Viikon Amorion Comp -kuuri poskiontelovaivoihin ja kuurin viimeisenä päivänä alkoi melkoinen ripuli siitä huolimatta, että söin LactoSeveniä koko kuurin ajan. Ihmettelinkin, että kiva miten näin helpolla päästiin koko kuurista mutta näemmä liian aikaisin iloitsin.
Tätä vessassa hyppäämistä on nyt kestänyt sunnuntaista asti ja alkaa mennä jo hermo. Vedän gefilus-mehua, maitohappobakteereita, keittoruokia, leipää, vettä, kivennäisvettä, silloin tällöin muutaman hiilitabun. Ruoka onneksi maistuu vaikkei nyt normaalilla lailla sisällä pysykään. Soittelin neuvoja työterveyshoitajalta, eli en ihan omin nokkineni tätä hoitele. Minulla ei vastaavaa ole ikinä ollut ja edellinen antibioottikuurikin kymmenen vuotta sitten, eli senkin takia rasittaa tilanne. Siitä puhumattakaan, että pitää tarkkaan miettiä milloin ja miten pitkäksi aikaa uskaltaa lähteä kotoa minnekään. :(
Kaipailisin siis kohtalotovereiden kokemuksia. Miten kauan tällaiset ripulit kestää ja millä olette saaneet kuriin? En usko, että tässä on mistään Chlostridium difficilestä kysymys - luulisin, että olo olisi siinä paljon huonompi ja käsittääkseni antibioottiripulia aiheuttaa muutkin bakteerit. Mutta kertakaikkisen viheliäistä tämä on!!
Ja asiattomat vastaukset voitte jättää kättelyssä postaamatta. Kiitos.
Ripuli antibioottikuurin jälkeen
8
582
Vastaukset
- ravinto.
jätä
viljat
sokeri
Parhaimmat maitohappobakteerit, joten muut kannattaa jättää kaupan hyllylle:
Jokainen antibioottikuuri muuttaa bakteeristoa jopa vuosien ajaksi.
http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto9_1.pdf
Normaali apteekin tai marketin probiootti kasvatetaan suojatusti laboratoriossa, pakastekuivataan ja laitetaan makeutusainetta evääksi imeskelypilleriin. Seurauksena on melkoinen "die off rate", eli lukema paljonko bakteereista on kuollut siinä vaiheessa kun laitat sen suuhun, verrattuna valmistushetkeen. Usein tämä on jopa 90%. Saat siis vain 10% "elossa" olevia bakteereita jotka ottavat kovasti turpaan vatsahapoiltasi eivätkä pääse ohutsuoleen asti elävinä. Apua näistä ei ole.
Hyviä valmisteita:
ProbiMage
Asidophilus
Acidophilus Plus
Acidophilus Forte
Replete Intensive
DDS
Bioteekin Probioottiplus
Lepicol - Antibioottiripuli
Noilla ohjeilla pääset ripulista eroon. Noudata ohjeita kirjaimellisesti! Tuohon operaatioon tarvitaan juuri nuo 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif hyötybakteerit:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/08-09-2010-meijereiden-takia-maidon-kasittelyssa-on-vakava-terveysuhka-maidon-homogenointi-on-lopetettava-valittomasti/mhb-ripuli-antibiootti-ripuli-tappaja-bakteeri-uloste-tutkimus-ja-probiootti-bakteerit-mhb/
Tuon takia ripuloit. Kiinnitä huomio kohta B:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/ - kokenut kokija
Joo, kyllä Amorionista olen saanut kaksi kertaa antibioottiripulin. Precosaa olen syönyt ja maitohappobakteereja. On mennyt vähitellen pois, kuukausia on kestänyt vatsa vaikeana, ei välttämättä ripulina. Nyt olen syönyt 30 päivää Doximediä. Eräs lääkäri kauan sitten neuvoi, että doxi ei niin helposti aiheuta antibioottiripulia. Nyt on reilu viikko kuurin loppumisesta. Vähän kipuilee vatsa ja on ilmavaivpoja, mutta ripuli ei ole vielä alkanut eikä ehkä alakaan. Sehän voi alkaa pitkälti jälkikäteen, minulla esim viikko kuurin loppumisen jälkeen alkoi.
Hanki Precosaa, ja ota 2x päivässä 2 kapselia ja lisäksi käytä maitohappobakteereja. - Loppuis jo
Kiitoksia vastauksista. Viikonloppuna meni jo paremmin, mutta kun innostuin syömään tavallista kiinteää ruokaa vellien ja keittojen sijaan, ja johan taas ärtyi eilen ja vessassa juostu keskellä yötäkin. :( Eli takaisin ruotuun taas. Käyn ostamassa Precosaa. Ilmeisesti saan tosiaankin varautua viikkojen tai jopa kuukausien ruljanssiin, ennen kuin on pötsi taas siinäkään kunnossa mitä ennen kuuria (ärtyvä suoli on muutenkin ja olin sen saanut melkein kuosiin ennen kuuria eli ei mitään rajaa sillä kypsytyksellä, minkä tämä ripulointi nyt aiheutti...).
- 3-hyötybakteeria!!
Älä tee tuota virhettä että syö VAIN maitohappobakteereita. Sinun PITÄÄ syödä juuri noita L-a ja Bif L-b hyötybakteereita "Tehosessioina"!!! Noilla ripulisi loppuu satavarmasti:
""Potilastesteissä palaute oli 100%.sti positiivista silloin kun Probiootti-bakteerien käytössä ei oltu tehty virheitä!
Tämä Probiootti-bakteerien palautus limakalvoille on täytettävä kolme ehtoa:
1. Bakteerien on oltava juuri nämä kolme tärkeintä bakteeria:
*** 1.(1.)Lactobacillus asidophilus,
*** 2.(2.)Lactobacillus bulgaricus,
*** 3.(7.)Bifidobacterium xxxxx.
2. Po bakteereita on saatava limakalvoille riittävästi:
*** 1.(1.)L-a, jonka saantisuositus=2 miljardia bakteeria, tai enemmän/vrk.
*** 2.(2.)L-b, jonka saantisuositus=2 miljardia bakteeria, tai enemmän/vrk.
*** 3.(7.)Bif, jonka saantisuositus=2 miljardia bakteeria, tai enemmän/vrk.
3. Po bakteereita on saatava limakalvoille jatkuvasti päivittäin! ""
Käyttökelpoisten hyöty-bakteereiden lista:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/
- Kvht-altistus on syy
toistuviin poskiontelotulehduksiin ja po.n limakalvojen turvotuksiin. Ja silloin pitää välttää KAIKKIA antibiootteja ja käyttää noita 1.L-a 2.L-b ja 3.Bif hyöty-bakteereita jauheena nenän limakalvoille:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2843077 - fioniina
antibioottikuurit aiheuttaa todella monelle ripulia. eiköhän lopu aika pian kun kuurikin loppuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611185
- 545318
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462555- 372246
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131771Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421674Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351256Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61076Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo103995