Pelkään omaa isää?!

Et sinä ole huono lapsi. Isälläsi se ongelma on jos ei osaa asioita muuten käsitellä kuin raivoamalla. Vaikea neuvoa mitä voisit tehdä jos äitiskin on aina vaan isäsi puolella, voisit silti yrittää puhua äitisi kanssa vielä asiasta että miksi isä raivostuu niin helposti.
Jos äitisi kanssa puhuminen ei auta mitään niin sitten voisit käydä puhumassa vaikka koulun terveydenhoitajan kanssa, olettaen että olet koulussa, kun en tiedä minkä ikäinen olet.
Muista kuitenkin aina että vika ei ole sinussa jos isäsi hermostuu tuollaisista asioista eikä osaa keskustella rauhallisesti. Isälläsi on jokin/jotain ongelmia käytöksestä päätellen.
Jaksamista.

Nyjyisällä ei ole töitä ja stressaa silti.Eiköhän monta kertaa ole pennuista kiinni ,jos ne ei osaa kunnioittaa vanhempiaan

Mun isä taas verbaalisesti hyökkäsi mua vastaan nuorena jos tein jonkin pienen virheen tai ärsytin muuten vain. Haukkui tosi pahoilla nimillä. Joskus nolasi tahallaan väkijoukossa.
Edelleenkin samanlainen suorituspaine päällä kuin lapsena kun teen ihan mitä vaan. Tuntuu että syyttävä katse aina selän takana joka hokee : Et sä mitään osaa!
Samanlaisia oireita tullut mulle kun pitkään koulukoisatuilla. Vanhemilla näin suuri vastuu. Voivat halutessaan olla koulukoisaajia.

Ootas kun oot täysi-ikänen ja pääset muuttamaan pois. Ja muuten, tavaroiden heittelijöille sopii demonstroida samalla mitalla. Heitäpä sinäkin jotain lattialle ja seiniin, niin saa äijä vähän esimakua miten lapsellista sellanen on!
Tai sitten voit asiallisesti sanoa, että ei tartte heitellä tavaroita, että on ihmisillä korvat päässä!

Ei noista raivokohtauksista kannata ainakaan syyllistyä ja jäädä loppuiäkseen miettimään, että mitähän iskä nyt tästäkin mahtaisi ajatella. Omien ongelmien purusta kaikilla mahdollisilla tekosyillä on ollut kyse, tunteesta siis, ei ajatuksesta, vaikka sanoilla on tietysti manipuloitu muut niin uskomaan, ettei itseä syyllistettäisi.

Oma isäni on pesunkestävä narsisti ja olen tajunnut sen tässä ihan vasta viime aikoina. Aiemmin olen pitänyt sitä jonkin sortin kusipäisyytenä.

Kyllä. Isäni pahoinpiteli minua henkisesti... tuloksena minulla on epävakaa persoonallisuus. Perheessämme ei saanut itkeä eikä muutenkaan näyttää negatiivisia tunteita. Muuten alkoi raivo ja se aiheutti noidankehän; minä itkin vain lisää-> isä raivosi vain lisää. Oli isällä myös hyviäkin puolia mutta nämä tilanteet sivuuttivat kaiken ja olivat vahingollisia itsetunnolleni.

Voi rakas.

Ei ole sinun vikasi millään lailla jos isälläsi on pinna kireällä ja vihanhallintaongelma. Sinä olet vaan viaton sivustakatsoja ja -kärsijä. Yritä olla syyllistämättä itseäsi millään lailla.

Yritäpä täräyttää isällesi kesken tällaisen raivokohtauksen ihan tyynenä ja osaaottavana että "sinulla taitaa isä olla todella paha olo." Saapa nähdä miten hän hämmentyy.. ja ehkä tajuaa katsoa itseään että mikähän minussa on ongelmana kun huudan ja riehun kun heikkomielinen ja pelotan lastani.

Muista rakas että sinä et ole vastuussa muiden ihmisten, varsinkaan aikuisten ongelmista. Joillakin on vaan niin paha olo että se tursuaa ympärille holtittomasti. Yritä viettää aikaasi siellä missä sinulla on hyvä olo itselläsi, vaikka ikaväähän se on ettei voi olla omassa kotonaan hyvässä ilmapiirissä. Esim. mene vaikka kavereille. Tai nuorisotilaan ja puhu asiasta jollekin että saat pahan olon ulos.

Sinun ei tarvitse olla kotona ikuisesti. Älä anna tämän jättää jälkeä omaan arvostukseesi vaan rakasta itseäsi ja pidä huoli itsestäsi. Sinä et ole vastuussa muuta kuin omasta hyvinvoinnistasi, aivan kuten isäsikin on vastuussa omastaan. Sinä olet fiksu tyyppi kun kirjoitat tänne etkä vain pidä asioita omassa päässäsi sisällä. Et ole yksin.

Joo.
Nyt kun tarkemmin ajattelee niin koko lapsuushan oli oikeestaan sitä isän pelkäämistä. Ihmettelin kavereita jotka uskalsi sanoa isälleen vastaan ilman jälkiseuraamuksia ja kuvittelin itse kunnioittavani isääni. Mutta eihän se ollut muuta kuin pelkäämistä, tiesin että jos olisin mennyt jotain vastaavaa isälleni sanomaan niin siitä olisi tullut suunnilleen turpaan.

Koskaan ei kehuja tullut, haukkuja vaan ja tiesi olla tekemättä pahuuksia kun selkään olisi tullut ja kunnolla. Myöhemmässä vaiheessa alkoi äijä vielä juopottelemaan ja tuli niitä kausia kun sitä vanhempien riitaa tiesi aina odottaa. Normihomma.

Kaiketi kasvava lapsi tarvii jotain positiivistakin välillä kehittyäkseen kunnolliseksi ihmiseksi, joten liekö ihme jos minusta sitten tuli tällainen itsetunnoton ja naiseton luuseri.

Minä olen 11 vuotias ja minä pelkään kun isäni vihastuu (joka tapahtuu aika usein ) pari päivää sitten minun isäni raahasi minut huoneesenni ja en saanut lähteä sieltä pariin tuntiin se alkoi siitä kun en katsonut isääni silmiin kun en uskoltanut. En oikein tykkää kun isäni vihastuu.