Kasvaminen ilman kavereita.

Tuo, että joku ohjaisi meitä, on minunkin mielessä. Sitten olen miettinyt, että näkisin unta ja sitten kun kuolisin, heräisin unesta ja aloitan toisen elämän. Vähän sekavaa... :/ Mäkin olen yksinäinen.

Mistä päättelet ettei kukaan tahdo olla kanssasi? Jos olet rehellinen ja mukava niin saat varmasti kavereita. Asenteella tekee jo paljon.

Ei mullakaan ole koskaan ollut kavereita mutta nyt kun olen vähän yrittänyt olla reipaampi on heti helpottanu!

ei se aina auta vaikka olisi mukavakin ja rehellinen ihminen. nyky ihmiset ovat niin paljon itseään täynnä ja polkevat sen heti kiltimmän näköisen. sitten on näitä jotka varmasti haluaisi viettää seurassasi aikaa mutta eivät vain uskalla tehdä ujouden takia aloitetta. tai pelkäävät torjumisesi. vikahan ei ole sinussa jos olet kunnon ihminen. eikä sinun tarvitse kenenkää takia muuttua.

Ite "kasvoin" yläasteen seiskaluokalla jo melko paljon ja kasilla ja ysillä aika täysin ilman oikean elämän ystäviä. Syynä tähän oli koulukiusaaminen, joka jopa sai mut jossain vaiheessa niin voimakkaasti uskomaan ihmiskunnan pahuuteen, että pidin kouluampujien tekoja oikeutettuina. No mutta se oli sellasta epätervettä yksinäisyyttä ja lukiossa sain kavereita sitten kuin ihmeen kaupalla ja lopulta opin niihin hiukan luottamaankin. Lisäksi kouluajan aiheuttamiin henkisiin ongelmiin alettiin puuttuu, mikä oli mulle helpotus.

Tää nykyinen kaveritilanne, mikä mulla nyt 17-vuotiaana tuolla lukiossa on, tuntuu vieläkin ihan uskomattomalta. Eli mitä nyt sanois....yksin olemisessa ei sikäli oo mitään pahaa, että jos viihtyy yksikseen, eikä kärsi siitä (kuten mä sillon ja vieläkin nykyään), mutta jos se saa epäterveitä piirteitä tai tuottaa sulle itelles kärsimystä, niin suosittelen miettimään, mkä ois syynä. Ihmiset ei tunnetusti oo kovin suvaitsevaista porukkaa, jos sulla jokin semmonen piirre tai ominaisuus on, että et sovi useimpiin porukoihin, mut muista kuitenkin, ettei se oikeuta ketään syrjimään sua.

Ja jos siltä tuntuu, älä epäile hakee itelles apua. Tuollainen jatkuva ympäristön epätodelliseksi tunteminen voi kertoa jostakin psyykkisestä tai neurologisesta sairaudesta mutta myös myös esimerkiksi vaikka kuormittavasta elämäntilanteesta. Toisaalta pitää huomauttaa, että joillekin ihmisille ei yksinäisyys tee mitään pahaa ja jotkut vaan on introvertimpeja kuin toiset, ettei liikaa kannata miettiä, että sussa nyt olis jotain ihmettelemisen arvoista. No niin tai näin, pidä huoli itestäs :)

Olen kohta 17v tyttö ja samassa tilanteessa.
Kavereita ei ole kuin yksi ja elämä ei tunnut oikealle, pakko ruutiinia aamu heräämiset, koulu, vapaa aika, työt tai oikeastaan kaikki.
Ihmis inho/viha kasvanut hurjasti näinä yksinäisinä vuosina, jonka takia inhoankin liikkua kaupungilla, sen sijaan menen rannalle ja metsiin kävelemään.
Joskus tulee "turruteltua" yksin juomalla omaa elämää, ei ole ns.teini angstia mutta jotakin pienimuotoista elämän ilotonta vaihetta.

Oletko "ikkremimin" koskaan seurustellut, tai onko sinulla ainuttakaan ystävää?
Ja jos saa udella, mitä teet elämässäsi tällä hetkellä? (koulut yms)

etsikää ihmisiä joilla on samanlainen ajatusmaailma kuin teillä. lyötäytykää yhteen ja viettäkää aikaa.

https://www.youtube.com/watch?v=b6j81fjJtAc

Jotka haluavat saada lisää infoa mitä on olla ihminen niin voi ottaa yhteyttä Facebookista (Sasa SP) tai sähköpostitse [email protected]
Minulle voi lähettää vaikka suoria kysymyksiä jotka mietityttävät.

Nämä asiat voivat muuttaa KOKO elämän positiivisellä tavalla.

Ihmiset elävät tietämättömyydessä nyt ihmisiä on ruvennut (herämään) enemmän ja enemmän, joten mailma muuttuu uskokaa on monia reittejä miten sen päätämme me

Olet vasta 17v sulla on elämä edessäpäin.
Saat vielä kavereita ja muutakin elämää.

Jos haluut tekstailla niin [email protected].