Eli siis olen juuri 29-v. täyttänyt, edelliseltä ammatiltani lähihoitaja. Olen hankkimassa uutta koulutusta osittain siksi, koska minulla on nivelreuma (tosin hyvin lievänä, mutta tuo omat haasteensa elämään..), mutta pääasiallisesti en vain enää jaksa lähihoitajan hommia. Ajattelin, että kun on kaksi koulutusta, niin on sitten laajemmassa skaalassa työmahdollisuuksia. Opiskelin vähän aikaa luonto- ja ympäristöalaa, mutta se ei napannut yhtään. Hautausala on aina, siis AINA, kiinnostanut ja kun aukesi mahdollisuus päästä oppisopimuksella merkonomiksi, niin tietenkin menin.
Työpaikassa olen ollut nyt 2,5 viikkoa ja siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, vaikka pomon kanssa on vaikeuksia löytää yhteistä aikaa katsoa kaikki paperiasiat läpi. Opittavat asiat ovat vaan niin laajoja ja hyvää muistia vaativia, että olen saanut kahden viikon aikana yhden pahan paniikkikohtauksen ja pari lievempää, onneksi en sentään töissä.
Viimeksi olen saanut paniikkikohtauksia muutama vuosi sitten. Olen syönyt citalopraamia ja silloin tällöin Opamoxia viitisen vuotta, ja saman verran käynyt psykoterapiassa ja luulin, että olen kaikkien kokemusteni myötä nykyään "henkisesti eheämpi". Oppisopimuksen alettua olen myös herännyt n. tunnin tai pari kellonsoittoa aikaisemmin ja heti on jysähtänyt mieleen, että tämä ja tämä asia pitäisi osata ja annan itsestäni idiootin kuvan, jos en ala kohta hallitsemaan työtehtäviäni paremmin. Enimmän osaa päivää on pala kurkussa tai painon tunne mahassa ja mietityttää, tuleeko uusi paniikkikohtaus..
Järki sanoo, että pysy työssä ja yritä ottaa päivä kerrallaan ja tunteet sanoo, että lopeta kesken ja ryömi kiven alle. Muiden on helppo hokea, että kyllä se siitä ja oppiminen vie aikansa, kun on koko ajan sellainen olo, että on ihan väärissä nahoissa.
Työpaikassa olen ollut nyt 2,5 viikkoa ja siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, vaikka pomon kanssa on vaikeuksia löytää yhteistä aikaa katsoa kaikki paperiasiat läpi. Opittavat asiat ovat vaan niin laajoja ja hyvää muistia vaativia, että olen saanut kahden viikon aikana yhden pahan paniikkikohtauksen ja pari lievempää, onneksi en sentään töissä.
Viimeksi olen saanut paniikkikohtauksia muutama vuosi sitten. Olen syönyt citalopraamia ja silloin tällöin Opamoxia viitisen vuotta, ja saman verran käynyt psykoterapiassa ja luulin, että olen kaikkien kokemusteni myötä nykyään "henkisesti eheämpi". Oppisopimuksen alettua olen myös herännyt n. tunnin tai pari kellonsoittoa aikaisemmin ja heti on jysähtänyt mieleen, että tämä ja tämä asia pitäisi osata ja annan itsestäni idiootin kuvan, jos en ala kohta hallitsemaan työtehtäviäni paremmin. Enimmän osaa päivää on pala kurkussa tai painon tunne mahassa ja mietityttää, tuleeko uusi paniikkikohtaus..
Järki sanoo, että pysy työssä ja yritä ottaa päivä kerrallaan ja tunteet sanoo, että lopeta kesken ja ryömi kiven alle. Muiden on helppo hokea, että kyllä se siitä ja oppiminen vie aikansa, kun on koko ajan sellainen olo, että on ihan väärissä nahoissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä anna periksi nyt-muuten saat katua lopun ikääsi.Paniikki on osa sinua ja opi elämään sen kanssa.Pystyt kuitenkin toimimaan.Jos lääkkeet eivät auta-pyydä kokeilla vaikka miedointa xanoria depot l eli pitkävaikutteisena.