Ottaa päähän

Vaikka se on oma vika, kun ei pysäköinti kiekkoa muista, niin ottaa päähän.
Tuli kalliit kahvit Herkku Pekassa, kun kiekon unohdin, eikä olleet ensimmäiset. Olen varmaan hölmö.
Mutta, kohdaltani saavat jäädä, keskustan tyhjät parkkipaikat, kaupayt ja kahvilat, pysähdyn markettien parkkipaikoille,siellä saa mitä tulevaisuudessa tarvitsen.
Kannattais miettiä Savonnlinnan tulevaisuuden näkymiä, myös siltä kannalta että viihtyvyys olis, ettei aina kytättäis parkkipaikoilla, sakkoja jaellen.
Kuolkoon koko paska Kaupunki
19414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kontrollivaltio on kontrollivaltio.
Kohta se hajotetaan ja siinä sivussa lähtee sitten pari tuhatta sikaa ja hyysäriään kaaressa.

Äänestä
  • hyvä esimerkki nettikytän raivosta. Onko tervettä, kysyn vaan.

    Äänestä

  • Tässä taas kerran kirjoitti:

    hyvä esimerkki nettikytän raivosta. Onko tervettä, kysyn vaan.

    On.Täysin tervettä. Mutta sinun fiksautumisesi ja mielipiteen vapauden estelysi on mielisairasta.

    Pian alkaa aika kun teidän vanhusten tuhoamat jutut muutetaan ja silloin te joko väistytte, tai itkette ja väistytte.Suomessa on 500000 työtöntä, iso osa heistä y-sukupolven nuoria. Jos sinä luulet että he katselevat tuota teidän vanhusten orjailua loputtomasti rauhassa, niin et tunnu oikein tietävän missä nyt mennään. Kaikki tämä selviää ihan netin kautta. Pelottaako?

    Äänestä

Kyllä se pitäs olla nii että jokkaine sais pysäköijä mihi hyväsä mite pitkäs aikaa haluais, eli säilyttää autoosa keskustan pysäköintipaikoilla muista välittämättä. Ite kun on nii tärkee. Hirmusta kontrolliiha se on jos mistää säännöistä huomautettaa nykyimmeiselle ja iha vainoomista se sellane on. Vappaa se immeisen pittää olla tekemää mitä haluttaa ja panna autosa parkkii vaikka keskelle kattuu poikittain. Perrkele!
Kylläpä ilahuttaa sivullisia kun Savonlinnassa löytyy kaltasias persoonallisuuksii eli neroja. Kaupungin maine kun on jo muuteki erinomane.

Äänestä
  • Missä kohtaa tuossa avaajan viestissä luki että hänen mielestään autot pitäisi pystyä jättämään parkkiin vaikka keskelle tietä? Aivan, ei missään kohtaa. Tätä aika monta ihmistä koskevaa ongelmaa vastaan on kesäajaksi palkattu parkkiperhosia. Jos heitä ei olisi niin parkkisakkojakin tulisi ihmisten kiusaksi enemmän. Kumma juttu, että heidät palkkaava tahokin on avaajan ehkä tarkoittaman ongelman huomannut. Et kannattaa mennä sinnekin itkemään asiasta kuka kontrollia rakastaa.

    Äänestä

Olen minäkin saan parkkisakon. Ensin se kirpaisi mieltä mutta sitten ajattelin asiaa syvemmältä.
Huomasin että kaikkea ei ole vielä Savonlinnassa menetetty sillä ainakin yksi kaupungin virkamies hoitaa hommansa. Hänessä (heissä) on esimerkkiä toisillekkin.

Äänestä
  • Eli sinäkin olet näitä virkamiesvaltaa rakastavia alamaisia? Onnea siitä.

    Äänestä

  • orjat taas koolla kirjoitti:

    Eli sinäkin olet näitä virkamiesvaltaa rakastavia alamaisia? Onnea siitä.

    kansalaisia, toisin kuin sinä nettikyttä. Säännöt on luotu helpottamaan järjestyksen ylläpitoa. Mitähän siitäkin tulisi jos Suomessa pysäköitäisiin kuten vaikka Ranskassa. Ei yhtään mitään paitsi ruttuja. Sitäpaitsi Ranskassa vasta säpinä syntyy kun pysäköinninvalvonta ja poliisi iskevät. Ethän sinä tietysti sellaisesta mitään ymmärrä kun tiedät vain Neukkulan kaaoksesta mutta luulisi senkin jo riittävän. Mutta kerropas meille ihannevaltio tämän pysäköintiasian suhteen kun oma mallimme ei tunnu sinulle kelpaavan.

    Äänestä

  • orjat taas koolla kirjoitti:

    Eli sinäkin olet näitä virkamiesvaltaa rakastavia alamaisia? Onnea siitä.

    se on jo periaatteesta kaikkea vastaan huolimatta siitä onko asiassa järkeä vai ei.Mihin tuollainen vänkääminen oikein johtaa -- ei mihinkään.

    Äänestä

  • Tämä tollo kirjoitti:

    se on jo periaatteesta kaikkea vastaan huolimatta siitä onko asiassa järkeä vai ei.Mihin tuollainen vänkääminen oikein johtaa -- ei mihinkään.

    Te vanhustollot ja alamaiset tulette vielä näkemään sen mihin aiheuttamanne pskasysteemi johtaa. Ja te häviätte sen säpinän jo alkumetreillä.

    Äänestä

  • hoh hoh joo kirjoitti:

    Te vanhustollot ja alamaiset tulette vielä näkemään sen mihin aiheuttamanne pskasysteemi johtaa. Ja te häviätte sen säpinän jo alkumetreillä.

    eläkä vihjaile vai pitääkö asiaa miettiä ensin keskuskomiteassa ja muissa "demokraattisissa" elimissä. Pistäs nyt julkilausuma palstalle niin saadaan nauraa sekoilijalle.

    Äänestä

Mitäs läksit

Äänestä

Savonlinnan kaupunki on budjetoinut parkkisakotkin. Savonlinnan kaupunki on menettänyt ja menettää paljon enemmän, kun saa euroja näistä pysäköintivirheistä. Moni turisti tai Savonlinnaan sijoittava henkilö, joka on saanut lapun tuulilasiinsa, on jatkanut mielensä pahoittaneena matkaa. Pysäköintikiekkojärjestelmän takia Savonlinnasta on jäänyt vaan paskanmaku suuhun, tätä eivät parkkiperhoset pelasta. Parkkikiekko on yksi autokansan tyhmimmistä kyykyttämis keinoista. Paljon parempi olis Savonlinnassa suuremmilla parkkipaikoilla lippupuomisysteemi, niin ei tulis näitä unohtamisen negatiivisia yllätyksiä, koska parkkisakot ne tulevat yleensä ulkopaikkakuntalaisille. Turhilla parkkisakoilla Savonlinnan kuva negatiivisena paikkakunta vaan kasvaa.

Äänestä
  • Sama homma muissakin kaupungeissa. Maksullisia paikkoja on vähän ja jos ei halua maksaa, täytyy edes senverran nähdä vaivaa että muistaa kääntää kiekon kohdalleen. Ei luulisi olevan liian vaikeaa tai jos on niin sitten ei auta kuin maksaa virhemaksu. Reilu peli kaikenkaikkiaan nykyisin vaikka Meeri joskus vuosia sitten vähän intoilikin.

    Äänestä

  • Turha valittaa kirjoitti:

    Sama homma muissakin kaupungeissa. Maksullisia paikkoja on vähän ja jos ei halua maksaa, täytyy edes senverran nähdä vaivaa että muistaa kääntää kiekon kohdalleen. Ei luulisi olevan liian vaikeaa tai jos on niin sitten ei auta kuin maksaa virhemaksu. Reilu peli kaikenkaikkiaan nykyisin vaikka Meeri joskus vuosia sitten vähän intoilikin.

    Muissa kaupungeissa on nykyisin ajanmukaisia pysäköintipaikkoja. Savonlinna ei ole tehnyt mitään muuta, kuin sakottanut ja se on käynyt vaan omaan nilkkaan, ei ole turisteja, eikä kunnollisia parkkipaikkoja, eli peli ei ole ollut reilua Savonlinnassa. Toisenlaisella asenteella olisi asiat paremmin!

    Äänestä

  • Savolaiset kyrvät kirjoitti:

    Muissa kaupungeissa on nykyisin ajanmukaisia pysäköintipaikkoja. Savonlinna ei ole tehnyt mitään muuta, kuin sakottanut ja se on käynyt vaan omaan nilkkaan, ei ole turisteja, eikä kunnollisia parkkipaikkoja, eli peli ei ole ollut reilua Savonlinnassa. Toisenlaisella asenteella olisi asiat paremmin!

    on vaikka millä mitalla vaan aina pitää päästä oven eteen ettei vaan kengät kulu. Pysäköinti on kaupungissa ok nyt kun pysäköinninvalvojakin on vähän rauhoittunut entisiin aikoihin verrattuna. Oletteko koskaan käyneet suuressa kaupungissa tai vaikkapa vaan Helsinki nimisessä kylässä. Sen jälkeen ei enää viitsi eikä tarvitse valittaa Savonlinnan pysäköintipaikoista. Niitä riittää.

    Äänestä

  • Parkkipaikkoja kirjoitti:

    Vai että savolaiset olisi käyneet joskus ihan suuressa kaupungissa tai edes Helsingissä! Hah, pergele!
    Olet selvästikin huumorimiehiä kun tuollaisia kirjoittelet, sillä se on jo paljon jos joku savolainen on pienenä päässyt isän hevoskärrien kyydissä kerran osuuskauppaan tai myllyyn.

    Äänestä

Savonlinnan pysäköinninvalvoja on täysi mulkku.

Äänestä

Parit sakot olen keskustasta saanut. Nyt en enää asioi Olavinkadun liikkeissä juuri ollenkaan. Ajan Prismaan tai Cittariin, niin ei tarvitse huolehtia parkkikiekoista. Molemmissa on valikoimaa enemmän kuin keskustan myymälöissä yhteensä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Asiakas..... kirjoitti:

Vaikka se on oma vika, kun ei pysäköinti kiekkoa muista, niin ottaa päähän.
Tuli kalliit kahvit Herkku Pekassa, kun kiekon unohdin, eikä olleet ensimmäiset. Olen varmaan hölmö.
Mutta, kohdaltani saavat jäädä, keskustan tyhjät parkkipaikat, kaupayt ja kahvilat, pysähdyn markettien parkkipaikoille,siellä saa mitä tulevaisuudessa tarvitsen.
Kannattais miettiä Savonnlinnan tulevaisuuden näkymiä, myös siltä kannalta että viihtyvyys olis, ettei aina kytättäis parkkipaikoilla, sakkoja jaellen.
Kuolkoon koko paska Kaupunki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu