6 vuotta Porissa asuneena vieläkin välillä ihmetyttää ainainen negatiivisuus. Pori on kaupunkina kaunis, joka oli yksi syy muuttooni tänne. Kirjurinluoto ja jokiranta varsinkin.
Tätäkin palstaa monta kertaa selanneena näyttäisi siltä että ihmisten on pakko aina kuittailla tavalla tai toisella. Saman huomaan myös keskustellessa paljasjalkaisten Porilaisten kanssa, v*ttuilu on veressä, ja mitä enemmän sitä voidaan keskusteluun sisällyttää, sitä hauskempi ja mielenkiintoisempi keskustelu on?
Tulee sitä itsekin välillä kuittailtua, ja oltua kuittailtuna kaverien kesken, eikä siinä mitään kummempaa ole, mutta kun se on jatkuvaa, joka aiheessa, koko ajan :D
Ihmisten negatiivisuus näyttää myös kohdistuvan kohti kaikkea uutta, Poria koitetaan kehittää, muttei mikään tunnu kelpaavan (Event Arenasta olen tosin samaa mieltä kuin suurin osa muistakin). Pitäisikö Porin jumittua 80-luvulle? Maailma ei odota, mutta enemmistöllä tuntuu olevan käsitys että Porin pitää pysähtyä. Kunhan ei vain itse joudu sopeutumaan uusiin tilanteisiin niin hyvä on.
Tämä todnäk aloittaa aikamoisen paskamyrskyn, ja trollien tulvan, mutte ehkä mukaan tulee myös pari normaalia vastausta, ja saisi jotain keskustelua aikaan. Ja ei, en ole tyytymätön asumiseeni Porissa. Kuten sanoin, minusta tämä on kaunis ja hieno kaupunki, muuttaisin pois en pitäisi paikasta lainkaan.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Miten monta kertaa trolli tekee SAMASTA AIHEESTA aloituksen? Negatiivisuus sitä, negatiivisuus tätä, porilaiset on huonoja sössön sössön.Voi kiesus... olet itse oikea negatiivisuuden perikuva tuolla jankutuksellasi.
Keskustelun aikaansaantia vailla vai? Olet vailla ystävää, kun on aikaa jankuttaa netissä samoja negatiivisia juttuja.
Vedä läppäristäsi piuha irti ja mene ulos tapaamaan ihmisiä.Et sinä täältä ketään juttukaveriksi löydä.Ellei tämä käy, tehtaile ainakin positiivisempia aloituksia eikä noita iänikuisia itkuvirsiä miten joku muu on negatiivinen kuin sinä.
Taas näkyy se negatiivsuus ylläolevassakin viestissä. Näköjään ihan aiheesta sitä ihmetellään.
Ei ainakaan mun silmään osunut tuolla aihetta tästä, tosin en selannutkaan ku pari ekaa sivua. Myönnän mokani siinä asiassa.
Koneella oon noin 2 tuntia päivässä, joskus vähemmänkin, joten nyt taas puhuu yksi ihminen ketä luulee tietävänsä kaikesta kaiken.
Mitä tulee ihmisten tapaamiseen niin seurustelen, ennenkuin ketään alkaa tästä vääntää huonoa vastaväitettä niin työssäkäyvän naisen kanssa, joten meistä kumpikaan ei ole kotona 24/7 istuva. Mutta senhän sinä kaikkitietävänä varmaan jo tiesitkin? :D
En jaksa tuhlata aikaani trollailuun, siitä ei ole mitään hyötyä yhtään kellekään.
Sinä olet trolli, joka tämän aloitit.
Miksi vingut täällä NEGATIIVISESTI kun voisit olla vinkumattakin? Olet niin täynnä negatiivisuutta että se oikein tursuaa sinusta ulos, kuten negatekstisikin tällä palstalla.
Menehän nyt kiltisti muualle täältä itkemään ja luomaan lisää negatiivista ilmapiiriä.
Muokkaus nappia en löytänyt, joten poistin edellisen ja kirjoitin selkeämmin:
:D Sä heittelet noita paria samaa argumenttia koko ajan, tä oli jo kolmas samanlainen viesti.
Jos et keksi mitään sanottavaa, niin anna olla. Poria myös kehuin aloituksessani ;) Et näköjään lukenut ajatuksella/loppuun läheskään, halusit vaan päästä pätemään ja tuntea olevasi jotain huutelemalla nettifoorumilla?
Näyttää siltä et sä tässä se yksinäinen ja vihanen oot kenen tarvis käydä ulkona kääntymässä pari kertaa viikossa. Tuolla asenteella ystävien saaminen tietty saattaa olla hieman vaikeaa. Toisin kuin sinä, en jaksa luoda negatiivistä ilmapiiriä/vittuilla ihmisille, mieluummin käyttäydyn kuin ikäiseni ja keskustelen normaalisti. Tai ainakin yritän, mutta jos toinen suoltaa samaa asiaa joka kerralla niin hänen kanssaan ei vain saa mitään aikaan.
Ja taas, NEGANEITI ULVOO NEGATIIVISUUTTAAN LISÄÄ.
Kaikissa muissa on vikaa, paitsi sinussa eikös vaan.Kaikki MUUT ovat negatiivisia paitsi sinä, eikös vaan.
Lopeta jo tuo NEGATIIVINEN huutelusi ja mene tosiaan sinne ulos tapaamaan ihmisiä, miksi täällä vielä huudat?
Neljäs samanlainen viesti ;)
En mielestäni ole missään vaiheessa väittänyt olevani täydellinen? :D Jos näin olen, niin näytä ihmeessä mullekin missä kohtaa.
Just kotiin tulin harrastuksista :D ja menin pyörällä että sai hieman lisää liikuntaa koska matkaa oli vain vähän päälle 2km. ja kyllä, meitä oli siellä paikalla 11 henkeä, 1,5h aikana siinä ehtii ihan hyvin juttelemaan ummet ja lammet tekniikkatreenien ohessa.
Tietty mä huudan, niin kauan kunnes sä et jaksa enää toistella tota samaa asiaa, et sä mua saa provottua :D Oon niin monta provoajaa festareillakin, tapahtumissa ja baareissa kuunnellu ettei jaksa enää ärsyttää, lähinnä huvittaa kun toinen koittaa siinä epätoivosesti päästä verbaalisesti voitolle.
Mä jään nyt odottelee viidettä samanlaista, sä tuskin keksit mitään uutta, neiti-korttia käytettiin ala-asteella ku ei uskaltanut hypätä yhtä korkeelta ku muut pojat uimahallissa :D Todistaa vaan taas kuin lapsellinen oletkaan. Ellet sitten pyöri ikävuosissa siellä 11 paikkeilla, mitä en ihan usko.
Negatiivisuutta taas lisää.
Kuuluu porilaisuuteen se vit**maisuus.
Jopa yli 60v papat ja mummelit (ja usein juuri ne) aukovat päätään milloin mistäkin asiasta, ei pelkästään nuoret.
Esim jos parkkeeraat autosi marketin pihalla 10 cm "väärään paikkaan" niin tulee viddumaisia ilmeitä/eleitä, keskarin näyttöä ja huutoa ja haukkumista.
Joskus tuntuu että teet niin tai näin niin aina väärinpäin, porilaiset löytää aina jostain känisemisen aiheen.
Älä sitten parkkeeraa sitä vitun mosseasi väärään paikkaan vaan keskelle ruutuun kuten muutkin?
Ei ole pakko olla niin vitun tyhmä..
ja yllä yksi keskaria näyttävä ja suutaan soittava porilainen.
Porilaiset valittaa jos on aihetta. Olette siis olleet idiootteja.
Aloittaja on varmasti oikeilla jäljillä ja osittain jopa oikeassa. Pari viimeistä kommenttia taas enempi raumalaisten surkimusten lätinää.
On outoa mennä kassalle, kun kassaneiti kyräilee ja tekee omituisia ilmehdintöjä. Kun tervehdit niin mitään ei puhuta. Mökötetään vaan. Ilmeisesti v*tussa on paljon hiekkaa jopa lasinsiruja.
Jos ahdistaa muuta vittuun täältä.Porilaisilla on kuitenkin ihan ok olla täällä ihmettelen mistä tuollainen negatiivisuuden ilmentymä on tänne muuttanut? Onko raumalla kovin negatiivinen ilmapiiri kun pitää oikein poriin asti käydä sitä pahaa oloansa kaatamassa?
Jos ei kannata kaikkia kokoomuslaisten megatuhlausideoita ja köyhiltä ryöstöä, ei se ole negatiivisuutta.