Sain aikonaan parannuksen. Elin hyvin yksinäistä elämää.
Nykyisin mulla on paljon ystäviä ympärilläni, joista valtaosa on vanhoillislestadiolaisia. Olen itsekin ollut syvästi uskonnollinen, mutta viimeisen vuoden aikana on tapahtunut voimaksta uskossa väsymistä, joka johtunee ehkä masennuksesta, tai elämän tarkoituksen puuttumisesta. Poikkean valtaporukasta siinä määrin, että en osaa ihastua kehenkään. Olen todennäköisesti aseksuaali, joita yleisesti ottaenkin on todella vähän. Aseksuaalisuus ei olisi minulle ongelma, mutta usein muut saattavat ihmetellä ja jopa kummastella, miksi vastakkaisen sukupuolen edutajat eivät säväytä mua millään tavalla. Jotku ovat jopa kysyneet, olenko sitten homo. En. samaa sukupuolta olevat säväyttävät vieläkin vähemmän, josta tiedän, että jos jommaksi kummaksi minut täytyisi luokitella, olen hetero.
En ole ollut vuoteen enää sinut itteni kanssa. Olen yrittänyt miettiä sitä, miksi olen aseksuaali. Mistä se johtuu. Olenko jotenkin epänormaali. Jo ajatus siitä, että olen epänormaali, ei tee hyvää mun itsetunnolle. Kelpaako sitä Jumalalle tällaisena. Kelpaisi, niin minullekin vakuutellaan useissa seurapuheissa. Minun on ollut kuitenkin viime aikoina kovin vaikea kilvoitella uskossa. Jos Jumala ei hylkää minua, ite oon kyllä kovaa vauhtia unohtamassa Jumalan. Olenko vaipumassa apatiaan?
Ulkoisesti minulla menisi kyllä hyvin. Ystäviä on paljon, muutenkin elämässä pyyhkii varsin hyvin. Mutta miksi en saa mielihyvää enää oikein mistään. Olen miettinyt sitäkin, voisinko paremmin, jos yrittäisin hakea paikkaani vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolelta. Toisaalta mun pitäis silloin luoda kokonaan uusi ystäväpiiri. Kuinka uskallan tuoda ystävilleni julki sen, että olen ollut varsin huono uskovainen jo vuoden ajan. Kuinka olen hakenut lohtua vääränlaisesta musiikista. Kuinka en ole osannut pidätellä kirosanoja tms. työelämässä. Näin kansankielisesti olen elänyt varsinaista kaksoiselämää... Ja se ei tee pidemmän päälle hyvää! Tää rikkoo minut. Lähtisin uskosta, jos se olis niin helppoa. Sosiaaliset ympyräni ovat käytännössä kokonaan vanhoillislestadiolaisuudessa. Jos jätän ne ympyrät kokonaan taakseni, on vaarana, että joudun täysin tyhjän päälle ja multa vedetään "siunaus" pois.
Nykyisin mulla on paljon ystäviä ympärilläni, joista valtaosa on vanhoillislestadiolaisia. Olen itsekin ollut syvästi uskonnollinen, mutta viimeisen vuoden aikana on tapahtunut voimaksta uskossa väsymistä, joka johtunee ehkä masennuksesta, tai elämän tarkoituksen puuttumisesta. Poikkean valtaporukasta siinä määrin, että en osaa ihastua kehenkään. Olen todennäköisesti aseksuaali, joita yleisesti ottaenkin on todella vähän. Aseksuaalisuus ei olisi minulle ongelma, mutta usein muut saattavat ihmetellä ja jopa kummastella, miksi vastakkaisen sukupuolen edutajat eivät säväytä mua millään tavalla. Jotku ovat jopa kysyneet, olenko sitten homo. En. samaa sukupuolta olevat säväyttävät vieläkin vähemmän, josta tiedän, että jos jommaksi kummaksi minut täytyisi luokitella, olen hetero.
En ole ollut vuoteen enää sinut itteni kanssa. Olen yrittänyt miettiä sitä, miksi olen aseksuaali. Mistä se johtuu. Olenko jotenkin epänormaali. Jo ajatus siitä, että olen epänormaali, ei tee hyvää mun itsetunnolle. Kelpaako sitä Jumalalle tällaisena. Kelpaisi, niin minullekin vakuutellaan useissa seurapuheissa. Minun on ollut kuitenkin viime aikoina kovin vaikea kilvoitella uskossa. Jos Jumala ei hylkää minua, ite oon kyllä kovaa vauhtia unohtamassa Jumalan. Olenko vaipumassa apatiaan?
Ulkoisesti minulla menisi kyllä hyvin. Ystäviä on paljon, muutenkin elämässä pyyhkii varsin hyvin. Mutta miksi en saa mielihyvää enää oikein mistään. Olen miettinyt sitäkin, voisinko paremmin, jos yrittäisin hakea paikkaani vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolelta. Toisaalta mun pitäis silloin luoda kokonaan uusi ystäväpiiri. Kuinka uskallan tuoda ystävilleni julki sen, että olen ollut varsin huono uskovainen jo vuoden ajan. Kuinka olen hakenut lohtua vääränlaisesta musiikista. Kuinka en ole osannut pidätellä kirosanoja tms. työelämässä. Näin kansankielisesti olen elänyt varsinaista kaksoiselämää... Ja se ei tee pidemmän päälle hyvää! Tää rikkoo minut. Lähtisin uskosta, jos se olis niin helppoa. Sosiaaliset ympyräni ovat käytännössä kokonaan vanhoillislestadiolaisuudessa. Jos jätän ne ympyrät kokonaan taakseni, on vaarana, että joudun täysin tyhjän päälle ja multa vedetään "siunaus" pois.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tärkeää olisi saada uudet sosiaaliset ympyrät. Mieti tarkkaan, mikä sinua kiinnostaa ja hakeudu sitten harrastusporukkaan.
Kaikki vl-kaverit ei sua varmaan hylkää, mutta jos kuljet yhtä paljon joukossa kuin ennen saat todennäköisesti puhutteluja silloin tällöin.
Älä koe syyllisyyttä kaksoiselämästä. Tilanteesi on erittäin vaikea ja rauhallinen harkinta valitettavasti edellyttää tuota vaihetta. Se ei ole vikasi, vaan yhteisön.
Olen kokenut saman ja tiedän, mistä puhut.
Onnea oman elämän etsintään!
Kuuntelee mitä omalla sydämellä on itselle kerrottavaa ja toimii sen mukaan voi elää vapaasti lähellä tai etäällä uskonnollista yhteisöä.
Sulla on ystäviä ja työtä. Lue Päivämiehestä Havaksen teksteistä tehty kirjoitus. Ei ihmisillä ole aina ollut hyvin eikä tänäkään päivänä. Havas viittaa siihen, mitenkä uskovainen ihminen haluaa auttaa myös aineellisesti puutteissa elävää, vaatettaa, ottaa huoneeseensa...
Sen, että lähimmäisiä ovat kaikki maailman ihmiset.
Tiedäthän, että aseksuaalisuus voi johtua masennuksesta? Esim. tuo, ettet tunne mielihyvää mistään, voi hyvinkin viitata masennukseen. Tunnen ihmisiä (itseni mukaan lukien), jotka ovat "löytäneet" seksuaalisuutensa uudestaan masennuksesta parannuttuaan. Toki voit olla myös synnynnäinen aseksuaali, enkä halua viitata, että se olisi parannettava "sairaus". Mielestäni aseksuaalisuus on onglema vain silloin, kun sen itse kokee sellaisena eikä tunne itseään onnelliseksi.
Mieti, onko sellainen siunaus sinulle itsellesi hyväksi, jonka saamisen eteen sinun on taisteltava ja esitettävä muuta kuin olet. Uusiin piireihin lähteminen voi pelottaa, koska tosiaan voi tuntua, ettei "ulkopuolella" ole mitään. Minulla oli aikoinaan vähän sama tilanne, tosin ei ollut kyse uskonnollisesta piiristä. Piiristä lähdettyäni tuntui aluksi siltä, ettei minulla ollut tilaa missään, ja n. kaksi ensimmäistä vuotta meni oman paikan etsimisessä, tuntui ettei missään porukassa ollut tilaa "uudelle". Odotus kuitenkin palkittiin, ja nyt olen löytänyt ystäviä, joiden kanssa voin huoletta olla oma itseni mitään esittämättä. Tuntuu oikeasti mahtavalta, kun tietää ystäviä tapaamaan lähtiessä, että edessä on onnellinen ja mielialaa parantava ilta, eikä tarvitse etsiä hyväksyntää tai piilotella sisintään. Ja tietää, että ilta toisensa perään on tällainen, eikä tarvitse pelätä onnen katoavan. Todelliset ystävät, joille voi puhua mistää vain, ovat kliseisesti sanottuna, kultaakin arvokkaampia.
Voimia sinulle.
Mistähän se johtuu että näissä lahkouskoissa on juurikin näitä itsensä etsijöitä?Oliskohan niin että lapsesta alkaen jankutetaan että ME pääsemme taivaaseen ja MUUT menee tulipätsiin mikä se sitten lieeneekin kun kukaan saarnaaja ei osaa sitä kuvata ja kukaan ei ole tullut takasin kertomaan mikä se on!Voiko vanhemmat suurempaa taakkaa antaa lapsellensa kun jos et elä kuten joku maallikko saarnaaja sanoo joudut tulipätsiin ja sitä ennen ne kuitenkin lapsia käyttävät seksuaalisesti hyväkseen ja vaikeneminen on oikein?Kyllä tuo lahko on mennyt pois kaikkien paljastusten takia ja hyvä niin.
Jotta pääsisin siihen vasinaiseen asiaan ensin siitä yhdetä ongelmastasi."Kelpaako sitä Jumalalle tällaisena."
Kirjoittaja on Paavali, mies jota kuitenkin uskovaisena pidetään
1. Korinttolaiskirje 7
Avioliitto ja naimattomuus
1-2 Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa.
7 Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. [Matt. 19:11]
8 Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin.
Paavali pitää hyvänä asiana sitä että hänellä ei ole seksuaalista halua. Hänen tehtävässään apostolina se lienee ollut etu. Paavaliko on ollut esimerkkinä katoliselle pappeudelle?
Luterilaset ymmärtävät ihmiselle molemmat tavat. Papillekin avioliiton.
jatkan siitä toisesta aiheestasi
Siitä kaksoiselämästä.
Ratkaisevaa on se tunnetko uskonsisällössä olevan sinulle rakennusta, jos "heivaat muun pois". Uskoakseni on ihan normaali olotila selllaiselle, joka ei ole syntynyt vanhoillislestadiolaiseen kotiin, että alun jälkeen alkaa tuntea näyttelevänsä, että ei ole se ihminen, joka oikeasti on. Uskoa ei voi rakentaa sen päälle. Ensin pitää hylätä se näytteleminen ja olla se mikä on. Kuuntelee sitä musiikkia mikä on ollut osa omaa persoonaa. Hylkää turhan tapakulttuurin päälle rakentamisen ja alkaa kuunnella sitä syvää pohjavirettä, mikä on hyvien ja rakentavien puheiden pohjalla. Siellä on se lestadiolaisuuden ydin. Siis se ydin, joka on saanut aikaan herätyksen 1800-luvun lapissakin ja 1920-luvulla. Minä itse näen turhan tapakulttuurin enemmänkin pirun juonena estää evankeliumin leviämisen. Minun uskoni on kiinni siellä seurasalin edessä olevassa ristissä eikä tapaopissa. Olen lähtenyt uudestaan ikään kuin nollasta. Rakentamaan sen ihmisen uskoa (Jumalan minua siinä auttakoon), joka minä oikeasti olen. Olen uudestaan rakentanut elämäni niiden ihmisten yhteyteen, jotka ovat lähimmäisinä olleet elämässäni "aina". Se merkitsee, että ei ole näiden ihmisten keskellä "hurskastelemassa" vaan kantamassa sisäistä soihtua, Kristusta meissä. On Kristuksen työ, jos se rauha tuon ihmisille kutsun. Luther puhuu kirjeestä. Kirje ei voi olla feikki. Ainoa mille voit rakentaa on oma persoonasi, jossa kannat menneisyyttäsi, lapsuuttasi myös sitä kaikkea positiivista mikä on niissä ihmisissä, jotka elävät lestadiolaisuuden ulkopuolella (äiti, isä esimerkiksi). Jumala on luonut hyvää ateisteihinkin. Minä kuuntelen "vääränlaista musiikkia" paljonkin, koska sen kautta olen elänyt, varsinkin virsiä kevyenpi hengellinen musiikki on minun kotini. Virsi 517; Herra, kädelläsi - on virsi, mutta se mikä minulle puhuu on toinen tulkinta siitä. Esimerkiksi Jenni Vartiaisen tulkinta Herra kädelläsi on minulle läheisempi kuin virsi virtenä laulettuna. Olen toisen kulttuurin lapsi, en voi näytellä muuta kuin olen. Silti seurapuheet ovat sitä sanan ruokaa jota kaipaan usemmankin kerran viikossa. Ja silti perinteisissä virsissäkin on monia jotka haluankin kuulla ja laulaa ihan perinteisesti, niin kuin ne on aina laulettu.
Lestadiolaiset hyväksyvät venäläiset toisenlaisen kulttuurisen taustan mukaan uskovaisiksi. Enemässä määrin on ymmärrystä myös siihen, että "ulkopuolelta" tulevalla on toinen kulttuuri. Uskon opissa on sitten niitä asioita, joiden osalta ihan kaikkie ei ole "kulttuuria". Minulle sellainen asia on esim. kasteteologia.
Hidasta, hyvin hidasta on kokea omasta lähtökohdasta lestadiolaisuuden kasvavan juuria siihen aitoon maahan eikä merketista ostettuun kukkapurkkiin, jota lannoitteilla ruokitaan ja johon muotovaliot koristekukat istutetaan.
Voi hyvä ystävä, elät jotenkin suritususkoa, ja sitähän armo Kristuksessa ei ole. Ei sukoa Vapahtajaan pidä jattää, sillä ilman Jeesusta ei elämällä ole tarkoitusta ja tulevaisuutta.
Vaikutat olevan masentunut ja silloin ei ole kiinnostunut seurustelusta ja muustakaan elämästä.
En ole lestadiolainen mutta olen ollut uskossa Jeesukseen monta kymmentä vuotta. Kyllähän uskominen teidän piireissä on hyvin sidonnaista herätysliikkeenne sääntöihin ja perinteeseen. Jospa kokeilisit käydä esim. vapaiden suuntien tilaisuukissa, voi olla että pelkäät että nyt ohjataan harhaan, mutta kyllä uskossa ollaan muuallakin kuin siinä totutussa.
Kuuntele radio-Dein-ohjelmia ym. Avarra uskonelämääsi.
Voisi olla hyvä jutella jonkun pätevän uskovan sielunhoitajan kanssa. Kyllä teidän herätysliikkeessä on paljon hyvää ja en tahdo tällä sanoa, että teidän piireissä ei ole aitoa uskoa.
Älä luovu uskosta vaan jätä, se mikä on tullut kuin turhana lisänä yli sen mitä Jumalan sana ja armo pitää sisällään.
Etsi ystäviä kristittyjen piireistä, ja tutustu nyt herätysliikeen ulkopuolella oleviin uskoviin. Ei maailmassa löydä onnea.
Vaikea lukea kun niin paljon kirjoitusvirheitä
"Ei maailmassa löydä onnea"
Aivan typerä mantra sinänsä hyvässä kirjoitukseesa. Maailma kun ei ole yksiselitteinen käsite. Ei edes se maailma, jolla te "hurskaat" tarkoitatte uskontonne ulkopuolista elämää.
Maailmassa on paljonkin hyvää. On väärin ummistaa silmänsä kaikelta hyvältä ja tietoisesti nähdä vain pahaa maailmassa. Vaikka kyllä sitä pahaakin on riittämiin. On väärin niitä hyviä ihmisiä kohtaan, joita maailmassa on paljonkin, nimetä heidät kaikki pahoiksi, koska he eivät ajattele samalla tavoin kuin te.
Itse olen löytänyt pitkäkestoisen onnen...juuri maailmasta.
ahdistaa ja syyllistää, koska se on ihmisoppi, jota maallikkosaarnaajat julistavat ja srk on tämän ihmisopin mukaan erehtymätön.
Eivät ihmiset ole erehtymättömiä, vaan tekevät virheitä, mutta vl-lahkolaisuudessa on tällaisia valheoppeja, joita pitäisi "uskoa."
Tapasyntilistoja, toisten ihmisten kyttäämistä ja itsensä muiden yläpuolella pitämistä ja muita "epäuskoisiksi" nimittämällä. Ei tuo lahko ole Jumalasta, vaan ainostaan ihmisestä, siksi se onkin harhaoppia.