Haluaisin tietää että koska tai miten tämä helpottaa. Kirjoitan lyhyesti, kokonaisuudessaan asia on itselleni aivan helvetin vaikea ja iso asia.
Erosta kymmenen kuukautta. Olin ja olen aivan paskana, maksasta lääkärit varoitti koska asenne on ollu enemmän tai vähemmän se, ettei mikään kiinnosta. Joku imuroiminen, miten sekin voi olla niin ylivoimainen homma suorittaa... Parempia jaksoja on jo nykyisin.
En voi elää sen asian kanssa, että oma rakas on toisen kanssa. Ero oli hänelle helppo, ei harmitusta, surua, uusi tapailunkohde kuukausi erosta. Kesä oli aivan käsittämätöntä aikaa, aivan alkoholinhuuruista ja riskeerasin jopa työpaikkani sillä arkitissuttelulla, pakko vain oli saada hieman hiprakkaa että voi edes nukkua. Ehkä ammattiapua? Alan kallistua sen puoleen pikkuhiljaa.
Tein sen suuren virheen, että liityin takaisin facebookkin. Eksyin hänen profiiliin - kaikki ne kuvat, päivitykset. Itkin ja itkin paljon pitkästä aikaa, purkautui jotenkin taas, pitkästä aikaa. Kuinka se voi olla niiden kaikkien yhteisten vuosien jälkeen hänelle niin helppoa? Jos tämän kaiken vielä joskus joudun uudelleen kokemaan. En uskalla.
Alan oikeasti olla sitä mieltä että ammattiapua tarttee, vaikka nuorena miehenä tuo äärimmäisen nololta kuulostaa. Kun työterveyshoitaja kyseli syytä maksa-arvoille, itku kurkussa sain keksittyä tekosyyn ja naurettua tilanteen siihen että myöhemmin uudet verikokeet yms. Mutta taas tässä ollaan kaljan alla, koska tuntuu rinnassa, mahassa ja päässä - ahdistaa, puristaa ja sattuu. Ei tässä koskaan pitänyt näin käydä.
Kuinka olette päässet ylitse? Onko tää sitä oikeaa rakkautta?
Joskus kouluaikoina suhteen alkuaikoina "leikittiin" sitä että tykkään siusta enemmän, eiku mie siusta, eiku mie siusta, mie siustapa! Vaikuttaa siltä, että voitin.
Erosta kymmenen kuukautta. Olin ja olen aivan paskana, maksasta lääkärit varoitti koska asenne on ollu enemmän tai vähemmän se, ettei mikään kiinnosta. Joku imuroiminen, miten sekin voi olla niin ylivoimainen homma suorittaa... Parempia jaksoja on jo nykyisin.
En voi elää sen asian kanssa, että oma rakas on toisen kanssa. Ero oli hänelle helppo, ei harmitusta, surua, uusi tapailunkohde kuukausi erosta. Kesä oli aivan käsittämätöntä aikaa, aivan alkoholinhuuruista ja riskeerasin jopa työpaikkani sillä arkitissuttelulla, pakko vain oli saada hieman hiprakkaa että voi edes nukkua. Ehkä ammattiapua? Alan kallistua sen puoleen pikkuhiljaa.
Tein sen suuren virheen, että liityin takaisin facebookkin. Eksyin hänen profiiliin - kaikki ne kuvat, päivitykset. Itkin ja itkin paljon pitkästä aikaa, purkautui jotenkin taas, pitkästä aikaa. Kuinka se voi olla niiden kaikkien yhteisten vuosien jälkeen hänelle niin helppoa? Jos tämän kaiken vielä joskus joudun uudelleen kokemaan. En uskalla.
Alan oikeasti olla sitä mieltä että ammattiapua tarttee, vaikka nuorena miehenä tuo äärimmäisen nololta kuulostaa. Kun työterveyshoitaja kyseli syytä maksa-arvoille, itku kurkussa sain keksittyä tekosyyn ja naurettua tilanteen siihen että myöhemmin uudet verikokeet yms. Mutta taas tässä ollaan kaljan alla, koska tuntuu rinnassa, mahassa ja päässä - ahdistaa, puristaa ja sattuu. Ei tässä koskaan pitänyt näin käydä.
Kuinka olette päässet ylitse? Onko tää sitä oikeaa rakkautta?
Joskus kouluaikoina suhteen alkuaikoina "leikittiin" sitä että tykkään siusta enemmän, eiku mie siusta, eiku mie siusta, mie siustapa! Vaikuttaa siltä, että voitin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suru menetyksestä pitää surra. Etsi joku kirja mistä löytyy surun vaiheita. Esim. joku terveystiedon kirja.
Asia täytyy käsitellä ja joku päivä huomaat itse löytäväsi ilon elämästä. Jotain mikä on kivaa, mistä tykkäät. Harrastukset, kaverit ja ehkä uusi ihminen elämääsi. Sen aika ei ole vielä -olet vielä katkera ja surusi ei ole surettu. Alkoholi ei sitä tee, vaikka voi tilapäisesti tuoda paremman olon.
Mieti mikä on paras tapa käsitellä asiaa...kaverit, läheiset, ammattiauttaja. Ei ole väliä miten, kunhan saat ketutuksen käsiteltyä ja painettua pois mielestä
Ero on helpoin heille, joilla oli jo uusi rakas katsottuna. He ovat pystyneet valmistautumaan siihen pidemmän aikaa ja käsittelemään sitä mikä tulee tapahtumaan.
Olet jätetyn osapuolen asemassa ja se on kivuliainta. Sun pitää antaa itsellesi aikaa. Surra kun siltä tuntuu, mutta etsiä myös uusia ilon aiheita elämään vaikka harrastuksista ja aikaa myöten huomaat jonain päivänä olevasi kuivilla hänestä. Tsemppiä! Kyllä sä voitat tän.
Meille kaikille tekis hyvää joskus käydä juttelemassa jollekin ulkopuoliselle. Itse koin keväällä suuria mullistuksia elämässäni ja olin aika pihalla asioiden kanssa. Varasin terveyskeskuksesta ajan psykiatriselle hoitajalle, jonka luona kävin viisi kertaa juttelemassa.
Pelkästään puhuminen asiasta auttoi. En voinut luottaa ystäviini enkä halunnut perhettäni huolestuttaa, joten hyvä että joku kuunteli. Itkin joka kerta tapaamisissa ja se helpotti myös.
Vastauksia et sieltä saa mutta opit löytämään ne itse.
Terkkarista kannattaa aloittaa, se on ihan maksutontakin.