Ajan pahuus

1. Paavalin kirje Tess. 4.
6. ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet.
7. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.

Lopunaikana monessa rakkaus kylmenee ja tila voi olla välinpitämätön. Toista ei tueta, ei nosteta eikä kanneta. Tämä on vaarallista, sen takiakin täytyy valvoa palavassa rakkaudessa keskenään, toistaan parempana pitävänä kuin itseään. Mutta monesti käy niin, että heikkoa ei autata, ennemminkin rikkaat toinen toistansa maallisen rikkauden tiellä tukevat. Niin taitaa Raamatussakin olla, ettei köyhällä ole ystäviä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kehoitus. kirjoitti:

1. Paavalin kirje Tess. 4.
6. ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet.
7. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.

Lopunaikana monessa rakkaus kylmenee ja tila voi olla välinpitämätön. Toista ei tueta, ei nosteta eikä kanneta. Tämä on vaarallista, sen takiakin täytyy valvoa palavassa rakkaudessa keskenään, toistaan parempana pitävänä kuin itseään. Mutta monesti käy niin, että heikkoa ei autata, ennemminkin rikkaat toinen toistansa maallisen rikkauden tiellä tukevat. Niin taitaa Raamatussakin olla, ettei köyhällä ole ystäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu