Mikä on oikeaa,

kaikki kestävä, ja anteeksiantava rakkaus? Onko se ainostaan äidinrakkaus?

Mikä on sielujen yhtenäisyys? Kun tuntee toisen ajatukset matkojen ja aikojen päästä? Kun muistot ei kuole koskaan. Kun uutta ei voi alkaa?
35654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

No ei oikea rakkauskaan kaikkea anna anteeksi. Esim. pettämistä ja/tai väkivaltaisuutta en sietäisi.

Äänestä
  • Kyllä pettämisenkin antaa anteeksi, kunhan on kyse yksittäisestä syrjähypystä vailla merkitystä. Tämä tilanne kertoo, että jokin suhteessa on vikana. Jos osaa ja on onnekas, suhde loppujen lopuksi vain vahvistuu. Vaikka ei ensin siltä tuntuisikaan.

    Väkivallasta ei ole kokemuksia.

    Äänestä

  • Oikea rakkaus antas anteeksi kaiken, han kaiken. Ei se tarkoita, ett toisen on jäätävä katsomaan ja elelemään suhteessa, joka on hajalla. Mutta hos puhutaan rakkaudesta niin kaiken antas anteksi. Katkeruus ja pettymys on toinen tunne, siihen ei pidä jäädä hos haluaa rakastaa vielä joskus, ehkä jotakin toista.

    Äänestä

  • Naisen logiikkaa kirjoitti:

    Oikea rakkaus antas anteeksi kaiken, han kaiken. Ei se tarkoita, ett toisen on jäätävä katsomaan ja elelemään suhteessa, joka on hajalla. Mutta hos puhutaan rakkaudesta niin kaiken antas anteksi. Katkeruus ja pettymys on toinen tunne, siihen ei pidä jäädä hos haluaa rakastaa vielä joskus, ehkä jotakin toista.

    Kirjoitusvirheitä, huomasin kyllä.

    Äänestä

  • Nemo nisi mors kirjoitti:

    Kyllä pettämisenkin antaa anteeksi, kunhan on kyse yksittäisestä syrjähypystä vailla merkitystä. Tämä tilanne kertoo, että jokin suhteessa on vikana. Jos osaa ja on onnekas, suhde loppujen lopuksi vain vahvistuu. Vaikka ei ensin siltä tuntuisikaan.

    Väkivallasta ei ole kokemuksia.

    Jos rakastaa tarpeeksi, ei silloin petä vaikka suhteessa olisikin jokin vikana. Anteeksi pettämisen voi antaa, mutta ei ole mitään mieltä jatkaa suhdetta pettäjän kanssa.

    Äänestä

  • Juu.ei. kirjoitti:

    Jos rakastaa tarpeeksi, ei silloin petä vaikka suhteessa olisikin jokin vikana. Anteeksi pettämisen voi antaa, mutta ei ole mitään mieltä jatkaa suhdetta pettäjän kanssa.

    Tarkoitinkin yksittäistä tapausta, en kroonista pettämistä. Itse en koe suhdeasioita ihan noin ehdottoman mustavalkoisena. Pettämisestäkin voi selvitä, jos rakkautta on tarpeeksi. Ja tämähän oli vain spekulaatiota mahdollisesta syrjähypystä. Mut kukin tavallaan.

    Äänestä

Minusta rakkaus on sitä, että kaipaa kaiken aikaa toista lähelleen ja viihtyy tämän luona parhaiten. Rakkaus on myös sitä, että antaa toiselle liikkumatilaa, ettei koko ajan vaadi toista olemaan siinä vierellä. Luottamus on tärkeä asia. Kunnioitus yhtä tärkeä. Arvostusta toiseen pitää myös olla. Näkee siis toisessa ne hyvät piirteet, joihin aikanaan rakastui vielä jatkossakin. Ei missään vaiheessa luovu niistä perusajatuksista. Olen kokenut rakkauden ja tiedän, miltä se tuntuu. En ole sen kummempi asiantuntija.

Äänestä

Minä koin myös rakkauden,sen kun on yhtä toisen kanssa, jolle ei tarvinnut selitellä, jonka kanssa ymmärrettiin ajatuksetkin puolesta sanasta tai katseesta.Johon saatoini luottaa jonka kanssa oli kevyt hengittää, jonka kanssa mikään asia ei ollut ongelma, elämä tuntui helpolta.Jonka kainalossa tuntui että tässä on paikkani ja tässä olen kotona.
Se ei ollut pelkkää intohimoa, se oli ihanaa, hellivää, kaunista, huimaavaa ja tyydyttävää.
Kaikki oli niin hyvää , että se teki ihan kipeää.

Äänestä
  • Mikä syy miinustaa?

    Äänestä

  • menetin hänet kirjoitti:

    Mikä syy miinustaa?

    katkerat idiootit ottaa täällä kaiken itseensä, siksi miinustavat heti jos joku puhuu jotain todellista. ei ne plussaa kuin joillekin naurettaville lemmenlurituksille jotka eivät osu ikinä kohdalle :D

    Äänestä

  • dorkia ovat kirjoitti:

    katkerat idiootit ottaa täällä kaiken itseensä, siksi miinustavat heti jos joku puhuu jotain todellista. ei ne plussaa kuin joillekin naurettaville lemmenlurituksille jotka eivät osu ikinä kohdalle :D

    minä ainaskin plussasin teitäkahta, olen varmaan sitten aika typerä. vai olenko..

    Äänestä

Onko se oikeaa jos on hel.......... Ikävä ja kaipuu joka antaa kaiken anteeksi ennen kuin on anteeksi pyydetykään. Onko se oikeaa jos uskoo .. uskomattomaan

Äänestä
  • Ja jos toisen luulee tuntevansa vaikkei tiedä mitään? Jos vaan uskoo?

    Äänestä

Kyllä sä tiedät, että tosimiehellä on alati vain yksi ja ainoa mielessä - ja välillä sekin unohtuu.

Äänestä

EN tiedä, en ole kokenut. Vedätetty kyllä on. Aion jatkossa ikävöidä vain Nelson Mandelaa.

Äänestä

Nelson Mandela on ihana, mut Nelson, Ricky Nelson on vielä ihanampi.

Äänestä
  • Oli. Rauha hänen sielulleen. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Myös itsepäisille ihanuuksille. Taidan väistellä tyylikkäästi jatkossa teidät palstailijat, liian mustaa porukkaa.

    Äänestä

Sano vaan tätä yhden mielipiteen. Jos ei puhuta äidin rakkaudesta, sillä olen sitä mieltä että se kestää kaiken.

Jos joku on ihastunut tai rakastunut toiseen, jota ei tunne, voi helposti ajatella siinä tunnetilassa, että kestää kaiken. Miksi, koska on niin helppo rakastaa toista, yhtäkään ei sen huonoja puolia tunne, hän on sen rakastuneen silmissä lähes täydellisen ihana. Rakkaus punnitaan, sitten vasta kun vastoinkäymiset alkaa, silloin kun on vaikea rakastaa..ja rakastaa silti.

Näin mä ajattelen

Äänestä
  • näkee toisen läpikotaisin, nähden myös ne huonot puolet, ja silti rakastaa, vaikka ei
    "oikeasti" tunnekaan. Mitä se sitten on?

    Äänestä

  • Mitä sitten, kun kirjoitti:

    näkee toisen läpikotaisin, nähden myös ne huonot puolet, ja silti rakastaa, vaikka ei
    "oikeasti" tunnekaan. Mitä se sitten on?

    Hieman omahyväistä kuvittelua siitä, että näkee toisen läpikotaisin. Omahyväisyys voi lämmittää, kuin lämmin kusi reisiä pitkin. Toista ihmistä ei kuitenkaan voi oppia tuntemaan läpikotaisin, vaikka jakaisi sen kanssa huoneensa ja elämänsä.

    Kuinka moni Teitä oikeasti tuntematon ihminen tuntee Teidät läpikotaisin?

    Äänestä

hassaa sydämestäsi kumpuavaa rakkautta roskaan, alhaiseen roskaan.

Äänestä

Toivotonta sätkimistä kaikki rakastuminen. En toivo sitä omalle kohdalleni enää.

Äänestä
  • oon samaa mieltä..

    Äänestä

Tunnetko sen, yhteyden.

Ajattelen sua, niin sinäkin mua,
Kaipaan sua, niin sinäkin mua,
Himoitsen sua, niin sinäkin mua,

Turhaudun, niin sinäkin,
Luovutan, niin sinäkin,
Sokeudun, niin sinäkin,

Käsittämätön tunne sinusta..
Mitä se sitten oli, oliko mitään, kun ei oikeasti ollut mitään

Äänestä

Sinulle se ei ollut mitään.

Äänestä

Hyvä kysymys mitä on todellinen rakkaus. Mielestäni sitä, että haluaa toiselle hyvää. Haluaa tuottaa iloa ja olla täydesti läsnä toisen kanssa. Itse ainakaan en haluaisi olla rakkauden kohde ihmiselle, jonka sydämeen en mahdu ja itsekin toimin niin. Täälläkin palstalla on liikaa jätettyjä ja ex:iä, joiden kirjoituksista ilkeämielisyys paistaa läpi. Oletteko koskaan miettineet, että toinen on voinut arvostaa teitä ja rakkauttanne niin paljon että hän ei halua foolata teitä suhteessa vaan päästää teidät rakkauden vuoksi menemään. Mietin vaan että tuskin itse olette rakastaneet tai välttämättä edes tiedätte mitä rakkaus on.
Sitten on ne jänöhousut, jotka pakenevat rakkautta kaiken maailman tekosyillä. pelkuruutta.
No, mitäs tuumaatte.

Äänestä

Minä en rakastanut vaikka niin hänelle esitin. Foolaa? Kyllä, mutta ansaitusti. Mitä on oikea rakkaus? Se on sitä mitä tuntee sellaista ihmistä kohtaan joka ei petä ja johon voi luottaa.

Äänestä
  • Mitä hän teki sinulle,jos foolasit. Toivottavasti joku foolaa sinut.

    Äänestä

Mun mielestä todelliseen rakkauteen ei kuulu pettäminen. Pienet pettymykset kylläkin. Ne vahvistavat suhdetta ja saavat arvostamaan suhdetta. Oli se sitten äidin ja lapsen välinen, tai rakkaus suhde. Ja miksi tuo pettäminen ei kuulu..? Rakkaus on niin sielun ja ruumiin vangitsevaa, että se ehdollistaa ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Sillä tavalla, että ei ole kaksi vaan kuin olisi yksi. Rakastumisen jälkeen, kaikki mitä ikinä tekeekään.. ei tee enää vain itsensä tähden, tai itseään ajatellen. Silloin ajatukset tuovat myös tämän rakkauden mieleesi. Toimit siten, mikä tuntuu mielestäsi parhaimmalta ratkaisulta rakkauttasi ajatellen.

Jos sitten ajatellaan paria.. toinen pettää toista. Vannoi rakkauttaan ennen ja jälkeen vielä enemmän. Lausuuko hän nuo sanat oikeista syistä, viattomasti, vai haluten aina vain itselleen jotakin lisää. Rakastunut ei enää toimi itsekkäästi. Ei hän voi, silloin hän pettää rakkautensa kohteen luottamuksen, ja samalla itsensä.
Kuinka tuon parin toinen puolikas sitten pystyi pettämään? Ehkä hän ei todella rakasta, ei tiedä mitä on rakastaa - oikeasti. Tai ehkä hän ei ole vielä ollut valmis kohtaamaan todellista rakkautta. Eli en sano, etteikö tuo pari voisi jatkaa ja selvitä. Se vain vaatii sen, että pettäjän on vihdoin kohdattava itsensä ja ne todelliset tunteensa.
Jos näin ei käy.. todennäköisesti pettäminen jatkuu, koska se ihminen asuu sielussaan tunnekylmiössä, sellaisessa paikassa missä ei voi koskaan saada täydellistä tyydytystä tunteilleen.
Nuorena sitä solmii suhteita melko hehhoisin perustein.. ja voi ihan oikeasti, ihan tuosta vain, jossakin vaiheessa suhdetta..havahtua ajatukseen.. että sitä joko rakastaa tuota ihmistä tai sitten ei. Ei se ajatus rakkaudesta välttämättä asu jokaisen mielessä päivittäin. Uskon että se tarvitsee jonkinlaisen herätyksen. Toisille nämä asiat ovat taas todella selviä jo varhais teini-iässä. Ehkä he ovat saaneet kokea niin sykähdyttävän rakkauden omien vanhempiensa kautta. Tietävät mitä se todellinen rakkaus on, ja mitä etsiä myös itselle. He tunnistavat tuon tunteen.

Rakkaus on..vilpitöntä. Se ei satuta - ainakaan pahasti. Siis jos todellista rakkautta on jo..ja rakastunut parikin sen aistii ja tuntee. Sitä ei oikeasti enää elä, ajatellen vain itseään.. tai kevyesti kuin ystävästä. Tuntuu todella että tuo - rakkauden kohde.. olisi kuin osa itseä. Ja hän olisi osa minua. Tuntuu hyvältä ihan vain olla, vaikka vieressä istumassa. Olla ihan vain sanomatta sanaakaan. Tuntuu vielä ihanammalta saada puhua hänen kanssaan. Ymmärrys puolin ja toisin on käsin kosketeltava. Se vaatii tietynlaista herkistymistä sille, että kuka minä - olen. Ja kuka hän on. Aitoa kiinnostusta tuota erillistä ihmistä kohtaan. Halua tutustua ja olla hänelle hyvä. Kuuluu siihen vetovoimaakin. Siis pariskunnan välille. Halua pitää hyvänä.. mahdollisesti kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hellyys, halu auttaa ja ymmärtää.

Rakkaus on jotakin niin universaalia..;) että se asuu pienesti jokaisessa hyvässä teossa.. jokaisessa hymyssä. Lämpimässä kättelyssä. Luonnon kauneudessa. Rakkaus on se voima, mikä pitää meidät kaikki elossa. Ilman rakkautta tuskin on mitään. Se tuo hyvää, niin fyysisesti kuin henkisesti.. hengellisesti. Rakkaus on ikuinen voima mitä tulisi vaalia.. ja toteuttaa aidolla hyväntahtoisuudella.
Se ihminem kuka tähän pystyy.. aidosti.. on kyllä aika kova tyyppi. Hän onse kuka on onnellinen ja nauttii todella elämästä.

Voosi jatkaa loputtomiin.. nyt kuitenkin nukkumaan..

Äänestä
  • Kaunis kirjoitus.

    Äänestä

  • Olet kuvannut kauniisti aidon Rakkauden, juuri näin ajattelen myös.

    Äänestä

Ei rakkaus toista ihmistä kohtaan kestä välttämättä ikuisesti. Silti se on voinut olla rakkautta. On paljon ihmisiä, jotka ovat kohdanneet useita ihmisiä matkalla ikuisuuteen, rakastaneet ja uudelleen rakastaneet.

Jotkut ihmiset löytää sen oikean vain etsimällä sydäntä jota haluaa rakastaa.

Äänestä

Kiusaajia nosti,
kannusti kiusaamaan.
Itsekin kiusasi.
Pilkkasi, halveksi.
Näytti itsensä ja arvonsa.

Äänestä
  • Se on rakkautta, itserakkautta.

    Äänestä

Illuusiota se kaikki. Rakkaus on ideaali muiden joukossa, ja se on sitä mitä itse kukin haluaa sen olevan.. jos haluaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oletteko kokeneet kirjoitti:

kaikki kestävä, ja anteeksiantava rakkaus? Onko se ainostaan äidinrakkaus?

Mikä on sielujen yhtenäisyys? Kun tuntee toisen ajatukset matkojen ja aikojen päästä? Kun muistot ei kuole koskaan. Kun uutta ei voi alkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu