Kauanpa olen pitänyt ns turpani kiinni, mutta nyt on pakko puuttua asiaan kun ei sitä näköjään kukaan muukaan tee. Kakarana jo ihmettelin kun "kaikki" ikäiseni puhuu niin sujuvasti murretta ja kirjakieltä samassa sanassa täysin vailla tolkkua. Että mistä Stadista tämäkin on kotoisin: purjepaatti! Siis mikä? Tarkoitat kai seilipaattia tai purjevenettä. Miksei sitten seilivene? Miksei? Sanokaa nyt vielä, että kyllä se ihan oikeasti ja oikein Nortamolaisittain noin menee. Jos näin on niin... ihmettelen syvästi ja häpeän tietämättömyyttäni.
Purjepaatti seilivene
53
879
Vastaukset
- 321321
Rauman konevenekerho
- 321321
Mutta kuten sanonta kuuluu: Ei ole koiraa katajalla hakkaaminen. Tämän viisaudenhan aikanaan lanseerasi, jo edesmennyt ystävämme Pena. Ruorimieshän tunnetusti raumangiälell lausutaan rattisetä.
Jatkan nyt Belaruksen ilmaamista, joten pyydän hiljaisuutta! - Ol niinkö(?) koton
Ruormjiehestä viis, jopa kuusi näin joulun aikaan. Eipä silläkään sovi ystäviään kohdella. Kaltoin nimittäin. Ja jätetään se nimittelykin tuoreille vanhemmille osoitettuna lastaan kohtaan. Mikäli siis purjepaat on synkronissa segelvenheen kera, menen sillä seitsemän metsän seikkailuihin savonmualle. Nääsvillekin on nääs nähtävä.
- 321321
Segelvenhe se miehen tiellä pitää! Ellei sitten jopa konefartyg! Tiellä pitää, vaikka kuinka yrittäisi väistää, niin aina vaan on tiellä eikä tilanne siitä muutu vaikka tiettömän taipaleen takaa tultaisiin. Kuka näitä laskee? Tuskin ainakaan vanhat kansakouluystäväni Hakkeri-Iiro, Ledivilkku Tasala sekä Mnää.
Sän snaa mnööt mnääks, mnuun snääki snäätäki snuuks sneeki sanova! Ja katkaravu senkon garasiva pisi mäkki!
Keväiset terveiset täältä alta lipan! - Ol niinkö(?) koton
Oot sie mis, vai mister? Kastohan kuitenkin kun katkarapu karkaa puuhun. Saattaa karata päällekin jos sohii muurahaispesää. Varsinkin muurahaispesäpallomailalla. Mutta aseta siinä sitten katkarapu syytteeseen päällekarkauksesta. Nauravat päin namaa jos et väistä.
Pitää mennä kun tuolla karpolla on jotain asiaa. - 321321
Kahtoha sie ku viulu soi, hali tuli hali tuli! Herää tässä vaan välittömästi kysymys mistä se se hali tuli? Ja mihin se kaiken tämän jälkeen meni? "Mennäkö vai eikö tulla?" Lausahti Shake-beer aikoinaan, mutta hali vain tulee ja menee eikä loihe lausumaan sinä mennessään sanan tynkääkään.
Kun saamme sen Karpon vielä edesvastuuseen tekemättömistä rikkeistä, niin näen meidän olevan Voiton puolella aitaa. Voittohan on aina pitänyt hyvää huolta aidastaan. Viime Jouluna kuidutti sen jo neljännen kerran ja veti tervat päälle. - Mite niin mulggui?
Jokasella raumlaissella tulee olla paatti. Niin säännöt sanoo. Mutta millä nää muIkut voi opettaa hyppäämään siitä paatista kivi kaulassa? Olis vaan palvelus suomelle jos rauma iratoais mannersuomesta ja suistuis mereen.
- Mite niin mulggui?
Loppukevennys.
Mikä on on raumalainen viagra?
No, kun stx antaa kenkää niin kaikki mulkut nousee pystyyn alkaa määkimään.
- 321321
Viitaten kahteen edelliseen puhujaan näkisin, että journalismin taso Suomessa on romahtanut pohjalukemiin, joita tavataan myös Mariaanien haudan välittömässä läheisyydessä. Mariaanien hauta ei tällä haavaa sijaitse Monnassa eikä edes vanhalla hautausmaalla vaan tyystin toisaalla, tapahtumahorisontin tuollapuolen. Vertikaalisesti ajatellen itäänpäin suuntautuvana tietojatkumona, kunnes toisin todistetaan.
Sain Belaruksen nyt ilmattua, joten jatkan sokerin syöttämistä polttoainejärjestelmään. Pyydän taustamelua, kiitos. - Ol niinkö(?) koton
Miksi susirajan (kasitie) takaa tulee ihmisiä tiedustelemaan millainen laiva sinulla on siinä mökkilaiturissasi. MITÄ??? Laiva? Ovatko nämä yksilöt niitä seitsemän valtametsän kulkijoita, jotka hukkuvat jo savusaunan höyryihin? Ihan vaan niinkö tiätsä kysyn.
Syväl mettähä viä meijä järjetön tiä. - Ol niinkö(?) koton
Mariaanien (ei Marjaanojen) haudan syvyydessä mitatut työpaineet ovat tunnetusti sitä luokkaa, että roskajournalismin paras mahdollinen taso on juusikin saavuttaa roskataso. Ja koska aina on pakko korostaa - jottei tule sanoistaan hirtetyksi - tällä ei ole nyt mitään tekemistä mahdollisesti haudoissa olevien Marjaana nimisten toimittajien kanssa. Koittakaa edes kerran ymmärtää ja sitten ei niin väliä enääN oleKKaan. Ainakaan vieLLä kovin sydäMMellisesti.
Esiintyykö Valko-Venäjällä todella moottorityökoneiden autoimmuuni diabetestä? Vai taasko on kyse elintavoista? Siis siitä, millaisia tapoja elimillä on. - Kuisse
Nyt on pakko kysyä. Onko tosiveneilijän mitta ja väyläyskottavuuden ehto, että laskee paatin jo tammikuussa jäälle? Joka tapauksessa paatei näkee jo talvella laitureissa, ei tosin aivan joka tapauksessa.
Tahtoisin myös veistää veneen. Tapahtuuko tämä puukolla sohien vai viillellen Pohjanmaan malliin. Jos kysyn puutavarakaupasta lasikuitulautaa, miksi nauravat ja ehdottavat määräämättömäksi ajaksi tahdosta riippumatonta hoitoa. Minähän tahdon vain olla pastillinraikas seilori ja huutaa hiiohoi.
Onko myös totta, että raumalaisella on velvollisuus olla oma paat. Pitääkö ruorijuopumus olla myös suoritettu? En usko. - 321321
Ruorijuoppo on kaiken kulttuurin kehdon keinuttaja. Ellei jopa tenukeppi, eli toisin sanoen alkoholiseiväs, joita on tavattu villeinä ainakin Saaristomeren alueella. Pastilleista puheen ollen lähtisin siitä, että oikea seilori tuoksuu Belmontilta ja lokinpaskalta tai päinvastoin.
Suosittelen ostamaan balsasoiroja (2" X 4") ja kuiduttamaan ne heti uunituoreina. Tämän jälkeen niistä voi veistää vaikka pajupillin jos niikseen tulee. 1960-luvulla kävi kerran niin, että niikseen ei tullut sovittuna ajankohtana ennalta sovittuun paikkaan. Siitä suivaantuneina aikalaiset rakensivat betoniveneitä kellareineen ja sokkelimaaleineen. Tämänpäivän konefartygin kurkihirsi on usein valmistettu happamista röyhtäyksistä.
Diapeeeetexestä vielä sen verran, ettei paremmasta väliä. - rannikkolaivuri kais
jos sanni on merikapteeni se kyl hinais mitä vaan sil seilil ,on tosi hemmo toi saviolaa ,,,
- 321321
Huomenta merikravut ja maakarhut! Eilen olisi teillä ja kaduilla tarvittu ehdottomasti vähintään monitoimimurtajan tasoista kalustoa ylläpitämään kesäistä tunnelmaa. Koska kärsimme valtavasta kaluston puutteesta, oli lähellä saavuttaa lonkassa nivelen täydellinen tuhoutuminen. Lopputuloksena saimme täysin ylimitoitetun pelkotilan ja sitä kautta säästyimme vaurioilta.
Kävin eilen Hollmingin telakalla ja hyvin näyttää siellä sotakorvauskuunarien rakennustyöt etenevän. Kyllä suuri naapurimme Pohjois-Korea on varmasti tyytyväinen lopputulokseen. Rakentavat muuten kuunarinsa painekyllästetystä teräksestä. - Kuisse
Lakia - Lucky Lukea lukeneet mukaan lukien - lukeneet luetaan niihin lukemattomiin, jotka lienevät tietävät mitä laki sanoo. Kuisse ny o, saako Raumassa antaa savolaismalliselle koneistetulle seilivenepurjepaatille nimeksi Vladimir Putputin vai joutuuko kyseisestä tempauksesta sellaisen pöydän ääreen, missä ei leipää tarjoilla. Kysehän on tietysti naapurin lainsäädännöstä. Onko tuloksena Raumassa ja Rauman kohdalla edellisten riitojen kaltaiset aluemenetykset tai vuokrasopimukset.
- Ol niinkö(?) koton
Alkuperäiseen kysymykseen palataksemme katson aiheelliseksi ryhtyä jonkinlaiseen linjanvetoon.
Olisiko niin, että osallistuaksemme raumalaisuuden pelastamiseen edes jossain määrin, emme enää kuuntelisi keneltäkään yliviileää stadilaista muotoa "purjepaatti", emmekä myöskään sellaista hölmöyttä kuin "seilivene"? Poislukien tai laskien Ranskan muukalaislegioonan käyneet/taistelleet, johtuen heidän urospitoisuudestaan. Kaikki muut voidaan syystä ja toisesta lukea leikkisotilaiksi ja naisväkeen kuuluviksi. - Ol niinkö(?) koton
Vielä ohjeita uroksen tunnistamiseen:
Hän ei käytä sanoja:
ihana
kiva
vatta
mussukka
Vaan edellisten sijaan:
hiano
ok, mukava(tämä harkitusti ja varoen asiayhteydestä riippuen)
maha (esim mul o maha kippi, ei: mul o kivavatta hellanlettas söpösti kipeänä)
--------- Fåfänga nats
Raumal kyl sanotas et mnuul o mako nii saatanan kippi.
- Jaskarin juutalainen
Fåfänga nats kirjoitti:
Raumal kyl sanotas et mnuul o mako nii saatanan kippi.
Ei se taid ihan tollall menn. Mnää luule, ett se kuulu näi: mnuu makkoan poltta iha saatanast.
- raum o ruma
Koko ikäni täällä rauman seudulla asuneena, sanon oman mielipiteeni tähän rauman
gieleen. Ei tarvitse olla kuin 2 viikkoa pois, jossain kauempana ja kotiin palatessa kuuntelee tätä mongerrusta, on se hirveen kuulosta. Jos on vieraita, tai olen muualla kylässä, vältän kaikin tavoin puhumasta rauman murretta/kieltä. Tämähän on muodostunut ruotsin kielestä, oliskohan 30 luvulla rauman enemmistökielenä ruotsi, joku voi tarkistaa. Varmaan jokainen, joka kuuntelee radiosta, tai tv.stä rauman murretta, huomaan saman asian, hirveää on. No jokainen saa puhua miten haluaa, itse en kyllä suosi paikallista mongerrusta.- Arnkari Aadolf
Mikset sinä rumilus sitten ole pidempään poissa, kuin vain kaksi viikkoa? Tarvittaessa sinut voidaan kyllä poistaa kokonaankin paikallisesta muonavahvuudesta, jos et sitä itse ymmärrä. Olisi sen jälkeen täällä kaikilla asiat niin paljon åaremmin, kun yksikin vinkuja muuttaisi pois.
- median ystävä
On muuten erityisen hauskan kuuloista, kun lounaissuomalainen yrittää puhua kirjakieltä ja välttää murrettaan. Välillä joukkoon lipsahtaa joku murresana kuitenkin ja silloin huvittavuus saa taas uudet mittasuhteet.
- 321321
Mnuul o nälk nii, et napa selkruatto hakka!
- Ol niinkö(?) koton
Muualla Suomessa: Ka pullopaha tuot nii näyttääp ottaavan puttoovasa, puappaha sinähii ottaen kiinne nääs.
Raumalla: Pot putto ot kii.
Kummassa tapauksessa suomalaisille niin rakas pullo saadaan pelastetuksi? Ja ajatelkaapa ko tilannetta autiolla saarella. Milläs lähetät postia kun kyseinen esine on sirpaleina. - 321321
Kyseinen esine on sirpaleina ja siinä ei silloin auta VOEVOTTELU. Autiosta saarestahan lauloi jo NOIMANNI aikoinaan vanhan hittinsä Autiotalo. "Mä purkka tukassa sinua lyön!" Ookkonaasää kääkkönääsää nääs? Sanoi Tampereen flikka kun Ouluun meni.
Kiellettyjen sanojen listalle voi lisätä vielä sanan - kesäpusakka.
Käytettäköön puseroa, paitaa tai jopa takkia, mutta jätetään kesäpusakka itäsuomen mehtämiehille. - Ol niinkö(?) koton
On erittäin huomionarvoista, että Raumangiälel puhuttaessa jätetään pois kaikki turha viäntely ja kiäntely sekä näässyttelyntapaiset lisä-äänteet. Syynä tähän on se, että Rauma sijaitsee ajallisesti lähempänä sivistystä. Aikoinaan luonnollisesti tanskansalmien ilmansuunnalta seilipaateilla, jopa -laivoilla putkahtaneet sivistyksen sanansaattajat saivat näköpiiriinsä maamme lounaisen kolkan silloin vielä taulpäät (ei taulupäät vaan taulapäät). Kyseiseen kolkkaan on maamme layuotissa asemoitu myös Rauma sekä osa susirajaa (kasitietä). Täällä kielenkehitys (ei sen suusta niin monilla viikonloppuisin roikkuvan) on polkaistu käyntiin jo silloin kun muualla vallitsivat sudet.
Esimerkein:
Kysymys:
"Onko sinulla vene."
Vastaus muualla suomessa:
"Ka suottaapi tuo olla vuan suottaapi olla, ettei suota olla" tai "Nokö mä tiätsä kuljen dösäl ja sporal niinkö(käsittämätöntä sinänsä, että esitetään tätä kysymystä kesken puheen) ni emmä laivaa tarviiiiii."
Raumalla:
"O." (ei lausuta oo vaan o). Tuskin missään muualla koko pallolla ollaan saavutettu tätä kehityksen vaihetta. Ja vastaus on myöntävä siitä syystä, että Raumalaisen velvollisuus on omistaa paat(ti). Vene tai purjepaatti ei kelpaa. Seilipaatin omistavat ovat kunniakansalaisia. - Ol niinkö(?) koton
"Ka usseemman kerran tämänpäki päevä aikkaa oon miettinnä muuttoa. Asuakko Raumassa vai Turulla?" "Kyl mää sanoisi, et muut Raumal tai Turkku." (mikäli keskustelutilanne on kiireetön ja luannikas, voidaan käyttää myös muotoa Turkkuhu)
- Nii händ
Entäs selibaatti? Sanok raumlaine, et kyl tervekätine äj ilma ämmäki bärjä.
- 321321
Juokse sinä humma kun tuo moottoritie on niin kuuma! "Nyte tua tiäksää mentii Isomäest ohite!" sanoi porilainen kun itseään pöydällä pyyhki.
Siinä kaksi oivaa keskustelunavausta, jos on tarkoitus keskustella merenkulun tilasta Suomessa vuonna 2013 ja siitä eteenpäin. Toisinaan keskusteluun astuu mukaan myös paljon parjattu rikkidirektiivi, joka ei sinäänsä vaikuta pienveneilijään, koska pienveneilijän päästöt koostuvat lähinnä ns. perämetaanista, jota eilisillalla Mariksen Itäsatamassa nautitut herkut tuottavat, kun saavuttavat sopivat olosuhteet, jotka usein löytyvät heti paksusuolen jälkeiseltä suoralta.
Kumpi on parempi, bensiini- vai dieselmoottori? No, molemmista saa oivan poijunpainon anopin mökille. - Ol niinkö(?) koton
Keskustelunavaus ei ensinkään ole amatöörien touhua, koska se ei ole mitään touhua ensinkään. Keskustelunavaus vaatii tietenkin yleislääketieteen erikoislääkärin pätevyyttä ja toimilupaa. Tietyissä erityistapauksissa keskustelunavauksen voi suorittaa myös psykiatrian erikoishammaslääkäri. Filosofian kanisterit ovat tunnetusti halukkaita keskustelunavauksiin, mutta heillä ei sen koommin (ei koomisemmin) ole edes pääsyä keskusteluhuoneelle.
Keskustelunavaustilanteessa tarvitaan usein paikalle myös kissa. Kukas sitä kissan hännän nostaisi, jollei ihminen siitä koko kissaa pöydälle pyyhkiäkseen mummona tätä tasoa.
Edelleen: oletteko huomanneet, että purjepaatti toimii mainiosti juhannuksena antaen lämpöä juhlakansalle rannoilla yhtyessään happeen. Purjepaatit sortuu elontiellä (etenkin ilman köliä), seilipaatit senkun kyntää suolaliuosta tai sisävesiemme naminami sokeriliuosta (makeavesi). - D. evolutio
Totuus on näin. Raumalaiset on läpeensä katkeroituneita kyrpiä. Näin se vaan on. Ja mitään ne ei myönnä, yhtään virhettä ei kukaan raumalainen tee, on vain se toisen vika. Ja näillä on se sama mulkunosa ollut syntymästä asti, mitapä muuta voi odottaa jos kasvaa mulkkujen keskellä?.. sukupolvesta toiseen ja pahenee vaan. Liekö jonkinasteinen jäänne jurosta merimieheydestä kuten tuo paatin omistamis halukin tai tarve mennä lauman mukana. Oma giälkin johtunee siitä että vituttaa niin paljon ettei ees giäl väänny suus.
- Simo ruumishuaneelt
Nii, mutt snuun giäles väänty suus vallan kaksinkerroi, ja koko snuu taulvärkkis väänty niskan pualell, kon met treffata seoraavan kerra. Jollen mnää sit revi niit kokonas irt se vetelä niskarankan päält.
- 321321
Niskalenkki se miehen otti. Ainoa oikea hottentotti, nääs.
Yhdyssanojen luvattu kansa on voimakkaasti läsnä tällä haavaa tällä elämän osa-alueella ja tässä kategoriassa. Näen taas edellisten puhujien julistuksissa voimakkaan tarpeen hankkia alkuperäinen Vaasan moottoritehtaan valmistama Wikström -moottori ja sivellä sillä vastaantulijoiden purukalustoa vauhtipyörä edellä. "Vauhtipyörä edellä puuhun!" loihe lausumaan vanha tunnettu kulttihahmo, eli ns. "sokkelin kivittäjä".
Maineikkaimmissa aluksissa ei ole suinkaan ollut polttomoottoria eikä edes seilejä vaan hihnaveto, jota jo muisaiset roomalaiset hyödynsivät mm. kahvia keittäessään. Nykyään hihnavetoa suositaan enimmäkseen sisäsuomalaisten elinsiirroissa.
Toivon ettei nyt ala ketään närästämään. Toivon sitä sydämeni pohjasta, jota kutsutaan myös leikkisästi "sielun pilssiksi".
Kyllä laatikko jakkarakasvo! - Ol niinkö(?) koton
Joulu on taas joulu on taas lattiat täynnä puuroo. Siinä voi isäntä sitten purjepaatilla näin sulaan aikaan paeta tilannetta vuorille. Nimittäin vedenalaisille huipuille, joita miehen nimellä kutsutaan. Eipä ole monikaan kekripukki pieksemässä ulkoluodoilla mermjiehiä risusavotan kohteilla tai edes muovikuusella selkään vaikka ehkä sietäisi. Keripukki on muuten ja ilman muutakin asia erikseen.
By the way eli tiät pisi: jos TurRR ampuu Kjalkella ydinasein sektorilla, jonka vasen raja on Hanko ja oikea Petsamo ja lakikorkeus purjepaatin mastonkorkeuden alittava osuus, niin voiko seilipaatilla vielä turvallisesti liikkua missä lystää. Totta tietenkin. Entä jos ammutaan vain moottorituliasein. Sitä suuremmalla syyllä. Sekon tyyrä seilpaatil ni vähä vaa kropise. Limi- tai tasasaumaisuudella ei ole väliä. Saumattomilla ei ole mitään saumaa. Mutta niinkö iltapäivälehtiä, pastaa ja BB:tä täynnä olevalla jyyesseistä tilatuin vempaimin varustetulla niinkö purjepaattilla pysyisin ehkä tukevasti kuivalla kivellä etenkin jos luotsina toimii i-padi tahi muu järkitaulu/luuri sekä vapaan lähdekoodin ihanan pehmeä softis osoittaa pohjoisen olevan ylhäällä eli taivaalla. Siinä ei koneveneillessäkään auta edes tappajatatuoinnit kun tyttötukka takaraivolle kerättynä nöpönössönnäpynässyponnarinakin kierretään potkuriakseli nimisellä kihartimella. Ei katso isät hyvällä poikiaan kumpujen kätköistä tai aaltojen pohjilta.
Ovatko nyt kaikki purjepaatteilijat vajonneet Mariaanien rakoon kun ei kuulu. Tulkka ylös vaa. Älkkä ny ottako nii nokkihi munka jutui. Mut älkkä enä puhukko semssi ko "purjepaatti". Mikä semne o? - 321321
Toiset ne kihartaa nutturansa potkurinakselilla, toiset taas nauttivat sähköiskuista Mercruiserin Thunderbolt -sytytysjärjestelmän välittömässä läheisyydessä. Molemmilla menetelmillä saa aikaan synnynnäiset luonnonkiharat.
Näin joulun aikaan ovat lattioiden lisäksi myös kynttilät täynnä puuroo ja Syfilis laulaa tunnettua joululauluaan, vai oliko se sittenkin Syanidi, Syylari vai peräti Sylvia. Oli miten oli, niin kuulemma on saanut sitoa Pohjanmaan poikia puuhun kiinni etteivät lähde ennen aikojaan nauttimaan sellupuuron tuoksusta. Puuroon kätketty syanidikapseli luo myös omaa tunnelmaansa.
Nyt ei muuta kuin spinnu piukkana kohti Juleåborgia ja vuoden 2014 uusia pettymyksiä! huomenna se keripukki sitten tulee ja vie hampaat suusta. Vaihtoehtoisesti vitamiininpuutoksen tai nyrkkiraudan välityksellä.
muistakaa keväällä tervata juhannuskokkonne, jotta eivät uppoa ennen kuin napalmilla sivelty pääkone saadaan tulille. - Ol niinkö(?) koton
Mikä sul on jänönen kun et hypi silmille? Onko esteitä kohtalosi tiellä vai? Kenties hepatiitti maantiellä poikittain? Vai mikä hevonkissa onkaan? Aivan same tai jopa some niinkö ja PURJEPAATTI päälle. Ainakin puistokemian laboranteilla nuo venheet toimi aikoinaan kattoina Kuntosumpun tilalla sijainneella venheiden talvi- ja kukaties loppusijoituspaikkanakin toimineella alueella.
Ja nyt kaikki lapset turpa ja silmät (turpoo - huudosta - ja itkusta - ehkä - muutoin) kiinni kun luette seuraavaa. Joulupukki on yhtynyt happeen Gävlessä tuolla hieman erikoisessa läntisessä jo satoja vuosia yhtä mittaa etenkin moraalisesti romahtaneessa suurvallassa. Saattaa siinä olla toinenkin mitta riippuen kontekstistä. Eikä ole nyt kyse mistään burnoutista.
Nenän väristä päätellen alkoholisti-Petterin kera muka lentävä, täysin epänormaali setä ja ilman pomoa työskentelevä kokaiinikolapähkinäjuomahahmo on kuulemma satoja vuosia harjoittanut omaa yritystoimintaansa ilmeisesti hulluuttaan? Voisi kysyä: poika poika, mitä sä nyt tee? Hän on siis myös työnarkomaani (työhuumeiden käyttäjä). En tiedä vetääkö suonensisäisiä töitä vai polttaako höpötyötä. Aivan sama mulle niinkö? Eikä missään nimessä niinku tai niinko. Ulospalamista en sen sijaan tässä kohtaa ihmettelisi.
Jotkut sanoo nähneensä tonttujakin näihin aikoihin. Ovatko ne sitten liikenteessä Opel merkkisellä esineellä - tiedättehän sen poliisit tv-sarjastakin niin tutun faradayn häkin. Vähän niinkö purjepaatin.
Ilmeisesti kriisipuuron syanidin voi korvata lysergihapon dietyyliamidilla, plutoniumilla tai akryylinitriilibutadieenistyreenillä. Viimeksi mainitun riskit liittyvät lähinnä viskoelastisuuteen ja reologiaan. Saattaa tuottaa ongelmiä suurina annoksina. Mikään ei sinänsä ole suositeltavaa. Ei myöskään mantelin hengittäminen. Minä en myöskään vastaa jos kuivaatte itseänne mikrouunilla joulusaunan jäljiltä. Kääntykää silloin Amerikan puoleen. Kompassi (ei ole mikään kädellislaji) auttaa. Kyseisen kolkan suunta on meistä katsoen tuolla länsi-lounaassa öpaut niinkö tontilleen.
Luannikast Juleåboria myös purjepaatteihin. Seilipaateissa se on taattu. - kaislikko laivuri
ei saviola ole merikapteeni ,suurin työ kaskisten satamaaltaassa ,käyttäytyy kuin olis kapteeni ,lyhkäsine housuissa ,,,
- 321321
Räyhäisää joulua kaikille, paitsi kommunisteille ja kapitalisteille! Toivotukseni ei myöskään koske kepulaisia eikä demareja. Myös urheilua harrastavat ja sohvaperunat jätetään kylmästi ulos näistä kekkereistä ja kabbanaaleista. Myös valkoihoiset ja Mannerheimit ovat ulkona. Samoin kaukoidän kansat ja saamelaiset. Ylipainoiset ja anorektikot sekä ennen kaikkea normaalipainoiset, älkööt vaivautuko. Eli toisin sanoen, toivotukseni koskee kaikkia.
Perinteisistä jouluherkuista mainittakoon itäsuomalaisten lörtsy, joka on tehokkuudessaan vailla vertaa. Sen ei tarvitse muuttaa ulkonäköään, hajuaan, makuaan eikä edes nimeään käydessään läpi ihmisen ruuansulatusjärjestelmän. Periaatteessa sellaista on siis täysin turhaa edes syödä saati nauttia. Riippumattomat tiedemiehet ovat jo tehneet ihmiskokeita itärajan tuntumassa, joissa koehenkilöihin on asennettu erityinen lörtsykanava, joka kulkee suusta peräaukkoon ulkoisena putkena vartaloa myötäillen. Tulokset ovat olleet uraauurtavia. Niistä lisää seuraavassa Alasatakunta -tiedejulkaisussa.
Syökää eläimiä, muuttolaatikoita sekä tietenkin Lievestuoreen lipeäkalaa. Niillä saatte joulun käyntiin, mutta Vire -keskimoottorin käynnistys on asia erikseen. Siitä lisää seuraavassa Apu -moottoriveneilyn erikoislehdessä. - 321321
Unohdin edellisessä julistuksessani huomauttaa. että kukas kissan hännän nostaisi, jollei koneasentaja 5000 kg:n hydraulitunkkia hyväksikäyttäen.
- 321321
Aivokalvopumpulla hoituu kätevästi niin kalaöljyn kuin kudosnesteidenkin vaihdot, odottaessa. Värikuvat jopa tunnissa.
Akkuaarporalla voi hoitaa pienet aukot niin seilivenheen täkkiin kuin pohjaankin. Uudet täkit saa halvimmalla Jyskistä.
Kaikukoppaluotaimella lahjattomampikin kitaristi löytää sorapohjasoinnut ilman suurempia koeponnistuksia. Edulliset kitarat tunnuslukumusiikista.
Näin joulun jälkeen on aika hyökätä telakalle veneen kimppuun. Avuksi voi ottaa esim. divisioonallisen puna-armeijan piippalakkiveteraaneja, joita Petäjäs suorastaan kuhisee näin keväällä. - Ol niinkö? koton
Nyt kun kriisipuurossa lymyilleet pienesineet ja täydellistä älyttömyyttä hipoen koskettaneet hakaristitortut on syöty ja kivavatta on täynnä lämmintä oksennusta totean, notta kuolleiden eläinten syönti se on mitä sairainta touhua sikäli mikäli kyseessä oli sairas eläin. Koska eläinkin on nykyään ihminen, tulee näin humanismin nimissä nostaa esiin myös aikamme yletön kasvikunnan murhaaminen. Esim rukiin eli ruiksen joka syksyiset joukkoteloitukset eivät liikuta enää paatuneen kansamme tuntoja. Lasten katseltavaa tuo mestauspuimurin rynniminen multien päällä ei ole. Voi miettiä tätäkin puolta ja tuonpuoleista kun seuraavalla kerralla etsii jonkun konkkapuodin hyllyiltä niitä reikiä, joissa on ruiksinen leipä ympärillä. Nyt olen ottanut tämän kannan, koska se oli se kanta ko otta täyryi. Tarvittaessa muutan näkökulmaa välillä 0-360 astetta, koro, ennakko, tuulenvoimakkuus, eksymä, eranto ja väylänpinnan liukkaus huomioiden.
Pienen mietinnön tuloksena ehdotan purjepaatteilun lisäämistä tautiluokitusten listalle. Sivuhuomautuksena todetaan, ettei se siitä miettimisestä mikskän tullu. Tästä johtuen saattaa olla, että merenkulun säädöksiin lisätään velvoite ajaa seilipaatilla oikealta tultaessa purjepaatin päälle, kunhan ensin kasvit, eläimet, ihmiset ja maailma on pelastettu. Voidaan olettaa, että seilipaatti kestää ongelmitta törmäyksen purjepaatin toimiessa oivallisesti näkinpoistovälineenä tilanteen ollessa tapahtuman ytimessä.
Mitä sitä vetäisi paatin pohjaan ensi keväänä? Tervaa, viinaa vai saunaa? - Ol niinkö? koton
Muistatteko kokoperheen kauhuelokuvan Lassie yhtyy happeen kotona? Oli se kaameaa. Purjepaatit yhtymässä happeen - siitä en sano mitään. Seilipaatti ei yhdy, tosin (automaatista käsin).
Raumassa on myös kivejä saareja niinkö Kuuskajaskaaja, Kallikajaskaaja ja Pihluksen Pullonkorkkikari. Niissä voi käydä omalla paatilla, veneellä, aidolla laivallakin sekä seilipaatilla. Purjepaatilla en yrittäisi. Niillä on parempi pysyä kehäkolmosen sisäpuolisilla teillä ja kaduilla sekä susirajan(kasitie) itäpuolisillä osilla.
Olen pahoillani jos olen ollut epäselvä viestissäni. Ei siis millään hyvällä purjepaatti -sanaa kohtaan. Suhtaudun sanaan kaikella kunnioittamattomuudella. - 321321
Uusi vuosi, uudet kujanjuoksut, kuten vanha Kansa sanoo. Kyseessähän on totta kai iskelmätaivaan kiintotähti, jo miehen ikään ehtinyt ystävämme, Tapani Kansa (eng. People Of My Habit). Miehen ikä määritellään viimeistään siinä vaiheessa kun kirurgin veitsellä miehestä tehdään nainen, kuten ystävämme Marja-Sisko on osoittanut viehättävällä olemuksellaan ja parransängellään.
Mutta pysytäänpä nyt asiassa, eli seikassa. Suhteellisen vähän oli uudenvuodenaattona havaittavissa merihätään joutuneita, mikäli hätärakettien määrästä jotain voi päätellä. Yleisimmin kyseisenä yönä merihädässä ollaan jossain Kourujärven ja Kappelinluhdan aavoilla selillä. Näin kiropraktikon ominaisuudessa on syytä tässä kohdassa muistuttaa kanssamatkustajia siitä, että kaloja on aina syytä nostaa selällä, ei rannalla. - 321321
Miksi keskustelun vuolas puro on tyrehtynyt? Minne hävisi kaikki voimakkaasti kantaaottavat argumentit puolesta ja vastaan? Onko nyky-Suomessa yleensä normaalilla 103 -vuotiaalla herrasneidillä mitään mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan sosiaalipolitiikkaan? Sallikaa minun kysyä. Herää kysymys: Mistä herää kysymys? Sallikaa kysyä.
Sallipas vaari tuota hauvaa. - Ol niinkö? koton
Vuotava keskustelu on näyttää meille tosiaan tyrehtymisen valomerkkiä. Vaivaako ihmisiä tosiaan uhkakuvat sienipilvisestä säästä arkipyhien poistoleikkauksen kautta vai onko kyse vaan täysin harmillisesta kroonistuneesta purjepaatteilukaudesta. Kenties kaiken takana on vain peruselämä: räyhähenki tai räävä-liitteen saanut suu siellä hellan ja kromosomeihin katsottuna hämmästyttävän feminiinin tohvelisankarin välissä. Meidän isäntä saa mennä nettihi, mutta meidän isäntä ei halua!! Näin minä sille keskustelin paistinpannulla.
Mihin tämä maailma on menossa? Ai niin, loppua kohden. Voisi vielä kysyä, et kuippali se mene päisi? Etenkin kiville. Ostakaa purjepaatti ja viekää kenttäoikeuteen! Nyt se on vielä hintaansa nähden edullista. Tapasin tuossa yleisradion ruudun välityksellä kasvoista graafiseen käyttöliittymään. Se sanos, et koht on pula kaikest. Seilipaatista tai purjeveneestä saattaa jotain vielä saada silloin. Purjepaatin varaan en paljon laskisi. En myöskään ollenkaan välttämättä vesille.
Mikäs keskustelun nostaisi jos ei keskustelun nostatus itse. Pitääkö keskustelulle antaa suolaa vai pitääkö se suolata kylpytilojen takaosastolla. Ryhdytään kuitenkin toimenpiteisiin: kuulkaas nyt kaikki äidin somet pikku kolme-nelikymppiset jonipetterit, purjepaatteja ei oikeasti ole olemassakaan, ne on ihan mielikuvituksen tuotetta ja satua. Ei sellaisiin kuulu enää tuossa iässä uskoa, isot pojat. Karvat ja kaikki. Sama totuus on pätevöity käsittämään myös seiliveneen.- Käsityöläinen
En mää oikken käsit mist te tääl kinastelet. Kyl mää ole sitä miält, ett selipaatti
ai purjepaati hakka, mennen tulle. Mul o selipaatist jo mone vuade kokemus ja
hyvin pyyhkii. Eikä muija vittuil! - Ol niinkö? koton
Käsityöläinen kirjoitti:
En mää oikken käsit mist te tääl kinastelet. Kyl mää ole sitä miält, ett selipaatti
ai purjepaati hakka, mennen tulle. Mul o selipaatist jo mone vuade kokemus ja
hyvin pyyhkii. Eikä muija vittuil!Poika poika, ei täsä mittä kinastel. Täsä tapella semssi ruakottomuuksi vasta kon purjepaat(ti)-sana (vähä niinkon don kiihotekkin teki tuulmyllyjen kans) Mitä semne kiäl o? Raumlaise suust! Mää ole ite kuullu mont kertta. Onkse jotta pikpratör kiält vai? Tyttötukkase "tappajatatuoidu" karvase äijäkki puhuva tollai. Ens sanota kirjakiälel pikkusormi pystys et purje, melkke et pyrje, ja sit muututa raumalaiseks ja lisätä et paatti. Kunnei seilivene sit? Kunnei? Seo iha yhtläil oikkei.
- Jubileerausmestar
Ol niinkö? koton kirjoitti:
Poika poika, ei täsä mittä kinastel. Täsä tapella semssi ruakottomuuksi vasta kon purjepaat(ti)-sana (vähä niinkon don kiihotekkin teki tuulmyllyjen kans) Mitä semne kiäl o? Raumlaise suust! Mää ole ite kuullu mont kertta. Onkse jotta pikpratör kiält vai? Tyttötukkase "tappajatatuoidu" karvase äijäkki puhuva tollai. Ens sanota kirjakiälel pikkusormi pystys et purje, melkke et pyrje, ja sit muututa raumalaiseks ja lisätä et paatti. Kunnei seilivene sit? Kunnei? Seo iha yhtläil oikkei.
Kyll asi vaa o semne, ett Raumall pruukata Raumangiält. Ja omas kiälesäm o oikken giälopp, ko om bräntätt Koskelan Tanun girjaha "Sillaill oikke". Siält stää suutta studeratt nuugema jälkke nii, ett saa ittiäs pidetyks vanhas draditsuunis sisäll. Siält suutta lukki höydej kui Raumangiält paohatan daikk kirjoteta.
Raumalaise ova ai seilann merell. Ymmärettvästengi alkkuas mek käyti "pirungekkä", mutt se jälkken dliiva muudihi oikke seilpaati ja seillaeva. Mutt aika men siutte nii ett krahis ja sitt tliivakki valulaeva ja muuttorpaati.
Nykysi sitt pruukata suuri moottorlaevoi niingo ainakki. Niihi stuuvata usseman gymmend valuvaunkuarma huakkiaste. Eik ne haminassakka kon käyvä vaa. Niitte lossaus ja lastaus käy nii seivakkast. Kaikk tavar tuupata ahterist sisäll niingo asjahan guuluki. Ei semssi määri ämmi eik äiji enä tarvitt ko vaikk viiskymmend ajastaikka takaperin, gon plankklastikkin dehti ihan käsipelis.
Sillaill oikke!
- Ol niinkö? koton
Yks aik päeväst o semne ko ei pääs merel, josei seilpaatil lähd. Purjepaatinkin voi kohta laskea siihen Rauman edustan järvelle. Sillä purjepaatilla tai seiliveneellä voi sitten vaikka purjepaatteilla tai seiliveneillä kohden Santkarin feispookia.
- 321321
On et ei ol! Yhdysakselin värinät tuottavat tuskaa jopa lähikuntien asukkaille ikkunoiden helisemisen muodossa käsin tosin.
Ei auta kuulalaakerin vaihto tai kuularuiskulla tohottaminen. Autaako mikään, kysyy hän ja hivuttautuu hiljalleen takavasempaan... - 321321
Tässä nyt vain testaan että tuota... Meillä on nyt blackout tässä...
- AnonyymiUUSI
Se o köppipaat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 585060
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai544562Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1224489Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san2951670- 811311
- 2281308
- 681265
- 3061005
- 199930
Pääsit koskettamaan
Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.50820