tämäkö olenkin?
Usein kyynikko ei ole lainkaan tietoinen tästä ratkaisusta tai omasta tilastaan. Suuri osa hänen psyykkisestä energiastaan sitoutuu surulta pakenemiseen. Hän pakenee, eikä halua katsoa taakseen. Jo se, että hän myöntäisi pakenevansa, olisi liian kipeä myönnytys. Se olisi jo ensimmäinen askel kohti surua.
Kyynikko on siis sokea omalle tilalleen. Hän ei pidä itseään kyynikkona, vaan pikemminkin realistina. Hänen mielestään kaikki muut ovat harhautuneet tavanomaisen elämän turhanpäiväisyyksiin. Ainoastaan hän ymmärtää olemassaolon syvän tuskan ja järjettömyyden, joka lopulta päättyy kuolemaan.
Usein kyynikko ei ole lainkaan tietoinen tästä ratkaisusta tai omasta tilastaan. Suuri osa hänen psyykkisestä energiastaan sitoutuu surulta pakenemiseen. Hän pakenee, eikä halua katsoa taakseen. Jo se, että hän myöntäisi pakenevansa, olisi liian kipeä myönnytys. Se olisi jo ensimmäinen askel kohti surua.
Kyynikko on siis sokea omalle tilalleen. Hän ei pidä itseään kyynikkona, vaan pikemminkin realistina. Hänen mielestään kaikki muut ovat harhautuneet tavanomaisen elämän turhanpäiväisyyksiin. Ainoastaan hän ymmärtää olemassaolon syvän tuskan ja järjettömyyden, joka lopulta päättyy kuolemaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tuossa on pointtia, ja on varmaan kyynikoita, jotka tunnistavat oman olonsa eivätkä oleta muiden olevan harhautuneita maailman tosiolevasta.
hyvä kirjoitus.. :) näen tuon mahdollisuuden. Itse näen kuolemankin hyvin luonnollisena asiana.. tietenkin surullinen tapahtuma, omaisille ja läheisille. Mutta välttämätön, luonnollinen. Jokaisella se on edessä.. ennemmin tai myöhemmin. Mitä se pelko tai suru ennen aikojaan auttaa. Ei se ainakaan paranna elämänlaatua.
Ja kuolemankin voi ajatella - miten sen nyt haluaa nähdä. En näe sitä lopullisena. Ennemminkin siirtymänä jonnekin. Kiertokulku jatkuu.. kaikki jatkuu. Mikään ei pysähdy koskaan. Kaikki on liikkeessä.. miksi siis kuolemakaan niin lopullista olisi? Miksi sitä pitäisi pelätä?
Surullista on ennemminkin tämä ajan rajallisuus. Elämä - tässä elämässä. Aika menee nopeasti. Lapset kasvavat.. itse vanhenee.. kaikki on muutoksessa. Jatkuvassa sellaisessa. Sen tähden näistä hetkistä tuli ottaa kaikki irti. Jotakin kohtihan tässä ollaan menossa, enkä ajattele että se olisi kuolema.. vaan jotakin ihan muuta.....
Noin 90% psykologeista ovat sosiopaatteja, tämä on tutkittu fakta ja tiede-lehdessä julkaistu, julma tosiasia.
En tunne sinua, joten minulla ei ole mitään arviota sinusta.
Pakenemisesta sanon, kuten Ehrnrooth että "kansakunta joka ei tunne menneisyyttään, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan".
Analysointi vs. epävarmuuden sieto
http://www.aspalsta.net/viewtopic.php?p=224154&sid=609be1423523268c73d0723d12cfff9e
Aloitus on Samuel Salovuoren käsialaa "Kuinka ilo katoaa elämästä – kyynisyyden läpileikkaus"