Tajusin sen tässä vuosikausien masennuksen jälkeen. Että jokainen on yksin ja osa vain kuvittelee että heillä on jotakin joka on pysyvää. Vaan ei ole. Kaiken menettää kuitenkin lopulta. Rahat lähtee, läheiset kuolee ja oma terveys menee huonoksi. Kukaan ei ole turvassa menetykseltä. Joillekin se tulee aiemmin, joillekin myöhemmin. Mutta kaikki menettävät jopa itsensäkin kun kuolema tulee.
Joten turha ottaa stressiä mistään. Et voi kuitenkaan saada mitään omaksesi. Miksi murehtia sellaisesta jota ei voi koskaan edes saada kuin hetkeksi? Tämä elämä on vain yksi hetki, eikä ikinä voi tietää että näkeekö seuraavaa päivää. Siksi on helvetin turha alkaa edes haluta mitään.
Joten turha ottaa stressiä mistään. Et voi kuitenkaan saada mitään omaksesi. Miksi murehtia sellaisesta jota ei voi koskaan edes saada kuin hetkeksi? Tämä elämä on vain yksi hetki, eikä ikinä voi tietää että näkeekö seuraavaa päivää. Siksi on helvetin turha alkaa edes haluta mitään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköhän jokainen tiedä kuolevansa ja menettävänsä ajan myötä kaiken.
En usko. Ihmiset juoksevat kuin hullut rahan ja materian perässä ja koittavat luoda itselleen täydellisiä ihmissuhteita. Ei niin toimiva ihminen tiedä menettävänsä kaiken.
Olen juossut rahan ja materiaalin perässä, tunnustan sen.
Halusin luoda omalle pojalleni hyvät olosuhteet, itse lähdin kotoa vain laveri mukanani. Huonekalut ostin osamaksulla ja loppukuusta söin usein banaania ja rahkaa, niillä nälkä meni, koska rahaa ei ollut ruokaan.
Olenko tosiaan tehnyt väärin, että halusin pojalleni paremmat lähtökohdat, kuin itselläni oli?
Rakastan häntä enemmän kuin omaa elämääni.
Olenko siis tehnyt väärin?
En halua menettää häntä!!!!!!!!!!!!!
Et ole tehnyt mitään väärin. Olet vain toiminut kuten useimmat ihmiset.
Mutta oletko ajatellut sitä että kenties rahalla saatavat asiat eivät ole niitä joilla on loppujen lopuksi väliä. Eikä lapsen hyvä suhde vanhempiin tule tavaroista. Oma isäni hankki minulle aina kaiken, mutta välimme jäivät kylmiksi. Isäni tietyssä mielessä menetti minut. Varo ettei sinulle käy kuten omalle isälleni, joka luuli että voisi "ostaa" hyvän suhteen poikaansa...
Itse jäin kaipaamaan isältäni sitä että hän olisi tukenut ja auttanut minua vaikeina aikoina tai ollut kannustava. Sain häneltä tavaroita, mutta ne eivät voineet sanoa että "rakastan sinua" tai "Sinä olet tärkein asia maailmassa"...
Hyvä, että haluat keskustella kanssani.
Pojalla ja minulla oli tosi hyvät välit siihen saakka, kun myin kotimme.
Puhuin sitä vuosia, joten muuttomme ei tullut yllätyksenä.
Luulen, että yllätys oli hänelle se, että hän ikävöi minua niin paljon.
Itse ilmoitti, etten saa tuoda ruokaa, tulla siivoamaan yms. asioita.
Hän itse ilmoitti haluavansa elää omaa elämäänsä.
Elänyt nyt kuusi-seitsämän vuotta, olen kunnioittanut hänen haluaan.
Viime kesänä, sanoi vihaavansa minua.
Me olemme hänen isänsä kanssa tehneet hänen elämänsä liian helpoksi,
niin sinäkin sanoit.
Vastasin hänelle, että muuta elämäsi sellaiseksi kuin haluat, myy asuntosi, vaihda autosi,
olen aina sanonut, ettei minulla ole väliä, mitä teet elääksesi,
tärkeintä on, että pidät siitä.
Hän tietää olevansa minulle tärkeintä maailmassa, olen sen monesti sanonut, yrittänyt tukea. Hän tietää voivansa soittaa aina minulle, ja tulen heti paikalle.
Niin ymmärrän masennustasi, yritän itsekkin löytää itselleni jonkin muun eteenpäin ajavan voiman kuin omistaminen ja saaminen.
Kun ihminen ei lopultakaan voi mitään saada tai omistaa, ei hän voi mitään menettääkkään.
Ei ole ihme, että omistamisen ja saamisen arvomaailmassa ihminen lopulta masentuu.
Mutta tämä tuskin on tien pää, ennemminkin vasta sen alku, viimeinkin. :)