Säteilyä

Rakkaus on kuin säteilyä, joka läpäisee syvälle sisään niin henkisesti kuin fyysisestikin, riippumatta omasta tahdosta. Rakkauden säteilylle altistunut huomaa vaikutukset pysyvinä. Säteily syövyttää lyhytnäköistä ajattelua ja täyttää sielun totuudenmukaisilla hyvillä asioilla. Sen mukana vahvistuu käsitys ihmisyydestä sekä inhimillisyydestä. Sisäinen tyhjyys täyttyy uskosta itseen, toiseen ja tulevaisuuteen sekä itsensä tuntemisesta. Se tuo mukanaan mielen pysyvyyttä.

Olen saanut sinulta sellaisen annoksen säteilyä, että sen turvin osaan jatkaa eteenpäin uudella tavalla. Säteilysi on niin voimakasta, että altistuminen on ollut suurta esteiden ja etäisyyden lävitsekin. Mutta miksi emme altistaisi toisemme hurjalle määrälle positiivisvaikutteista säteilyä olemalla oikeasti yhdessä ja lähekkäin, vaikka joka päivä? Oltaisiin ydinvoimaloita toisillemme.
7465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olet ajatuksiesi kanssa oikeassa. Kysymys kuuluukin että miksi et tee aloitetta? Kumpi teistä on muuten tehnyt sen viimeisen aloitteen yhteydenpitoon?

Äänestä

käydä niin että voimakkaat yksipuoliset tunteet tuhosi mut jättäen jäljelle vain savuavat rauniot ja myrkyllistä maaperää silmänkantamattomiin...taisi reaktorit ylikuumentua pahemman kerran eikä ne tässä elämässä enää käynnisty

Äänestä
  • jos aatellaan et sillä toisellakin osapuolella niin syvät arvet ois
    kumpikaan ei koskaan tee aloitetta!!!

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitettu ja samanlaiset ajatukset ja tunteet täälläkin. Tapasin äskettäin miehen, joka kaikinpuolin olisi kiinnostava ja hieman ihastuin, mutta tunne sammui nopeasti ja palasin takaisin raunioitani kiertelemään.

    Äänestä

ei tunteita kun on jatkanut matkaansa toisen kanssa

Äänestä
  • Monipuolisesti ja kauniisti on kuvattuna tunnekokemus, jonka vaikutukset ulottuvat laajalle alueelle.

    Säteilyä saaneena ajattelen: kokemus on jaettava. Hyvää ei voi/saa pitää vain itsellään. Iloa ei koskaan ole liikaa.

    Aamunhämärään valoa jokaisen elämään . .

    Äänestä

  • Itse jatkoin toisen kanssa kun huomasin ettei erästä tunnu kiinnostavan. Tunnen tämän nykyisen kanssa olevani kuin kotona. Uskon, että meistä tulee vielä paljon. :) Täälla palstalla on silti kiva käydä lukemassa juttuja ja toivomassa, että muutkin saa yhtä hyvän joululahjan kuin itse olen saanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Altistunut kirjoitti:

Rakkaus on kuin säteilyä, joka läpäisee syvälle sisään niin henkisesti kuin fyysisestikin, riippumatta omasta tahdosta. Rakkauden säteilylle altistunut huomaa vaikutukset pysyvinä. Säteily syövyttää lyhytnäköistä ajattelua ja täyttää sielun totuudenmukaisilla hyvillä asioilla. Sen mukana vahvistuu käsitys ihmisyydestä sekä inhimillisyydestä. Sisäinen tyhjyys täyttyy uskosta itseen, toiseen ja tulevaisuuteen sekä itsensä tuntemisesta. Se tuo mukanaan mielen pysyvyyttä.

Olen saanut sinulta sellaisen annoksen säteilyä, että sen turvin osaan jatkaa eteenpäin uudella tavalla. Säteilysi on niin voimakasta, että altistuminen on ollut suurta esteiden ja etäisyyden lävitsekin. Mutta miksi emme altistaisi toisemme hurjalle määrälle positiivisvaikutteista säteilyä olemalla oikeasti yhdessä ja lähekkäin, vaikka joka päivä? Oltaisiin ydinvoimaloita toisillemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu