Uudestisyntyneelle synti on kuolemaksi

Hepr. 6:4 Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,

Nuo sanat on tarkoitettu Pyhän Hengen saaneille kristityille, joista suurin osa oli ennen juutalaisia ja siinä tarkoitetaan syntejä.

Mohikaani_27 eräässä viestissään sanoo ihan väärin, jakeen koskevan pelkästään juutalaisia, jotka ei suostu kasteelle ja jotka hänen mielestään pilkkaavat Pyhää Henkeä.
Mohikaani sanoo myös että pakanakristitty voi luopua uskostaan ja alkaa uskomaan loputtoman määrän, mutta juutalaisille se ei onnistu kertaakaan.

Ihan kaikkia uudestisyntyneitä kristittyjä tuo jae Raamatun mukaan koskee, eikä ollenkaan koske "valitun kansan" juutalaisia.

Samassa kirjeessä tuo asia tulee esiin uudelleenkin:

Hepr. 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi.

Uuden testamentin mukaan uudestisyntyneellä ei siis ole pelastusta, jos tekee syntiä.
Muutaman helluntailaisen mainostamalle pelastusvarmuudelle on siis ehtona se, ettei lipsahduksia tapahdu.

43

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta, eihän silloin kukaan ole näkevä Herraansa ja Taivas jää tyhjilleen.
      No en huolestu, koska tunnen Jeesuksen sydämmessäni ja uskoni on vahva että perin kerran Taivaan.

      • Noin se kumminkin on Raamatun mukaan.

        Raamatussahan luvataan pelastus vanhurskaille (uudestisyntyneille), mutta siellä on myös paljon ehtoja, joita rikkomalla vanhurskauden voi menettää.

        Raamatun mukaan kaikki ovat mukana viimeisellä tuomiolla, eli kukaan ei mene jollain vapaalipulla ohi.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Noin se kumminkin on Raamatun mukaan.

        Tuossa alla on Raamatusta viimeisen tuomion kohta ja kyllä siellä mainitaan kaikki kansat ja erikseen vanhurskaatkin olevan mukana jaossa.

        http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.25.html

      • tomis...
        Pe.ku kirjoitti:

        Mutta, näin sanoo raamattu syntiä tehneelle. Nuo pari jaetta on tarkoitettu seurakunta uskoville.

        14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
        15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

      • tomis... kirjoitti:

        Onhan toki Raamattu ristiriitoja täynnä mutta tässä tapauksessa ero on se, että avauksessa mainitussa synnisssä on kyse tietoisesti tehdystä synnistä ja laittamassasi Jaakobin kirjan kohdassa on todennäköisesti kyse vahingossa tai tietämättä tehdystä synnistä.

        Raamatussahan lukitellaan syntejä moniin kategorioihin.
        Pohjalla on kaikilla oleva perisyntisyys, ja sitten on tekosynnit ei uskovilla, joista selviää uskoontulemalla ja tekosynnit uskovilla joista ei selviä, tai voi selvitä siinä tapauksessa, jos on vahingossa töpeksinyt.

        Raamatun mukaan Jeesuskin oli perisyntinen maallisen elämänsä aikana.

        Sitten on vielä juutalaisten syntikäsitys erikseen, joka poikkeaa täysin kristittyjen syntikäsityksestä.
        Juutalaisillahan synnistä tuli maallinen rangaistus ja taivaallista pelastusta juutalaisilla ei olekaan.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Tuossa alla on Raamatusta viimeisen tuomion kohta ja kyllä siellä mainitaan kaikki kansat ja erikseen vanhurskaatkin olevan mukana jaossa.

        http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.25.html

        * Oletko Pe.ku itse tuossa joukossa, että et voi enää tehdä parannusta, kun kerran olet joskus ollut uskossa, ja nyt kiellät Jeesuksen, niin etkö sitten enää saa anteeksi? Siksikö täällä sekaatkin asioita, kun et itse et enää voi tulla uskoon. ?

        * Äläkä opeta asoista, joita et ymmärrä pätkän vertaa ! Varsinkaan Pyhä Hengen alueella, olet Jumalan kietäjänä edelleen Jumalan vihan alaisuudessa, niin miten voisit mitään ymmärtää näistä asioista, et mitään !

        * Joh. 3:36.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Onhan toki Raamattu ristiriitoja täynnä mutta tässä tapauksessa ero on se, että avauksessa mainitussa synnisssä on kyse tietoisesti tehdystä synnistä ja laittamassasi Jaakobin kirjan kohdassa on todennäköisesti kyse vahingossa tai tietämättä tehdystä synnistä.

        Raamatussahan lukitellaan syntejä moniin kategorioihin.
        Pohjalla on kaikilla oleva perisyntisyys, ja sitten on tekosynnit ei uskovilla, joista selviää uskoontulemalla ja tekosynnit uskovilla joista ei selviä, tai voi selvitä siinä tapauksessa, jos on vahingossa töpeksinyt.

        Raamatun mukaan Jeesuskin oli perisyntinen maallisen elämänsä aikana.

        Sitten on vielä juutalaisten syntikäsitys erikseen, joka poikkeaa täysin kristittyjen syntikäsityksestä.
        Juutalaisillahan synnistä tuli maallinen rangaistus ja taivaallista pelastusta juutalaisilla ei olekaan.

        * Pe.ku, " Raamatun mukaan Jeesuskin oli perisyntinen maallisen elämänsä aikana." älä viitsi enempää valehdella !

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Oletko Pe.ku itse tuossa joukossa, että et voi enää tehdä parannusta, kun kerran olet joskus ollut uskossa, ja nyt kiellät Jeesuksen, niin etkö sitten enää saa anteeksi? Siksikö täällä sekaatkin asioita, kun et itse et enää voi tulla uskoon. ?

        * Äläkä opeta asoista, joita et ymmärrä pätkän vertaa ! Varsinkaan Pyhä Hengen alueella, olet Jumalan kietäjänä edelleen Jumalan vihan alaisuudessa, niin miten voisit mitään ymmärtää näistä asioista, et mitään !

        * Joh. 3:36.

        Pahan tapasi mukaan hyökkäsit useilla viesteillä henkilöä vastaan, osaamatta sanoa itse asiasta mitään.

        Minkä takia et pysty keskustelemaan asiallisesti, pilkkaamisen ja valehtelun sijasta.

        Ei viimeinen tuomio, tai syntiopit minun keksimiä ole, vaan osa Raamattua.

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Pe.ku, " Raamatun mukaan Jeesuskin oli perisyntinen maallisen elämänsä aikana." älä viitsi enempää valehdella !

        Raamatun mukaan Jeesus oli prikulleen ihmisen kaltainen perisyntinenkin maallisen elämänsä ajan.

        Raamatussa hän rukoilee ettei, tekisi tekosyntejä.

        Hepr. 5:7 IHMISELÄMÄNSÄ PÄIVINÄ Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon.

        Jeesus oli syntinen mutta ei "langennut syntiin".
        Heb. 4:15 Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.

      • Eenokki 12

        Ei vahva usko pelasta ketään eikä siitä ole perinnöksi varsinkaan niille jotka elävät saastaisuudessa.
        (Haureudessa)
        Kadotuksen kalkkia on nieltävä iankaikkisesti.
        Tuli ja tuska on nielevä synnintekijät.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Raamatun mukaan Jeesus oli prikulleen ihmisen kaltainen perisyntinenkin maallisen elämänsä ajan.

        Raamatussa hän rukoilee ettei, tekisi tekosyntejä.

        Hepr. 5:7 IHMISELÄMÄNSÄ PÄIVINÄ Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon.

        Jeesus oli syntinen mutta ei "langennut syntiin".
        Heb. 4:15 Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.

        "Raamatussa hän rukoilee ettei, tekisi tekosyntejä."

        -Jeesus olikin 33 vuotta Jumalan Poikana lihallisena ihmisenä ja tuohon ikään mennessä on kehittynyt jo hormonaalinen taso niin korkealle että syntiä on täytynyt tehdä.

        Kasvoihan Jeesuksella partakin. Mistä Hän sen partageenin oli perinyt? Ei ainakaan Marialta, sillä Mohikaani sanoo että Jeesuksen ollessa Marian kohdussa Marian verenkierto oli erillään Jeesuksen verenkierrosta.

        Mihin Mariaa ylipäätänsä tarvittiin, kun kohtukin oli lainassa (Mohikaani on näin sanonut). Olisihan Jumalan poika voinut syntyä Jumalan 'kohdusta'. Mikä sille olisi ollut esteenä, koska Jumala ei ole mies eikä nainen vaan HENKI.

      • pakis__ kirjoitti:

        "Kasvoihan Jeesuksella partakin. Mistä Hän sen partageenin oli perinyt?"

        Tuo oli hyvä huomio.

        Jos on parta, niin pitää olla hormonitoimintaa, joka todistaa Jeesuksen syntyjään ihmisen jälkeläiseksi.

      • nyt eikä heti

        Varmasti tomumaja perii taivaan, ..hänhän harjoittelee Taivaan Herran tapoja .. " menee tapansa mukaan sapattina kirkkoon"

        ja jatkaa taivaassa samaa : " joka viikko sabattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan Minua Herraa"

        Heh, pilkka se on pienempikin... ryhdypäs Jeesusta seuraamaa

      • tode*
        pakis__ kirjoitti:

        "Raamatussa hän rukoilee ettei, tekisi tekosyntejä."

        -Jeesus olikin 33 vuotta Jumalan Poikana lihallisena ihmisenä ja tuohon ikään mennessä on kehittynyt jo hormonaalinen taso niin korkealle että syntiä on täytynyt tehdä.

        Kasvoihan Jeesuksella partakin. Mistä Hän sen partageenin oli perinyt? Ei ainakaan Marialta, sillä Mohikaani sanoo että Jeesuksen ollessa Marian kohdussa Marian verenkierto oli erillään Jeesuksen verenkierrosta.

        Mihin Mariaa ylipäätänsä tarvittiin, kun kohtukin oli lainassa (Mohikaani on näin sanonut). Olisihan Jumalan poika voinut syntyä Jumalan 'kohdusta'. Mikä sille olisi ollut esteenä, koska Jumala ei ole mies eikä nainen vaan HENKI.

        kyllä kait Jumala osasi Jeeukseenkin partageenin istuttaa, kun teki sen Adamillekin.

        Ja.. "Olisihan Jumalan poika voinut syntyä Jumalan 'kohdusta'. Mikä sille olisi ollut esteenä, koska Jumala ei ole mies eikä nainen vaan HENKI."

        Vaan eipä syntynyt Jumalan kohdusta, vaan ihmisen. Jos olisi ilmaantunut pilven hattarasta, niin Sana voitaisiin tuomita paikkansa pitämättömäksi.

        ----> Jesaja 9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

        ps. rauhaisaa adventtiaikaa ystävällemme to..:lle

      • tode* kirjoitti:

        "----> Jesaja 9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt,...."

        Tuossa ei ainakaan Jeesusta tarkoiteta, kun tuon syntymän kerrotaan tapahtuneen jo noin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.

      • tode* kirjoitti:

        kyllä kait Jumala osasi Jeeukseenkin partageenin istuttaa, kun teki sen Adamillekin.

        Ja.. "Olisihan Jumalan poika voinut syntyä Jumalan 'kohdusta'. Mikä sille olisi ollut esteenä, koska Jumala ei ole mies eikä nainen vaan HENKI."

        Vaan eipä syntynyt Jumalan kohdusta, vaan ihmisen. Jos olisi ilmaantunut pilven hattarasta, niin Sana voitaisiin tuomita paikkansa pitämättömäksi.

        ----> Jesaja 9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

        ps. rauhaisaa adventtiaikaa ystävällemme to..:lle

        "Vaan eipä syntynyt Jumalan kohdusta, vaan ihmisen. Jos olisi ilmaantunut pilven hattarasta,"

        Jumalalle kaikki on mahdollista siis myös Jeesuksen syntyminen pilven hattarasta.

        Tähän Jeesus-uskoon on vedetty viaton neitsyt Maria mukaan, Marialla ei ollut osaa eikä arpaa Jeesuksen syntymään, koska hedelmöittyi ihan itsestään.

        Jeesus olisi toisaan voinut kehittyä Jumalan sylissä, mutta jo aikoinaan todettiin että -koville ottaa kun koiras poikii- siihen synnytysrumpaan ei Jumalakaan halunnut lähteä vaan asetti siihen tehtävään Marian.

        Koko UT on miesten kirjoittamaa toiveajattelua mm. naisen on alistuttava miehen edessä vaikka Pisa tutkimustuloksen osoittavat naiset viisaimmiksi kuin pojat.

        >> fundamentalistisen kristinuskon piirissä uskovat, että Raamattu on kokonaisuudessaan Jumalan sanaa ja siten erehtymätön ja kumoamaton. Näin Raamatun ajatellaan myös siinä kuvattujen historiallisten tapahtumien osalta täydellisesti paikkansapitävä pienimpiä yksityiskohtia myöten [1]. Tämä käsitys on kuitenkin ongelmallinen, ei ainoastaan sen perusteella, mitä nykyajan luonnontiede on saanut selville, vaan myös sen vuoksi, että monessa tapauksessa Raamatun eri kohdat näyttävät olevan keskenäänkin ilmeisessä ristiriidassa.[2] Tällaisissa tapauksissa fundamentalistit ovatkin kehitelleet monimutkaisia ja teennäisiäkin tapoja selittää ristiriidat näennäisiksi.[3]

        "Pisa tutkimustuloksen osoittavat naiset viisaimmiksi kuin pojat."

        Tottakai, onhan naiset vanhempiakin kuin pojat :)

        Onhan nykyisin vielä jonkin verran naisia, jotka haluavat alistua miehen edessä Raamatun mukaisesti, toisaalta osalla se on pelkkää teatteria.

        Päivi Räsänenkin antaa kuvaa miehelleen alistuvasta naisesta, mutta puheet ja teot osoittaa hänen heittelevän Niilo-parkaa pitkin seiniä.

        "..antaa kuvaa miehelleen"

        Niin juuri. Niskavuoren Hetakin sanoi aikoinaan Aksulle kaapin paikan. Niskavuoressa pitivät naiset jöötä ja taloa pystyssä. Ilman Niskavuoren naisia ei ruis enää kasvaisi Hämeen pelloilla.

      • ei hellari
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Pe.ku, " Raamatun mukaan Jeesuskin oli perisyntinen maallisen elämänsä aikana." älä viitsi enempää valehdella !

        Väärin mohikaani. Raamatun mukaan Jeesus oli täysin synnitön koko mallisenkin vaelluksensa ajan. Harhaa on sinun kääsityksesi tässäkin asiassa. Luepa Raamattua huolella, niin toteat asian olevan niin, että Hän oli synnitön ja vanhurskas ainoana ihmisenä maan päällä! Jos näin ei olisi ollut, niin ei Jweesus olis voinut ristin kuolemallaan sovittaa maailman syntejä. Tarkistapas kantasi Raamatusta ja pysy Jumalan Sanan pohjalla!

    • liha ja henki

      Kylläpä oli taas villejä raamatuntulkintoja Pe-kulla!
      Näkyy selvästi, että jokainen tulkkaa Raamattua niin kuin parhaaksi näkee.
      Miten luulet kenenkään uudestisyntyneen kristityn tai yleensä ihmisen voivan elää päivääkään tekemättä syntiä? Ainoa synnitön on Jeesus Kristus!
      Ihmisellä on syntiinlankeemuksen seurauksena syntinen luonto. Vaikka uudestisyntymässä Pyhä Henki tulee muuttamaan ihmistä ja ihmisen henki eli sielu on pelastettu, niin lunastamaton liha on synnille altis. Luepas Raamatusta, että Paavalillakin oli jatkuva taistelu lihaansa vastaan! Hänkin teki syntiä, vaikka ei tahtonutkaan! Uskovaisilla on jatkuva taistelu hengen ja lihan välillä!

      • "Paavalillakin oli jatkuva taistelu lihaansa vastaan!"

        Niin hän oli Raamatun mukaan syntisistä suurin, mutta omasta mielestään tekosynnit tuli tehtyä ennen uskoontuloa ja sen jälkeen se oli sitä mainitsemaasi jatkuvaa taistelua, jonka hän voitti.

    • väärä jumala

      Sitäpaitsi hellarit eivät opeta pelastusvarmuudesta, juurikin päinvastoin! Yleensä hellarit voivat olla viikot uskossa ja viikonloput maailmassa. He jopa "luopuvat uskosta" esim. ottaakseen avioeron ja mennäkseen uudelleen naimisiin, ja kun asia on hoidettu - niin palaavat taas seurakuntaan muka uudistuneina.
      He opettavat, että ihminen voi toisena päivänä olla pelastuksessa ja toisena päivänä menossa kadotukseen. He uskovat, että ihminen itse voi päättää tulla uskoon ja voi itse päättää luopua uskosta! He eivät pelastusasioissa anna Pyhälle Hengelle mitään sijaa ja arvoa. Pyhä Henki on heidän opeissaan vain viihdyttäjä, kaataja, siansaksakielen jakaja, juovuttaja, ennustustaja, näkyjen, unien ja uusien ilmestysten antaja.
      Heillä on täysin epäraamatullinen tulkinta Pyhän Hengen työstä ja merkityksestä. Se kertoo siitä, että he eivät tunne Jumalaa! Heidän palvontansa kohde on jokin henki tai henkivalta, väärä kristus. Juovuttava, kaatava, soperteleva kristus.

    • puhu totta

      Seitsemästi vanhurskas lankeaa (seitsemän on täydellisyyden luku raamatussa) mutta nousee jälleen.

      Jokainen uskova lankeaa syntiin, tunnusti sitä tai ei. On eri asia jäädä elämään synnissä, kuin langeta ja nousta jälleen.

    • "Seitsemästi vanhurskas lankeaa"

      Tuo tulee Vanhan testamentin sananlaskusta, joten on syytä jättää se omaan arvoonsa.

      Raamatun mukaan ei ole uudestisyntynyt, jos tekee syntiä.

      1 Joh 5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.

      Mutta jos syntiä tekee, niin se on kuolemaksi.

      Room 8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

      • tomis...

        Mulle piisaa mainiosti kun tunnen ja tiedän että Jeesus on sydämmessäni ja sanoo sieltä "Mikko rakas sinun syntisi ovat anteeksi annetut, ole rauhallisella mielellä". Joten mikäs elellessä, sitten kun muistaa elää kunnolla Jumalan silmien edessä.

        Muuten, eilen sanoin eräälle ilkeästi, tosi ilkeästi. Sitten jonkunajan kuluttua alkoi omatunto vaivata, piti laittaa viesti ja pyytää anteeksi. Että tälläistä se on lankeeminen syntiin,siitä sitten anteeksi saaminen armon varassa vain Jeesuksessa.

        Tuskinpa keskusteluun liittyvät mitättömän pienet äänenkorotukset mitään syntejä ole Raamatunkaan mukaan.

      • tomis...
        Pe.ku kirjoitti:

        Tuskinpa keskusteluun liittyvät mitättömän pienet äänenkorotukset mitään syntejä ole Raamatunkaan mukaan.

        Pe.ku

        Ärähtelyt ovat syntiä. Uskovan kuuluu olla lempeä kaikkia kohtaan.

        2. Tim. 2:24
        Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;

        Kyllä juu, kun ihan kirjaimelisesti asian ottaa.

        Jossain se varmaan raja on siinäkin, vaikka Jeesus opetti kääntämään toisenkin poskensa.

      • rehellisyyttä

        Älä siis mene huomenna sunnuntaina Peku kirkkoon siksi että se olisi Herran sapatti.

        Kerrohan kuinka monta sapattia olet rikkonut? IV.s käskyhän se on!

        Vai sanotko: " Korvasin sapatin sillä, kun en varasta, enkä valehtele, niinkö ? Heh

      • Hyvä muistaa Ut:n kreikan kieliopista seuraavaa:

        ”Moni vilpitön uskovainen olisi säästynyt paljolta turhalta tuskalta, jos suomentajat olisivat selvästi ilmaisseet sen eron, mitä Kreikan aoristi ja preesens osoittavat esim. synnin tekemisestä puheen ollen. Aoristihan ilmaisee teon hetkellisyyttä, kun taas preesens osoittaa jatkuvaa tekemistä. 1 Joh.2:1 käyttää aoristia ja se puhuu siis hetkellisestä synnin teosta eli lankeamisesta. Mutta esim. 1 Joh.3:6 käyttää preesensiä, joten kysymyksessä on jatkuva synnin tekeminen, synnissä ”eläminen”. Tämä olisi ehdottomasti saatava myös suomennoksessa näkyviin, siis esim. näin: ”Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei harjoita syntiä; kuka ikinä syntiä harjoittaa, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut”. (Lähde: Toivo Koilo: Suomennos harhateillä? s.37-38.)

      • juhani1965 kirjoitti:

        Hyvä muistaa Ut:n kreikan kieliopista seuraavaa:

        Tottahan käännösvirheet on, mutta en tuota tapausta ole muualta tarkistanut.
        Netistä löytyy paljonkin tietoa erilaisista käännösvirheistä ja myös puolueellisista tulkinnoista, jotka vain sotkevat lisää asiaa.

        Lisämausteensa käännösongelmaan tuo se, että todellisuudessa osa 2000 vuotta vanhoista sanoista on sen jälkeen muuttanut merkityksensä, jota ei nykyisin kukaan voi tietää.
        Ihmisten puhekieli muuttuu lyhyelläkin aikavälillä paljon ja sanat saavat uusia merkityksiä ja silloin se kai oli vielä nopeampaa, kun ei ollut mitään tiedostoa jossa kieliä säilytetään.

        Ensisijaisesti tuossa on vaikeutena se että suomenkielestä puuttuu aoristi aikamuoto, joka taas löytyy Ut:n ajan kreikkalaisesta kielestä. Tämä tarkoittaa sitä että Ut:n ajan kirjoittajat tekivät selvän eron synnissä elämisessä ja syntiin lankeamisen välillä, tämä ei valitettavasti aina käy ilmi suomennoksessa.

    • KTS (Ei kirj.)

      Hepr. 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi.

      Minä näen tuon kirjoittajan lähestyvän asiaa sillä tavalla, että ei siis ole TOISTAISEKSI enää uhria syntien sovitukseksi, KUNNES mahdollinen parannus tehdään.

      Ja toki siis juutalaiset olivat tässä pääosassa, koska heillä oli tuohon aikaan kiusaus luopua ja palata vanhaan. Ei siis kyse mistään yksittäisistä hairahduksista vaan perustavaa laatua olevasta maailmankuvan muutoksesta.

      • Alkuseurakunnissahan oli rajut riidat säännöllisiä ja Molari on tehnyt aiheesta väitöskirjankin.

        Heprealaiskirjeen tapauksessa jännitteisyyttä tuli kun osa kristityistä ei hyväksynyt Jeesuksen veljen seuraajien juutalaisoppien säilyttämistä, ja ne varmaan oli myös lisänä syntien joukossa.

        Jokatapauksessa synneistä siinä puhutaan.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Alkuseurakunnissahan oli rajut riidat säännöllisiä ja Molari on tehnyt aiheesta väitöskirjankin.

        Heprealaiskirjeen tapauksessa jännitteisyyttä tuli kun osa kristityistä ei hyväksynyt Jeesuksen veljen seuraajien juutalaisoppien säilyttämistä, ja ne varmaan oli myös lisänä syntien joukossa.

        Jokatapauksessa synneistä siinä puhutaan.

        * Niin, ja jokatapauksessa Pe.ku olet vielä synneiissäsi, eikö sinun tulisi olla hiljaa muiden syynneistä ylipäänsä, kun itselläsi on koko peri ja tekosynti taakka harteillasi ? Miten voit olla noin ajattelematon, jppa Raamatussa mainuutu synnit ja toisten uskovien synnit on sinun suussasi, ja oma sydämesi on musta kuin yö !
        * " Oman sydämesi katumattomuudella kartutat oman tuomiosi synti velkaa, ja lisäät syntiesi määrää tuomion päiväksi. "!

    • mie

      Taasko te menitte halpaan ja aloitte "keskustella" hengellisistä palstan, niin sanotun, ateistin kanssa.

      Ettekö te ikinä opi mitään.

      • Rea Aalto

        #############################

        Eikö Pe.ku mielestäsi ole ihminen kuten sinäkin, vai asetatko hänet itseäsi tyhmemmäksi jonka kanssa ei tulisi keskustella?Mielestäni sinulla on lahkolaisen asenne!

      • mie
        Rea Aalto kirjoitti:

        Etkö juuri äsken jättänyt foorumin "dramaattisin elein"?

      • sokea ei näe
        Rea Aalto kirjoitti:

        Taasko te menitte halpaan ja aloitte "keskustella" hengellisistä palstan, niin sanotun, ateistin kanssa.

        Ettekö te ikinä opi mitään.
        #############################

        Eikö Pe.ku mielestäsi ole ihminen kuten sinäkin, vai asetatko hänet itseäsi tyhmemmäksi jonka kanssa ei tulisi keskustella?Mielestäni sinulla on lahkolaisen asenne!

        On ihminen, mutta pahasti harhainen ja hengellisesti umpisokea.

        siinä on keskusteluille alustaa jolta ponnistaa.

    • ruputiruputi

      Luopunutkin voi palata takaisin uskoon. Vanhassa testamentissakin Jumala kutsuu luopunutta, epäjumalia palvonutta Israelia takaisin. Tuhlaajapoika ja kadonnut lammas, onhan näitä. Koska ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa, niin silloinhan jos luopumus kestää kuolemaan saakka on pelastus menetetty. Mutta entäs väliaikainen luopumus?

    • ei hellari

      Jälleen pekun tulkinta on vailla pohjaa! Raamatun mukaan tuossa on kyse sellasesta luopiosta, joka alkaa rienata Pyhää Henkeä. Tällaiselle entiselle uskovalle, joka on luopiona ja rienaa Pyhää Henkeä. Tuo Sanan kohta on sanottu. Uskovainenkin voi hairahtua syntiin, mutta saa armon, jos tekee parannuksen ja pyytää uudestaan Jeesuksen veren pesua. Ja jos on loukannut muita, niin tietenkin pitää käydä anteeksipyyntö ja sovintoreissussa sellaisen luona, jota vastaaan on rikkonut! Lopeta peku Raamtun tulkintasi, kun sinä et sitä ateistina ja uskomattomana voi mitenkään ymmärtää. Siirrythä n omiesi eli ateistien palstalle kirjoittelemaan! Kiitos, että niin teet!!

    • Eenokki 12

      Joo kyse on Pyhän Hengen pilkkaamisesta jota ei anneta anteeksi.

      Jeesuksesta voidaan luopua myös kristinuskossa ettette vain luule että hanskat tiskiin heittänyt autuutta tulee omistamaan.

    • hööpp

      Luopumus on toki kuolemaksi jos kestää kuolemaan saakka. Olisiko niin että Pyhää Henkeä pilkannut ei ikinä kadu eikä kaipaa armoa? Sellainen luopunut joka kaipaa ei kuulu heprelaiskirjeessä mainittuihin mahdotonta uudistaa- tapauksiin?

      Voiko hanskat tiskiin heittänyt ottaa hanskat uudelleen käteen? Eli jatkaa elämää uskossa? Jos vain alkaa uudelleen uskomaan?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      50
      2294
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      93
      2028
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      91
      2000
    4. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1767
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1731
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      494
      1567
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      2
      1540
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1370
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      37
      1275
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1268
    Aihe