Totta vai valhetta?

Täällä palstalla jotkut tyttöset kirjoittavat yhä toistuvasti, että miten saadaan synnit anteeksi, niin pistetään nyt kirkon puolesta ihan virallinen kannanotto tähän Ev. Lut. Kirkon viralliselta sivulta Aamenesta Öylättiin:

¤¤¤¤¤¤ Kasteessa ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi ja hänet puetaan Kristuksen puhtauteen. Ehtoollisen sakramentti merkitsee syntien anteeksiantamisen ja sovituksen ateriaa (Matt. 26:28). Myös jumalanpalveluksen yhteisessä ripissä, yksityisessä ripissä tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. ¤¤¤¤¤¤

Joten kirkon mukaan saa synnit anteeksi kasteessa, ehtoollisessa, ripissä ja hiljaisessa rukouksessa. Eli yhtälailla , kun saa yksityisessä tai julkisessa ripissä synnit anteeksi, ne voi saada myös anteeksi hiljaisessa rukouksessa yksinänsä tai muiden kanssa yhteisessä rukouksessa. Tästä oli meillä Kallion kirkossa viime vuonna keskustelua.

Joten turhaa on kiistellä molempien osapuolien (ripinkannattajien ja yksinänsä rukouksessa syntinsä anteeksisaajien) yksinoikeudesta syntien anteeksisaamiseen, vaan pikemminkin kiittäisivät siitä, että Jumalamme on niin armollinen, että antaa synnit anteeksi yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.
27303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Osin totta, osin ei totta.

Äänestä

Vauvan kastamisessa ei tapahdu yhtään mitään eikä vauvalla ole syntejä joita pitäisi saada anteeksi.

vauva ei peri Aatamin eikä Eevan syntiä, ei isien ei äitien syntejä, eli kenen synti se pitäisi anteeksi silloin saada ?

koko kirkon kasteoppi on samaa suurta huuhaata kuin kaikki muukin katolisuuden humpuuki.
Miksi ette ota anekauppaakin käyttöön, se on samasta paavin hiipasta kotoisn kuin vauvojen kastamisetkin.

Äänestä

Matt. 26
>20 Ja kun ehtoo tuli, asettui hän aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa<
>27*****"Juokaa tästä, te kaikki<
28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

Mitä tämä 28:s luku merkitsee, selitetään Hepr. 9:15. >****" ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön<

Kaikki em. kohdat vahvistavat, että ehtoollinen on opetuslapsille, kutsutuille, uuden liiton veri.

Se veri on vuodatettu kaikkien edestä (jae 28), kaikki ovat kutsuttuja, mutta luvatun perinnön saavat vain kutsutut, jotka Isä on antanut opetuslapsiksi. (Hepr. 9:15)

Voidaan kysyä, onko kirkon opetus Raamatun kanssa yhtenevä.

Äänestä

Jalkojen pesu eli rippi on eri asia kuin uskoon tuleminen.

Äänestä

Hyvä, että tulee totuutta ja oikeaa oppia luterilaisuudesta, jota etsivä-xx:kin täällä julistaa, että ihminen voi saada myös syntinsä anteeksi hiljaisessa rukouksessa yksin kotonaan tai vaikkapa metsässä puupölkyn päällä niinkuin eräs täällä.

Äänestä
  • Kristinusko on pilkkoutunut yli 30 tuhanteen erilaiesen lahkoon. Kirkkoja piisaa joka lähtöön. Miksi yksi olisi oikeampi kuin jokin muu?

    Äänestä

  • Avauksessa ja sitä seuraavassa keskustelussa on jäänyt tärkein pois.
    On keskitytty siihen, millä TAVALLA synnit saa anteeksi.

    Syntejä ei kuitenkaan saa anteeksi millään tavalla. Syntien anteeksianto on tullut mahdolliseksi Jumalan kallilla uhrilla. Jumala uhrasi itsensä, inkarnoitumalla ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, - neitsyt Mariasta.

    Jumala kärsi syntiemme rangaistuksen, kuoleman. Ihmiset, me siis, naulitsimme hänet rikollisena ristille, hän kuoli ja hänet haudattiin.

    Tähänkö se päättyi?

    Ei päättynyt, kiitos Jumalalle! Jeesus nousi ylös kuolleista, astui ylös taivaaseen.

    TÄHÄN PERUSTUU MEIDÄN SYNTIEMME ANTEEKSIANTO.
    Tämä lahja otetaan vastaan USKOLLA.

    1. Syntien anteeksianto perustuu Jumalan uhriin Jeesukseen Kristukseen.
    2. Syntien anteeksianto tapahtuu KRISTUKSEN sanan kautta.
    3. Syntien anteeksianto otetaan vastaan YKSIN USKOLLA.
    4. Usko ei ole ihmisen itsensä otettavissa, usko on Jumalan lahja.

    Äänestä

  • totuus vapauttaa kirjoitti:

    Avauksessa ja sitä seuraavassa keskustelussa on jäänyt tärkein pois.
    On keskitytty siihen, millä TAVALLA synnit saa anteeksi.

    Syntejä ei kuitenkaan saa anteeksi millään tavalla. Syntien anteeksianto on tullut mahdolliseksi Jumalan kallilla uhrilla. Jumala uhrasi itsensä, inkarnoitumalla ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, - neitsyt Mariasta.

    Jumala kärsi syntiemme rangaistuksen, kuoleman. Ihmiset, me siis, naulitsimme hänet rikollisena ristille, hän kuoli ja hänet haudattiin.

    Tähänkö se päättyi?

    Ei päättynyt, kiitos Jumalalle! Jeesus nousi ylös kuolleista, astui ylös taivaaseen.

    TÄHÄN PERUSTUU MEIDÄN SYNTIEMME ANTEEKSIANTO.
    Tämä lahja otetaan vastaan USKOLLA.

    1. Syntien anteeksianto perustuu Jumalan uhriin Jeesukseen Kristukseen.
    2. Syntien anteeksianto tapahtuu KRISTUKSEN sanan kautta.
    3. Syntien anteeksianto otetaan vastaan YKSIN USKOLLA.
    4. Usko ei ole ihmisen itsensä otettavissa, usko on Jumalan lahja.

    Jeesus voitti synnin ja sen rangaistuksena tulleen kuoleman vallan.

    JEESUS on meidän autuutemme.

    Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.
    Hallelujaa!

    Joku valehteli tuossa, että kristinusko on pilkkoutunut, - ei ole pilkkoutunut.
    Vaikka uskovat HENKILÖT ovatkin peloissaan sulloutuneet moniin eri karsinoihin, niin pelastuksen toivo on kaikilla tismalleen yksi ja sama, hän on Jeesus Kristus Jumalan Poika Herramme ja Vapahtajamme. Hallelujaa kiitos Jeesus.

    Yksi on Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki.
    Yksi on usko.
    Yksi on Kaste, vedellä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
    Yksi on Herra, Jeesus Kristus.
    Yksi on Vapahtaja synneistä, Jeesus Kristus

    Äänestä

  • väärä todistus etsivä-xx:stä

    Äänestä

Jotenkin tässä on nyt sekaisin asioita. Aamenesta öylättiin on lyhennelmä. Lyhennelmä siitä mitä Lutherin katekismuksessa lukee ja Lutherin katekismukset sekä vähäkatekismus että isokatekismus ovat Tunnustuskirjoja, siis auktorisoituja luterilaisen uskon määrittelyjä.

Rippi ja rukous on siellä toisin
"
Olen ensiksikin sanonut, että nyt puheena olevan ripin lisäksi on olemassa kahdenlaista muuta rippiä, joita kuitenkin on parempi sanoa kaikkien kristittyjen yhteiseksi tunnustukseksi. Tarkoitan sitä, että tunnustus tehdään yksin Jumalan tai yksin lähimmäisen kuullen ja pyydetään syntiä anteeksi. Sellainen tunnustus sisältyy myös Isä meidän -rukoukseen, jossa lausumme: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Onhan koko Isä meidän -rukouskin sellaista tunnustusta. Rukouksemmehan on juuri sen tunnustamista, mitä meillä ei ole ja mitä emme tee, ja syyllisyytemme myöntämistä siihen; samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.

Tämän välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä. Missä ikinä on syntinsä tunteva ja lohdutusta ikävöivä sydän, se saa lujan turvapaikan, kun se löytää Jumalan sanan ja kuulee, että Jumala itse ihmisen suulla päästää hänet synneistä ja julistaa vapaaksi.

Jo uskovaisella on synnit anteeksi aina, on kyseessä jalkojen pesu. Ja halu elää Jumalan tahdon mukaisesti. jatkuu

Äänestä
  • Augsburgin tunnustuksen puolustus Parannus

    "Me siis lisäämme parannukseen toisen osan, uskon Kristukseen, koska näille omantunnon kauhujen vallassa oleville ihmisille on esitettävä Kristuksen evankeliumi, jossa luvataan ilmaiseksi syntien anteeksiantamus Kristuksen nimessä. Heidän tulee siis uskoa, että heille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden. "
    "Edelleen avainten valta toimii evankeliumin palvelijana ja julistaa sen lausumalla synninpäästön, joka on todellinen evankeliumin ääni. siten me puheeseen uskosta sisällytämme myös synninpäästön, koska usko tulee kuulemisesta, niin kuin Paavali sanoo. (Room. 10:17) Sillä kun evankeliumi on kuultu, kun synninpäästö on kuultu, omatunto rohkaistuu ja saa lohdutuksen. Ja koska Jumala todella tekee eläväksi sanallaan, avaimet todella antavat synnit anteeksi Jumalan edessä tämän sanan mukaisesti: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua." (Luuk. 10:16) Tästä syystä synneistäpäästäjän sanaa on uskottava aina niin kuin tämä sana kuuluisi taivaasta. Varsinaiseksi parannuksen sakramentiksi voitaisiinkin sanoa synninpäästöä, niin kuin valistuneemmat skolastikotkin sanovat. Tätä uskoa sitten koettelemusten keskellä yhä uudestaan vahvistavat evankeliumin sanat ja sakramenttien käyttäminen. Nämähän ovat uuden liiton merkkejä eli syntien anteeksiantamuksen merkkejä."

    Tässä Tunnustukirjat tekee sen rajauksen minkä lestadiolainen opetuskin.
    Parannus epäuskosta uskoon tulee avainten vallan kautta.

    Toisena todetaan että "TÄTÄ USKOA VAHVISTAVAT evankeliumin sanat ja sakramenttien käyttäminen.

    Äänestä

Etsivä-xx kirjoittaa kahdesta ripistä, joista toinen tehdään yksin Jumalalle ja toinen ns. salainen rippi, jollekin veljelle tai rippi-isälle. Luterilaisina me uskomme, että kummassakin tapauksessa saamme synnit anteeksi. Joskus aina esiintyy myös sellaisia, jotka eivät hyväksy syntien anteeksiantoa muuten kuin jonkun toisen uskovaisen ihmisen antaman synninpäästön kautta. Tämän ymmärtää hyvin silloin, kun on kysymys siitä, mistä etsivä-xx kirjoittaa: "Parannus epäuskosta uskoon tulee avainten vallan kautta.". Ehkä eniten hiertää niinkuin täällä palstalla on nähty, tämä sama vaatimus myös toisia uskovia kohtaan, vaikka kuitenkin samalla myönnetään tuon "yhteisen tunnustuksen", myös yksin Jumalalle tunnustetun ripin tuoma syntien anteeksisaaminen. Näinpä tulee väistämättä mieleen, että on tahoja, jotka haluavat omia syntien anteeksiannon vallan itselleen ja käyttää näin ollen hengellistä valtaa.

Äänestä
  • "Parannus epäuskosta uskoon tulee avainten vallan kautta." (etsivä-xx).

    Ehkä eniten hiertää niinkuin täällä palstalla on nähty, tämä sama vaatimus myös toisia uskovia kohtaan, vaikka kuitenkin samalla myönnetään tuon "yhteisen tunnustuksen", myös yksin Jumalalle tunnustetun ripin tuoma syntien anteeksisaaminen."

    Vaatimus? Kuka kenelle?
    Valtaa? Kuka kene ylitse?

    Siinäpä se, ovatko nämä mainitsemasi "toiset" uskovaisia ollenkaan, kun hedelmät (esim. nämä törkeät palstakirjoitukset) eivät puhu sen puolesta.Ja mitä hengellistä valtaa heitä kohtaan käytetään, kun he itse tällä palstalla (ja todennäköisesti elävässä elämässäkin) katkerasti riehuvat vaatien muita tunnustamaan heidän uskonsa. He myös esittävät vanhoillislestadiolaisesta USKOSTA jatkuvia valheita.

    Siitähän tässä on kysymys: nämä toiset itse vaativat muita tunnustamaan uskonsa! Siinä vasta vallankäyttöä tai ainakin sen yritystä. Uskovaiset eivät esitä toista kohtaan mitään vaatimuksia, niin kuin valheellisesti väität. Toivotetaan vaan tervetulleeksi seuroihin kuulemaan Jumalan sanaa.

    Näin Vesa Lohiluomakin liittyi vaatijoiden joukkoon.

    Äänestä

  • luterilaisessa opetuksessa ei epäuskoiselle ole "rippiä Jumalalle".

    Uskovainen on aina syntinen, niinkuin Pavalikin sanoo olevansa. Paavali on kuitenkin uskovainen.

    "Rukouksemmehan on juuri sen tunnustamista, mitä meillä ei ole ja mitä emme tee, ja syyllisyytemme myöntämistä siihen; samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa. "

    Parannus epäuskosta eli se varsinainen vanhurskauttamiseen liittyvä parannus ei tapahdu yksin rukoilemalla luterilaien opetuksen mukaan. Varsinaiseen parannukseen epuskosta uskoon liittyy avainten valta.

    Luther kirjoittaa sidotussa ratkasisuvallassa näin:
    Luther Sidottu ratkaisuvalta sivu156-157

    Jos Järki nyrpistää nenäänsä ja sanoo: ”Miksi Jumala tahtoo kaiken tämän tapahtumaan sanallansa, kun kuitenkin moisin sanoin ei päästä puusta pitkään ja kun tahto ei voi kääntyä kumpaankaan suuntaan? Minkä tähden Jumala ei tee sitä, minkä tekee, puhumatta sanaa, kun voi tehdä kaiken ilman sanaa, ja vaikka tahto sellaisenaan, sanaa kuultuaan, ei voi tehdä eikä tee enempää, jos puuttuu sisäisesti liikkeellepaneva Henki, eikä se voi eikä tee vähempää, vaikka sanaa ei puhutakaan, jos Henki on saapuvilla, koskapa kaikki riippuu Pyhän hengen voimasta ja vaikutuksesta”, niin me tahdomme vastata: Jumalalle on otollista antaa Henki sanan kautta eikä ilman sanaa, saadakseen meistä työtovereita (1.Kor. 3, 9) meidän ulkonaisella tavalla julistaessamme sitä, minkä hän yksin sisäisellä tavalla henkeyttää, missä milloinkin tahtoo; hän voi tämän tehdä ilman sanaa, mutta ei tahdo.

    Vanha luterilainen opetus on näin.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    luterilaisessa opetuksessa ei epäuskoiselle ole "rippiä Jumalalle".

    ### Parannus epäuskosta eli se varsinainen vanhurskauttamiseen liittyvä parannus ei tapahdu yksin rukoilemalla luterilaien opetuksen mukaan. Varsinaiseen parannukseen epuskosta uskoon liittyy avainten valta. ####

    Mutta sanaa lukemalla sen voi saada: " Jumalalle on otollista antaa Henki sanan kautta eikä ilman sanaa, saadakseen meistä työtovereita "

    Äänestä

Mistä tämä agressiivisyys pääkaupungin vl-mies? Eihän kukaan hyökännyt sinua vastaan? Vesa Lohiluoma kirjoitti ihan asiallisesti etsivä-xx.n kirjoitusten pohjalta. Ymmärsin, että sinua harmitti lainaamasi kohta:

##Ehkä eniten hiertää niinkuin täällä palstalla on nähty, tämä sama vaatimus myös toisia uskovia kohtaan, vaikka kuitenkin samalla myönnetään tuon "yhteisen tunnustuksen", myös yksin Jumalalle tunnustetun ripin tuoma syntien anteeksisaaminen."##

Itse koin tuon saman asian , kun kävin ensimmäistä kertaa paikkakuntamme ry:llä, niin vuosikymmeniä jo uskomassa olleena minulta kysyttiin, että olenko saanut syntini anteeksi ja vastasin, että olen niin hiljaisessa, yksityisessä rukouksessa kuin yhteisessä julkisessa synninpäästöstä. Jatkokysymys oli, että oliko synnit anteeksi julistamassa joku vanhoillinen uskovainen ja vastasin, että ei. Silloin nousi tie pystyyn ja en ollut kuulemma uskomassa ollenkaan. En ollut saanut syntejäni anteeksi, koska ei ollut kukaan Pyhän Hengen omaava uskovainen niitä minulle julistanut. Tästä minusta Vesa Lohiluoman kirjoittamasta oli kyse.

Tämän vuoksi en myöskään ymmärrä ärtymystäsi ja tätä kirjoittamaasi lausetta: " Uskovaiset eivät esitä toista kohtaan mitään vaatimuksia, niin kuin valheellisesti väität. " Minulle, kuten yllä kirjoitin esitettiin vaatimus, jotta olisin uskovainen ja uskomassa::: Minun tulisi saada vielä syntien anteeksiantamus Jumalan valtakunnasta saarnattavan synninpäästön kautta.

Valhetta ei voiteta valheella!

Äänestä
  • Miksi sinulla ei sitten ole rauhaa asiassa? Samasta syystä varmaan tulkitsit minut ja viestini aggressiiviseksi.
    Minulla on rauha. Enkä ole aggressiivinen.

    Äänestä

  • Vl:t eivät ry.llä kysy sinulta asiaa "vaatiaksesi" uskomaan, vaan kysyvät siksi, että tietävät, uskotko sinä samoin kuin he siellä ry:llä uskovat.

    >Silloin nousi tie pystyyn ja en ollut kuulemma uskomassa ollenkaan<

    Kukaan ry:llä ei tietäsi nosta pystyyn. Tosin silloin tiedät,että suurin joukko ry:llä olevista uskoo toisin kuin sinä.
    Ole kuitenkuin tervetullut ry:lle sellaisena kuin olet! Ovet ovat auki ja kynnys matalalla.

    Äänestä

Ehkä vanhoillisilta puuttuu luja usko Jeesukseen Kristukseen, kun eivät voi uskoa, että usko Jeesukseen Kristukseen antaa synnit anteeksi. He vaativat uskon lisäksi konkretiaa, esim. äänellistä synninpäästöä.

Äänestä
  • Ajatteleppa vaikka ajallista asiaa kuin ajokortti.Kun täytät tietyt asiat,jotka
    vaaditaan ajokortin suorittamiseksi,niin sinulla on mahdollisuus saada se.
    Ajokortti pitää suorittaa,ei sitä anneta pelkän mahdollisuuden perusteella.
    Niin se on uskomisenkin kanssa.Jumala valmisti Poikansa kautta ihmiselle
    mahdollisuuden iänkaikkiseen elämään.Valinnan Jumala jätti ihmiselle,
    kehottaen valitsemaan hyvän.Syntisessä sydämessä ei Pyhä Henki asu,
    joten sydän pitää puhdistaa.Tämä tapahtuu ,kun ihminen tekee parannuksen
    ja saa synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä, toisin sanoen tämä
    evankeliumi synnyttää uskon ja myös ylläpitää sitä.

    Äänestä

  • 1-1 kirjoitti:

    Ajatteleppa vaikka ajallista asiaa kuin ajokortti.Kun täytät tietyt asiat,jotka
    vaaditaan ajokortin suorittamiseksi,niin sinulla on mahdollisuus saada se.
    Ajokortti pitää suorittaa,ei sitä anneta pelkän mahdollisuuden perusteella.
    Niin se on uskomisenkin kanssa.Jumala valmisti Poikansa kautta ihmiselle
    mahdollisuuden iänkaikkiseen elämään.Valinnan Jumala jätti ihmiselle,
    kehottaen valitsemaan hyvän.Syntisessä sydämessä ei Pyhä Henki asu,
    joten sydän pitää puhdistaa.Tämä tapahtuu ,kun ihminen tekee parannuksen
    ja saa synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä, toisin sanoen tämä
    evankeliumi synnyttää uskon ja myös ylläpitää sitä.

    #### Tämä tapahtuu ,kun ihminen tekee parannuksen
    ja saa synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä, toisin sanoen tämä
    evankeliumi synnyttää uskon ja myös ylläpitää sitä. ####

    Siis Isä Meidän-rukouksessa sitä ei saa! Asia tuli selväksi!

    Äänestä

Mikä se semmoinen kirkko on??

Minä uskon niinkuin Raamattu opettaa, en niinkuin joku "kirkko".

Kasteessa, ehtoollisessa tai rukouksessa ei voi saada syntejä anteeksi RAAMATUN mukaan.

Äänestä

Vl-mies, älä näyttele tyhmää, että et tiedä mikä on kirkko. Ei saa valehdella, kun sanot: "Kasteessa, ehtoollisessa tai rukouksessa ei voi saada syntejä anteeksi RAAMATUN mukaan.""

Katsotaanpa, mitä RAAMATTU sanoo:

1. Joh. 1:9

Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Matt. 26:28

sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

Ap. t. 22:16

Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

Äänestä
  • Näköjään Raamatussahan tuo sanotaan, että rukouksessa, ehtoollisessa ja kasteessa saa synnit anteeksi. Kiitos sinulle noista jakeista!

    Äänestä

  • 85-21 kirjoitti:

    Näköjään Raamatussahan tuo sanotaan, että rukouksessa, ehtoollisessa ja kasteessa saa synnit anteeksi. Kiitos sinulle noista jakeista!

    j"a anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi."

    Miksi pitää >pestä

    Äänestä

### Näköjään Raamatussahan tuo sanotaan, että rukouksessa, ehtoollisessa ja kasteessa saa synnit anteeksi ###

Tuohan on ollut selvää jo alusta lähtien!

Äänestä

#### Näköjään Raamatussahan tuo sanotaan, että rukouksessa, ehtoollisessa ja kasteessa saa synnit anteeksi ###

Totta! Ev. Lut. Kirkkommekin yhtyy tuohon omalla sivullaan:

¤¤¤¤¤¤ Kasteessa ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi ja hänet puetaan Kristuksen puhtauteen. Ehtoollisen sakramentti merkitsee syntien anteeksiantamisen ja sovituksen ateriaa (Matt. 26:28). Myös jumalanpalveluksen yhteisessä ripissä, yksityisessä ripissä tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. ¤¤¤¤¤¤

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vesa Lohiluoma kirjoitti:

Täällä palstalla jotkut tyttöset kirjoittavat yhä toistuvasti, että miten saadaan synnit anteeksi, niin pistetään nyt kirkon puolesta ihan virallinen kannanotto tähän Ev. Lut. Kirkon viralliselta sivulta Aamenesta Öylättiin:

¤¤¤¤¤¤ Kasteessa ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi ja hänet puetaan Kristuksen puhtauteen. Ehtoollisen sakramentti merkitsee syntien anteeksiantamisen ja sovituksen ateriaa (Matt. 26:28). Myös jumalanpalveluksen yhteisessä ripissä, yksityisessä ripissä tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. ¤¤¤¤¤¤

Joten kirkon mukaan saa synnit anteeksi kasteessa, ehtoollisessa, ripissä ja hiljaisessa rukouksessa. Eli yhtälailla , kun saa yksityisessä tai julkisessa ripissä synnit anteeksi, ne voi saada myös anteeksi hiljaisessa rukouksessa yksinänsä tai muiden kanssa yhteisessä rukouksessa. Tästä oli meillä Kallion kirkossa viime vuonna keskustelua.

Joten turhaa on kiistellä molempien osapuolien (ripinkannattajien ja yksinänsä rukouksessa syntinsä anteeksisaajien) yksinoikeudesta syntien anteeksisaamiseen, vaan pikemminkin kiittäisivät siitä, että Jumalamme on niin armollinen, että antaa synnit anteeksi yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu