Minun toiveeni

...olisi, että joskus selvitettäisiin kaikki ihan täysin, ihan juurta jaksaen, vaikka se vaatisi aikaa ja voimia mutta selvitettäisiin kuitenkin...
26290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Niin se olisi minunkin toive. Oikeesti.

Äänestä

samaa mieltä.
Meidän on aika selvittää se miksi kolaroitiin!
Mitkä oli ne syyt silloin, miten on nyt.
Nyt on voimia, on ollut aikaa miettiä kaikkea läpi moneen kymmeneen kertaan, selkeyttää itselle ainakin se, teinkö väärin jotain, vai missä se syy oli.
Enhän voi päättää, enkä päätyä kuin omalta osaltani lopputulokseen mihin olen päätyny, joten on aika selvittää kaikki,,,
S-postillahan se pää asioiden selvittämiseen aukeaa,,,

Äänestä

Sitähän mä silloin halusinkin, mutta kun se ei sinulle sopinut.

Äänestä

Sitähän olen koko ajan yrittänyt pyytää sinulta.

Äänestä
  • Ei mitään ole kuulunut, mutta kerro missä se pyyntö on ollut. Käyn lukemassa ja sen jälkeen se kaikki on mahdollista.

    Äänestä

Myös minun toiveeni, oikeesti.

Äänestä

Mielellään, mutta sun pitää ottaa yhteyttä minuun.

Edelleen ikävöin ja ajattelen susta pelkkää hyvää!

m -> n

Äänestä
  • A-mieheltä?jos on,niin kaikki käy :)hyvää joulukuun 1.päivää sinulle.ps.olet hurmaava..

    Äänestä

  • Mä vastaan tähän niin kuin hänelle, en kehtaa ottaa häneen yhteyttä, hän ei ehkä ole niitä, jotka haluaa jutella, tiedän tämän yhdestä yhteydenotosta, jonka tein.

    Mutta saahan sitä toivoa, kun asialle on uhrattu palstatilaa.

    Äänestä

  • Mistä mä tiedän, oletko vapaa vai varattu - en tässä asiassa voi luottaa pelkkään fiilikseen. Sä tiedät, että mulla on vapaa tahto tehdä mitä huvittaa, en kuitenkaan lähde ottamaan itseäni kunnioittavana naisena yhteyttä mieheen, jota toki kaipaan, mutta jonka statuksesta en tiedä varmuudella yhtään mitään.

    Lyhyt txt tai mikä tahansa yhteydenottomuoto sopii. Myös fb:ssa. Vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti

    Äänestä

  • onko aloitus kirjoitti:

    A-mieheltä?jos on,niin kaikki käy :)hyvää joulukuun 1.päivää sinulle.ps.olet hurmaava..

    anteeksi,että muutun hihittäväksi pikkutytöksi lähelläsi..

    Äänestä

  • n -> m kirjoitti:

    Mistä mä tiedän, oletko vapaa vai varattu - en tässä asiassa voi luottaa pelkkään fiilikseen. Sä tiedät, että mulla on vapaa tahto tehdä mitä huvittaa, en kuitenkaan lähde ottamaan itseäni kunnioittavana naisena yhteyttä mieheen, jota toki kaipaan, mutta jonka statuksesta en tiedä varmuudella yhtään mitään.

    Lyhyt txt tai mikä tahansa yhteydenottomuoto sopii. Myös fb:ssa. Vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti

    Minä en itseäni kunnioittavana miehenä mene ottamaan yhteyksiä naiseen kenen statusta en tiedä. Jo sun toinen on fb:ssä niin kyllähän sieltä näkee jos on suhteessa.

    Äänestä

Sama toive mulla olis, että asioista vois edes puhua. En mä halua sitoa toista mihinkään "jatkotoimenpiteisiin" vaan voitais ihan hyvässä hengessä jutella kaikesta tähän mennessä tapahtuneesta ja niistä tunnepuolen jutuista myös. Oon tuntenu itteni todella sivuutetuksi pitkään.

Halusin olla tekemisissä ja sitähän mä niillä kaikilla pikku viesteilläni ja lahjoillani halusin sanoa, mutta enhän mä voi pakottaa, jos toinen ei kerran halua. Oon tullu siihen tulokseen, ettet viime uutena vuotena varmaan saanu sitä piiiitkää tekstariani ollenkaan, koska mulla känny tilttasi siinä lähetyksen aikana. Sähköpostias (työ-) et varmaan lue ollenkaan tai sitten et vaan yksinkertaisesti musta välitä.

Ei puhettakaan, että uskaltaisin enää lähestyäkään tuolla oikean elämän puolella, kun mihinkään yritykseeni ei ole tullut vastakaikua. Viimeisimmässä postissani sulle sanoinkin jättäväni rauhaan ja pysyväni poissa, jos hiljaisuus jatkuu sun puoleltasi. Tiedät kyllä mitä mieltä mä susta olen aina ollu, ei tarvii kuin kuunnella se levy...

Äänestä

Ihan näin yleisenä kysymyksenä: Mitä te tarkoitatte tuolla selvittämisellä? Noin ihan konkreettisesti? Miettinyt monesti kun tuo selvittelytoive toistuu näillä palstoilla, että mitä se ihan noin tarkalleen ottaen pitää sisällään? Sori, jos menee off-topic, mutta kysyn tässä, kun tuli taas mieleeni.

Äänestä
  • No mä ainakin tarkoitan sillä semmosta ajatustenvaihtoa. Miten mä oon kokenu asian ja miten se toinen on kokenut asian ja miten se asia sitten lopulta oikeasti on ja mitä siitä ollaan mieltä jne. Jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen pyrkiminen on mun mielestäni sitä selvittämistä.

    Äänestä

  • Just se... kirjoitti:

    No mä ainakin tarkoitan sillä semmosta ajatustenvaihtoa. Miten mä oon kokenu asian ja miten se toinen on kokenut asian ja miten se asia sitten lopulta oikeasti on ja mitä siitä ollaan mieltä jne. Jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen pyrkiminen on mun mielestäni sitä selvittämistä.

    Onko siinä joku päämäärä mitä halutaan saavuttaa? Tai minkä päämäärän hyväksyisit vai hyväksyisitkö minkä tahansa lopputuloksen? Tämä myös ihan yleisesti, mutta kysyn sulta, kun vastasit.

    Äänestä

  • Kysmys kirjoitti:

    Onko siinä joku päämäärä mitä halutaan saavuttaa? Tai minkä päämäärän hyväksyisit vai hyväksyisitkö minkä tahansa lopputuloksen? Tämä myös ihan yleisesti, mutta kysyn sulta, kun vastasit.

    Kai se vois mennä vaikka näin: Tykkään susta ja mulla on tunteita sua kohtaan, miten oot kokenu mut ja onko sulla mitään tunteita mua kohtaan jne. Hyvässä hengessä käyty keskustelu voi päättyä myös siihen, että toinen ilahtuu siitä, että on tehnyt myönteisen vaikutuksen johonkin, vaikkei mitään syvempiä tunteita häneen oliskaan. Rauha omissa tunteissa olis kai keskustelun lopputuloksena tyydyttävä
    tunne.

    Äänestä

  • Tietty tavoitekin on kirjoitti:

    Kai se vois mennä vaikka näin: Tykkään susta ja mulla on tunteita sua kohtaan, miten oot kokenu mut ja onko sulla mitään tunteita mua kohtaan jne. Hyvässä hengessä käyty keskustelu voi päättyä myös siihen, että toinen ilahtuu siitä, että on tehnyt myönteisen vaikutuksen johonkin, vaikkei mitään syvempiä tunteita häneen oliskaan. Rauha omissa tunteissa olis kai keskustelun lopputuloksena tyydyttävä
    tunne.

    Selvennän vielä, etten ole just se nikillä kirjoittanut.

    Äänestä

  • Tietty tavoitekin on kirjoitti:

    Kai se vois mennä vaikka näin: Tykkään susta ja mulla on tunteita sua kohtaan, miten oot kokenu mut ja onko sulla mitään tunteita mua kohtaan jne. Hyvässä hengessä käyty keskustelu voi päättyä myös siihen, että toinen ilahtuu siitä, että on tehnyt myönteisen vaikutuksen johonkin, vaikkei mitään syvempiä tunteita häneen oliskaan. Rauha omissa tunteissa olis kai keskustelun lopputuloksena tyydyttävä
    tunne.

    Suunnilleen noin sanoisin itekin. Mikään tietty lopputulos ei tarvii olla, pääasia, että puhutaan ja kumpikin saa näkemyksensä esitettyä. Jos ei mitään kummempaa tule, niin ainakin voidaan katsoa, ollaanko jatkossa tekemisissä millään muotoa.

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Selvennän vielä, etten ole just se nikillä kirjoittanut.

    Miksette sitten yritä selvittää sitä sen kohteen kanssa? Eikö se sillä selviäisi, kun sen toiveensa sanoisi sille toiselle?

    Äänestä

muuten mitään tule...

Äänestä

Että tämä kaikki loppuisi jo ja minä saisin jälleen olla oma tuttu itseni. Näin varattuna haluan unohtaa ja koska en halua rikkoa mitään, niin odotan vain järjen palautumista päähäni !!

Äänestä
  • Rikkoutua ja rakentaa kestävämpää. Tarttis timpuria avuksi. Osaan vaan suunnitella. Toteutus ei yksin onnistu. Toisella muut suunnitelmat. En minä pysty edes puhumaan enää. Ja pas*anmarjat onhan mulla suu. Muttei tilaisuutta. Ja ennen pitkää.. on pitempää tai lyhyttä. Että se siitä.

    mutta näin kovasti en ole koskaan ennen kaivannut. Eikä kukaan ole koskaan minuun samanlaista vaikutusta tehnyt.

    Äänestä

  • yks ykkös akka kirjoitti:

    Rikkoutua ja rakentaa kestävämpää. Tarttis timpuria avuksi. Osaan vaan suunnitella. Toteutus ei yksin onnistu. Toisella muut suunnitelmat. En minä pysty edes puhumaan enää. Ja pas*anmarjat onhan mulla suu. Muttei tilaisuutta. Ja ennen pitkää.. on pitempää tai lyhyttä. Että se siitä.

    mutta näin kovasti en ole koskaan ennen kaivannut. Eikä kukaan ole koskaan minuun samanlaista vaikutusta tehnyt.

    Meitä on moneksi. Sinä teet minkä parhaaksi ja oikeaksi näet, kuten minäkin. Onnea tiellesi !

    Äänestä

Käy se. Ja on varmaan pakkokin, jotta toinen voi ymmärtää toista paremmin.

Äänestä

Lisään tähän vaan, että mitä hittojakaan täällä toivomaan, sekamelskaa koko hiton ketju. Jos ei jutella, niin ei, se päätös tehdään irl.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä sun toive? kirjoitti:

...olisi, että joskus selvitettäisiin kaikki ihan täysin, ihan juurta jaksaen, vaikka se vaatisi aikaa ja voimia mutta selvitettäisiin kuitenkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu