Katkelma Mailis Janatuisen kirjasta Jeesus ja naiset.
Kohta sen jälkeen Jeesus ennusti oman kärsimyksensä ja kuolemansa. Maria otti hänen sanansa vakavasti, vaikka opetuslapset eivät tässä vaiheessa niille korvaansa kallistaneet. Kuusi päivää ennen pääsiäistä Maria päätti toimia. Hän otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusvoidetta ja voiteli sillä Jeesuksen pään. (Johanneksen mukaan myös jalat.)
Maria oli ehkä pannut menemään kapionsa ja vanhuudenvaransa ostaessaan voiteen. Yksi pullollinen nardus-voidetta maksoi näet miehen keskiverto-vuosipalkan verran, ja siksi sitä käytettiinkin vain tipoittain, jos yleensä käytettiin ollenkaan. Mutta Marian mielestä Jeesus oli voideltava kalleimmalla voiteella, mitä saatavilla oli, ja heti paikalla. Kohta olisi liian myöhäistä...
Ja sitten opetuslapset alkoivatkin kritisoida Maria-parkaa tuhlauksesta. Jeesus katkaisi ne puheet lyhyeen. Hänen sanansa osoittavat, että hän ymmärsi Marian vaikuttimet ja antoi hänen teolleen suunnattoman suuren arvon:
"Hän teki minkä voi. Hän voiteli edeltäkäsin minun ruumiini hautaamistani varten.Totisesti, missä ikinä evankeliumin sanoma julistetaan, tullaan muistamaan myös tämä nainen ja kertomaan, mitä hän teki" (Mark.14:8-9).
Vain Maria oli ymmärtänyt, että Jeesuksen hautajaiset olivat tulossa. Vain Maria oli uhrannut koko tulevaisuutensa turvan rakkaalle Vapahtajalleen. Vain Maria oli aavistanut, mikä hirveä taistelu Jeesuksen sydämessä noina päivinä riehui. Jeesusta lohdutti varmaan suunnattomasti, että maailmassa oli yksi ihminen, joka ymmärsi häntä. Siksi hän asetti Marian teon arvossa suorastaan oman evankeliuminsa rinnalle.
Jos Maria ei olisi istunut Jeesuksen jalkojen juuressa, ei hän olisi tajunnut, mitä tämän sydämessä liikkui. Jos Maria ei olisi voidellut Jeesusta, ei tämä olisi tuoksunut kalliille nardusvoiteelle läpi viimeisten päiviensä kauhean kohtelun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitähän tästä aiheesta osaisi keskustella ?
Hmm. mitä varten siihen aikaan oli tapana voidella itseään ?
Miten tämä aihe sitten liittyy lestadiolaisuuteen ?