Joulunavaus

Se on tuo joulunavaus kutistunut aika olemattomaksi, eikö vain ? Kukahan oli järjestelemässä tänä vuonna ?
5198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yrittäjänaiset varman ovat avauksen takana. Jos avaus on kutistunut niin yrittäjä naiset eivät ole, Osa näyttää olevan hyvinkin tuhdissa kuosissa. Onhan tuossa avauksessa poliittinen sävykin pillotettuna mukaan,

Äänestä

Koittakaa ny saada se joulutunnelma jotenkin ittellenne ei se torilta tai kaupoista tule jos ei itsellä ole , eikä varsinkaan sillä, että arvostelee missä kuosissa kukin on. Kyllä näinä niukkuuden aikoina on ihan tarpeeksi joulukrääsää ja hulinaa ei tarvi torilla yrittää näyttää prameampaa ku mitä ollaan. Kankaanpäässäkin on sen verran velkaa asukasta kohden ettei tartte torilla minkään tahon pröystäillä ei jouluna eikä uudenvuoden aattona rykiä rahaa taivaan tuuliin. Joulunaika on hiljentymisen aikaa! Rauhallista joulua kaikille!

Äänestä

Joo, ääni oli hukassa, kuului tosi huonosti. Vaikka eipä silti, ei kaupungin päällikkökään halunnut paljon puhella, oli aika kuivasanainen.
Olishan torilla voinut olla laulua ja soittoa, isoja ryhmiä musiikkiopistolta, kunnolla äänet kuuluviin, siitä sitä tunnelmaa tulee. Ja olishan sen esiintymislavankin voinut koristella jouluisesti. Ja laittaa jotain patoja ja muuta jouluun sopivaa torille. Olishan siellä voinut olla muitakin myyjiä kuin vain arpojen myyjiä. Sillei sopivasti vaikka jotain kuumaa makkaraa, kahvia ym. Ja lapsille olis voinut tuota karamellipuolta jaella vähän reilummin, nytkin jäi moni ilman. Ja missä oli pukin muori ? Ja tontut ? Ja voitaisiin ottaa vaikka poroja torille, niitäkin löytyy melko läheltä. Eikä nämä jutut vielä paljon maksa, ilotulitus kuuluu mielestäni vasta uuteenvuoteen, eikä joulunavaukseen. Pukkikin tuli kuin varkain torille, sitä olisi pitänyt reilusti rummuttaa ja soittaa. Että näitä nyt äkkiseltään tuli mieleen, voipi tulla lisääkin ajatuksia vielä..

Äänestä

Puuro ja kiisseli oli hyvää, samoin glögi. Torilla oli hyytävän kylmä tuuli, porukan olisi voinut laittaa vaikka liikkeelle joululaulun tahtiin.

Äänestä

Sitä "joulutunnelmaa" puuttui.
Kiva jos karkkienjakaja-tontuilla olisi ensi vuonna edes tonttulakit päässä ja myös kaikilla kulkueen jäsenillä.
Kiitos kun kuitenkin oli joulunavaus sekä puuroa ja glögiä, ilmalle ei voi mitään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiipuu vuosi vuodelt kirjoitti:

Se on tuo joulunavaus kutistunut aika olemattomaksi, eikö vain ? Kukahan oli järjestelemässä tänä vuonna ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu