poikakissojen totuttaminen toisiinsa

mulla on reilu 2-wee leikattu poikakissa. Kuinka onnistuu 6-8kk:den ikäisen leikkaamattoman poikakissan totuttaminen tuohon leikattuun kissaan? tuo leikkaamaton kissa ollaan viemässä ihan viikon sisään leikattavaksi
4108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Omalla painollaan...
Onko vanhempi kissa tottunut olemaan muiden kissojen seurassa aikaisemmin? Jos ei niin tutustumiseen saattaa mennä kauemmin ja kärsivällisyyttä vaaditaan. Rapsuttele molempia kissoja "ristiin" ja anna haistella toistensa hajuja sinun kädestäsi. Älä pakota kissoja kuonokkain vaan anna heidän tehdä tuttavuutta omassa tahdissaan, yleensä kissat ensin tarkkailevat toisiaan kumpikin "piilostaan". Ensin vanhempi saattaa vihoitellakin mutta mieli muuttuu ja tasoittuu todennäköisesti kun kissalle annetaan aikaa tottua uuteen tulokkaaseen. Tarjoa molemmille kissoille samaan aikaan herkkuja, leiki vanhemman kissan kanssa, todennäköisesti nuorempikin liittyy uteliaana seuraan. Näin kissat tutustuvat vaivihkaa leikkiessä samalla toisiinsa.

Äänestä
  • mutta kuinka nopeesti voin siirtää kissat samoihin tiloihin? nuorempi kissa on nyt eri huoneessa

    Äänestä

  • need help kirjoitti:

    mutta kuinka nopeesti voin siirtää kissat samoihin tiloihin? nuorempi kissa on nyt eri huoneessa

    ovat sillain olleet samassa tilassa että toinen on kuljetusboxissa ja kun vanhempi kissa on ulkona niin nuorempi kissa saa mennä koko asunnossa ja syö vanhemman kissan kupista ja vanhempi kissa syö silti kupistaan ja käy normaalisti laatikollaan. ja sitten taas kun vanhempi kissa tulee sisälle niin se saa haistella nuoremman hajuja

    Äänestä

  • need help kirjoitti:

    ovat sillain olleet samassa tilassa että toinen on kuljetusboxissa ja kun vanhempi kissa on ulkona niin nuorempi kissa saa mennä koko asunnossa ja syö vanhemman kissan kupista ja vanhempi kissa syö silti kupistaan ja käy normaalisti laatikollaan. ja sitten taas kun vanhempi kissa tulee sisälle niin se saa haistella nuoremman hajuja

    Jos kissat ovat jo pari päivää haistelleet toistensa hajuja ja liikkuneet samoissa tiloissa, uskaltaisin kyllä jo päästää ne yhdessä samoihin tiloihin, valvottuna toki. Todennäköisesti kissat vetäytyvät kuitenkin omiin paikkoihinsa hetken toisiaan ihmeteltyään. Onhan tilassa tarpeeksi piilopaikkoja molemmille, ja voivat mennä lepäämään tarvittaessa eri huoneisiin? Kaksi hiekkalaatikkoa on myös hyvä olla ainakin aluksi, eri paikkoihin sijoitettuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


need help kirjoitti:

mulla on reilu 2-wee leikattu poikakissa. Kuinka onnistuu 6-8kk:den ikäisen leikkaamattoman poikakissan totuttaminen tuohon leikattuun kissaan? tuo leikkaamaton kissa ollaan viemässä ihan viikon sisään leikattavaksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu