Ystävämme kasvattaa lapsestaan urheilijaa väen väkisin. Lapsi käy liikuntaharrastuksessa mutta on erittäin kömpelö eikä ole kehittynyt juuri lainkaan. Mitä äidin päässä oikein liikkuu? Eikö äiti millään hyväksy sitä, että lapsi ei ole urheilullinen?? Jotain on pielessä ja lapsi kärsii.
Samalla äidillä on myös toinen lapsi ja useita vuosia harrastettuaan tämäkin lapsi on hidas ja kömpelö.
Samalla äidillä on myös toinen lapsi ja useita vuosia harrastettuaan tämäkin lapsi on hidas ja kömpelö.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ap:n lisäys. Molemmat lapset ovat harrastaneet samaa lajia useita vuosia.
Minulla on kokemusta lapsen roolista tässä. Minun isäni yritti kasvattaa minusta urheilijaa, ja olin hyvä luistelija ennen 11 ikävuotta, kun minulle tuli ensimmäiset murrosiän oireet ja kasvupyrähdys. Siitä asti olen ollut kömpelö ja olen edelleenkin...
Minusta lapsena tuntui liikuntaharrastukset nöyryyttävältä, kun en kehittynyt samaa tahtia kuin muut. En edelleenkään pidä liikunnasta, vaikka kömpelyyteni ei vaikuta perus lenkkeilyyn tai salilla käymiseen, jos muut ihmiset näkevät minut liikkumassa, minua hävettää ja tulee takaisin ne nöyryytyksen tunteet lapsuudessa. Vanhemmat siis voivat tehdä lapselle hallaa pakottamalla hänet harrastamaan (erityisesti jos kyseessä on motorisesti vaativa laji, kuten luistelu tms)
Ulkopuolisen on tosin tälläiseen mahdoton vaikuttaa... Vanhempi voisi kysyä lapseltaan, haluaako hän harrastaa lajia, vai vaihtaa johonkin muuhun. Harrastuksia kun löytyy kaikentasoisille lapsille.
Ulkopuolisena voisit ehkä kysyä lasten isältä, miten lapset viihtyvät harrastuksessaan ja keskustella hänen kanssaan asiasta. Jos lapset viihtyvät, niin mitään ongelmaahan ei ole, jos taas lapsi kärsii nöyyryytyksen tai häpeän tunteista, voi ehkä keskustella isän kanssa että eikö voisi vaihtaa johonkin muuhun.
Ystäväsi vie lapsen harrastuksiin siksi, että pääsee itse huutelemaan sen ajan. Voi käydä vaikka vieraissa tyydyttävässä tarpeitaan, kun pikku Petteri-Einari on valkun riesana.
On kokemuksia. Isäni halusi minusta juoksijan ja nyt minulla on erilaisten urheilutapaturmien seurauksena nivelet täysin paskana. Minua on käytetty koko teini-ikäni urheilulääkäreillä (nettosivat hyvät rahat), jotka kirjoittivat lausuntoihin "pikkuhiljaa paluuta lajin pariin", vaikka tuskin kivuiltani pääsin kävelemään!
Jos olisin saanut viettää normaalin lapsuuden ja nuoruuden ilman jatkuvaa painostusta ja rääkkiä, olisin nyt terve, nuori nainen. Onhan minulla hyvä peruskunto, mutta ei päivääkään ilman polvi- ja nilkkakipuja. :(
Oma lapseni on vauvasta asti ollut kömpelömpi kuin muut samanikäiset on oppinut liikunnalliset taidot vähän myöhemmin.
Me vanhemmat taas olemme oikeita "himo urheilijoita"
Aluksi vähän harmitti että lapsi ei hirveästi pidä liikunnasta, mutta arvostamme häntä sellaisena kuin hän on!
Liikumme kyllä päivittäin, mutta teemme enemmän niitä juttuja mistä lapsi tykkää.
Piirtäminen,askartelu jne..
Liikunnallisten taitojen viivästyminen ei kerro kömpelyydestä.