mikä minussa on vikana kun miehet eivät oikeen luonnistu kanssani sänky hommissa... tai noin se on ehkä vähän huonosti selitetty, mutta kerron vähän tarkemmin. Eli, olen aika valikoiva ja miehet joutuvat odottamaan (ei nyt mitenkään kamalan pitkää aikaa) mutta kohtuu kauan ennen kuin päästän sänkyyni. Seksi kumppaneita ei ole kahta enempää. Olisi niitä nyt kertynyt jo neljä, jos asiat olisivat onnistuneet, mutta miehet hermoilevat kanssani ja se ei oikeen tunnu onnistuvan. Kolme peräkkäistä kertaa on käynyt näin kahden eri kumppanin kanssa. Eikä kyse olisi siitä, että olisin jotenkin ihmeellisen julma persoona tai jotain vastaavaa,että miehet joutuisivat "pelkäämään" suorituksiaan. ihan lämmin ja kiltti, mut joku mättää. Enkä haluaisi mennä puhumaan tästä kenellekkään kasvotusten. Ja tiedoksi, että kyseessä ei ollut miesten ensimmäiset kerrat eikä kyse ole siitä että olisin niin kamalan ruma ihminen ettei kukaan minua haluais, mut joku nyt on. Kohtausten jälkeen en ole nostanut mitään vollotussirkusta missä mies olisi joutunut puoli tuntia kertomaan ettei vika minussa ole. Kevyt suukko otsaan ja siihen tyyliin... vastatkaa kiltit asiallisia vastauksia!
miehet vastatkaa
huolestunut
2603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mitään vikaa on, et vain ole törmännyt siihen oikeaan, kunnolliseen mieheen. Sitä pitääkin joutua odottamaan. Tosimies vaan kavahtaa heti ensimmäisenä iltana antavia naisia.
Mitenkä ne miehet ovat hermoilleet ja millä tavalla se ei ole onnistunut?
Kulta rakas ei kaikki käy kuin elokuvissa, aina. Mutta se oikea löytyy (mie)! Malttia!