Ehdotetut 300 miljoonan säästöt vanhusten hoidossa ovat vasta alkua. On selvää, että pyritään malliin, jossa ihmiset itse rahoittavat oman hoitonsa. Jos et tule toimeen kotona, voit saada sinne hoitoa tai päästä jopa palveluasumiseen niin kauan kuin pystyt sen itse rahoittamaan. Vanhusten ja muidenkin hoivaa tarvitsevien on käytettävä omaisuutensa omaan hoitoonsa tai omaisten on autettava heitä voimiensa ja rahavarojensa mukaan. Vasta sitten kun nämä resurssit on käytetty tulee yhteiskunta apuun ja silloinkin apu koskee vain aivan perustarpeita. Tämä ei sinänsä ole ilkeyttä, vaan taloudellinen pakko ns. hyvinvointiyhteiskunnan vähitellen rapautuessa.
Myös nuorten tulevaisuus näyttää ankealta. Ilmaista ja kaikille avointa koulutusta tullaan olosuhteiden pakosta rajoittamaan ja vaikka koulutusta olisi saanutkin ei se suinkaan takaa pysyvää hyvinpalkattua työpaikkaa, jolla voisi elättää itsensä ja perheensä. Koko ajan kasvaa sellaisen väestönosan määrä, jota ei oikeastaan tarvita mihinkään. Koulutus ei takaa mitään, se päinvastoin saattaa turhauttaa kun ei koulutusta vastaavaa työtä löydy.
Eri arvoisuus lisääntyy koko ajan, sillä aina on ihmisiä, jotka ovat syntyneet varakkaaseen perheeseen, saaneet lottovoiton tai muuten onnistuneet elämän yhä kovemmiksi käyvissä arpajaisissa. Heillä on varaa kuluttaa, mutta heitä on kuitenkin niin vähän, että heidän kulutuksensa ei pidä yllä kulutusyhteiskuntaa. Tämä eriarvoisuus synnyttää katkeruutta ja poliittista levottomuutta.
Mitä olisi tehtävissä?
Myös nuorten tulevaisuus näyttää ankealta. Ilmaista ja kaikille avointa koulutusta tullaan olosuhteiden pakosta rajoittamaan ja vaikka koulutusta olisi saanutkin ei se suinkaan takaa pysyvää hyvinpalkattua työpaikkaa, jolla voisi elättää itsensä ja perheensä. Koko ajan kasvaa sellaisen väestönosan määrä, jota ei oikeastaan tarvita mihinkään. Koulutus ei takaa mitään, se päinvastoin saattaa turhauttaa kun ei koulutusta vastaavaa työtä löydy.
Eri arvoisuus lisääntyy koko ajan, sillä aina on ihmisiä, jotka ovat syntyneet varakkaaseen perheeseen, saaneet lottovoiton tai muuten onnistuneet elämän yhä kovemmiksi käyvissä arpajaisissa. Heillä on varaa kuluttaa, mutta heitä on kuitenkin niin vähän, että heidän kulutuksensa ei pidä yllä kulutusyhteiskuntaa. Tämä eriarvoisuus synnyttää katkeruutta ja poliittista levottomuutta.
Mitä olisi tehtävissä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Keskivertovarakkuus ei Suomessa paljon kohoa omistuasunnon lisäksi kovin suuristakaan säästöistä. Äkkiä ne on kulutettu, jos tulee tarve saada erikoishoitoa sairauden tai onnettomuuden vuoksi.
Oma vakuutus korvaa osan, mutta jos on vielä autettava nuoriaankin heidän ollessa pulassa, työttömyyden ja vuokran tai asuntovelan maksamisessa ollaan jo tiukoilla.
Taloudellisen tilanteen ollessa maailmanlaajuinen lännessä, ei auta kuin pitää suu säkkiä myöten.
Pienikin maapläntti takaisi ruuan, jos nuoret vain viitsii tehdä raskasta työtä mitä se vaatii,
maapaikkaan sijoittaminen saattaisi olla järkevä ratkaisu, niinkuin kautta aikojen!
Kas kun ruoka on se kaikkein välttämättömin.
Näinkin terveenä itse on vaikea kuvitella, että joutuisin kitumaan missään ilman hoitoa. Sitäkään en usko, että omaiseni joutuisivat minusta huolehtimaan, vaikka lapsilleni olenkin jonkun roposen antanut merkkipäivinä. Jos omat varat eivät riitä, niin yhteiskunta huolen pitää. Kerran olen joutunut kolarin vuoksi sairaalaan, jossa menikin puolivuotta, mutta ei se meille kalliiksi tullut. Ainakin henkin säästyi hyvän hoidon ansiosta.
Tuota maapläntti asiaa olen joskus itsekkin kuvitellut, kun muistelen meidänkin elämää lapsuus kodissani, mutta ei ne nuoret, ei, ei. Siihen kun ei riitä se maa. Talokin täytyy olla ja hevonen. Kuka se nyt kuokka pelillä käy "porkkanoita" kasvattamaan, kun kaupasta saa alle eurolla perunoitakin?
Tuo työttömyys ja ammatti ovatkin sitten monimutkainen juttu. Sitäkin muistelen, miksi meidän ikäiset oli niin työllistettyjä ilman kummempaa koulutusta? Eiköhän vain useampi tyttö ollut lapsenpiikana ja pojat renkipoikina? Nythän se on jopa kiellettyä, siis lasten palkkaaminen, vaikka ei sitä palkaksi viitsi edes sanoa, mitä siitä saatiin.
Omat lapseni, pian muuten 50:ppisiä, olivat mansikan poiminnassa ja puutarhalla. Yksi kesä taisi mennä Oittaan uimarannan vasiliukumäkeä hoidellessa! Toinen heistä sai työpaikan, kun lähti vain kiertämään rapussa, jossa oli firmoja, siis "oveltaovelle" kyselemään. Ruotsinkielen taito toi hänelle kesätyön.
Harmi, että nykyisin ei elvytetä tätä vanhaa perinnettä, että nuoret pääsisivät vaikka lapsenpiiaksi. Kuinkahan moni äiti olisi kiitollinen, kun saisi vaikka muutamaksi tunniksi jonkun ulkoiluttamaan lastaan. Itsekkin muuten opin tiskauken ja siivouksen, kun olin 11-v kesän piikana. Palkka oli mekkokangas syksyllä.
Lapsenlapseni (9-v) on ollut jonkun kerran tuttavan kahvilassa keräilemässä astioita, kun veli on "harkoissa" ja äiskä siinä kirjastossa. Palkka on pullia tai pullo limua ja tyttö on aivan innoissaan.
Tässä nyt on jutunjuurta minulta. Jatkakaa toiset.
Vastausta minulla(kaan) ei sinulle ole, mutta sen verran voinen sanoa, että aina ei kannattaisi maalata piruja seinille eikä muutenkaan katsella asioita pelkästään nurjalta puolelta. Positiivisuudessa on enemmän voimaa.
Eriarvoisuudesta ja vähäosaisuudestakaan en voi olla kanssasi samaa mieltä, koska tämä kansa on hiljaa kuin huopatossutehdas. Niin kauan kuin täällä saavat sekä poliittiset että kaikki muutkin päättäjät tehdä ihan mitä lystää eikä kukaan nouse barrikadeille itseään ja olojaan puolustamaan, niin kauan täällä on joillakin kaikki tosi hyvin ja joillakin hieman vähemmän hyvin.
Huonosti voivien joukko on vielä niin pieni, että sen hätähuuto ei kuulu minnekään eikä valveutunut pienen pieni osa kansalaisista ole vielä herännyt riittävästi huomaamaan asiaintilaa. Ts. aihealueen asiantuntijat, jotka voisivat isommin älähtää ja panna jauhoja päättömän päättäjäpelleporukan poliittisia liturgioita suoltaviin suihin. Miksi tämän porukka ei muuten säästä laisinkaan?