Tänään oli uutisissa että sukeltaja oli pelastanut uponneesta pienestä aluksesta laivakokin joka oli ollut yli 60 tuntia merenpohjassa. Laivan vessaan oli muodostunut ilmatasku joka oli mahdollistanut että mies selvisi siellä hengissä niin pitkään.
Miksei Estoniaa tutkittu sukeltajien toimesta uppoamista seuraavina päivinä, luulisi että isoon aluksen olisi muodostunut ilmataskuja hytteihin ja muihin umpinaisiin tiloihin jos kerta pieneen hinaajaankin niitä syntyy sen upotessa.
Eikä Estonia makaa kovinkaan syvässä joten mahdollisten henkiinjääneiden etsiminen olisi ollut aivan mahdollisuuksien rajoissa.
Estonia uppoaminen, ilmataskut.
15
5367
Vastaukset
- HÖH
Mitä tuota enää miettii. Aikaa on kulunut kohta kaksikymmentä vuotta.
- HÖHHH
on mielenkiintoinen pala merenkulun historiaa.mietitäänhän sitä titaniciakin vielä.
- sari
Heti uppoamisen jälkeenhän mm. venäläiset ja norjalaiset sukeltajat tarjoutuivat jopa ilmaiseksi sukeltamaan hylkyyn juurikin etsimään mahdollisia ilmataskussa loukussa olevia. Ruotsi ja Suomi kuitenkin heti kielsivät ketään sukeltamasta hylkyyn.
- tunarit
Onko faktaa? Miksi ihmeessä sinne ei olisi annettu sukeltaa?Alushan on n.80m syvyydessä joten sinne olisi ollut helppo sukeltaa.Monikohan matkustaja vietti pitkiä tunteja odottaen kumpi tulee ensin, sukeltajat vai happikato!
- Vai helppo!
tunarit kirjoitti:
Onko faktaa? Miksi ihmeessä sinne ei olisi annettu sukeltaa?Alushan on n.80m syvyydessä joten sinne olisi ollut helppo sukeltaa.Monikohan matkustaja vietti pitkiä tunteja odottaen kumpi tulee ensin, sukeltajat vai happikato!
Koikeile joskus tuota 80m syvyyteen sukeltamista. Tulet yllättymään!
- Tyhmää!
Vai helppo! kirjoitti:
Koikeile joskus tuota 80m syvyyteen sukeltamista. Tulet yllättymään!
Lisäksi neliasteisessa vedessä.
Mitäs jos ensin miettisitte, mitä kirjoitatte, ettekä kirjoittele miettimisiänne niitä arvioimatta. - Lisäksi tämä
Tyhmää! kirjoitti:
Lisäksi neliasteisessa vedessä.
Mitäs jos ensin miettisitte, mitä kirjoitatte, ettekä kirjoittele miettimisiänne niitä arvioimatta.Jos on ilmataskussa 80m syvyydessä, vesi puristaa taskussa olevan ilman vastaamaan veden painetta, ja elämä loppuu siihen.
- painetta
Lisäksi tämä kirjoitti:
Jos on ilmataskussa 80m syvyydessä, vesi puristaa taskussa olevan ilman vastaamaan veden painetta, ja elämä loppuu siihen.
Koetas hengittää paineilmaa suoraan letkusta......80m = 8 baarin paine.
- hinuri
painetta kirjoitti:
Koetas hengittää paineilmaa suoraan letkusta......80m = 8 baarin paine.
No estonian keula on n.65m syvyydessä. Miten tämä hinaajan vessaan jäänyt selvisi hengissä 60m syvyydessä 60 tuntia???
- jerrypuu
Kävihän siellä vissiin pari viikkoa uppoamisen jälkeen ne sen oliko nyt hollantilaisten sukellustukivehkeen kanssa dyykkaamassa, olivat vissiin viikon, käytiin kuvaamassa se lautta, kuin silloin myös kun visiiri nostettiin. Se kylki on korkeimmillaan ~50 metriä pinnasta.
- Hinurit
Hinatkaa itsenne nykyaikaan.
- 4+3
Lankomies on eläkkeellä oleva Royal Navyn taistelu- ja raivaussukeltaja. Juttelin hänen kanssaan muutama päivä Estonian uppoamisen jälkeen. Hänen mielipiteensä oli se, että maksimaalinen elinaika johonkin ilmataskuun jääneellä olisi ollut n. 10 h. Perusteli näkemystään mm. lämpötilalla.
- Jajot
Estonian pelastusten aikaan merivesi oli 4 astetta eli jääkylmää! Pelastajat ja poliisi sanoivat, että pelastuslautoille selvinneet ihmiset pystyvät olemaan meressä korkeintaan 3 tuntia hengissä kunnes hypotermia tekee tehtävänsä. Eli ei siellä merenpohjassa olevassa vedessä voi suojaamaton ihminen elää 10 tuntia.
Lisäksi huomioikaa säätila silloin. Meri myrskysi vielä pari päivää uppoamisen jälkeen eli sukeltaminen alukseen olisi voinut olla myös sukeltajillekin kohtalokas. Myöskin vedenpaine on tehnyt ihmisistä selvää siellä. Hyttiosastot ovat sukeltajien mukaan murskautuneet niin pahasti, että sinne meneminen on vaarallista. Ainoastaan ravintoloihin ja komentosillalle on päästy, sekä muutamaan hyttiin.
- 24234234523523
hehe mitä paskapuhetta taas. tor verkot on pullollaan videoita missä sukelletaan kokonaisia hyttikerroksia, ihan ehjiä ovat. faktat kuntoon! Valtiot piilottelevat tässä selvästi jotain! Mitä olikaan lastina..??!
- VaavoPäyrynen
Syytän tästä Paavo Väyrystä joka on kaiken korruption perikuva.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,502294Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.932028Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e912000Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241767MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131731Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4941567Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S21540Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491370Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas371275Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761268