raivostuttavaa

mustasukkainen1

Olen mustasukkainen ja omistushaluinen. Mä en vaa ymmärrä miten voin olla noin mustasukkainen avomiestäni kohtaan. Olen aina ollut. Minua häiritsee, porno, alastonkohtaukset leffoissa, jos joku osaa tehdä jotain paremmin kuin minä, eli siis kaikki missä minä jään kakkoseksi.

Minua häiritsee menneisyys, se mitä tapahtui kun olimme puoli vuotta erottuna avomieheni kanssa. Yritän välillä näpäyttää itseäni ja olla välittämättä asioista ja siintä karseasta tunteesta. Olla välittämättä ei onnistu, mutta osaan kyllä peitellä mustasukkaisuutta.

Miten saan pienennettyä mustasukkaisuuttani?

Kiitos, että sain edes kertoa tämän!

4

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäkin kiehun

      Vaikea vastata siihen, miten saat mustasukkaisuutta talttumaan. Olen hyvin samanlainen ja yritän kertoa, mikä minua on auttanut. Kymmeneen laskeminen on tylsältä kuulostava, mutta ajan kanssa ihan toimiva keino. Kun pahin "raivo" on laantunut, on helpompi ajatella selkeämmin. Porno ja muu media on vain bittejä. Ne eivät oikeasti voi vahingoittaa sinua. Itseään ei juuri kannata vertailla muihin. Aina löytyy kauniimpi/rumempi, köyhempi/rikkaampi jen. Siinä tilastoinnissa menee elämä hukkaan. Kannattaa alkaa etsiä itsestään niitä hyviä puolia. Niitä nimittäin on. Jos sinua häiritsee muitten näennäinen paremmuus, pistä sitten paremmaksi. Jos et viitsi, ei se sitten ollutkaan niin tärkeää? Ymmärsit varmaan pointin :) Eroajalle et voi enää mitään, se on menneisyyttä. Vaikka miten haudot asiaa, ette kumpikaan saa päivääkään siitä takaisin. Tämä koskee myös puolisoasi. Vaikka luulet hänellä olleen mahtavan hauskaa silloin, niin nythän hän on sinun kanssasi? Olet siis jo voittanut :) Tärkeää on se, että uskallat tunnustaa ne ikävämmätkin tunteesi, kuten huolesi mustasukkaisuudesta. Asioita ei kannata padota, mutta ei myöskään vatvoa loputtomiin. Sellaisesta tulee vaan sairaaksi. Keskity ajattelemaan ennemmin niitä asioita, jotka suhteessanne on hyvin. Pyörittele niitä mielessäsi. Tulet hyvälle mielelle! Onnea elämääsi!

    • velho999999

      Voi voi.. Kun ei teitä tunne, on vaikea ladella neuvoja. 1) Olet turhaan mustis. Jolloin joko a) sinun on saatava homma itseksesi kuriin, eli mietit miksi kuvittelet olevasi heikoilla. Vahvista itseäsi ystävien tuella, tämän kumppanin tuella tai terapialla b) ota selvää faktoista, hyvistä ja huonoista ja tee selonteko kannattaako luottaa ja sen jälkeen lopeta siihen paikkaan miettiminen ja tuskailu. 2) Et ole turhaan mustasukkainen. Tämäkin voi olla totta. Valitettavasti. A) koska jo kerran suhde katkesi, tiedät että niin voi käydä uudestaan... B) Hän osaa tehdä sinusta epävarman tai ei ainakaan osaa tukea varmuutta (tämä voi pahimmillaan olla tietoista julmuutta, parhaimmillaan typeryyttä ja välinpitämättömyyttä) Vielä pahaenteinen jatkokysymys: miten päädyttiin uudestaan yhteen? Olitko sinä aktiivinen saadaksesi hänet vielä? Jos tiedät heittäytyneesi suorastaan takaisin syliin, olet ehkä tietoinen virittämästäsi aikapommista. Tuliko takaisin kun ei muutakaan jäänyt käteen, kun toisesta jutusta ei tullutkaan mitään...koska tyyppi ei oikein osaa olla yksin, onko helpompaa ja kivempaa yhdessä sinun kanssa kuin yksin... Jos joku tästä tuntuu todelta tiedät olevasi heikoilla..tik tak...uutta eroa pukkaa. . . VOIT olla myös mustasukkainen paitsi huonommuudentunteesta, myös paremmuudentunteesta! Voit alitajuisesti kokea että hän ei ansaitse sinua (aiemmat teot? Olemus?)..... Joka tapauksessa huono juttu sinulla. Ero tulee todennäköisesti.

      • mustasukkainen1

        eron aikana meillä on ollut muutama "takaisinpaluu yritys". Lopulta viimeisen paskan teon jälkeen luovutin ja jätin koko ihmisen taakseni muutamaksi kuukaudeksi. Lopulta kuitenkin kohtasimme ja molemmat oli siinä kohtaa päättäneet et halutaan olla yhdessä.

        Meillä on toisaaltaan ihana suhde. Mies viettää munkaa suunnattomasti aikaa, ei siksi koska mä niin vaadin, vaan siksi koska itse haluaa. Luonteeltaan hän on erittäin temperamenttinen ja hänellä on tapana "satuttaa" näyttääkseen "kantapään kautta". Hän on kuitenkin todella huono suustaan mutta osaa kiertää asiat ja heittää kaiken minun syykseni, vaikka alunperin esim. riita on ollut hänen tyhmyyttään, huomaan kuitenkin tilanteen heti. Tiedän/uskon kuitenkin, että hän haluaa olla minun kanssani. Yhteenpaluukin todisti sen jo, sillä useasta naisesta hän halusi minut. Joten ehkä pitääkin ajatella, että olen voittanut? Ollaan siis nyt oltu jo vuosi yhdessä eron jälkeen.

        Jokatapauksessa, olen sen verta realistinen/pessimistinen tässä asiassa, että pelkoa kyllä on, jos ero on jo kerran ollut, riski suurentuu, että se tulee uudestaan.

        itsekkään en siis todellakaa ole täydellinen, mutta en suurta mustasukkaisuutta aiheuta hänelle tietämättään/tietoisesti. Ehkä sekin vaivaa minua, sillä koen itseni yli mustasukkaiseksi sen takia, että mies ei ole samalla lailla mustasukkainen kuin minä? Pakko kyllä myöntää, itsetuntoni on ajoittain todella huono, kuten varmaan se aijemmassa tekstissä kävi ilmi?

        Mun mustasukkaisuus myös ei ole aina samanlaista, jos on muuten kaikki hyvin ja koen itseni rakastetuksi, vain suuret asiat hetkauttaa minua. Valitettavasti näin tapahtuu harvoin, tiedä sitten miksi.

        " B) Hän osaa tehdä sinusta epävarman tai ei ainakaan osaa tukea varmuutta (tämä voi pahimmillaan olla tietoista julmuutta, parhaimmillaan typeryyttä ja välinpitämättömyyttä)"


    • vääriä luuloja

      Itseäni taas raivostuttaa, kun yksi tyyppi luulee, että olen hänestä mustasukkainen, vaikka mua raivostuttaa vain se, että se puhuu mun asioista sen ääliönsä kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1420
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      828
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      46
      612
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      608
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe