Mahtaako täällä olla muita joilla samanlaista oiretta kuin minulla. Eli viime keskiviikkona sohvalla istuessa ythäkkiä tutntui kuin maailma olisi lähtenyt kallistumaan, tunne oli voimakas, mutta sekunnissa ohi. Torstaina tunsin samankaltaisia tuntemuksia, mutta lievempinä pitkin päivää. Perjantaina kävellessä iski taas kohtaus, maailma lähti kallistumaan, mutta taas kohtaus sekunnissa ohi.
Siitä lähtien samanlaisia tuntemuksia lievänä pitkin päivää. Tuntuu, että tasapaino ei ole ihan kohdallaan. "Isoja" kohtauksia ei ole ollut muita, mutta koko ajan lievästi erikoinen olo. Juoksumatolla juoksu ei onnistunut lainkaan, kohtauksia tuli enemmän ja tuntui tosi epävakaalta. Muissa laitteissa ok.
Sydämen takia olen tutkimuksissa, mutta oireisiin ei liity mitään rytmihäikkää ja kohtaukset kestää sekunnin, muuten epävakaa olo on jatkuvaa. Ei tunnu, että taju lähtee vaan, että tasapaino ei ole kohdallaan.
Niskat on tosi jumissa, mutta niin ne on olleet ennenkin ilman näitä oireita.
Mistä voisi olla kyse.
Sekunnin kestävä huimaus
Qwert123
0
139
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147404
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s444749- 594742
- 753418
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162005Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301850- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441667- 371568
- 1431317