Pyydättekö usein apua mummilta?
Tuleeko hän?
Haluavatko lapset hänen seuransa?
Tuleeko hän?
Haluavatko lapset hänen seuransa?
Mummit
Miniä/äiti
16234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Emme pyydä, kyllä tulisi. Jokainen hoitaa itse lapsensa.
En pyydä koska en tarvitse apua. Mummo itse ehdottelee minulle menoja jotta saa olla lapsen kanssa kahden. Annan mummolle aikaa olla kahden lapsenlapsensa kanssa säännöllisesti, ei kuitenkaan viikottain. Lapsi viihtyy mummon kanssa ja itse kyselee myös milloin sinne mennään ja kyläillään puolin jos toisin 1-2krt/vk (olen itse paikalla hoitamassa lapsen).
En pyydä koskaan apua mummolta, mutta pyrimme itse olemaan mummolle avuksi niin paljon kun omilta töiltämme ehdimme.
Tarjoutuu itse tulemaan.
Lapset viihtyvät mummon kanssa sekä meillä että mummolassa, mutta eivät mielellään haluaisi jäädä mummolle yöksi, joten teemme päiväkyläilyjä viikonloppuna koko perheen voimin.
Mummi käy meillä kylässä kerran viikkoon(itse olen paikalla)
Lapsi viihtyy mummin kanssa ja mummi lapsen.
Noin kahden kuukauden välein mummi haluaa (itse) ottaa lapsen yökylään!
Mummu ei hoida lapsia (Toinen mummu kuollut)
Ei pyydä saada hoitaa
Lapset pitävät mummusta. Käymme kylässä noin kerran kuussa ja soittelemme useamman kerran viikossa.
Hoidan lapset itse. Ensi vuonna menevät perhepäivähoitoon ja minä töihin.
Olen yhden lapsen yksinhuoltaja ja kyllä pyydän mummolta apua, mutta on lapsen kanssa mielellään eikä koe lapsen kanssa oloa "hoitamiseksi".
Asumme samalla kadulla. Lapsi on mummolla 2 kertaa viikossa kun käyn jumpasssa tai jos minun täytyy esim käydä lääkärissä.
Noin kerran kuussa käyn myös viettämässä iltaa ystävieni kanssa. Mummo tulee tällöin meille ja lähden vasta kun saan lapseni nukkumaan, aamulla mummo on pari tuntia lapsen kanssa ennen kun herään.
Ja tuomitkaa ja olkaa mitä mieltä tahansa!, mutta en ajattele kun saa lapsia niin oma sosiaalinen elämä pitäisi lopettaa( en koe tästä huonoa omatuntoa)
Autan myös äitiäni esim kun hänellä ei ole autoa,niin kun käydään kaupassa haemme myös mummon ostokset.
Olet yh eli epäonnistuja. Muutit sitten äitisi nurkkiin suunnilleen ongelminesi? Kyllä: sinun elämäsi kuuluukin olla ohi.
Monet yh:t ovat onnistujia. Hehän tekevät yksin kahden työt.
Eikö se poismuuttanut isä tai äiti ole epäonnistuja. Sehän jättää oman osansa toisten huoleksi eli välttelee vastuutaan.
Tekeekö parisuhde paremmaksi vanhemmaksi? Eihän niillä asioilla ole mitään yhteyttä. Kautta aikojen on yksinasuvat kasvattaneet lapsia, sekä omia että toisten.
Millä perusteella elämän kuuluu olla ohi? Koskeeko tämä myös lapsen isää. Kuuluuko hänenkin elämän olla ohi. Entä parisuhteissa olevat. Miten heidän elämänsä ei olisi ohi?
Ennen pyysin ja tulivat apuun. Nykyään välit poikki omaan äitiin, ihan aiheesta, joten eipä olla vuosiin oltu yhteydessä. Anoppi on sairas, joten ei hänkään juuri lastenlastensa seuraa kaipaa.
Toisaalta emme lapsenhoito tms, tarvitse kun lapset ovat aikuisia. Mummien seuraa kaipaavat joskus, samoin me aikuiset mielellämme nyt antaisimme jotakin vastineeksi mummoille mutta eipä apu tai seura kelpaa.
Näillä mennään siis...
Tällä hetkellä viimeinen reilun vuoden ikäinen lapsenlapseni alkaa huutaa kun menen hoitamaan ja juoksee isän tai äidin syliin. Kun haen tarhasta niin juoksee hoitajan syliin. Mitään pahaa en ole lapselle tehnyt, siksi suorastaan hävettää käytös, Tarhantädit saattavat olettaa että olen joku outo mummu. Sitten meillä on yhdessä mukavaa kun vanhempia tai tarhan tätejä ei ole lähettyvillä.
Toisten lapsenlasteni kanssa on ihan tavallista yhdessäoloa ja ilahtuvat kun näkevät minut.
Mietin, puhutaanko minusta perheessä jotain pahaa, niin että reilun vuoden vanhakin sen ymmärtää. Tai onko toinen mummu kohdellut jotenkin oudosti. On pakko hoitaa lasta aika usein vanhempien työn ja harrastusten takia. Itse illoitsen hoitamisesta ja koen sen elämäni rikkaudeksi.
Tuon ikäinen lapsi nyt vain saattaa vierastaa tuttuakin ihmistä eikä tuollainen käytös kerro yhtään mitään. Lapsen vanhemmat tai hoitajat eivät varmasti ajattele sinusta mitään ihmeellistä, vaan ymmärtävät, että se on lapselle tavallista käytöstä. Usein vielä lapset ujostelevat kivoja ihmisiä enemmän kuin vähemmän kivoja. Eiköhän tuo vaihe ole hyvin nopeasti ohi.
Jos joku toinen ihminen tulisi häntä katsomaan hänen ollessa sinun seurassasi, niin todennäköisesti lapsi juoksisi silloin sinun syliisi turvaan.
Eikä perheessä puhuta mitään sellaista, minkä vuoden ikäinen ymmärtäisi ja osaisi sen perusteella sinua pelätä. Ei sen ikäinen ymmärrä sellaisia juttuja.
,,,,,,,,, Kiitos! Sitten en mieti asiaa enempää, vaan nautin lapsenlapsen hoitamisesta.
Toinen mummi (oma äitini) asuu niin kaukana, että häntä nähdään vain pari kertaa vuodessa. Apua ei siis pyydetä eikä tarjota, eikä tuo 3-vuotias lapsikaan muita hänen olemassaoloaan niin, että pystyisi ilmaisemaan haluavansa hänen seuraansa. Tämä mummi on myös niin vanha ja sairas, ettei juurikaan edes jaksa mitään yövierailuja, joten siksikin käynnit ovat vähissä.
Toinen mummi (mieheni äiti) asuu alle puolen tunnin matkan päässä. Koskaan emme ole häneltäkään apua pyytäneet. Hän ehdottaa aina itse että voisi ottaa lapsen joskus heille esim. viikonlopuksi ja lapsi on viettänyt mummolassa vaihtelevasti 1-3 viikonloppua kuukaudessa. Ei, emme tarvitse sitä aikaa baariin lähtemiseen tai juhlimiseen, koska emme kumpikaan harrasta niitä. Tietysti on kiva saada olla välillä päivä tai pari ilman lastakin ja tehdä jotain vain omilla ehdoilla. Mummi ei juurikaan käy meillä vaan lapsi menee heille. Se vain on ollut luontevampaa näin päin. Lapsi haluaa hänen seuraansa ja menee aina mielellään mummolaan.
En sitten tiedä haluaisiko mummi, että meiltäkin päin otetaan joskus yhteyttä ja kysytään, haluaisiko hän auttaa vaikka hoitamalla lasta jonkin pakollisen menomme ajan viikolla. Tuntuu vain että nykyisin on sellainen ajattelu vallalla, että apua ei oikein kehtaa pyytää vaan jos on lapsia hankkinut, kaikesta pitää selvitä myös yksin koska kenelläkään sukulaisella ei ole mitään velvollisuutta olla käytettävissä. Näin minä ainakin olen asian tätä palstaa lukemalla ja muutenkin tätä yhteiskuntaa seuraamalla käsittänyt. Voi siis olla, että nykymummit jäävät paitsioon ihan noista ympäristön vanhempiin kohdistamista syyllistämisistä johtuen: jos sinulla on lapsia niin älä valita ja sinun on pakko pärjätä ilman apua. Kärsivätköhän jotkut mummit tästä niin että he tapaavat lapsenlapsia vähemmän kuin haluaisivat, koska heille ei tarjota lapsia hoitoon tai tavattaviksi? Yhden tuttuni mies taas on sellainen, että hän määrää ettei yhteyttä isovanhempiin pidetä muuten kuin lyhyen kahvittelun merkeissä. Vaimo ei saa hankkia koskaan mitään ulkopuolista lapsenhoitoapua päiväkodin lisäksi, vaan mies pitää hänen velvollisuutenaan hoitaa lasta joka tilanteessa yksin niin kauan kuin on hoitovapaalla. Tietysti se mies itsekin hoitaa lasta kotona ollessaan, mutta kenellekään muulle ei lasta anneta. Ei liene ihan tervettä sekään, koska se mummi on moisesta selvästi loukkaantunut.
Eli en jotenkin pysty pyytämään ja annan mummin olla aina se, joka ottaa yhteyttä ensin. Hän tykkää kyllä kovasti ainoasta lapsenlapsestaan ja lapsista yleensäkin. Teki myös uransa lastentarhanopettajana.
kumma ja sairaskin ajatusmaailma ettei koskaan saisi apua pyytää.Onneksi oma äitini on niin rakas ja läheinen että pystyin pyytämään apua ennen lapsia ja nyt myös kun lapsia on.Ihmeelistä olisi jos ei läheisiin voisi tukeutua ja turvautua.
Kyllä pyydän, pitäähän sitä olla myös parisuhteelle aikaa. Lisäksi yksi yö mummolassa on myös lapselle lomaa, voi se lapsikin joskus haluta kotoa hetkeksi pois!