mania ja hypomania

Kopioin itseäni tuolta toisesta ketjusta:

Hypomanian pohtiminen on tosi kiinnostavaa, ja vaikeaa.

Omaa toimintaa ja olemista haittaavaa toimintaa mulla on ollut paljon, riskikäyttäytymistä, irtosuhteita, hirveää rahantuhlausta (4000e katosi kuukaudessa, luottoa tietty kaikki), pitkiä parisuhteita paskaksi kahdessa viikossa kun meni hermo ja tuntui ettei tästä mitään tule, yhteenmuuttoja kuukauden tuntemisen jälkeen koska "tää on niin suurta rakkautta" jne.

Ja sitten myös sitä "hyödyllistä hypomaniaa"? Jossa olen jaksanut tehdä ihan hirveästi töitä, nostanut kovaa palkkaa, saanut kaikilta kiitosta tehokkuudestani.

Ja sitten aina tällaisten jaksojen jälkeen putoaminen keskivaikeaan tai vaikeaan masennukseen.

Mulla lääkärit pohtivat onko tää mun elämä seurausta epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, vai että onko tämä hypomaniaa. Mä en tiedä.

Mutta mietin myös entä jos oon vaan tosi tyhmä? Vai oonko vain paha ihminen, huono puoliso. Vai oonko epävakauden takia tällainen sekoilija?

Miten te muut näette/ määrittelette hypomanian? Mitä siihen teillä kuuluu?

Mania jaksoja takana useampi. Lapsia kolmesta liitosta, kaikki hajonneet. Perustettu kaksi yritystä, jotka ajoin pian konkurssiin "hyvillä" hankinnoilla. Työteho 400% näillä kausilla. Myös ideat ja niiden toteutus "loistavia". Mikään ei paina ja kaikessa on olevinaan hyvä ja kaikki suuret suunnitelmat mielessä onnistuu. Alko maistuu. Täysi sairauden tunnottomuus/kieltäminen.

No sitten kun sieltä pilvilinnoista olen tullut rytinällä alas. SYVÄ masennus. Kuten jo mainitsin liitot nurin. Päällä kokoajan velkahelvetti yritysten ja "hyvien" ostosten/itseaiheutettujen erojen ansiosta. Pitkät sairauslomat. Ei jaksa eikä kykene tekemään oikein mitään järkevää haluaisi vain kuolla.

Sekamuotoinen jakso, jota elän nyt. Syvää masennusta/hypomaniaa. Välillä tuntuu että tästähän selvitään. Itkua, naurua. Paljon virtapuuskia. Hermot kireällä. Ajatukset lentävät tuhatta ja sataa, ei pysty keskittymään oikein mihinkään. Mikään lääke ei oikein tunnu tehoavan kun välillä masentaa, väsyttää ja ahdistaa pirusti. Välillä olo kuin duracel pupulla.

Että semmosta tänne risukasaan jonne joskus harvoin aurinkokin hieman pilkahtaa.

Voi helvata. Ihan kuin olisi lukenut mun miehen tarinaa, näin kylläkin sivusta katsottuna.

En ole tajunnut oikein että hän on mieleltään sairas, pitänyt alkoholistina vaan.

Itse olen tässä pyörityksessä sairastunut läheisriippuvuuteen ja ole rahaton ja muutenkin elämässä ei ole kuin mies ja miehen tarpeista hulehteminen. Siis tarkoita että olen kotipiika ja yritän huolehtia raha-asioista.

Olen monta kertaa yrittänyt lähteä ja aina palannut takaisin, en pysty vaan jättämään sitä oman onnensa nojaan. Tottakai siinä on oma elämä jäänyt toissijaiseksi.

Kaikkein pahinta on tuo juominen, rahan tärvääminen ja sen käyttäminen älyttömyyksiin. Ei olla köyhiä, ei kipeitä ja aina kun villi meno päällä käsi ojossa olevia rahan tärvääjiä löytyy mukaan. Siis hyväksikäyttäjiä. On uskoton ja sen jälkeen ihme selitykset. Uskoo omiin valheisiinsa ja totuus on niinkuin hän sen sanoo. Hyvin harvoin myöntää virheensä. Minäkin alan uskoa sen tarinoihin.

Nykyään ei edes kotona tee mitään, käyttää energiansa entisen eukkonsa töihin joka käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Käy töissä mutta kotona nukkuu. hyvä näin mutta ärsyttää kun muille käy tekemässä.

Jaksaako tässä oravanpyörässä kukaan ns. normi ihminen ?

Onko Pipoilla yleensä tunteita edes, siis välittää läheisitä ihmisistä, vai käyttävätkö vain hyväkseen. Siltä se van välillä tuntuu että on vaan joku rätti josta vedetään viimeisetkin voimat.

Kyllähän se valitettavasti niin on ainakin minun kohdallani, että alkon käyttö toimii samoin kuin bensaa heitettäisiin liekkeihin. Muutun täysin eri ihmiseksi. Silloin ei rahahuolia ole ja olen muutenkin "maailman valtias" Silloin myös tullut kaikki suurimmat töppäilyt tehtyä!!! Auta armias jos lähipiiri sattui huomauttamaan asiasta ja epäilemään mielenterveyttäni, suutuin aivan suunnattomasti eihän minussa mitään vikaa ollut vikahan oli kaikissa muissa juuri lähipiirissä, raskaassa työssä, ym...missä milloinkin. Muutenkin kaikki tosiasiassa pyöri minun halujen ja muutenkin minun ympärillä, itse en vain huomannut sitä.

Vasta kolmannen liiton loppupuolella ex puolisoni sai minut ajattelemaan asioita. Hän teki viisaasti, istutti minut pöydän ääreen ja listasi kaikki juomiset, töppäilyt, oudot käytökset, ym.. Olin ihmeissäni enhän minä nähnyt asioita näin ja enkä muistanut kuinka paljon olin töppäillyt. Hän sanoi myös että olen imenyt hänet henkisesti aivan kuiviin ja jos yhtään välitän hänestä niin nyt olisi korkea aika katsoa peiliin ja hakea apua.

Kävin hänen toiveestaan aa:ssa, mutta ei se minun kohdallani auttanut, koska vika oli kuitenkin jossain muussa. Minua ahdisti aivan suunnattomasti olla selvinpäin ja "olihan minulla rankkaa niin pitihän minun saada juoda kun akkakin vain valittaa eikä kotoa saa mitään tukea eikä minussa edelleenkään ollut mitään vikaa" Voi kun olisin silloin nöyrtynyt ja hakenut puolisoni toiveesta apua psyykkisiin ongelmiini, mutta olin niin älyttömän sokea ja ylimielinen etten nähnyt niitä vaikka koko lähipiirini huomasi ettei kaikki ole kunnossa ja mainitsikin siitä minulle.

No ex puolisoni teki viisaasti sai tarpeekseen ja pakkasi kamppeensa. Olin silloin sitä mieltä, että hyvä kun lähti saanpahan olla rauhassa eikä kukaan mäkätä tekemisistäni. Todellisuudessa kaikki ex puolisoni olivat upeita ihmisiä! tukivat minua ja tämä viimeisin heistä kaikista eniten. Arvostan heitä nykyään todella paljon ja ymmärrän nyt mitä kaikkea he ovat vuokseni joutunut kärsimään ja mitä kaikkea he ovat vuokseni tehneet. Onneksi heillä on nykyään hyvä elämä jonka he todella ansaitsevat!

Sitten tuli se TODELLA SYVÄ masennus ja olisin lopettanut itseni jos en olisi hakenut apua. Pikkuhiljaa alkoi solmut aueta. Kerroin rehellisesti juomisistani, töppäilyistäni ja mielialojen kausittaisista vaihteluista. Minulle sanottiin että tämähän on kuin suoraan oppikirjasta, sain bipo diagnoosin. Sain siihen lääkkeet lamictal olanzapin. Lopetin juomisen kokonaan ja lueskelin sairaudesta niin paljon kuin jaksoin, olihan se myös todella kova paikka hyväksyä tuo diagnoosi.

Välillä vieläkin tunnen itseni täysin terveeksi ja unohdan terapiat sekä jätän lääkkeet syömättä. Silloin tulee näitä manioita, masennuksia ja sekamuotoisia jaksoja. Alkoon en kuitenkaan ole enää koskenut. Väitän että jos olisin käynyt säännöllisesti terapiassa ja syönyt lääkkeeni kuten ne on minulle määrätty eläisin aika varmasti melkein oireetonta ja tasapainoista elämää, mutta tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Emmekä me bipot mitään tunteettomia ole sairaus vain hoitamattomana vie meitä. Narsistit ne sellaisia tunteettomia ovat ja ne ovat aivan oma rotunsa.

Voisiko aloittaja kertoa omista kokemuksistaan? Löytyyhän noita tarinoita aiemmista ketjuista. Miksi kysyt asiasta?

En tiennyt että täällä on jo asiasta ketju.
Kyselin,koska vasta jälkeenpäin olen miettinyt ex-ystäväni käyttäytymistä ja ymmärtänyt että monet hänen sekoiluistaan oli maniaa.Hän kielsi koko sairauden diagnoosista huolimatta ja suuttui aina kun häntä yritti ns.himmailla kun hänellä meni liian lujaa.
Häneltä ilmeisesti puuttui sairaudentuntu näissä manioissaan ja koki muiden topuuttelut hyökkäyksenä.
Yritän vain hahmottaa tätä mania kuvioo ymmärtääkseni asiaa enempi.
Jätin tämän ystävän aikoinaan.
Nyt vasta olen tajunnu että monet hänen utopiset kuvitelmansa olivat tuota maniaa,mutta en silloin ymmärtänyt.
En silti kaipaa tuota ystävyyttä takaisin,koska se oli liian rankkaa.
Sain syyttömästi kärsiä välillä hänen raivareitaan ja aina piti tanssia hänen pillinsä mukaan.Liikaa draama vuoristorataa minulle.
koin ytävyytemme suhteen usein turvattomuudentunteita.
Tuntuu vain surulliselta ajatella että hän elää mania maailmassaan ikäänkuin mielikuvitusmaailmassa ja hän ei sitä itse tajua.
Hän kävi kuin yleinen syyttäjä jokaisen "kimppuun" joka yritti tavalla tai toisella toppuutella häntä silloin kun hänellä meni ns.liian lujaa.Ei ymmärtänyt että nämä ihmiset ajattelivat hänen parastaan.

Tunnistaako maaninen olevansa maanien?

Kiitos kaikille tähän ketjuun vastanneille.

Katso tämä ketju http://keskustelu.suomi24.fi/node/10993857

haravoin pihaa kuin eläin, ostelen kameroita ,matkoja ym, hypo päällä olen maailman mukavin isä, ostelen lapsille kaikkea kivaa saatan alkaa "remontoimaan " vaikka olen varsinainen poropeukalo ja vaikka remppa vaatisi ammattilaista :) pakko myöntää että tämä on ihan hauskaa niin kauan kuin sitä kestää ;) niin ja olen yli avoin ja flirttaileva=>irtosuhteet:( vauhti päällä koko ajan jokseenkin tuotteliaassa mielessä ,mutta tosi on että tämä ei kestä kauaa:(