Haluaisin keskustella Suomen suurmiehistä tämän pohjalta

Tle mukaan!

Jorma Ollilan nuoruus: Tiedonhalua, sinnikkyyttä ja valokuvia höyrykameralla
25.10.2013, Lauri Sihvonen
Seura kävi alkuvuodesta 2008 jäljittämässä Jorma Ollilan lapsuus- ja nuoruusvuosien vaiheita Pohjanmaalla. Haastateltavaksi saatiin muun muassa Ollilan isä, serkku, entiset luokkakaverit ja opettaja. Kurikassa paljastui, että Jorma Ollila oli valokuvannut luokkakavereitaan eräänlaisella ”höyrykameramallilla”.

Seurassa 4/2008 ilmestynyt laaja juttu kartoitti Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan viisauden alkuperää. Ollila oli tuolloin juuri valittu EU:n viisaiden puheenjohtajistoon.

Jutussa puhuu muun muassa Jorma Ollilan serkku Matti Ollila, joka luonnehtii menestyneen serkkunsa kykyä esiintyä julkisuudessa pohjalaisena.

”Jorma on osannut käyttää sitäkin hyväksi. Pohjalainen hulluus on sitä, että muutut vähitellen sellaiseksi mitä puhut”, Matti Ollila kertoo toimittaja Anssi Orrenmaan jutussa.

Entinen luokkakaveri Voitto Parkkonen taas muistelee jutussa, miten Jorma oli koulussa valokuvannut luokkakavereitaan jonkun kameralla.

”Hän antoi huumorintajuisen vaikutelman itsestään. Sanoi kameran olevan sellaista höyrykameramallia.”

Jorma Ollilan elämästä kertova, Ollilan yhdessä Harri Saukkomaan kanssa kirjoittama teos Mahdoton menestys (Otava) ilmestyi 17.10.2013. Kirjasta ilmestyy pian toinen painos. Ensimmäinen painos oli 25 000 kappaletta.

Seuran juttu Jorma Ollila – Viisauden lähteillä on luettavissa tästä linkistä.

Asiasanat: Jorma Ollila, Kurikka, lapsuus, Nokia, nuoruus, Pohjanmaa, Seinäjoki

Share on facebook

4

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ukkko

      Tampere-talon upeat puitteet mahdollistivat kaikkien aikojen

      hienoimman itsenäisyyspäivän juhlan!

      On vahinko, etteivät kaikki ymmärrä, mitä Suomen itsenäisyys merkitsee.
      (Pian saapunee taas se "nolla-apina" haukkumaan suomalaisia. Hän hokee koko ajan, että suomalaiset ovat
      nollia ja apinoita. Taitaa ite olla, se asuu Ruotsissa.)

      PISA-tutkimuksissa olemme eurooppalaista valtioista vieläkin paras,
      ja virolaiset ovat heti siinä perässämme.
      Suomensukuisten kansojen älykkyys ja luovuus kukoistavat, kun ovat viimeinkin päässeet sortajistaan eroon.

      Verenimijät heikensivät kansaamme, kansojamme, mutta nyt olemme itsenäisiä.

      Jenni Haukio sai minusta ikiystävän, sillä hän ymmärtää suomalaisuuden hienouden, hän sanoi sen ääneen.

    • Ex virkamies

      Sain juuri luetuksi "Mahdoton menestys" - kirjan. Kirjasta lukija voi nostaa esiin asioita eri näkökulmista. Ollila on kaiken kaikkiaan ollut kovan luokan tekijä ja asioiden ymmärtäjä.

      Ollilan havainnot ja päätelmät selkeyttivät ja vahvistivat minulle eräiden asioiden tärkeää yhteyttä menestyksen syntymisessä. Tärkeintä on ajatukset ja draivi, jotka löytyvät ihmisistä. Menestyäkseen tarvitsee vain löytää nuo ihmiset. Kun ihmiset on löydetty, heille täytyy löytää oikea paikka.

      En voisi myöskään olla enemmän yhtä mieltä siitä, mikä tuhoaa yrityksen tai minkä tahansa yhteisön. Yhteisö tuhoutuu sisältä päin.

    • ei voi mitään

      Hepusta saa narsistin kuvan. Niinkuin joku sanoi, kuka tahansa olisi kännyköiden nousukautena voinut menestyä... tietysti myymällä kaiken Amerikalle. Hehee, se vaatii neroutta, tosiaan...................... Hollywood joka puolella. Kaikesta tehdään Amerikkaa ja Hollywoodia. Ihanata ihanata, saa heittää aivot narikkaan ja elää glomourissa.

    • Ex virkamies

      "Ei voi mitään", et ole selvästikään lukenut kirjaa etkä tunne asiaa. Se ei estä sinua purkamasta negatiivisuuttasi sopivaan kohteeseen. 1990-luvulla kulutuselektroniikka tuotti rankasti tappiota, joten tarvittiin kännykkä, jollaista ei ollut vielä rakennettu. Nokian toimitusjohtajana Ollila oli avainasemassa Nokian pelastumisessa. Mutta Ollila ei ota siitä enempää kunniaa itselleen kuin on kohtuullista. Hän antaa kunniaa rutkasti suomalaisille insinööreille ja ns. viisikon jäsenille.

      Suomessa on vaikea olla menestynyt saamatta ilkeilyä osakseen. Jos kovaa faktaa ei löydy, niin sitten mielikuvitus avuksi. Jos se on rajoittunut.aina löytyy "joku jotakin sanonut",

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      61
      6113
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      61
      5542
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      119
      4208
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      54
      3842
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3775
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3199
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      63
      2951
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2826
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      68
      2558
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1940
    Aihe