Ohikulkija
Kulkee varjona vaiti, hillityin elein,
kiiruhtamatta rientää poskiensa helein.
Hento hipiä on kai unteni luomaa,
välähdyksen kun silmistään huomaa.
Rakenna ei hän siinä tuule tupaa,
katseenkin vain kun kaukaa näin lupaa.
Niin kai aina joskus joku ohitse kulkee,
yksinkö haaveissaan päiväkirjansa sulkee.
Kulkee varjona vaiti, hillityin elein,
kiiruhtamatta rientää poskiensa helein.
Hento hipiä on kai unteni luomaa,
välähdyksen kun silmistään huomaa.
Rakenna ei hän siinä tuule tupaa,
katseenkin vain kun kaukaa näin lupaa.
Niin kai aina joskus joku ohitse kulkee,
yksinkö haaveissaan päiväkirjansa sulkee.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Toi oli kaunis, kaunis runo.
Oliko
Mistäs noita voisi kopioida?
On todella kaunis tämä runo. Jos ohikulkija haluaisi pysähtyä kohdalle, hymyillä ja tervehtiä vaikka.
Sitä varten on hymyhuulet, sana ei maksa mitään, mikä estää?
Joo joo ohikulkija sitä ja tätä!
Mikä ohikulkija?
Mä luen päiväkirjojani
Mitä helvettiä?
Miksi koskaan pidin?
Jos en olisi pitänyt
en varmaan edes muistaisi kaikkea paskaa!
Tilalle tuli suomi 24.
Ai mitä paskaa? Ei mitään!
Koko persoonallisuushäiriön kirjo siellä luettavissa!
Minä olen antanut koko elämäni muille. Vitun kirjat! Ihan jokaisen sanan. Pari loukkaantumista että narsismia on sohaistu oikein kunnolla!
Mutta paha en todellakaan ole! Vittu tunteet ne on mullakin.
Toisaalta, voi saatana mitä paskaa aikuiset ihmiset voivat tehdä eläessään harhoissaan!
Ihailen Mandelaa!
että on ihminen jonka tekoja voi ihailla vielä jälkeenkin päin.
Kaunis runo ja koskettava!
kerro siitä.
Askeleita
Sen minkä kengän narskeesta jo huomaa,
kylmän tuiskun lävitse on tumaa.
Askel vakaa arkinen eteenpäin johtaa,
mitä, missä, milloinkin se kohtaa.
Tietää tahtonsa joka suunnan näyttää,
karun kauniisti sitä myös käyttää.
Siinä nyt kulki kai päiväänsä heräten,
astui aikaan muistoja siitä keräten.
Kaunista on talvisessa maisemassa vaeltaa.
Äänetöntä
Kun katselin illalla kirkasta kuuta,
muistelin samalla mustikan väristä suuta.
Mitä se tiesi, minkä sille mahtoi,
hymyn kare kun esiin tulla tahtoi.
Oli vaiti vain siinä kaunis mieli,
puhui hiljaa kuiskaten salattu kieli.
Lausui sanat ääneti jo ensimmäiset,
sanoin niin ja jatkoin ne jälkimmäiset.
Joskus on hyvä kuunnella hiljaisuuttakin.
Ainutkertaista
Kun ei vedä mietteet maahan,
muuta kai katsella silloin saahan.
Kuljettaa katsetta kauan silmien lomaan,
tuudittaa hetkeä tunteeseen omaan.
Mitä siitä jos se onkin lainaa,
vain jos muistot murenevat kasvoja painaa.
Ainutkertaista ja joskus niin kainoa,
joka kerta kuitenkin samanlaisena ainoa.
Katseesta voi alkaa jotain ainutkertaista.
Niin
Niin, ja haaveille tilaa tehden,
käännän auki taas uuden lehden.
Hoettu on tavut siinä moneen kertaan,
silti vain niitä elämään vertaan.
Nuo pienet tummat, vähän pisteitäkin päällä,
koukerot kummat tulevat eläviksi täällä.
Mistä ne tulivat, hän sen tietää,
katseen piirtoa ken vain sietää.
Sanat ovat kauniita ja tuovat lohtua.
Taikaa
Mikä siinä on tummaa taikaa,
jokin katseen kautta haaveita haikaa.
Huolet häätää kauaksi hiiden henkiin,
taikansa pukee tuhkimon kenkiin.
Tietäähän sen mitä mielessä makaa,
tahtomattaan silloin aatteensa jakaa.
Syntynyt on kai suurten satujen vuoksi,
kuin prinsessa joka kengittä juoksi.
Tää ja erityisesti toi sun eka runo on hienoja.kannattaisi kirjottaa muuallekin kun vaan tänne ! tiän mistä puhun kun itsekin kirjoitan runoja.
Kyky unelmoida on tärkeä.
Ihania kauniita runoja. Todellisia lahjoja on niiden kirjoittajalla.