Mä oon 21-vuotias ja lapset ja synnytys pyörii paljon mielessä, vaikkei se niin ajankohtainen asia olekaan(siis lasta ei olla suunniteltu hankittavaksi lähiaikoina). Jotkut saattavat pitää minua tulevan kirjoituksen takia pikkumaisena ja itsekkäänä, mutta kerron vain tunteista joita minulla, toivon ettei kukaan lähde loukkaamaan ja haukkumaan ajatuksiani.
Olen aina halunnut lapsia ja miehenikin on usein puhunut "toukan" hankkimisesta:). Olen vain todella peloissani raskaudesta ja synnytyksestä ja muutoksista joita tapahtuu kehossa. Synnytyksessä pelottaa lähinnä se, että paikat repee. Se kipu ei niinkään pelota, vaikka minulla onkin alhainen kipukynnys, mutta se että kivuista joutuu kärsimään kauan synnytyksen jälkeen esim. repeytymien ja tikkien takia(joku kirjoitti, että arpea kivistää eikä voi nauttia enää seksistä). Myös joittenkin kaverieni synnytykset ovat olleet repeytymiä täynnä ja eräs imukuppi synnyttäjä ei enää halua harrastaa seksiä kenenkään kanssa revettyään niin pahasti.
Toinen pelon aiheeni on raskausarvet. Olen joskus rannalla nähnyt jotain aivan kauheaa ja pelkään todella etten synnytyksen jälkeen pysty elämään normaalia elämää; käyttämään toppeja, käymään uimahallissa tai rannalla, harrastamaan seksiä ja tyydyttämään miestäni. Katoaako kaikki viehätysvoima lapsen saannin jälkeen? Eikö sitten enää voi olla seksikäs ja haluttava? Eikö miehet enää katso perään ja flirttaile? Pelkään menettäväni elämän mieluisuuden noilta osin, seksi on todella tärkeä osa minun elämää ja parisuhdettamme. Onko nämä kaikki pelot turhia? Voitteko antaa pari lohdutuksen sanaa vai onko sellaisia?
Toisaalta vaikka nämä edellä mainitut asiat katoisivat elämästä niin onhan sitten lapsi, jota varmasti rakastaa yli kaiken, mutta korvaako se kaikkea menetettyä? Eihän elämää voi elää vain lapselle, kai nainen saa säilyttää omat nautintonsa ja eikö loppujen lopuksi ole niin että itsellehän täällä eletään, ei muille?
Olen aina halunnut lapsia ja miehenikin on usein puhunut "toukan" hankkimisesta:). Olen vain todella peloissani raskaudesta ja synnytyksestä ja muutoksista joita tapahtuu kehossa. Synnytyksessä pelottaa lähinnä se, että paikat repee. Se kipu ei niinkään pelota, vaikka minulla onkin alhainen kipukynnys, mutta se että kivuista joutuu kärsimään kauan synnytyksen jälkeen esim. repeytymien ja tikkien takia(joku kirjoitti, että arpea kivistää eikä voi nauttia enää seksistä). Myös joittenkin kaverieni synnytykset ovat olleet repeytymiä täynnä ja eräs imukuppi synnyttäjä ei enää halua harrastaa seksiä kenenkään kanssa revettyään niin pahasti.
Toinen pelon aiheeni on raskausarvet. Olen joskus rannalla nähnyt jotain aivan kauheaa ja pelkään todella etten synnytyksen jälkeen pysty elämään normaalia elämää; käyttämään toppeja, käymään uimahallissa tai rannalla, harrastamaan seksiä ja tyydyttämään miestäni. Katoaako kaikki viehätysvoima lapsen saannin jälkeen? Eikö sitten enää voi olla seksikäs ja haluttava? Eikö miehet enää katso perään ja flirttaile? Pelkään menettäväni elämän mieluisuuden noilta osin, seksi on todella tärkeä osa minun elämää ja parisuhdettamme. Onko nämä kaikki pelot turhia? Voitteko antaa pari lohdutuksen sanaa vai onko sellaisia?
Toisaalta vaikka nämä edellä mainitut asiat katoisivat elämästä niin onhan sitten lapsi, jota varmasti rakastaa yli kaiken, mutta korvaako se kaikkea menetettyä? Eihän elämää voi elää vain lapselle, kai nainen saa säilyttää omat nautintonsa ja eikö loppujen lopuksi ole niin että itsellehän täällä eletään, ei muille?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Seksikkyys ei ole kiinni parista raskausarvesta! Synnytin kaksi kuukautta sitten ison pojan ja sain vähän raskausarpia navan ympärille. Odotin paljon enemmän, koska äitini vatsa tuli aikoinaan aivan täyteen arpia. Kaikille niitä ei kuitenkaan tule.
Arvet vaalenevat ajan kuluessa ja vatsa litistyy jumpan avulla entiselleen. Lisäksi repeytymät paranevat - omani parissa viikossa. Hieman synnytyksessä venyvät lantionpohjalihakset nekin saa entiselleen jumpalla, voipa saada jopa "tyydyttävämpään" kuntoon.
Voisin sanoa, että synnyttäneenä oloni on vielä naisellisempi ja sikäli itsevarmempi ja viehättävämpi. Saan vähintään yhtä paljon huomiota miehiltä, kuin ennen raskautta.
Enemmän kehottaisin sinua miettimään sitä, minkälaiseen parisuhteeseen lasta olet hankkimassa. Jos keskinäinen kemia ei kestä paria raskausarpea, mikä ennuste on parisuhteen kestävyydelle ylipäätään? Emme pysy ikuisesti 17-vuotiaan kuosissa synnytämme sitten tai emme.
Kivusta vielä sananen. Pelkäsin sinun lailla eniten repeämiskipua, en niinkään supistuksia. Repeäminen ei kuitenkaan sattunut yhtään. Kätilö oli taitava ja huolellinen. Hän oli puuduttanut välilihan etukäteen, kun olin kertonut pelostani. Supistuskivut olivat paljon rankempia, mutta niihinkin on tehokkaat kipulääkkeet. Yhtään ei tarvitse kärsiä turhaan.
Täysin samat oli mietteet ennen vauvaa, saman ikäisenä vielä. Nyt olen 4 vuotta vanhempi ja taaperon äiti. Repeäminen oli se ainoa pelko joka minulla oli, se kattoi myös episiotomian. Mietin hirveästi miten minusta VOI mahtua ulos mitään vauvan kokoista ilman että repeäisin navasta takaraivoon... Mutta kohdallani synnytys sujui siten että repeämisiä ei tullut, mutta pienen eppain kätilö leikkasi puudutettuaan hyvin ja rauhoiteltuaan minut. 7-8 tikkiä sain. Leikkaaminen ei tuntunut ja ihan päälimmäisenä oli vain pelko vauvan hiipuneiden sydänäänten takia. Vauva saatiin sittn heti maailmaan terveenä ja hyvinvoivana, ja sehän se pääasia on.
Seksi sattui 4 kuukautta, eli tosi kauan, koska siihen arpeen tuli joku granulooma vai mikä se nyt oli, eli limakalvoa jäi "litistyksiin" selitti lääkäri jälkitarkastuksessa. Reippaasti liukastetta niin sekin oli siedettävää. Siihen olisi ollut jotain ainetta joka nopeuttaa sen jutun "kuivumista" mutta kun kipu kuitenkin koko ajan väheni, en kokenut niin suurta tarvetta lähteä sitä erikseen hoidattamaan.
Seksi muuten parani synnytyksen jälkeen, lähinnä kai oman pään sisäinen juttu. Olen tietyllä tavalla itsevarmempi ja kai oma kroppa on tutumpi. Minä olen Nainen, niin paljon kun nainen voi olla. (En tarkoita loukata ketään, tämä on vain ajatus minusta minun omassa päässäni, nainen toki olin ennenkin mutta yritän kuvata tuntemuksiani...) Enkä kai siitä syystä enää kaipaa mitään "tuntikausien lämmittelyä" ;) vaikka hellyys kyllä kelpaa edelleen, mutta jos tiedät mitä tarkoitan :)
Raskausarvet itkettivät mua odotuksen loppuvaiheilla (ne viisi miljoonaa pientä viirua kun tulivat 2 viikkoa ennen synnytystä!) mutta onneksi ne vaalenevat koko ajan, eikä niitä enää näe kuin läheltä tarkemmin katsellen ja niihin mies on tottunut eikä sanojensa mukaan edes huomaa. Maha on kyllä edelleen pömppö, mutta siitä kai saan syyttää omaa laiskuutta. Mitään vieraiden miesten vihellyksiä en ole osannut vielä kaivata, riittää kun oma on tyytyväinen :)
Mutta pointti oli se, että samoja murehdin minäkin, mutta hyvin kaikki kääntyi. Selvisin urakasta ja paremminkin seksikkäämmäksi päädyin :) Tärkeää on mielestäni myös se, että voi miehelleen näistä (ainakin osasta) jutella ja sieltä saada sitä ihailua (höllymisistä ja arvista huolimatta!) Toivottavasti siis en ainakaan pahentanut mieltäsi! Kaikkea hyvää sinulle ja onnellista vauvahaaveilu-aikaa!
Olen pienen lapsen äiti. Olen siis kokenut odotuksen ja synnytyksen. Ja molemmat on näin jälkeen päin ajateltuna elämäni (myös mieheni) ihanimmat ja ikimuistoisimmat kokemukset! Odotukseen liittyi paljon pelkoja: osaako vauvaa hoitaa, miten kestää synnytyksen, onko lapsi terve jne.
Synnytykseni oli kivulias. Mutta hyvän kätilön avulla sekä mieheni henkisen tuen avulla kestin sen! Palkintonahan oli se maailman ihanin vauva!
Ja hän syntyi terveenä ja hyvinvoivana! Itselläni ei paikat repeytynyt. Mutta hellänä oli paikat noin pari kuukautta. Ja mitä seksi elämään tulee niin meidän suhteessa seksi on pysynyt hyvänä myös vauvan syntymän jälkeen. On tietysti päiviä jolloin äiti on väsynyt eikä jaksa, mutta sitten taas päiviä jolloin seksiä on paljon. Ainakin mieheni mielestä olen kaunistunut lapsen syntymän jälkeen. Onhan kroppasta tullut paljon naisellisempi. Ja kun vauvalle antaa kaiken aikaa hellyyttä ja rakkautta, on sen pakko näkyä myös äidin kaunistuneimmista kasvoista!
Joten kyllä jos parisuhde on kunnossa, niin uskon että vauvan syntymä vain parantaa tilannetta. Mutta jos suhde on heikolla pohjalla, niin vauvan syntymä vain heikentää suhteen.
Määkin oon samaa mieltä aikasempien kirjottajien kanssa! ;)
Parisuhde on se tärkein, lapsi kannattaa hankkia kun molemmat sitä haluaa. Kannattaa puhua miekkoselle paljon tuntemuksistaan niin toinen tietää missä mennään ja osaa antaa tukea.
Mulla synnytyksestä on reilu kuukausi ja kilot on karissu, kaikki 15, mahdun vanhoihin vaatteisiin ja olo on muuten mukava jos ei jälkisupistuksia lasketa joita tulee kävellessä ja imettäessä.
Jännitin raskauden alussa sitä millaiseksi valaaksi kasvan, mutta sitä oli kyllä ihana seurata.. Aina vilkuilin peiliin ja näyteikkunaa..
Seksiä ollaan harrastettu jo monet kerrat ja kivaa on ollu. Mut se siitä aiheesta..
Naisellisuudesta voin kertoa että minäkin tunnen itseni naisellisemmaksi, välillä ujostuttaa kattoa ihmisiä.. Ettei olis mökkihöperyyttä??
Koitin rasvailla vattaa, peppua ja käsivarsia en tiedä mikä olis tulos jos en olis rasvannu mutta pari arpea tuli navan alle ja peppuun, mutta tarttee jaksaa jumpata. Mutta odottelen innolla ens kesää ja rannalle menoa..tää kesä meni vähän ohi.
Maailmassa on monia hemasevan kauniita synnyttäneitä naisia! Kumpa olisin niin kaunis ollut edes ennen raskausta!!
"...ja eikö loppujen lopuksi ole niin että itsellehän täällä eletään, ei muille?"
Tuolla asenteella ÄLÄ hanki lapsia, elä vain omia halujasi varten miehesi kanssa. Lapsi tarvitsee aika monta vuotta elämänsä alussa vanhemmat, jotka elävät myös lastaan varten. Jos ei elä lapselleen, sen elämä on pilalla.
Ehkä mun pitäis vähän tarkentaa tätä itsellehän täällä eletään - juttua. Tarkoitin, että lapsen syntymän jälkeen ei voi mielestäni unohtaa kaikkea muuta elämää ja saa myös nauttia omista harrastuksista ja menemisistä. Täytyy siis olla myös omaa aikaa. Joskus on mietittävä omaa jaksamista ja sillälailla olla itsekäs, et saa hoidettua myös itseään. Eikös lapsi voi paljon paremmin, jos vanhemmatkin voivat hyvin? Onko lapsen elämä pilalla, jos sen kanssa ei ole 24h/vrk 365pvä/vuodessa?
"Onko lapsen elämä pilalla, jos sen kanssa ei ole 24h/vrk 365pvä/vuodessa?"
Ei koko ensimmäistä vuotta tarvitse olla 24 tuntia/vrk. Mutta kyllä aika monet psykologit ovat sitä mieltä, että muutama ensimmäinen kuukausi lapsen kanssa pitää olla 24 tuntia vuorokaudessa ja mielummin äidin kuin isän. Lapsi ei vielä ymmärrä, että äiti muka voisi paremmin vain silloin, kun se saa jatkaa samaa menemistä kuin ilman lasta eläessään. Lapsi "luulee" alussa olevansa edelleen osa äitiään; siksi mm. luonnonkansat harrastavat kantoliinoja yms, jotta vauva voisi olla koko ajan äidin läheisyydessä.
Mutta mitä "sivistyneempi" ja luonnonmukaisuuden unohtavampi ihmisestä on tullut, sitä enemmän itsekkyys kasvaa ja aletaan luulla, että hyvin voi vain silloin, kun saa "toteuttaa itseään".