Hoivattavat

Hoivattavia ovat lähinnä lapset, jotka eivät vielä pysty itse asioitaan hoitamaan. Tässä merkityksessä ovat myös vanhemmat tärkeitä. Hyvät asunnot kodeiksi, Riittävä toimeentulo, jota tarpeen tullen tuetaan.

Ilman hyvissä oloissa kasvaneita nuoria ei mikään yhteiskunta voi menestyä.

Vanhukset tulevat ikääntyessään tarpeettomiksi rasitteiksi.jos asia uskalletaan
tunnustaa.

Kuvitellaanpa suuri määrä ihmisiksi kutsuttuja makaamassa ulosteensa seassa kuin vihannekset.

Vanhukset tulee saada pysymään liikkuvina ja viriileinä elämänsä loppuun asti ja loppu hallitusti eutanasiaa käyttäen.
1383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tämä uusi suunta vanhustenhoidossa antaa ajattelemisen aihetta.
Pyritäänkö nyt siihen,että vanhuutensahoidon joutuu pulittamaan omasta pussistaan ja myymään omistusasuntonsa,jos sellainen satuu olemaan.Tämän käsityksen olen saanut oikeistopoliitikkojen mielipiteistä.
Eikö ne maksetut verot ja työpanokset yhteiskunnan hyväksi,anna vanhuudenturvaa ja inhimillistä loppuelämää.

Meistä omaishoitajista tehdään nyt tukipilareita tähän yhteiskunnan hataraan järjestelmään.Joka tuntuu muuttuvan jokaisten hallitusten töppäilyjen jälkeen,yhä vain oudompaan suuntaan.
Vanhukset ovat joutuneet pallottelun kohteeksikauttaaikojen,mutta nyt eritoten.

Äänestä
  • Ihmisten tulisi oppia vanhuuteen ja mukautua sen aiheuttamiin muutoksiin.

    Äänestä

Tuskin on oikeiston intressi vaatia myymään asunto hoitokukuihin. Eiköhän se sovi ennemminkin persaukisten vaatimuksiin, jotka on rillutelleet rahansa ja asuvat yhteiskunnan tukemina.
Minun mielestä sitä asuntoa, jossa asuu, ei tarvitse myydä ainakaan jos toinen puoliso siinä vielä asuu, mutta kakkosasuntojen omistajia ei tarvitsisi yhteiskunnan tukea. Ne kyllä joutaa myyntiin, jos ei ole rahaa kalliisiin hoitoihinsa. Normaali terveydenhoito kuuluu kaikille, mutta palveluasumiset ja laitoshoidot saisi varakas sen mukaan kustantaa kuin varallisuutta on.

Äänestä

Meidän vanhusten ON saatava siivous apua, muuten me pärjäämme vielä pitkään omatoimisina,
osaamme mennä syömään ravintolaan tai osaamme laittaa ruokaa kotona ,
osaamme mennä harastuksiin
mutta siivous on liian raskasta sydäntautisille vanhuksille,
tämä tulisi päättäjien huomioida suunitellessaan vanhusten kotihoitoa,

Äänestä
  • mutta itse se on maksettava kuten ravintolan ruoka.

    Äänestä

  • Rahalla saa siivousapua Stähän meille jokaiselle tulee tiöille joka-ainoa kuukausi.
    Raha on käyttöä varten.
    Ja turhaa agitaatiota, ei ketään pas*assa makuuteta.

    Äänestä

  • ,,,, kirjoitti:

    Rahalla saa siivousapua Stähän meille jokaiselle tulee tiöille joka-ainoa kuukausi.
    Raha on käyttöä varten.
    Ja turhaa agitaatiota, ei ketään pas*assa makuuteta.

    uhkasi kuolinpillerit ottaa jos ei kunta tule siivoamaan.

    Äänestä

  • johan joku kirjoitti:

    uhkasi kuolinpillerit ottaa jos ei kunta tule siivoamaan.

    Jos on huonokuntoinen, ja täyttää kriteerit, kunta antaa palveluseteleitä, joita voi käyttää yksityisen firman siivousapuun. Ei se apu silti ilmaista ole, kuin ei mikään muukaan.
    Huonokuntoinen saa myös taksiseteleitä, joilla saa käydä vaikka kaupassa bussimaksun hinnalla.

    Taitaa harvassa maassa maailmassa olla moisia etuisuuksia.
    Kelalla on lääke- ja matkakatto. Kun tarpeeksi tulee omavastuita, loppuvuoden kulut Kela korvaa lähes 100%sesti.

    Jos ei tulot riitä tarpeelliseen, silloin on jossain vuoto.

    Äänestä

"Kuvitellaanpa suuri määrä ihmisiksi kutsuttuja makaamassa ulosteensa seassa kuin vihannekset."

Miksi tuollaista kuvitelmaa kuvittelisin?
Onneksi meille tulee ulkomailta ahkeria ihmisiä, joille vielä hoitotyökin kelpaa.

Äänestä

Kunnan kautta siivojat olisi rehellisiä ja kohtuu hinta maksetaan......

Äänestä
  • Ammoin oli kunnalla kotiavustajia, äitini oli sellainen.
    Kunta ulkoistaa koko ajan toimiaan, ja nyt on tämä systeemi.
    Ei kukaan enää tee työtä nälkäpalkalla.

    Äänestä

  • Epäiletkö sinä siivoojia epärehellisyydestä, pelkäätkö että varastavat vai mitä ?
    Kouluissakin on siivous ulkoistettu, samoin sairaaloissa . Jos sinä saisit halvalla kunnallisen siivoojaan, verorahoilla se erotus jouduttaisiin kustantamaan. Myy vaikka se mökkisi ettei ole kahta huushollia siivottavana äläkä enää narise siivoojien pienestä palkasta äläkä vaadi yhteiskunnan kustantamaan piikaa itselllesi.

    Äänestä

  • jotain tolkkua jo ! kirjoitti:

    Epäiletkö sinä siivoojia epärehellisyydestä, pelkäätkö että varastavat vai mitä ?
    Kouluissakin on siivous ulkoistettu, samoin sairaaloissa . Jos sinä saisit halvalla kunnallisen siivoojaan, verorahoilla se erotus jouduttaisiin kustantamaan. Myy vaikka se mökkisi ettei ole kahta huushollia siivottavana äläkä enää narise siivoojien pienestä palkasta äläkä vaadi yhteiskunnan kustantamaan piikaa itselllesi.

    Mökki meidänkin pitäisi myydä. Niin vähällä käytöllä se on, ja silti maksaa veroineen ja muine laskuineen. Aikoinaan melkein asuttiin siellä.
    Itse on ihmisen otettava mahdollisuuksiensa mukaan vastuu itsestään.
    Harmi vain, kun moni vanhuuttaan kituuttaa, vaikkei olisi edes tarvettakaan siihen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itse vanha kirjoitti:

Hoivattavia ovat lähinnä lapset, jotka eivät vielä pysty itse asioitaan hoitamaan. Tässä merkityksessä ovat myös vanhemmat tärkeitä. Hyvät asunnot kodeiksi, Riittävä toimeentulo, jota tarpeen tullen tuetaan.

Ilman hyvissä oloissa kasvaneita nuoria ei mikään yhteiskunta voi menestyä.

Vanhukset tulevat ikääntyessään tarpeettomiksi rasitteiksi.jos asia uskalletaan
tunnustaa.

Kuvitellaanpa suuri määrä ihmisiksi kutsuttuja makaamassa ulosteensa seassa kuin vihannekset.

Vanhukset tulee saada pysymään liikkuvina ja viriileinä elämänsä loppuun asti ja loppu hallitusti eutanasiaa käyttäen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu