, se on vaikea opettaa sitten kun makupalat eivät enää kuulu hommaan ja koira on vain lelun perään. Mutta ole tarkkana, siinä vaiheessa kun opetat koiraa vasta leikkimään taisteluleikkiä, minkäänlaiset käskyt eivät kuulu leikkiin, niitä vasta sitten kun koira jo tietää jutun ytimen. Kieltoja ei milloinkaan leikkiin, eli jos koira pureekin sinua, niin niele kirosi ja kieltosi, pysähdy ja odota koiran korjausliike ja jatka heti palkaksi, kun vaihtaa hampaat sormien sijasta leluun...

Bogus1 kirjoitti:

Ok, kirjoitin pitkä viestin päivällä ja jonnekinhan se katosi.. :/ mutta, tosiaan olen koittanut aikoinaan myös lelupalkkaa (vinkulelut pop), mutta se ei kestänyt kuin pari kertaa kun ns. joku muu ulkoinen ärsyke vei voiton. Koiran kanssa leikin vetoleikkejä ja niistä se todella pitää, joten voisin totakin kyllä koettaa? Olen kai vältellyt sitä, koska aina sanovat, että kiihdyttää (vaan entisestään) tunteita. Tässä tosin olisi hyvä, jos se rähähdysreaktio saataisiin purkautumaan juurikin lelun riepomiseen ja MINUN kanssani.

AJatuksia, eli yhdellä lenkkipätkällä autoja menee melko läheltä ja koira vain haistelee muiden hajuja eikä ole tietääkseen eli en tee mitää istuttamisia ym. KUNNES ilmeisen riittävän monta ja/tai kovaäänistä pöristää ohi ja koira ikään kuin havahtuu, että hemmetti, rähjäämään noi ohimenevät, jonka jälkeen sitten otan kikkakolmoset käyttöön. Samoin jos moikataan koiratuttua ei välttämättä noteeraa autoja paitsi sitten kun ilm. kyllästyy toiseen koiraan? ELi jos olisi puhdasta pelkoa (epävarmuutta kovia ääniä ja kaahailua, isoja ajoneuvoka ennemminkin), pelkäisi varmasti AINA? Nyt on sotaisa, ehkä juuri epävarmuuttaan. Ja toisaalta alkuun reagoi kyllä ihan _kaikki_ eli ehkä tämä reagoimattomuus silloin tällöin on juuri siedätyksen ansiota? Olen aatellut, että siedättäminen ei ainakaan pahaa tee, koska opettaa malttia ja tapaa, miten toivoisin sen käyttäytyvän?

Ja sitten vielä, koiralla ei ole mitään vastaan autokyytiä, on rauhassa ja hiljaa takapenkillä kuljetushäkissään ja yhtälailla istuu nätisti etupenkillä sylissä - kyttää toki kaikkea siinäkin ja onkin ajelun jälkeen väsynyt, koska on niin keskittynyt rekisteröimään kaiken mahdollisen. mutta ei hauku ohimeneviä autoja, mopoja ym. Vaan jos tulee iso rekka valoineen vastaan, rähähtää sylistä juuri sen ohittaessa auton. Ennen haukkui muut koirat & eläimet autosta (ei kopasta tietenkään), mutta palkaamalla hiljaisuudesta menee nykyisin jees. Lähtee messiin innoissaan eikö tunnu stressaavan autossa oloa mitenkään, mutta heti kun ulos autosta ja jos se yhä käynnissä, koko kroppa jäykäksi ja jos auto liikahtaa senttiäkään tai kaasuttaa, koira kääntyy kuin kobra ja rähähtää (sylissä tai maassa). Vanha seliseli-koirani vaan vihaa jotain, tuntuu kyllä osuvalta tässä.. :/ Se vaan sekoaa, aggressiivisesti, äänestä, liikkeestä ja koosta..

Lue lisää

"Koiran kanssa leikin vetoleikkejä ja niistä se todella pitää, joten voisin totakin kyllä koettaa? Olen kai vältellyt sitä, koska aina sanovat, että kiihdyttää (vaan entisestään) tunteita. "

Näin NE aina sanoo... Silti kun minkäänlaista vähäistäkään järkeä käyttää, niin aina parempi oli koira sitten vaikka satasella sinun kimpussasi (eli koiran ilo suuntautunut sinuun), kuin että se on vain vajaalla satasella sinusta poispäin, koska kyllä se koira yhdeksässäkympissäkin jo vaaraa ympäristölleen aiheuttaa....

... kirjoitti:

Koiran opettaminen taistelemaan lelusta on helppoa.

Ensimmäisessä vaiheessa (jos lähdetään opettamaan koiraa, jolta luonnollinen taistelutahto on jo nujertunut), koiralle annetaan vessapaperi myttynen jonka sisällä on jotain ekstra hyvää, esim lihapulla. Koira joutuu raatelemaan mytykän saadakseen ruuan. seuraavaksi mytykkää ei annetakaan tai heitetä koiralle, vaan pidetään kädessä ja koira joutuu hakemaan sen kädestä, raatelee ja saa ruuan. Seuraavassa vaiheessa, käsi lähtee karkuun, eli koira joutuu jahtaamaan, sitten raatelemaan ja saa ruokansa. Siten mytykkä vaihdetaan tiukempaan tavaraan, eli esimerkiksi vanhaan sukkaan. Lihapulla sukan perälle, solmu, toinen lihapulla sukkaan ja solmu... Koira joutuu jahtaamaan sukkaa kädestä, saa sen kiinni, saa sukan, raatelee sen ja syö ruuan. Seuraavassa vaiheessa sukasta ei lasketakaan irti niin helposti, eli koira jahtaa, tarttuu sukkaan, ja joutuu vetämään siitä hetken ennenkuin saa sukkansa ja pääsee raatelemaan. Vetämisosuutta pidennetään pikkuhiljaa. Myöhemmin oikeaa vetolelua vain sipaistaa lihapullalla, jos tarpeen ja makupalat tulevatkin taskustasi, koiran tappaessa lelua. Koiran pitää voittaa aina vetoleikki, näin siitä tulee mielekästä koiralle. Myöhemmin, kun koira jo motivoituu leikkimisestä ja pelkkä taistelu on sille palkitsevaa voi leikistä jättää makupalat ja lisätä käskyjä, mutta ennekuin lopetat kokonaan makupalojen käytön, muista opettaa koiralle irroituskäsky, se on vaikea opettaa sitten kun makupalat eivät enää kuulu hommaan ja koira on vain lelun perään. Mutta ole tarkkana, siinä vaiheessa kun opetat koiraa vasta leikkimään taisteluleikkiä, minkäänlaiset käskyt eivät kuulu leikkiin, niitä vasta sitten kun koira jo tietää jutun ytimen. Kieltoja ei milloinkaan leikkiin, eli jos koira pureekin sinua, niin niele kirosi ja kieltosi, pysähdy ja odota koiran korjausliike ja jatka heti palkaksi, kun vaihtaa hampaat sormien sijasta leluun...

Lue lisää

Kiitos neuvoista... Jospa noin onnistuis saada se "taistelemaan" kanssani. Se jostain syystä ei ikinä ole tahtonut leikkiä kunnolla vetoleikkejä kanssani. Saattaa vetää mua perässään ympäri kämppää jos pitelen jotain sen lelua käsissä, kun istun toimistotuolilla, jossa rattaat alla, muttei halua sillain raadella ja repiä mitään lelua jos yritän sellaista "tappamisleikkiä" sen kanssa. Irti käskyn se onneksi jo osaakin eli luovuttaa esim. maasta löytämänsä esineet joita en tahdo sen kanniskelevan.