onko sinulla ollut helppo työ?

Kerro lisää, jos haluat keskustella aiheesta. Mitä teet työksesi? Ammatti ja asema?

Helppo ei ole sana, jota käyttäisin. Haasteellisia ovat olleet kaikki, koska vaadin itseltäni paljon. Hyvä tulos tuottaa aina hyvää mieltä ja tyydytystä itselle.

Olen joutunut opettelemaan ja opiskelemaan monenlaisia uusia asioita, kun työpaikka toisensa jälkeen on kadonnut alta vuosien mittaan. Muutamia tutkintoja on tullut suoritetuksi ja välillä olen saanut palkintojakin. on kolme sivua. Olen viihtynyt hyvin kaikissa hommissa ja tuloksen tekeminenkin on onnistunut varsin hyvin. Luultavasti siksi olen onnistunut saamaan uusia haasteita, kun työttömyys on uhannut.

Työni oli kuin minulle luotu. Melkeinpä rakastin sitä, ja olin siina vast' mestari.

Edelleen oon työelämässä.
Ruumiillista työtä en tee, mutta semmosta hommaa, että täytyy koko ajan, joka minuutti, keskittyä ja valppaana katsoa ja kuunnella, että saisi aikaan jotakin valmista.
Tykkään työstäni ku hullu joulupuurosta:) Pidän siksi, että voi työskennellä eri ikäisten kanssa. Myös kappaleiden valmistuttua voi kuunnella ja nauttia työn tuloksesta.
Samaa työtä oon tehnyt, jaahas kuinkahan kauan, no pitkästi yli 30 vuotta.

En voi sanoa, että helpolla olisin päässyt koskaan. Kaikessa on ollut omat kiusansa jos niin kiinnostuksensakin. Aina sitä on jossain työnsyrjässä ollut kiinni.

Monenlaista olen kokeillut. Ensin hoitoalalla, mutta sitä ei kestänyt kovin kauan. Ei ollut minun alaani. Nuorena ei halunnut nähdä sairautta ja kuolemaa.

Vuoden tekstiilitehtaassa prässäämässä takinkauluksia. Hauskaa meillä oli siinä työryhmässä, mutta se paikallaan seisominen oli raskasta minun lättäjaloilleni.

Sitten aloin sivistämään itseäni ja se opiskeluaika oli mielestäni aika mukavaa aikaa. Se johti sitten kuitenkin leikkimään numeroitten kanssa neljän seinän sisällä. Sitä kesti ja kesti... Ikuisuuden. Tylsää kuin mikä, vaikkakin aika vastuullista, tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa. Takapuoli siinä kipeentyi ja silmät väsyivät, kunto heikkeni.

Kaipasin jotain liikkuvampaa ennenkuin lennän rakettina katosta läpi. Vanhoilla päivilläni, vähän alle viiskymppisenä heitin arpaa, haluanko postinkantajaksi, parkkipirkoksi... mitä vaan, missä saa liikkua.

Menin siivouskurssille ja vielä löytyi niin rohkea firma, joka uskalsi ottaa niinkin iäkkään töihinsä rappusiivoojaksi. Sillä tiellä tässä nyt ollaan, lapioimassa paskaa... Oikeastaan aika mielenkiintoista, kun tapaa niin monenmoista sorttia ihmisiä päivän kierroksellaan. Mikään päivä ei ole samanlainen, eikä koskaan tiedä mitä hauskaa päivä tuo tullessaan. Raskaana minä en sitä koe, oikeastaan, fyysisesti ainakaan, sillä silloin kun väsyttää, niin silloin levätään. Jos näette rappusiivoojan jossain nojailemassa mopin varteen tai istuskelemassa ulkona penkillä juttelemassa jonkun kanssa, niin minähän se siinä. Moikatkaa.

On ollut helppoja ja vaikeita, välillä on rasittunut psyyke, välillä fysiikka, joskus molemmat. Joskus on ollut helppoakin, mutta silloin on kannattanut etsiä itselleen toinen työ koska helpot toimenkuvat tyypillisesti saneerataan heti kun joku ne huomaa.

Ei ollut helppo.
Ura alkoi nostelemalla 40 l maitotonkkia ja 40 kilon jauhosäkkejä.
Jauhosäkit piti kantaa kaupan kellarista, sementtirappuja pitkin, siellä oli varasto, pussitettavaksi yläkertaan.
Kukaan ei edes epäillyt etteikö 18 vuotias naisenalku sitä jaksaisi tehdä.
Ei revennyt kohtu, vaikka vitsinä sitä joskus kyseltiin.

Työ kyllä muuttui aivan muuksi ajan saatossa, helpompaan ja toisella lailla vaikeampaan.

Nyt tässä nivelrikkoisena köllötellään.

Onneksi ei.

Ollut niin monenlaista. Ammattinike vaihdellut, duunit vaihdelleet, ala ratkaiseva asia. Että alan valinta onnistunut, se tärkeintä, sen verran laaja toimenkuva, ei päässyt tylsistymään. Eihän duuni aina ole mukavaa, ei ole tarkoituskaan olla, mutta tietää sen, jos jokin tympee proggis päällä, jotain muuta tulee sen jälkeen, ehkä oikeinkin mukavaa.

Useasti törmännyt ihmisiin, jotka sekoittavat kolme asiaa, mitkä on ihan eri juttuja. On koulutus, on ammatti, on työ mitä tekee. Viimeinen ratkaisevin, kaksi ensimmäistä mahdollistavat kolmannen. Aikoihin ei olla rippikoulutodistuksella tehty töitä "hyvin ansaittuihin eläkepäiviin" asti. Opiskella pitää kuitenkin jatkuvasti, ammattinimike voi olla mikä tahansa, se mitä sitten tekee, se on sitä työtä. Ja työtä voivat sitten olla millaisia tahansa.

Kun on kymmeniä vuosia ollut samalla alalla, kuitenkin niin monenlaisissa jutuissa, erittäin vaikea käsittää ihmisiä, jotka menneet koulusta duuniin ja duunista eläkkeelle. Pahimmillaan asuneet samassa paikassa ikänsä ja CV:ssä kansalaiskoulu ja yksi työpaikka. Yleensä ihmisillä ongelmia saada tuollaiset asiat mahtumaan yhdelle A4:lle, sitä pitempiä ansioluetteloita kun kukaan jaksa lukea. Itelläkin samaa vikaa, epäoleellisuudet pitänyt karsia pois.

Ei sen puoleen, nykyisin hommailen ihan jotain muuta, kuin uran alussa. Se hyvä, pysyy mielenkiinto yllä. Ja toisekseen, mies ja läppäri periaatteella hommaileminen sopii mulle, ei ehkä kaikille.

Siis, ei työn pidäkkään olla helppoa. Olemassa kahdenlaista stressiä, negatiivista ja positiivista. negatiivinen masentaa, positiivisessa liikkuu endorfiinit, adrenaliinit, ties mitkä hormoonit :D Että pikkasen stressiä pitäis olla aina, positiivista. Yleensä ei tunnu oikein miltään, mutta niitten positiivisten juttujen takia asiat jaksavat kiinnostaa.

=DW=

Minä olin työelämässä 50v joten aika pitkä rupeama. siita yrittäjänä viimeset 30vuotta. Kolme lasta aikuisia,asuvat samoilla seuduin,--

Olen löytänyt poikamiehen jonka kanssa avoliitossa 20v tuli heinäk täyteen.
Hänellä ei lapsia ja on minua nuorenpi nallekarhu.Mutta onhan se sanontakin eti nuori mies nuorrut itsekin. Tulihan höpötettyä....

Fyysisesti olen päässyt melko helpolla, mitä nyt niska ja hartiat välillä vähän ronklaavat kymmenien vuosien istumatyön jäljiltä.

Henkisesti on ollut välillä helpompaa, välillä raskaampaa. Kymmenkunta vuotta sitten jouduin kylmiltäni vetäjäksi projektiin, jolle ei luvattu rahaa eikä työaikaa, mutta minä hölmö lähdin mukaan, kun pidin asiaa niin tärkeänä. Jäin aika yksin, ennen kuin sain esimiehen, joka huomasi, että olin työuupumuksen partaalla ja organisoi hommat uudelleen.

Projektiryhmän jäsenistä vain kaksi hoiti hommansa, joten aikataulu luonnollisesti venyi ja paukkui. Minun syyksenihän se tietenkin laitettiin, vaikka en ollut sellaisessa asemassa, että olisin voinut porukkaa käskeä tai muuttaa heidän tärkeysjärjestyksiään.

Suunnilleen tämän projektin aikoihin päätin, että haluan työelämästä kokonaan pois niin pian kuin mahdollista ja aloitin eläkesäästämisen. Enää ei ole jäljellä kuin vajaat viisi kuukautta.

En ole koskaan kärsimystä kohdannut.
Aina olen luiskahtanut sinne päin, missä työ parhaiten luistaa.
Onneksi on pääni riittänyt, ja olisi riittänyt pidemmällekin, jos ei laiskuuteni olisi
muodostunut esteeksi.
Nyt nuljahtelen siten miten milloinkin mieleni kääntyy.
Ansioitteni seteli-patjoilla.

Minusta näyttää että palstallemme on jostain valahtanut tosi historiallisia
reliikkejä.
Nostavat ja kirjoittavat niin vanhahtavasti.
Ikä kait alkaa unohtumaan.

H.

Fyysisesti helppo, mutta henkisesti ajoittain raskas. Tuo raskaus johtui surkeista esimiehistä. Pääosin hyvää työtä olen tehnyt, ja teen vieläkin. Vanha mestari kun olen, minun halutaan jatkavan työssäni mieluusti niin pitkään kuin mahdollista. Energia-alalla olen.

Joku puhui palkastakin. Palkkaa saan ihan riittävästi. Ylityöt rahan takia eivät kiinnosta.

Työurani koostui mielenkiintoisista töistä. Ei koskaan yhtä ja samaa, usein miten haastavaa ei koskaan kyllästyttävää. Fyysistä ja psyykkista työtä yhdessä tai erikseen. Työnteko jatkuu ja koostuu sekä fyysisetä, että psyykkisestä palapelistä. Onneksi ei enää kokopäiväisesti eikä joka päivä.

Mikä niistä töistä? En ole edes laskenut työpaikkojen määrää.

Kiukkusen exän sihteerinä. Ei. Vaikuttaa niin työ-jaksamiseen kuin yksityiselämään, taidan pysyä koko loppuelämäni sinkkuna. Niih, katohan kun esitän hyvin uhria... ja taas toisaalta se on myös kuiva toteamus.

Joku näpsä voisi kysyä mitä varten sitten jään sinne hommiin. Vastaus on, että eron hetkellä tuntui etten voi häneltä kaiken viedä, koska yksin hän ei olisi töitä pystynyt tekemään. Nyt epäilen etten saakaan enää töitä muualta. Täytyis kokeilla..

On siinä toisaalta hyvätkin puolet, työmatkan voin kävellä, ja koira saa olla mukana.

Mistä se sun duunisi henkisesti raskas puoli on tullut? Liikaa vastuuta vai kiusaamista?

Monta kymmentä vuotta on takana ja vielä joku vuosi edessä,samaa hommaa koko ajan.
Mitä tuota vaihtaa kun oon mielekkääksi kokenu.
Kyllä ruumis ja mieli saa kyytiä päivittäin.
Meijä ja teijän vielä elossa olevii vanhuksii hoitelen hellin käsin.

Viimeiset 19 vuotta istuma työ puhdasilma sama lämpö käsissä valkoiset ohuet puuvilla käsineet välillä hyvin vaikea työ osien koot vaihtelivia materiaali pääasiassa inconel 718.

Mitä tein?

Tällä hetkellä ei kyllä mitenkään raskasta ruumiillisesti, mutta joskus vähän pakkaa olla sitä henkisesti. Vaikka viihdyn vanhusten parissa niin välistä työ uuvuttaa, on jopa tylsää ja mutta joap haasteelistakin.
Jonain aamuna ennen yhteistyöhaluinen vanhus saattaakin tehdä tenän:
ei halua syödä lääkkeitään, ei halua kylpyyn ym.
Ja niitä samoja tarinoita ja päivärutiineja jotuu kanssaelämään.
Tänään oli jälleen losito päivä.

Sopivan haastavaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. JOksin nyt alkaa jo vähän jalka painaa :)