Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, uskallanko kertoa muille, etten enää usko. Kun olin lukenut ja kuullut muiden kokemuksia, kuinka heitä oli painostettu, peloteltu liekkimerellä jne, ja kuinka heitä oltiin ruvettu karttaa, en uskaltanut tunnutaa epäuskoani muille. Olihan se vähän huijaamista esiintyä vanhoillislestadiolaisena, kun oikeasti en kyennyt edes uskomaan Jumalaan. Tai uskon omalla tavallani, mutten raamatun kertomaan Jumalaan.
Olen sisarussarjastani ensimmäinen, joka uskalsi lähtee tästä liikkeestä. Ensimmäiselle se on aina vaikeinta. Monet odottavatkin, että joku toinen lähtis ennemmin, jonka perässä olisi helppoa seurata.
Kerrompa teille, miten kivuttomasti itelle uskosta irrottautuminen lopulta oli!
Olin tullut siihen tulokseen, että en voi enää esittää uskovaista. En voi enää teeskennellä tervehtimällä toisia Jumalan terveellä, elämällä kuten vl:t elävät jne. Mulla kun on toinen elämä ns. epäuskoisten parissa, joka eroaa varsin paljon vanhoillislestadiolaisten elämästä.
Laitoin ensiksi äidilleni viestin, että minun täytyy tunnustaa, etten ole aikoihin jaksanut olla uskovainen. En ole uskonut ja näen, että minun ei kannata teeskennellä, koska se ei ole minun, eikä teidänkään kannalta hyvä asia. Kerroin, kuinka uskoni on kuollut jo aikoja sitten, mutten uskaltanut tuoda sitä aiemmin julki. Äitiltä sain positiivista palautetta, hän sanoi, että arvostan rehellisyyttä. Sitä, että halusit kertoa, miten sinä ajattelet. Isänikin hyväksyi päätöksen. Isäni sanoi, että paljon parempi näin, että kerroin, kuin, että jatkaisin kaksoiselämääni.
Ystäväni suhtautuivat myös positiivisesti. En kokenut minkäänlaista painostusta miltään taholta. Muutamat sisaruksistani seurasivat perässä, eikä tästäkään syytetty mua. Äiti ja isä sanoivat, että jokainen tekee omat ratkaisunsa ja me emme voi pakottaa toisia uskomaan, tai olemaan uskomatta. Uskoisin, että useimmissa vanhoillislestadiolaisissa perheissä hyväksytään se, että oma lapsi päättää valita toisen tien. Harvemmassa ovat ne, jotka suuttuvat ja jopa hylkäävät lapsensa. Ja jos näin käy, silloin vanhemmat eivät ole oikeastikkaan välittäneet lapsestaan.
Suosittelen teille kaikille, jotka elätte vielä kaksoiselämää: Olkaa itselle ja muille rehellisiä ja kertokaa, mitä oikeasti ajattelette uskon asioista. On paljon parempaa, että tuotte asian reilusti esiin, kuin että jatkatte kaksoiselämän elämistä. Sellainen ei tee kenellekkään hyvää! Voitte ratkaisunne jälkeen huomattavan verran paremmin!
Olen sisarussarjastani ensimmäinen, joka uskalsi lähtee tästä liikkeestä. Ensimmäiselle se on aina vaikeinta. Monet odottavatkin, että joku toinen lähtis ennemmin, jonka perässä olisi helppoa seurata.
Kerrompa teille, miten kivuttomasti itelle uskosta irrottautuminen lopulta oli!
Olin tullut siihen tulokseen, että en voi enää esittää uskovaista. En voi enää teeskennellä tervehtimällä toisia Jumalan terveellä, elämällä kuten vl:t elävät jne. Mulla kun on toinen elämä ns. epäuskoisten parissa, joka eroaa varsin paljon vanhoillislestadiolaisten elämästä.
Laitoin ensiksi äidilleni viestin, että minun täytyy tunnustaa, etten ole aikoihin jaksanut olla uskovainen. En ole uskonut ja näen, että minun ei kannata teeskennellä, koska se ei ole minun, eikä teidänkään kannalta hyvä asia. Kerroin, kuinka uskoni on kuollut jo aikoja sitten, mutten uskaltanut tuoda sitä aiemmin julki. Äitiltä sain positiivista palautetta, hän sanoi, että arvostan rehellisyyttä. Sitä, että halusit kertoa, miten sinä ajattelet. Isänikin hyväksyi päätöksen. Isäni sanoi, että paljon parempi näin, että kerroin, kuin, että jatkaisin kaksoiselämääni.
Ystäväni suhtautuivat myös positiivisesti. En kokenut minkäänlaista painostusta miltään taholta. Muutamat sisaruksistani seurasivat perässä, eikä tästäkään syytetty mua. Äiti ja isä sanoivat, että jokainen tekee omat ratkaisunsa ja me emme voi pakottaa toisia uskomaan, tai olemaan uskomatta. Uskoisin, että useimmissa vanhoillislestadiolaisissa perheissä hyväksytään se, että oma lapsi päättää valita toisen tien. Harvemmassa ovat ne, jotka suuttuvat ja jopa hylkäävät lapsensa. Ja jos näin käy, silloin vanhemmat eivät ole oikeastikkaan välittäneet lapsestaan.
Suosittelen teille kaikille, jotka elätte vielä kaksoiselämää: Olkaa itselle ja muille rehellisiä ja kertokaa, mitä oikeasti ajattelette uskon asioista. On paljon parempaa, että tuotte asian reilusti esiin, kuin että jatkatte kaksoiselämän elämistä. Sellainen ei tee kenellekkään hyvää! Voitte ratkaisunne jälkeen huomattavan verran paremmin!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Teit kadotukseen vievän valinnan.
Kappas. Veeällältä pamahti heti kadostustuomio. Siillä lailla. VAIN ME VAIN ME VAIN ME VAIN ME!!!!!
Siinä se taas näkyy, vaikk tekopyhästi hoetaan: emme me tuomitse, emme me tuomitse...
Näinkö on, teeskentelemällä pääsee taivaaseen vl mielestä, kunha kuuluu joukkoon, kmutta rehellisyydellä ei.
Avaaja kielsi Luojansa. Samalla hän ihan itse tuomitsi itsensä helvettiin.
No jospa tämä nuori kohtaakin elossa olevan Jumalan Pojan jonain päivänä ja löytää elämän sieltä.
katsos kun JUmalalla on monia eri katiskoita joilla kalastaa.
eiköolekkin ihme!
Missä kohden avaaja kielsi Luojansa. Anteeksi nyt mutta missään kohden hän ei sano jättäneensä esim luterilaista uskontunnustusta.
Tiedän että asiassa on ristiriita jos ei tarkaan lue mitä olen kirjoittanut. Jumalan kieltäminen on astetta enemmän se on ateismia.
Sinulla on harvinaisen fiksut vanhemmat.
Monet ovat saaneet kuulla vl-vanhemmiltaan, että olisi parempi, että nämä olisivat kuolleet kuin "kieltäneet uskonsa".
Joka tapauksessa on kuitenkin ehdottomasti hyvä asia olla rehellinen lähteä vl-liikkeestä jos ei tunne kuuluvansa siihen. Voi alkaa elää rauhassa omaa elämäänsä.
Sehän on sinun ratkaisusi,jokainen meistä kerran seisoo yksin kuolemankin porteilla.Jokainen meistä yksin vastaa elämästään.Itse en halua uskoani kieltää,missä on turva ku elämän myrskyt ja vaikeudet riepoo.En ole enää nuori ja olen nähnyt että usko on suurin turva elämässä.
Kirjoituksesi olisi aivan voinut olla myös minun. On raskata näytellä olevansa jotain muuta kun todellisuudessa on.
On ikävää, että tehdään tulkintoja niin, että sen esittäminen mitä ei ole - näytteleminen, asetetaan sen vastakohdaksi uskooko, että Kristus on syntieni sovittaja, uskooko että on Kristuksella on ruumis (kristillinen seurakunta jonka vajavaiset ihmiset muodostavat). Näyttelemisen asettaminen autuuden ehdoksi on tie, joka vie kadotukseen. Elämän tie on se, että on rehellisesti se mikä on ja antaa lestadiolaisen ydinsanoman kasvaa rehellisesti siihen mikä ihan oikeasti on. Ilman näyttelemistä. On vaikea fundamentalisti lestadiolaisen ymmärtää mikä ero on olla se (syntinen ) oma itsensä ja nöyrästi sitä, verrattuna siihen että koittasi rakentaa jotakin valheen päälle. Sekin milloin uskolla ei ole sijaa, on erilainen pohja tavoille, kuin se että on tavoissaan toisaalla mutta kaipaa sanomaa.
Vaikeita lauseita mutta toivottavasti joku saa niistä tolkkua.
Raa,attu on vaikea kirja jos sitä lukee avoimella mielellä. Uskoa ei voi rakentaa tavoille vaan evankeliumin janolle (takoittaa evankeliumin laajaa tulkintaa).