Kansalaisaloitteessa on menossa kannatusäänten keräys, josta haluaisin keskustelua syntyvän.
Voiko nykylain aikana haluta sitten mitään vakavaa suhdetta esim. 18-vuotiaana 15 vuotiaan kanssa? Jos haluisi vakavan suhteen 15-vuotiaan kanssa, niin heti kun suhde tulisi ilmi, niin joutuisi vuodeksi linnaan. Toisin sanoen ei voida tietää mitenkä vakavia suhteita tulisi olemaan niillä pareilla, joiden suhde on alkanut toisen oltua vielä 15-vuotias.
Paha mennä syyttämään ketään etukäteen, jollei lain muutosten vaikutuksista voida tietää etukäteen ja jollei kukaan osaa ennustaa mitenkä pitkiä suhteita lain muutoksen seurauksena maahamme tulisi. Totta kai jotkut hyppää kukasta kukkaan ja toiset mehiläisten perässä edelleenkin, koska kaikki eivät taida olla yksiaviollisiksi luotuja, mikä voi johtua jostakin ihmislajiin kuuluvasta ominaisuudesta, kuten Suojaikärajan uudistamisessakin puhutaan tästä.
Itse luin kuitenkin lakiehdotuksen perustelutkin läpi ja pakkohan se on myöntää, että pisimmät suhteet mitkä ovat kestäneet, ovat tosiaan alkaneet toisen ollessa vielä teini-iässä ihan historiallisesti katsottuna, eli meillä on historian faktatietoa todisteena, että 14-vuotiaskin pystyy päättämään kenenkä kanssa haluaa loppuelämänsä yhdessä elää. Kirkonkirjoista löytyy näitä tietoja mitenkä nuorena ennen vanhaan on menty naimisiin ja mitenkä avioliitot ovat kestäneet ja kuinka paljon lapsia on kastettu kenenkin pariskunnan kohdalla.
Historian tietojen mukaan ihmisten elämän pituus muutama sata vuotta sitten oli noin 40 vuotta, eli jos löysi vasta 20-vuotiaana elämänkumppaninsa ja teki 6 lasta kuten siihen aikaan oli tapana tehdä, niin nuorimmat lapset eivät ehtineet täyttämään 20 vuotta ennen vanhempiensa kuolemaa. Ok nyt eletään kauemmin, kuin muutama sata vuotta sitten, mutta edelleenkin naiseksi ja mieheksi muututaan siinä murrosiän alkuvaiheessa kuten muutama sata vuotta sitten. Toisin sanoen ihmisten eliniän pidentyminen aiheuttaa sen, että ajatellaan teinien kannalta olevan hyvä se, että he pysyisivät vielä lasten kanssa samalla tasolla. Harva teini itse haluaa vapaaehtoisesti pysyä lapsentasoisena ihmisenä, josta teini kapina henkisyyskin johtuu omia vanhempiansa kohtaan, kuten lakialoitteen perusteluissakin kerrotaan. Peruskoulua käydään pidempään, kuin mitä ennen käytiin ja ehkäpä siitä johtuu ajatus, että peruskoululaisten yläasteen oppilaiden ei pitäisi haluta tehdä seksuaalisia tekoja toisen ihmisen kanssa. Yläasteen teinitytöistä paremmin huomaa päällepäin nämä naisellisuuteen viittaavien muotojen ilmestymiset jo 13 vuoden jälkeen, mikä tarkoittaa naiseksi kehittymistä, kun rinnat alkavat näkyä yhtä selkeästi vartalosta, mitä ne näkyvät selkeästi aikuistenkin naisten vartaloista. Itse olen samaa mieltä lain perusteluiden kanssa siitä, että seksuaalisessa ahdasmielisessä ympäristössä saamme kasvatetuksi vain väkivaltaisia ihmisiä lisää yhteiskuntamme keskuuteen. Moniko meistä sitten haluaa tulla näiden väkivaltaisten ihmisten ryöstämiksi tai potkimaksi, siis fakta on se, että väkivalta lisääntyy jos pidämme näin korkeata 16-vuoden suojaikärajaa vielä jatkossakin. Onko kukaan seurannut yhteiskuntamme tilaa, mikä on kokoajan vain lisää saanut väkivaltaisia piirteitä. Kohta ei taideta enää järjestää itsenäisyys juhlia maassamme, kun väkivalta teot lisääntyvät niin rajua vauhtia, ettei juhla vieraat uskalla mennä itsenäisyyspäivän juhliin, kun pelkäävät väkivallan kohteeksi joutumista. Kyllä väkivaltaa voidaan monella syyllä selitellä, mutta jostakin väkivaltakäyttäytyminen on saanut aina alkunsa niin, että uskalletaan jopa lähteä itsenäisyyspäivien juhliinkin näyttämään mitenkä väkivaltaisia osataan olla, jollei saada tietty tahtoa läpi menemään.
Ei kai sille mitään voi, että riittää niitä ihmisiä jotka olisivat valmiita lähtemään noitia jahtaamaan jos vielä uskottaisiin jonkun olevan noita. Suomessa on ollut 453 noitaoikeudenkäyntiä, joista noin puolet on päättynyt vapauttavaan tuomioon. Tämän tiedon löysin http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lisää aiheesta löysin http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot_Ruotsin_valtakunnassa
Tämä että jahdataan poliisivoimin alle 16-vuotiaiden teinien seurustelukumppaneita ja seksikumppaneita on yhtä hölmöä, kuin olivat aikoinaan noitavainot. Hävettää olla Suomalainen nykyajan noitavainojen maassa, jossa noitien tilalle ovat tulleet teinien seurustelukumppanit, joita vainotaan käsinyrkissä valmiina lyöden, jos tällainen teinin seurustelukumppani saataisiin jostakin kiinni otetuksi, että voitaisiin lyödä. Lopettakaamme nykyaikainen noitavaino ja antakaamme äänemme kansalaisaloitteelle jonka löydät kansalaisaloite.fi sivustolta otsikko nimellä Suojaikärajan uudistaminen. Suora linkki sivustolle on https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/629

Vastaukset 7
Vanhimmat
Painuhan sinne missä ei aurinko paista pedofiili.
Ei pedofiili haaveile 14v tytöistä, vaan selvästi nuoremmista. Olen samaa mieltä ,että suojaikärajaa tulisi muuttaa: 20:een.
Aikuinen mies joka haluaa panna 14-v tyttöä, on sairas. Ei siitä mihinkään pääse. Ei ehkä ihan pedari, mutta 14-v on ihan liian nuori. 14-vuotias ei ole nainen, vaan esiteini. Eikä seksi kuulu vielä siihen ikään.
No joo, jos puhutaan reilusti yli 2-kymppisistä, mut kyl joku 18v kolli on melkein samalla tasolla henkisesti kuin kypsä 14v tyttö.
Suojaikäraja tulisi Suomessa olla 12 vuotta tytöillä, ja 14 vuotta pojilla.
Jos olisin diktaattori, niin säätäisin tuollaisen lain.
Joidenkin yksittäistapausten vuoksi ei ole aiheellista muuttaa suojaikärajaa. Suurin osa alle 16-vuotiasta on sukupuoleen katsomatta henkisesti ja fyysiesti lapsia ja lapsien on annettava olla lapsia mahdollisimman pitkään, koska lapsuuden loppu liian varhain voi tehdä ihmisestä henkisesti tasapainottoman.
Olen itse ymmärtänyt, että teinit nimen omaan useimmiten haluavatkin pysyä lapsenomaisuudessa ja nuorina. -- Siksi tyttöjen syomishäiriötkin ovat niin yleisiä, koska inhotaan merkkejä, jotka viittaavat aikuisuudesta. Toki myös median luomat kauneus ja- komeisihanteet vaikuttavat.
Enempää en aloittajan juttua kommentoikaan, koska siinä on merkkejä turhasta provosoinnista ja henkilökohtaisesta vauhkoamisesta.
Tähänkin pulmaan löytyy 3 erilaista ratkaisua, kun lukee antamieni linkkien perustelut läpi.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/665
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/663
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/629