Avokado

Onko joku onnistunut saamaan avokaadonsa pimeän ajan yli?
Minun jo komeaksi kasvanut avokadoni on alkanut tiputtaa lehtiään, vaikka sillä on oma päivänvalolamppukin.
Murhemielellä lasken, että sen lehdet eivät taida riittää kuin jouluun, ja sitten on viimeisinkin tipahtanut, vaikka kovasti yrittää kasvattaa uusia kaiken aikaa.

Miten pitäisi toimia?
3662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyllä se saattaa selvitä vaikka lehtiä tiputtaakin. mulla kävi yhtenä talvena niin, että oli pelkkä ranka jäljellä kun viimeinenkin lehti putosi, mutta en heittänyt sitä kuitenkaan menemään ja keväällä se teki uudet silmut! tärkeintä on varmaan, ettei kastele liikaa: kun ei ole lehtiä, ei vettäkään kulu ja jos on liian märkää, lepotilassa oleva juuristo kuolee.

toinen mistä avokado ei tykkää, on veto. näin olen jostakin kirjasta lukenut. vetoon avokado reagoi juurikin pudottamalla lehtiä. minulla avokado oli viime talven parvekkeen oven vieressä ja kun pakkasilla silloin tällöin joutui ovea aukomaan, huomasin kyllä vaikutuksen.

eli, vaikka lehdet lähtisi niin älä vielä luovu toivosta :)

Äänestä

minun avokaadoni säilyi viime talven, se oli silloin etelän puoleisessa huoneessa ja kesän ulkona. Nyt se on pohjoisen puoleisessa huoneessa ja pian lehdetön. minulla on myöskranaattiomenapuita, ne ovat lehdettömiä. avokaadoni on muuten yli kaksimetriä

Äänestä

Jep. Länsi-ikkunalla meni pimeän ajan todella hyvin. Meillä on isot ikkunat avokadon likellä. Ei pudottanut lehtiä, ja muutenkin hoidin normaaliin tapaan. 20c huonelämpö ja patterikin melko lähellä avokadoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko tietoa kirjoitti:

Onko joku onnistunut saamaan avokaadonsa pimeän ajan yli?
Minun jo komeaksi kasvanut avokadoni on alkanut tiputtaa lehtiään, vaikka sillä on oma päivänvalolamppukin.
Murhemielellä lasken, että sen lehdet eivät taida riittää kuin jouluun, ja sitten on viimeisinkin tipahtanut, vaikka kovasti yrittää kasvattaa uusia kaiken aikaa.

Miten pitäisi toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu