Tammikuisten susien salakaatojen selvittäminen on edennyt hitaasti. Ensin venyi poliisitutkinta, ja nyt asianajajat ovat pyytäneet lisäaikaa lausuntojensa tekoon.
Poliisi joutui tutkintansa yhteydessä esimerkiksi hakemaan pari kertaa jatkoaikaa epäillyiltä kerättyjen aseiden ja moottorikelkkojen takavarikolle. Nyt poliisin työ on valmis, mutta oikeuskäsittely viivästyy.
Asianajajat ovat pyytäneet lisäaikaa, koska eri osapuolten loppulausuntoja tuli paljon. Niiden läpikäyminen hidastaa urakkaa.
Perhossa kaadettiin tammikuussa kolme sutta viiden suden laumasta. Tapausta on tutkittu törkeänä metsästysrikoksena. Syyttäjä rajasi lokakuussa epäiltyjen joukosta yksitoista metsästäjää. Salakaadosta epäiltynä on vielä toistakymmentä perholais- ja halsualaismiestä.
http://yle.fi/uutiset/perhon_salakaatojen_setviminen_venyy_edelleen/6970737
Perhon salakaatojen setviminen venyy edelleen.
9
438
Vastaukset
- ¤Lukashi
Mitä kertoo saaliit nähneet; olivatko kaikki kaadetut mustakyntisiä?
Geenitestien mukaan susia olivat, mutta muu, kuin mustakyntisyys kavaltaa saaliit koirasusiksi, ja vesittää takavarikot ja koko oikeusprosessinkin suureksi farssiksi.
Onko jokin taho tuhonnut todisteita?- kuu2
Miehet keräsivät itse oman juttunsa todisteet talteen, joidenka dna osoitti sutta! Poliisilla helppo homma osoittaa näiden kaverien syyllisyys, mutta muiden jahtiin osallistuneiden tuomiot ovat täysi mysteeri? Varmaan tulee pitkät käräjät ja paljon epäselviä lausuntoja. Itse veikkaan että vielä 3 vuoteen ei saada lopullisia tuomioita (hovi ja korkeinoikeus).
Uskomaton yhteiskunta, että susien salkaadosta tulee kiistatta Keski-Pohjanmaan suuriin ja seuratuin oikeusjuttu historiassa!
Tuleekohan oikeustalon pihalle mielenilmaisuja? Kumpikin osapuoli luonnonsuojeliat ja petoalueilla asuvat käyvät niin kuumana. Ainakin kuumia yleisöosasto keskusteluja on luvassa... - perholainen
RKTL: n Pakastin ''suli'' pari päivää sen jälkeen kun sudet oli luovutettu Rktl :lle ja he joutuivat hävittämään ne
- lapsellistavänkäilyä
Lapsellista eu "lakia" pilkulleen noudattamalla Suomen valtio köyhtynyt jopa 10 miljardia tähän asti, e- euroopassa oltaisiin tälle naurettu pa´skaisesti paksuihin partoihinsa.
- lakilaki
Laki on laki ja aseet pois perholaisilta kun eivät noudata lakia
- ¤Lukashi
Niin lakilaki, muunkin, kuin geenitestien kautta, pitäisi saada varmuus, olivatkokin koirasusia ja jos olivat, silloinhan susia ei ole kaadettu ja poppoo ei ole tehnyt metsästysrikosta.
- ryhdikkäästi....
Äh susia ne oli ja siksi ne oli vaaraksi kaikille! Lopettakaa jo tuo koirasusi pelleily! Susia ne on ja niitä on edelleen liikaa ja siihen pitää VALTION puuttua!
Voin olla hieman maalainen, mutta jopa minä tajuan että jos pitkään kadoksissa ollut vainajan tunnistus tietyksi henkilöksi varmennetaan dna testillä, niin kyllä sillä erotetaan myös susi koirasudesta! Ainakin maalaisjärjellä. - ¤Lukashi
ryhdikkäästi.... kirjoitti:
Äh susia ne oli ja siksi ne oli vaaraksi kaikille! Lopettakaa jo tuo koirasusi pelleily! Susia ne on ja niitä on edelleen liikaa ja siihen pitää VALTION puuttua!
Voin olla hieman maalainen, mutta jopa minä tajuan että jos pitkään kadoksissa ollut vainajan tunnistus tietyksi henkilöksi varmennetaan dna testillä, niin kyllä sillä erotetaan myös susi koirasudesta! Ainakin maalaisjärjellä.Susien tapauksessa geenitestit eivät kerro koko totuutta,vaikka kuinka geenitutkija näin väittäisi, vaan myös muita seikkoja otuksesta on huomioitava, mm. mustakyntisyys, päärynäpäisyys j.ne. kts. ja valaistu, mm.Kaj Granlundin kirjoitus http://nanomatic.fi/koirasusi.pdf
Tästä tulenee kyseisen tuomitsemisen ensimmäinen tapaus, jota linjaa mahdollisissa myöhemmissä tuomioissa mukaillaan. Siksi on erityisen tärkeää, että varmistetaan BAT, onko kyseessä sekarotuinen koira, vaiko susi.
Koirasuden taposta linnatuomio olisi väärä tuomio, jonka antanut on totaalisesti farssimokaillut.
Kuka jatkossa poistaa koirasudet, joita saattaa olla 2/3 takkuturkeista? Etusormen koukistajalle oikeasta valinnasta mitalli, väärästä linnaa? - perhon poika
ryhdikkäästi.... kirjoitti:
Äh susia ne oli ja siksi ne oli vaaraksi kaikille! Lopettakaa jo tuo koirasusi pelleily! Susia ne on ja niitä on edelleen liikaa ja siihen pitää VALTION puuttua!
Voin olla hieman maalainen, mutta jopa minä tajuan että jos pitkään kadoksissa ollut vainajan tunnistus tietyksi henkilöksi varmennetaan dna testillä, niin kyllä sillä erotetaan myös susi koirasudesta! Ainakin maalaisjärjellä.älä ole niin varma että ne on oikeita susia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062439
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411607Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1381251Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2871043Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56992Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis303985Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen21941- 55916
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19794Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58773