ärtynyt suoli?

Puolen vuoden aikana on ollut ummetusta lähes kokoajan kun oon menny kakalle niin yleensä se tulee papanoina ja joskus saattaa olla jonki sortin limaa ( kirkasta) kakkaaminen on muutenkin älyttömän haastavaa ja se on ohut pötkö tai papanoita. Oon käyttänyt laksatiivejä sillon tällöin ( pari kertaa kuukaudessa ). Käytin microlaxii niin sitä ulostetta on tullut melko paljon. Miten etenen? En oo käyny lääkärissä.
2258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Prosessoitu maito, viljojen gluteeni, sokeri, keinomakeutusaineet, prosessoidut kasvirasvat (margariinit ja kasvirasvakermat) ja lisäaineet. Ne kun jättää pois, rauhoittuu elimistö aika monella.

Viljat ja/tai maitotuotteet pois 4-8 viikoksi. Kokeile kumpi oireet aiheuttaa. Voi olla, että kumpikaan ei sovi. Jo 1-2 viikossa huomaa eron entiseen, jos jokin ruoka-aine ei sovi.

Jos jopa kolmasosa suomalaisista kärsii vatsa- ja suolisto-oireista tai muista ongelmista joissa viljojen välttäminen auttaa, niin sinä voit olla niistä yksi. Lisäksi viljojen gluteiini (vehnä, ruis ja ohra), peruna sekä maito tuottavat limaa elimistöön, joka pahentaa allergioita, astmaa, infektioita, lasten korvatulehduksia ja reuman oireita.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Maitotuotteet ovat monella yksi keskeisistä syistä suolisto-oireisiin, allergioihin, astmaoireisiin sekä erilaisiin iho-ongelmiin. Maitotuotteiden eliminointi helpottaa usein näitä oireita, ja moni vuosia oireista kärsinyt pääsee pysyvästi eroon sekä ongelmasta että lääkityksestä. Lisäksi maitotuotteet keräävät limaa ja ovat usein merkittävänä tekijänä kroonisissa ylähengitystieinfektioissa.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

Äänestä

Mulla läks ummetus viljojen myötä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


papanauloste kirjoitti:

Puolen vuoden aikana on ollut ummetusta lähes kokoajan kun oon menny kakalle niin yleensä se tulee papanoina ja joskus saattaa olla jonki sortin limaa ( kirkasta) kakkaaminen on muutenkin älyttömän haastavaa ja se on ohut pötkö tai papanoita. Oon käyttänyt laksatiivejä sillon tällöin ( pari kertaa kuukaudessa ). Käytin microlaxii niin sitä ulostetta on tullut melko paljon. Miten etenen? En oo käyny lääkärissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu