Yliarvostettu

No sehän on niin että mulle ei ainakaan oo
muutakun saatana surua ja murhetta loppujen
lopuks aiheutunu joten siksipä ryhdyinkin
nunnaksi ja selibaattiin ja kaikkea mahdollista
eli näin on.

nun kirjoitti:

No sehän on niin että mulle ei ainakaan oo
muutakun saatana surua ja murhetta loppujen
lopuks aiheutunu joten siksipä ryhdyinkin
nunnaksi ja selibaattiin ja kaikkea mahdollista
eli näin on.

Lue lisää

munkithan luostareissaan panevat ainakin olutta
Saksassa. Sinne ajattelin itsekkin lähteä.

Sinkkuna yhä kirjoitti:

munkithan luostareissaan panevat ainakin olutta
Saksassa. Sinne ajattelin itsekkin lähteä.

Joskus kannattaa myös kattoa peiliin, et mikä
mättää, eikä aina syyttää toista osapuolta.

Seppo kirjoitti:

Joskus kannattaa myös kattoa peiliin, et mikä
mättää, eikä aina syyttää toista osapuolta.

Joo'o en aikaisemmissa viesteissäni haukkunut
yhtään ketään.

Minä kun tahtoisin aina jakaa elämäni toisen
kanssa, nähdä kaksin silmin, kokea kaksin käsin?
Viihdyn hyvin yksin, olen itsellinen, jopa
itseriittoinen, mutta silti toinen, tunteva,
tajuava, juttuni jakava aikuinen on aivan must
lähelläni. Tai taustalla, vierellä, vuoroin
etäämpänäkin ehkä.

Joskus taas jopa tuntuu, ettei edes yksi kumppani
siihen kaikkeen riitä, vaan tarpeet hajoavat ja
täyttyisivätkin ehkä jotenkin muuten. Olisiko se
sinkkuus sittenkin jossain välissä selventänyt
minullekin, mitä oikeasti tarvitsen tai haluan?

Saara kirjoitti:

Minä kun tahtoisin aina jakaa elämäni toisen
kanssa, nähdä kaksin silmin, kokea kaksin käsin?
Viihdyn hyvin yksin, olen itsellinen, jopa
itseriittoinen, mutta silti toinen, tunteva,
tajuava, juttuni jakava aikuinen on aivan must
lähelläni. Tai taustalla, vierellä, vuoroin
etäämpänäkin ehkä.

Joskus taas jopa tuntuu, ettei edes yksi kumppani
siihen kaikkeen riitä, vaan tarpeet hajoavat ja
täyttyisivätkin ehkä jotenkin muuten. Olisiko se
sinkkuus sittenkin jossain välissä selventänyt
minullekin, mitä oikeasti tarvitsen tai haluan?

Lue lisää

Enpä tiedä, selvittääkö sinkkuus välttämättä,
mitä haluaa ja tarvitsee. Minulle se kumminkin
selvitti.
Mutta...mikä sopii esim. minulle, ei välttämättä
sovi toiselle. Tiedän, että on ihmisiä, jotka
eivät millään osaa elää yksin ja haluavat
nopeasti jonkun vierelleen yksinäisyyttä
karkoittamaan.

Eihän siinä mitään vikaa ole, että haluaa jakaa
elämänsä toisen kanssa, mutta parisuhteessakin
mielestäni täytyy antaa tilaa toiselle, eikä
liiaksi ripustautua toiseen.

Kyseessä on kuitenkin luonnollinen tarve ja halu
jakaa elämänsä toisen kanssa. Toisilla se on
voimakkaampi, toisilla heikompi.

Harvoinpa löytyy sellainen kumppani, joka täyttää
toisen kaikki tarpeet. Rakkauden alkuhurmoksessa
voi niin ajatella, mutta pitääköhän se todella
paikkansa (nyt ei puhuta pelkästään erotiikasta).
Parisuhdehan vaatii uhrauksia eli joitain
tarpeita jää siis täyttämättä.

Saara kirjoitti:

Minä kun tahtoisin aina jakaa elämäni toisen
kanssa, nähdä kaksin silmin, kokea kaksin käsin?
Viihdyn hyvin yksin, olen itsellinen, jopa
itseriittoinen, mutta silti toinen, tunteva,
tajuava, juttuni jakava aikuinen on aivan must
lähelläni. Tai taustalla, vierellä, vuoroin
etäämpänäkin ehkä.

Joskus taas jopa tuntuu, ettei edes yksi kumppani
siihen kaikkeen riitä, vaan tarpeet hajoavat ja
täyttyisivätkin ehkä jotenkin muuten. Olisiko se
sinkkuus sittenkin jossain välissä selventänyt
minullekin, mitä oikeasti tarvitsen tai haluan?

Lue lisää

Ei ihmisen tarpeet tule tyydytettyä pelkästään
parisuhteessa.
Tarkoitan että sosiaaliset ihmiset tarvitsevat
erilaisia vuorovaikutus suhteita erilaisiin
ihmisiin ja sitä tulee se kokonaisuus,siloin kun
kaikilla osa alueilla on se oikea kohde,
tarvitsemme henkistä kädevääntöä,keskuteluja
asioista jotka meistätuntuvat tärkeiltä,myös sitä
lämpöä ja läheisyyttä erotiikka,seksiä.
Harvoin ne kaikki osaaueet tulevat tyytytetyksi
täydelleen yhden ihmisen kautta

Ritchie kirjoitti:

Enpä tiedä, selvittääkö sinkkuus välttämättä,
mitä haluaa ja tarvitsee. Minulle se kumminkin
selvitti.
Mutta...mikä sopii esim. minulle, ei välttämättä
sovi toiselle. Tiedän, että on ihmisiä, jotka
eivät millään osaa elää yksin ja haluavat
nopeasti jonkun vierelleen yksinäisyyttä
karkoittamaan.

Eihän siinä mitään vikaa ole, että haluaa jakaa
elämänsä toisen kanssa, mutta parisuhteessakin
mielestäni täytyy antaa tilaa toiselle, eikä
liiaksi ripustautua toiseen.

Kyseessä on kuitenkin luonnollinen tarve ja halu
jakaa elämänsä toisen kanssa. Toisilla se on
voimakkaampi, toisilla heikompi.

Harvoinpa löytyy sellainen kumppani, joka täyttää
toisen kaikki tarpeet. Rakkauden alkuhurmoksessa
voi niin ajatella, mutta pitääköhän se todella
paikkansa (nyt ei puhuta pelkästään erotiikasta).
Parisuhdehan vaatii uhrauksia eli joitain
tarpeita jää siis täyttämättä.

Lue lisää

tai kolmanteen... ei minusta tai minulle ole
yksinäisyyden karkoitusta, vaan pariuden
(yhteisyyden?) ilon ja onnen etsimistä,
kokemista, löytämistä. Ja näköjään siihen liittyy
kaikki ulottuvuudet: psyykkiset, sosiaaliset,
fyysiset... Jos ja kun tarpeita tolleen raa'asti
jakaa, niin täytyy muistaa, et niiden kunkin
sisälle kätkeytyy eri aikoihin ja vaiheissa
elämää, suhdettakin, aktivoituvia alatarpeita; ja
niiden tyydyttäminen joskus on must, joskus taas
jostain voi tinkiä.

Tinkimiskohdat ja pakottavat tarpeet vain ovat
joskus viheliäisen pitkällisiä, kompleksisisia,
jopa kriisiyttäviä kohtia - jopa niin et näin
vakaasti parillisena toivois joskus olevansa
sinkku voidakseen todella itse ymmärtää ja
päättää, mitä itse haluaa eikä vain tehdä
valintojaan yhteisen edun eli parisuhteensa
ehdoilla. Joskus tekisi mieli olla vapaa,
vastuussa vain itselleen ja tehdä häpeämättömän
itsekkäitä ratkaisuja elämässään.


Mietin myös, olenko koskaan ajatellut kenenkään
täyttävän kaikkia tarpeitani, edes alkuhuumassa.
Minusta tuntuu, että pitkin matkaa kompromissit
ovat olleet läsnä, tietoisina. Ja siihen on
voinut tyytyä - paitsi joskus pistää
epäilyttään... Kasvaisinkohan, muuttuisinkohan
minä vielä johonkin muuhun, jopa edulliseen
suuntaan, jos hieman poikkeaisin totutusta?

Saara kirjoitti:

tai kolmanteen... ei minusta tai minulle ole
yksinäisyyden karkoitusta, vaan pariuden
(yhteisyyden?) ilon ja onnen etsimistä,
kokemista, löytämistä. Ja näköjään siihen liittyy
kaikki ulottuvuudet: psyykkiset, sosiaaliset,
fyysiset... Jos ja kun tarpeita tolleen raa'asti
jakaa, niin täytyy muistaa, et niiden kunkin
sisälle kätkeytyy eri aikoihin ja vaiheissa
elämää, suhdettakin, aktivoituvia alatarpeita; ja
niiden tyydyttäminen joskus on must, joskus taas
jostain voi tinkiä.

Tinkimiskohdat ja pakottavat tarpeet vain ovat
joskus viheliäisen pitkällisiä, kompleksisisia,
jopa kriisiyttäviä kohtia - jopa niin et näin
vakaasti parillisena toivois joskus olevansa
sinkku voidakseen todella itse ymmärtää ja
päättää, mitä itse haluaa eikä vain tehdä
valintojaan yhteisen edun eli parisuhteensa
ehdoilla. Joskus tekisi mieli olla vapaa,
vastuussa vain itselleen ja tehdä häpeämättömän
itsekkäitä ratkaisuja elämässään.


Mietin myös, olenko koskaan ajatellut kenenkään
täyttävän kaikkia tarpeitani, edes alkuhuumassa.
Minusta tuntuu, että pitkin matkaa kompromissit
ovat olleet läsnä, tietoisina. Ja siihen on
voinut tyytyä - paitsi joskus pistää
epäilyttään... Kasvaisinkohan, muuttuisinkohan
minä vielä johonkin muuhun, jopa edulliseen
suuntaan, jos hieman poikkeaisin totutusta?

Lue lisää

Sinkkuhan usein ollaan vapaita tekemään
itsekkäitä päätöksiä, kun ollaan vastuussa vain
itselle.
Parisuhteessa astuu kuvaan juuri tämä
epäitsekkyys, halu tyydyttää toisen tarpeita.
Itsekkyys ja epäitsekkyys tasapainottavat
toisiaan. Ilman toista ei tulla toimeen. Jos et
osaa olla tarpeeksi itsekäs, kuihdut.

Kysyit, pitäisikö sinun poiketa totutusta. Joskus
se saattaa antaa vastauksen. Ja joskus mieltä
askarruttaviin kysymyksiin on lähdettävä hakemaan
vastauksia oman itsensä kannalta.
Onko se sitten oikein vai väärin, sen kertoo aika.

Itse olen myös joutunut pohtimaan parisuhde
asioita viimeaikoina aika paljonkin. Sillä nyt
näyttäisi meillä suhteessamme puhaltavan
pohjoistuuli. Mutta jos tästä "talvesta"
selvitään, ehkäpä kevät ja kesä ovat jälleen
odottamisen arvoisia.

Ritchie kirjoitti:

Sinkkuhan usein ollaan vapaita tekemään
itsekkäitä päätöksiä, kun ollaan vastuussa vain
itselle.
Parisuhteessa astuu kuvaan juuri tämä
epäitsekkyys, halu tyydyttää toisen tarpeita.
Itsekkyys ja epäitsekkyys tasapainottavat
toisiaan. Ilman toista ei tulla toimeen. Jos et
osaa olla tarpeeksi itsekäs, kuihdut.

Kysyit, pitäisikö sinun poiketa totutusta. Joskus
se saattaa antaa vastauksen. Ja joskus mieltä
askarruttaviin kysymyksiin on lähdettävä hakemaan
vastauksia oman itsensä kannalta.
Onko se sitten oikein vai väärin, sen kertoo aika.

Itse olen myös joutunut pohtimaan parisuhde
asioita viimeaikoina aika paljonkin. Sillä nyt
näyttäisi meillä suhteessamme puhaltavan
pohjoistuuli. Mutta jos tästä "talvesta"
selvitään, ehkäpä kevät ja kesä ovat jälleen
odottamisen arvoisia.

Lue lisää

Aika tuntuu kyllä olevan vastaus; muistaakseni,
hyvä R., jo aiemminkin toisaalla sanoit, että
aikaahan on. Pitäisi osata käyttää sitä edukseen
eikä hätäillä. Ratkaisut muotoutuvat vähitellen,
kun kuulostelee. Niin kai. En vain ole varma,
ovatko ajan kanssa harkitut vastaukset tai
ratkaisut sen kummempia kuin nopeat intuition
työntämät. Mutta sopeutumisaikaa saa kyllä
enemmän, ja se on tarpeen, elämä ei mee
vauhdikkaina käänteinä kuten leffoissa.

Hyvin jo tiedän, että asioilla on aikansa,
suhteella vaiheensa ja näemmä yksilölläkin oma
tarve kokeilla, kehittyä, kasvaa, tietää ja
tuntea enemmän kuin itsestäänselvyydet.
Pohjoistuulen jälkeen osaa arvostaa leutoja
päiviä, mutta on myös tyyppejä, jotka ovat
kotonaan ikiroudassa...:) ja karttavat aurinkoa.
Mitä jos parin osapuolet perustaltaan
viihtyvätkin eri säissä ja vuodenajoissa?
Keväällä ja syksyllä ilma sekottuu, silloinko
vain kohtaaminen on mahdollinen? Jaksaako sillä
loppuvuoden...?

Keskustelu on toinen väline, mutta harmillisesti
kyvyt siihen vain eivät tahdo riittää, eikä aina
uskalluskaan. Ja joskus tuntuu, ettei sitäkään
aina jaksa.

Saara kirjoitti:

Aika tuntuu kyllä olevan vastaus; muistaakseni,
hyvä R., jo aiemminkin toisaalla sanoit, että
aikaahan on. Pitäisi osata käyttää sitä edukseen
eikä hätäillä. Ratkaisut muotoutuvat vähitellen,
kun kuulostelee. Niin kai. En vain ole varma,
ovatko ajan kanssa harkitut vastaukset tai
ratkaisut sen kummempia kuin nopeat intuition
työntämät. Mutta sopeutumisaikaa saa kyllä
enemmän, ja se on tarpeen, elämä ei mee
vauhdikkaina käänteinä kuten leffoissa.

Hyvin jo tiedän, että asioilla on aikansa,
suhteella vaiheensa ja näemmä yksilölläkin oma
tarve kokeilla, kehittyä, kasvaa, tietää ja
tuntea enemmän kuin itsestäänselvyydet.
Pohjoistuulen jälkeen osaa arvostaa leutoja
päiviä, mutta on myös tyyppejä, jotka ovat
kotonaan ikiroudassa...:) ja karttavat aurinkoa.
Mitä jos parin osapuolet perustaltaan
viihtyvätkin eri säissä ja vuodenajoissa?
Keväällä ja syksyllä ilma sekottuu, silloinko
vain kohtaaminen on mahdollinen? Jaksaako sillä
loppuvuoden...?

Keskustelu on toinen väline, mutta harmillisesti
kyvyt siihen vain eivät tahdo riittää, eikä aina
uskalluskaan. Ja joskus tuntuu, ettei sitäkään
aina jaksa.

Lue lisää

Niinpä...kirjoitinkin tuosta ajasta. Oliko se S.
reilu kuukausi sitten ?
Olen itse huomannut ajan tuovan mukanaan uusia
vaihtoehtoja (enkä tarkoita pelkästään ihmissuhde-
asioissa), joita ei välttämättä aiemmin ole
osannut ottaa huomioonkaan.
Kaikesta huolimatta joskus tulee se intuition
aika ja sen kyllä tunnistaa, milloin se eteen
tulee. Välttämättä intuitioon perustuva ratkaisu
ei ole oikea, mutta ratkaisu kumminkin.

Se on totta, että on olemassa ihmisiä, jotka
elävät ikiroudassa ja toiset kesässä. Mikähän
näitä vastakohtia on joskus sitten vetänyt yhteen
? Entä suhteen satunnaiset "kohtaamiset",
jaksaako niillä loppuvuoden ?
Hyviä kysymyksiä, joihin aina ei ole etukäteen
vastauksia.
Miten sitä sanotaan, kun ikää tulee, niin huomaa
kuinka vähän asioista tietää.

Täällähän on helppo sanoa, että pitää keskustella
puolison kanssa. Aina se ei ole helppoa,
ajankohta ei ole oikea tai välttämättä se ei
sillä hetkellä auta. Joskus on keskusteltu ehkä
liikaakin.

Joku on myös joskus sanonut, että parisuhteessa
joka 7. vuosi on erityisen vaikea. Onko se nyt
sitten taikauskoa vai mitä, kun meillä kotona on
tämä 7. vuosi menossa ?

Ritchie kirjoitti:

Niinpä...kirjoitinkin tuosta ajasta. Oliko se S.
reilu kuukausi sitten ?
Olen itse huomannut ajan tuovan mukanaan uusia
vaihtoehtoja (enkä tarkoita pelkästään ihmissuhde-
asioissa), joita ei välttämättä aiemmin ole
osannut ottaa huomioonkaan.
Kaikesta huolimatta joskus tulee se intuition
aika ja sen kyllä tunnistaa, milloin se eteen
tulee. Välttämättä intuitioon perustuva ratkaisu
ei ole oikea, mutta ratkaisu kumminkin.

Se on totta, että on olemassa ihmisiä, jotka
elävät ikiroudassa ja toiset kesässä. Mikähän
näitä vastakohtia on joskus sitten vetänyt yhteen
? Entä suhteen satunnaiset "kohtaamiset",
jaksaako niillä loppuvuoden ?
Hyviä kysymyksiä, joihin aina ei ole etukäteen
vastauksia.
Miten sitä sanotaan, kun ikää tulee, niin huomaa
kuinka vähän asioista tietää.

Täällähän on helppo sanoa, että pitää keskustella
puolison kanssa. Aina se ei ole helppoa,
ajankohta ei ole oikea tai välttämättä se ei
sillä hetkellä auta. Joskus on keskusteltu ehkä
liikaakin.

Joku on myös joskus sanonut, että parisuhteessa
joka 7. vuosi on erityisen vaikea. Onko se nyt
sitten taikauskoa vai mitä, kun meillä kotona on
tämä 7. vuosi menossa ?

Lue lisää

Jotain sellaista kai se on. Ihminen ei aina jaksa
kasvaa eikä aina jaksa vain ajautuakaan. Olisiko 7
vuoden sykli joku psyykkisen uudistumisen
stereotypia, keskimääräistys? Mä kyllä huomasin
tuossa vuoden 14 (7 7) kohdalla myös suhteessa
tuiverruksia:), mutta ny taidan tunkea välilläkin
kyseenalaistamaan asioita...

Ja kesän ja talven kohtaamisessa on kai se vanha
taika, että vastakohdat (erilaisuudet) vetävät
puoleensa (mutta samanlaisuudet pitävät yhdessä).
Joskus vetovoima kestää ja kestää, jaksaa
viehättää ja riittää vuodesta toiseen.
Niinäkin aikoina, kun magneetti tuntuu
menettäneen hetkeksi tehonsa.

Intuitiolla minä ainakin perussuhteessa ratkaisuni
aikanaan olen tehnyt, kun en muutakaan osannut.
Eikä kai tarvinnutkaan. Vanhemmiten :) vain olen
menettänyt rohkeutta luottaa siihen, yritän
valjastaa tunteita järjellä. Menestys vaihtelee.

Saara kirjoitti:

Jotain sellaista kai se on. Ihminen ei aina jaksa
kasvaa eikä aina jaksa vain ajautuakaan. Olisiko 7
vuoden sykli joku psyykkisen uudistumisen
stereotypia, keskimääräistys? Mä kyllä huomasin
tuossa vuoden 14 (7 7) kohdalla myös suhteessa
tuiverruksia:), mutta ny taidan tunkea välilläkin
kyseenalaistamaan asioita...

Ja kesän ja talven kohtaamisessa on kai se vanha
taika, että vastakohdat (erilaisuudet) vetävät
puoleensa (mutta samanlaisuudet pitävät yhdessä).
Joskus vetovoima kestää ja kestää, jaksaa
viehättää ja riittää vuodesta toiseen.
Niinäkin aikoina, kun magneetti tuntuu
menettäneen hetkeksi tehonsa.

Intuitiolla minä ainakin perussuhteessa ratkaisuni
aikanaan olen tehnyt, kun en muutakaan osannut.
Eikä kai tarvinnutkaan. Vanhemmiten :) vain olen
menettänyt rohkeutta luottaa siihen, yritän
valjastaa tunteita järjellä. Menestys vaihtelee.

Lue lisää

Jostain syystä usein vanhemmiten (tai sanotaan
iän karttuessa, ettei kuulosta liian iäkkäältä
;)) rupeaa karttamaan riskejä (?) eli intuitiolla
tehtyjä ratkaisuja. Johtuneeko pelissä olevista
"panoksista" ja varmanpäälle pelaamisesta vai
mistä ?
Itse olen perusluonteeltani järki-ihminen ja
tietoisesti pyrkinyt oppimaan ja tuomaan tunteet
matkaan päätöksien tekoon (tosin on muutamia
asioita, missä elän pelkästään ja ainoastaan
tunteella mukana).

Minusta on hyvä, että välillä kyseenalaistaa
asioita, jopa itsestään selviäkin asioita. Usein
vanhemmiten (tuohon ei taida olla olemassakaan
nuorekasta sanaa) rutinoituu, eikä näe
itsestäänselvissä asioissa parannettavaa. Pitäisi
siis läpielämän "kantaa" mukana sitä pientä
lasta, joka välillä kyseenalaistaa jokaisen
asian. Ja silloin, kun se lapsi "katoaa", on
vanha.

Ehkäpä usein parisuhteessa alkuaikoina eletään
niin symbioosissa ja yhdessä, että oma minä
tahtoo unohtua. Ja jossain vaiheessa tulee
"takapotku" ja sitä herää horroksestaan kysyen,
entä minä sitten ?
Joku voi tietysti sanoa, että kamalan itsekkäästi
ajateltu, mutta jos on jo vuosia joissain
asioissa "laiminlyönyt itseään", niin eikö
reaktio olekin selviö ?
Taas korostuu parisuhteessa sen oman ajan käyttö.

Ritchie kirjoitti:

Jostain syystä usein vanhemmiten (tai sanotaan
iän karttuessa, ettei kuulosta liian iäkkäältä
;)) rupeaa karttamaan riskejä (?) eli intuitiolla
tehtyjä ratkaisuja. Johtuneeko pelissä olevista
"panoksista" ja varmanpäälle pelaamisesta vai
mistä ?
Itse olen perusluonteeltani järki-ihminen ja
tietoisesti pyrkinyt oppimaan ja tuomaan tunteet
matkaan päätöksien tekoon (tosin on muutamia
asioita, missä elän pelkästään ja ainoastaan
tunteella mukana).

Minusta on hyvä, että välillä kyseenalaistaa
asioita, jopa itsestään selviäkin asioita. Usein
vanhemmiten (tuohon ei taida olla olemassakaan
nuorekasta sanaa) rutinoituu, eikä näe
itsestäänselvissä asioissa parannettavaa. Pitäisi
siis läpielämän "kantaa" mukana sitä pientä
lasta, joka välillä kyseenalaistaa jokaisen
asian. Ja silloin, kun se lapsi "katoaa", on
vanha.

Ehkäpä usein parisuhteessa alkuaikoina eletään
niin symbioosissa ja yhdessä, että oma minä
tahtoo unohtua. Ja jossain vaiheessa tulee
"takapotku" ja sitä herää horroksestaan kysyen,
entä minä sitten ?
Joku voi tietysti sanoa, että kamalan itsekkäästi
ajateltu, mutta jos on jo vuosia joissain
asioissa "laiminlyönyt itseään", niin eikö
reaktio olekin selviö ?
Taas korostuu parisuhteessa sen oman ajan käyttö.

Lue lisää

Ettei itsekkyyttä ihmissuhteissa ole, sittenkään.
Jos liukuu parisuhteestaan etäämmälle ja
peilauttuu toista vasten, niin siellähän
itsekkyys vs kompromissi toisen kanssa punniutuu
taas uudelleen. Eri tavoin kylläkin, mutta silti.
Vain ollessaan aivan yksin voi olla egoisti, oman
elämänsä sankari(tar) kaikin tavoin,
sumeilematta. Minä en siis juurikaan, milloinkaan.

Kaikkea sitä oppii aikuistuessaan ja
viisastuessaan, iän myötä, isompana:).

Mitähän se oman ajan käyttö tarkoittanee?
Mihinhän oma aika tulisi käyttää, jotta se olisi
henk.koht. laatuaikaa... Jotta se täyttäisi,
tyydyttäisi, rikastuttaisi, pitäisi tyytyväisenä.
(Älä ehdota harrastuksia - yleensä, spesifimmin
ehkä.)

Saara kirjoitti:

Ettei itsekkyyttä ihmissuhteissa ole, sittenkään.
Jos liukuu parisuhteestaan etäämmälle ja
peilauttuu toista vasten, niin siellähän
itsekkyys vs kompromissi toisen kanssa punniutuu
taas uudelleen. Eri tavoin kylläkin, mutta silti.
Vain ollessaan aivan yksin voi olla egoisti, oman
elämänsä sankari(tar) kaikin tavoin,
sumeilematta. Minä en siis juurikaan, milloinkaan.

Kaikkea sitä oppii aikuistuessaan ja
viisastuessaan, iän myötä, isompana:).

Mitähän se oman ajan käyttö tarkoittanee?
Mihinhän oma aika tulisi käyttää, jotta se olisi
henk.koht. laatuaikaa... Jotta se täyttäisi,
tyydyttäisi, rikastuttaisi, pitäisi tyytyväisenä.
(Älä ehdota harrastuksia - yleensä, spesifimmin
ehkä.)

Lue lisää

Pohdit olemista täysin yksin...
Jotkut ovat olosuhteiden pakosta, toiset vapaasta
tahdosta. Mikäli ymmärsin oikein, et ole yksin
elänyt.
Se on oma ihmisluonne, joka omasta tahdostaan
pitkään yksin elää. Kaikki eivät siihen pysty ja
vaikka minäkin pärjäsin hyvin yksinkin, tunsin
että jotain elämästä sittenkin puuttuu.
Toisinaan kaipaan sitä yksinäisyyttä, mutta
tiedän jo mitä se on ja pari viikkoa olisikin
vallan riittävä aika, tarpeen vaatiessa kuitenkin
paljon pitempääkin.
Loppujen lopuksi en tiedä, onko se sittenkään
haikailemisen arvoista. Siinäkin on ne omat hyvät
ja huonot puolensa.
En siis osaa suositella tai olla suosittelematta.

Minun mielestäni oman ajankäyttö, ei tarkoita
pelkästään harrastuksia, vaan irrottautumista
vähäksi aikaa parisuhteesta. Karkeasti yleistäen
se on yleisesti miehinen piirre (aina on
kuitenkin poikkeuksiakin naisissakin), jota
puolisoiden on joskus vaikea ymmärtää.
Voisiko sitä kuvailla "lomaksi", jolloin
parisuhteen vastuut ja velvoitteet eivät ole
mielessä. Tämän loman jälkeen on paljon
"energisempi" satsaamaan suhteeseen. Tietysti
ajautuminen liian kauas saattaa jopa "viilentää"
puolisoiden keskinäisiä suhteita, mutta normaalin
lujan parisuhteen pitäisi se kestää.

Mietin, että tästä "sinkkuus" aiheesta on tullut
aika pitkä keskustelu, jossa välillä pohdimme
asioita aika laajastikin.
Pitäisikö perustaa oma keskustelun aihe ? vai
jatkaa näin samoin ?

Yksi mahdollisuus on, että laitan tähän
sähköpostiosoiteeni (joka on muuten näkyvissä
toisilla keskustelusaiteilla), johon voit
halutessasi lähettää viestejä.

[email protected]

Ritchie kirjoitti:

Pohdit olemista täysin yksin...
Jotkut ovat olosuhteiden pakosta, toiset vapaasta
tahdosta. Mikäli ymmärsin oikein, et ole yksin
elänyt.
Se on oma ihmisluonne, joka omasta tahdostaan
pitkään yksin elää. Kaikki eivät siihen pysty ja
vaikka minäkin pärjäsin hyvin yksinkin, tunsin
että jotain elämästä sittenkin puuttuu.
Toisinaan kaipaan sitä yksinäisyyttä, mutta
tiedän jo mitä se on ja pari viikkoa olisikin
vallan riittävä aika, tarpeen vaatiessa kuitenkin
paljon pitempääkin.
Loppujen lopuksi en tiedä, onko se sittenkään
haikailemisen arvoista. Siinäkin on ne omat hyvät
ja huonot puolensa.
En siis osaa suositella tai olla suosittelematta.

Minun mielestäni oman ajankäyttö, ei tarkoita
pelkästään harrastuksia, vaan irrottautumista
vähäksi aikaa parisuhteesta. Karkeasti yleistäen
se on yleisesti miehinen piirre (aina on
kuitenkin poikkeuksiakin naisissakin), jota
puolisoiden on joskus vaikea ymmärtää.
Voisiko sitä kuvailla "lomaksi", jolloin
parisuhteen vastuut ja velvoitteet eivät ole
mielessä. Tämän loman jälkeen on paljon
"energisempi" satsaamaan suhteeseen. Tietysti
ajautuminen liian kauas saattaa jopa "viilentää"
puolisoiden keskinäisiä suhteita, mutta normaalin
lujan parisuhteen pitäisi se kestää.

Mietin, että tästä "sinkkuus" aiheesta on tullut
aika pitkä keskustelu, jossa välillä pohdimme
asioita aika laajastikin.
Pitäisikö perustaa oma keskustelun aihe ? vai
jatkaa näin samoin ?

Yksi mahdollisuus on, että laitan tähän
sähköpostiosoiteeni (joka on muuten näkyvissä
toisilla keskustelusaiteilla), johon voit
halutessasi lähettää viestejä.

[email protected]

Lue lisää

asiaa. Teemoja on tuhansia, joihin voisi tarttua
ja joista jakaa hedelmällisesti mielipiteitä.
Jotkut asiat taas vaativat aikaa ennen kuin niitä
edes kykenee verbalisoimaan. En häiritse
raakileilla...:)

"Loma" suhteesta ei ole miehinen piirre, tässä
kulttuurissa vain on niin että pelkästään
miehillä on ollut siihen varaa... Maskuliininen
ylellisyys. Miehet myös mielestäni kykenevät
ottamaan lomansa myös osina, irrottautumaan arjen
ja todellisuuden kahleista keskellä iltapäivää,
viikkoa, työpäivää, sohvalla, lätkamatsissa,
autonpesussa ym. Naisen ajatukset askaroivat työn
ohessa päivällisaineksissa, lapsen kurahousuissa,
miehen solmion värissä, mattopyykissä, mummon
synttäreissä... Ei edes toista miestä osaa
ajatella autonomisesti vaan suhteessa siihen
miten kaikki vaikuttaa kaikkeen,
ristiriitaisesti, tunnontuskin... Omaa aikaa,
omaa rauhaa ei ole, kun on valitettavasti vain
yksi pää kesät talvet, ja se sama varastoi kaiken
ja käsittelee vyyhtenä lakkaamatta.

Tätä kirjoittaessani en tiedä, mitä haluan, mitä
valitan tai mitä huokaan. Vyyhti on tiukassa.

Saara kirjoitti:

asiaa. Teemoja on tuhansia, joihin voisi tarttua
ja joista jakaa hedelmällisesti mielipiteitä.
Jotkut asiat taas vaativat aikaa ennen kuin niitä
edes kykenee verbalisoimaan. En häiritse
raakileilla...:)

"Loma" suhteesta ei ole miehinen piirre, tässä
kulttuurissa vain on niin että pelkästään
miehillä on ollut siihen varaa... Maskuliininen
ylellisyys. Miehet myös mielestäni kykenevät
ottamaan lomansa myös osina, irrottautumaan arjen
ja todellisuuden kahleista keskellä iltapäivää,
viikkoa, työpäivää, sohvalla, lätkamatsissa,
autonpesussa ym. Naisen ajatukset askaroivat työn
ohessa päivällisaineksissa, lapsen kurahousuissa,
miehen solmion värissä, mattopyykissä, mummon
synttäreissä... Ei edes toista miestä osaa
ajatella autonomisesti vaan suhteessa siihen
miten kaikki vaikuttaa kaikkeen,
ristiriitaisesti, tunnontuskin... Omaa aikaa,
omaa rauhaa ei ole, kun on valitettavasti vain
yksi pää kesät talvet, ja se sama varastoi kaiken
ja käsittelee vyyhtenä lakkaamatta.

Tätä kirjoittaessani en tiedä, mitä haluan, mitä
valitan tai mitä huokaan. Vyyhti on tiukassa.

Lue lisää

Mietin, mitä on tämä epätietoisuus tässä
vaiheessa elämää.
Onko se sitä "henkistä kasvua" ? Onko se juuri
havahtumista ajattelemaan, että elämä jatkaa
samanlaisena seuraavat 15-20 vuotta ?
Nyt kun lapsi on kohta kouluiässä, eikä enää
täysin riippuvainen vanhemmistaan, niin on onko
luonnollista "herätä" ajattelemaan jo itseäänkin ?
Ei ihme, jos johtoajatus on hukassa, varsinkin
jos parisuhteessakin käy vielä se "pohjoistuuli".

Ehkäpä tämä kaikki on luonnollista kehitystä,
kuten murrosikä, vanhemmuus, jne...
Sen olen huomannut, että itseään ei voi
laiminlyödä, sillä se "tie" johtaa ennemmin tai
myöhemmin sisäiseen ristiriitaan.

Nyt näyttää siltä, että minä viljelen
mielipiteissäni vielä raakileita ;).

Mutta tuosta vyyhtin aukaisemisesta, paljon
auttaa sekin, että tietää mistä on kysymys.
Kysyit aiemmin, olisiko sinkkuus auttanut sinua
ymmärtämään ? Ehkä, mutta nyt tilanne on toinen.
Asiat eivät tule selviksi "pakolla" miettimällä
eikä edes kerralla, vaan ajan kuluessa.
Se, ettei tätä "omaa aikaa"/"tuumaustauko" löydy,
on kyllä aikamoinen puute...

Ei ny ihan niinkään oo, että on ihan sama elääkö parisuhteessa vaiko ei.

Mun mielestä avioliitto ei oo yliarvostettu, päinvastoin se on nykypäivänä aliarvostettu. Miettikääpä millaisen ristiriidan tämmöisen katsontakannan omaavalle ihmiselle on tunnustaa ja myöntää ettei liitto toimi, vaikka päällä seisoisi. Olen samaa mieltä, että nykyisin ei monestikaan ehkä taistella tarpeeksi liiton puolesta tai mene ja toedä, ehkä taistellaankin, ei kenenkään suhteista oikein ulkopuolinen mitään tiedä. Vaikee sekin on hyväksyä, että pitäis nykysen kaltaseenihmissuhderulettiin lähteä tai vaihtoehtoisesti yksin elää mopun elämäänsä. Se on totta, että yksineläminen täytyy ensin hyväksyä.

Itse en ymmärrä, miten sinkkuna olemisessa voisi olla mitään huonoa. Mahdotonta. Se ei tietenkään poissulje sitä, että myös parisuhteessa voi olla ja onkin ollut mukavaa.

Mutta toisen kanssa voi olla todella ikävää, kun toinen satuttaa tai on muuten vaan v-mäinen. Se on usein ollut minulle sietämätöntä. Olenkin nostanut silloin kytkintä.

Mutta sinkkuna on kivaa! Sitä ei voi voittaa mikään muu kuin Tosi hyvä suhde.

sinkkunavaan kirjoitti:

Itse en ymmärrä, miten sinkkuna olemisessa voisi olla mitään huonoa. Mahdotonta. Se ei tietenkään poissulje sitä, että myös parisuhteessa voi olla ja onkin ollut mukavaa.

Mutta toisen kanssa voi olla todella ikävää, kun toinen satuttaa tai on muuten vaan v-mäinen. Se on usein ollut minulle sietämätöntä. Olenkin nostanut silloin kytkintä.

Mutta sinkkuna on kivaa! Sitä ei voi voittaa mikään muu kuin Tosi hyvä suhde.

Lue lisää

"Itse en ymmärrä, miten sinkkuna olemisessa voisi olla mitään huonoa. Mahdotonta."

Kyllä moni on sinkkuna myös ajoittain yksinäinen, kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä tai ihmistä jonka kanssa jakaa ajatuksiaan yms. Ei niitä kavereita tai sukulaisia aina ole lähellä ja silloin sinkkuna voi tulla myös tuollaisia ajatuksia. EI kaikille toki mutta monille.

TotuusSattuuQC kirjoitti:

"Itse en ymmärrä, miten sinkkuna olemisessa voisi olla mitään huonoa. Mahdotonta."

Kyllä moni on sinkkuna myös ajoittain yksinäinen, kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä tai ihmistä jonka kanssa jakaa ajatuksiaan yms. Ei niitä kavereita tai sukulaisia aina ole lähellä ja silloin sinkkuna voi tulla myös tuollaisia ajatuksia. EI kaikille toki mutta monille.

Lue lisää

Joo, olen kuullut kyllä, että joillekin käy noin. Mutta pidän niitä läheisriippuvaisina.

Niiden kannattaisi kehittää itseään ja tutustua itseensä. Koska kaikki ihmiset ovat lopulta yksin, ei sitä voi kumminkaan lopulta muihin nojata. Yksin kun on seurassaan, on aina seurassa. No, joo me introvertit ollaan onnellisia!

sinkkunavaan kirjoitti:

Joo, olen kuullut kyllä, että joillekin käy noin. Mutta pidän niitä läheisriippuvaisina.

Niiden kannattaisi kehittää itseään ja tutustua itseensä. Koska kaikki ihmiset ovat lopulta yksin, ei sitä voi kumminkaan lopulta muihin nojata. Yksin kun on seurassaan, on aina seurassa. No, joo me introvertit ollaan onnellisia!

Lue lisää

"Itse en ymmärrä, miten sinkkuna olemisessa voisi olla mitään huonoa. Mahdotonta."

"Kyllä moni on sinkkuna myös ajoittain yksinäinen, kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä tai ihmistä jonka kanssa jakaa ajatuksiaan yms. Ei niitä kavereita tai sukulaisia aina ole lähellä ja silloin sinkkuna voi tulla myös tuollaisia ajatuksia. EI kaikille toki mutta monille.

"Joo, olen kuullut kyllä, että joillekin käy noin. Mutta pidän niitä läheisriippuvaisina."

Öö, mitä? Siis sinkut jotka ajoittain tuntevat olonsa yksinäiseksi, ja kaipaavat läheisyyttä ovat läheisriippuvaisia? Läheisriippuvuus kyllä kuuluu pikemmin sellaisille pareille, jotka ovat yhdessä, vaikka toinen tai molempi tuntee olevansa yksin suhteessa, mutta eivät vain eroa. Koska ovat läheisriippuvaisia. Puhumattakaan sellaisista pareista, joilla on jopa väkivaltaa, mutta he eivät eroa, koska riippuvuus ei anna periksi. Ei sinkku ole läheisriippuvainen sen vuoksi, että ajoittain kaipaa parisuhdetta.

maret kirjoitti:

"Itse en ymmärrä, miten sinkkuna olemisessa voisi olla mitään huonoa. Mahdotonta."

"Kyllä moni on sinkkuna myös ajoittain yksinäinen, kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä tai ihmistä jonka kanssa jakaa ajatuksiaan yms. Ei niitä kavereita tai sukulaisia aina ole lähellä ja silloin sinkkuna voi tulla myös tuollaisia ajatuksia. EI kaikille toki mutta monille.

"Joo, olen kuullut kyllä, että joillekin käy noin. Mutta pidän niitä läheisriippuvaisina."

Öö, mitä? Siis sinkut jotka ajoittain tuntevat olonsa yksinäiseksi, ja kaipaavat läheisyyttä ovat läheisriippuvaisia? Läheisriippuvuus kyllä kuuluu pikemmin sellaisille pareille, jotka ovat yhdessä, vaikka toinen tai molempi tuntee olevansa yksin suhteessa, mutta eivät vain eroa. Koska ovat läheisriippuvaisia. Puhumattakaan sellaisista pareista, joilla on jopa väkivaltaa, mutta he eivät eroa, koska riippuvuus ei anna periksi. Ei sinkku ole läheisriippuvainen sen vuoksi, että ajoittain kaipaa parisuhdetta.

Lue lisää

Niin, mutta miksi _kaivata_ seuraa? Jos haluaa seuraa, menee sitten ihmisten ilmoille. Näin toimin itse, siksi ei ole yksinäisyyden tunnetta koskaan. Läheisriippuvaisuutta on kokea kaipuuta silloin kuin seuraa ei ole saatavilla syystä tai toisesta.

Ja jotkut parit roikkuvat toisissaan samasta syystä, kun kaipaavat toisiaan, vaikka on väkivaltaa tms. ongelmia. Miksi? Ymmärrän kyllä, että lapsena ollaan vanhemmissa kiinni, mutta aikuisena tuollainen on persoonan kehittymättömyyttä.

sinkkunavaan kirjoitti:

Joo, olen kuullut kyllä, että joillekin käy noin. Mutta pidän niitä läheisriippuvaisina.

Niiden kannattaisi kehittää itseään ja tutustua itseensä. Koska kaikki ihmiset ovat lopulta yksin, ei sitä voi kumminkaan lopulta muihin nojata. Yksin kun on seurassaan, on aina seurassa. No, joo me introvertit ollaan onnellisia!

Lue lisää

"Joo, olen kuullut kyllä, että joillekin käy noin. Mutta pidän niitä läheisriippuvaisina."

Riippuvuus tarkoittaa sitä että ei voi olla ilman jotain vaikka se aiheuttaisikin sinulle jopa haittaa. Läheisyyden kaipuu ei taas ole riippuvuutta vaan täysin normaalia. Vasta jos elämäsi käy ihan mahdottomaksi ilman että sinulla on joku ja sinulle kelpaa kuka vain, se on riippuvuutta.

"Niiden kannattaisi kehittää itseään ja tutustua itseensä."

Minä olen kyllä tutustunut itseeni oikein hyvin ja tunnen mitä eri puolia minussa on. Minussa on sekä se itsenäinen puoli että se joka kaipaa toista ihmistä. Ja ne ovat minussa "kehitin" itseäni miten paljon vain. Ei niistä kumpaakaan pidä hukata.

"Koska kaikki ihmiset ovat lopulta yksin, ei sitä voi kumminkaan lopulta muihin nojata."

Valitettavasti osa ihmisistä on joutunut kokemaan noinkin. Oma kokemukseni on kyllä ihan toisenlainen ja minä olen aina voinut luottaa läheisten ihmisteni apuun ja tukeen - ja myös omalta osaltani antanut tukea niille jotka sitä tarvitsevat.

"Yksin kun on seurassaan, on aina seurassa. No, joo me introvertit ollaan onnellisia!"

On oikein hienoa että olet omassa elämässäsi onnellinen. Mutta muista että jokainen ihminen on yksilö ja joku muu taas tarvitsee jotain muuta ollakseen onnellinen.

sinkkunavaan kirjoitti:

Niin, mutta miksi _kaivata_ seuraa? Jos haluaa seuraa, menee sitten ihmisten ilmoille. Näin toimin itse, siksi ei ole yksinäisyyden tunnetta koskaan. Läheisriippuvaisuutta on kokea kaipuuta silloin kuin seuraa ei ole saatavilla syystä tai toisesta.

Ja jotkut parit roikkuvat toisissaan samasta syystä, kun kaipaavat toisiaan, vaikka on väkivaltaa tms. ongelmia. Miksi? Ymmärrän kyllä, että lapsena ollaan vanhemmissa kiinni, mutta aikuisena tuollainen on persoonan kehittymättömyyttä.

Lue lisää

"Niin, mutta miksi _kaivata_ seuraa? Jos haluaa seuraa, menee sitten ihmisten ilmoille."

Kyllä minulle sen oman kumppanin seura on aika lailla eri juttu kun jonkun satunnaisen ihmisen seura vaikka harrastuksessa tai edes hyvän ystävän seura. Satunnaisen seuran kanssa kohdataan hetken ja vaihdetaan ehkä ajatuksia ja sitten taas mennään kukin tahoillemme, kumppanini tuntee minut melkein läpikotaisin ja on siinä vierellä joka päivä. Ne ovat todella täysin erilaista "seuraa". Enkä tarkoita että tuttavuudet tai ystävät olisivat merkityksettömiä. Ainoastaan että niiden "anti" ja siältö on hyvin erilainen kun sen kumppanin antama siältö. Kummallekkin on aikansa ja paikkansa mutta ei kumpikaan voi täysin korvata toista.

TotuusSattuuQC kirjoitti:

"Niin, mutta miksi _kaivata_ seuraa? Jos haluaa seuraa, menee sitten ihmisten ilmoille."

Kyllä minulle sen oman kumppanin seura on aika lailla eri juttu kun jonkun satunnaisen ihmisen seura vaikka harrastuksessa tai edes hyvän ystävän seura. Satunnaisen seuran kanssa kohdataan hetken ja vaihdetaan ehkä ajatuksia ja sitten taas mennään kukin tahoillemme, kumppanini tuntee minut melkein läpikotaisin ja on siinä vierellä joka päivä. Ne ovat todella täysin erilaista "seuraa". Enkä tarkoita että tuttavuudet tai ystävät olisivat merkityksettömiä. Ainoastaan että niiden "anti" ja siältö on hyvin erilainen kun sen kumppanin antama siältö. Kummallekkin on aikansa ja paikkansa mutta ei kumpikaan voi täysin korvata toista.

Lue lisää

Kuulostaa tietysti sinusta kummalliselta, mutta kuvailit juuri "läheisriippuvaisuutta" tuossa "seuran" erilaisuudessa. Roikut kumppanissasi jopa joka päivä. Se on ihan hieno juttu, jos sellaisesta tykkäät eikä teillä ole keskenänne ongelmia. Itselleni tuollainen näyttäytyy riippuvuutena, koska kaikki ihmiset ovat silmissäni tasa-arvoisia seurani suhteen.

Mutta en jatka tästä enempää, koska on selvää, ettei näkemykseni voi millään muotoa ymmärretyksi. Ja sekin on fine. Jokainen meistä on kuten sanoit, yksilö.

Mikä "totuus"? Kenen "totuus"? Ne kun ovat jokaisella omansa ja erilaiset kuin muilla. Siksi muitten todellisuudet eivät mitenkään satuta.

sinkkunavaan kirjoitti:

Niin, mutta miksi _kaivata_ seuraa? Jos haluaa seuraa, menee sitten ihmisten ilmoille. Näin toimin itse, siksi ei ole yksinäisyyden tunnetta koskaan. Läheisriippuvaisuutta on kokea kaipuuta silloin kuin seuraa ei ole saatavilla syystä tai toisesta.

Ja jotkut parit roikkuvat toisissaan samasta syystä, kun kaipaavat toisiaan, vaikka on väkivaltaa tms. ongelmia. Miksi? Ymmärrän kyllä, että lapsena ollaan vanhemmissa kiinni, mutta aikuisena tuollainen on persoonan kehittymättömyyttä.

Lue lisää

En nyt tiedä onko se vaan sitä, että "kaipaa seuraa" - enemmänkin jos on tuntematon ja pelottava sinkkuus. Tiedän siis sellaisia tapauksia, joissa lapsuusperheestä muutettu parisuhteeseen ja siinä eletty vuosikymmenet. En tiedä onko edes yksinäisyyskään siinä se juttu vaan kun se arki on rakentunut parisuhde-elämän tai vaikkapa perheen ympärille. Pariskunnathan jakavat - arjen ja jopa muistiaan (toinen muistaa yhdet asiat ja toinen toiset ja siihen aletaan luottamaan). Pelkkä ajatus arjesta yksin, jakamatta, kun sitä ei ole ikinä elänyt voi pelottaa.

xxxxxxxxxxxxxjjjjjjjjj kirjoitti:

En nyt tiedä onko se vaan sitä, että "kaipaa seuraa" - enemmänkin jos on tuntematon ja pelottava sinkkuus. Tiedän siis sellaisia tapauksia, joissa lapsuusperheestä muutettu parisuhteeseen ja siinä eletty vuosikymmenet. En tiedä onko edes yksinäisyyskään siinä se juttu vaan kun se arki on rakentunut parisuhde-elämän tai vaikkapa perheen ympärille. Pariskunnathan jakavat - arjen ja jopa muistiaan (toinen muistaa yhdet asiat ja toinen toiset ja siihen aletaan luottamaan). Pelkkä ajatus arjesta yksin, jakamatta, kun sitä ei ole ikinä elänyt voi pelottaa.

Lue lisää

Niin, tuollaisessa ikisuhteessa kysymys on tottumuksesta. Silloin tietenkin on normaalia pelätä sen muuttuvan yllättäen (vaikka puolison kuoleman johdosta). Monet pitkät suhteet toimivat juuri tottumuksen siivittämänä.

Kolikon toinen puoli on, jos se rupeaakin ahdistamaan olla aina samassa tilanteessa. Silloin on irtauduttava, ellei läheisriippuvuus sitä estä.

sinkkunavaan kirjoitti:

Kuulostaa tietysti sinusta kummalliselta, mutta kuvailit juuri "läheisriippuvaisuutta" tuossa "seuran" erilaisuudessa. Roikut kumppanissasi jopa joka päivä. Se on ihan hieno juttu, jos sellaisesta tykkäät eikä teillä ole keskenänne ongelmia. Itselleni tuollainen näyttäytyy riippuvuutena, koska kaikki ihmiset ovat silmissäni tasa-arvoisia seurani suhteen.

Mutta en jatka tästä enempää, koska on selvää, ettei näkemykseni voi millään muotoa ymmärretyksi. Ja sekin on fine. Jokainen meistä on kuten sanoit, yksilö.

Lue lisää

"Kuulostaa tietysti sinusta kummalliselta, mutta kuvailit juuri "läheisriippuvaisuutta" tuossa "seuran" erilaisuudessa. Roikut kumppanissasi jopa joka päivä. "

En tiedä haluatko ihan tahallasi ymmärtää väärin vai onko ajatusmaailmasi vain ihan totaalisen erilainen kuin minun. Mutta yritän selittää vielä kerran: En minä roiku kumppanissani. Voisin hyvin elää ilman. Mutta se että hän on (lähes) joka päivä lähellä, on silti minulle iso asia.
Ei siis ole riippuvutta jos voi elää ilman mutta nauttii silti siitä että joku asia on saatavilla.

"Se on ihan hieno juttu, jos sellaisesta tykkäät eikä teillä ole keskenänne ongelmia. Itselleni tuollainen näyttäytyy riippuvuutena, koska kaikki ihmiset ovat silmissäni tasa-arvoisia seurani suhteen."

Luulisin että sinulla on silti läheisempiä ystäviä jotka tunnet paremmin ja pidemmältä ajalta (lapsuuden ystävät jne.) ja sitten sellaisia joita et tunne niin syvällisesti? Samoin joidenkin ihmisten kanssa sinulle "synkkaa" paremmin kuin toisten eli tietyssä seurassa on yleensä hauskempaa/rennompaa jne.?
Kumppani on (parhaimmillaan) kuin sellainen ystävä jonka tunnet kaikkein parhaiten ja jonka seurassa on kaikkein hauskinta.

TotuusSattuuQC kirjoitti:

"Kuulostaa tietysti sinusta kummalliselta, mutta kuvailit juuri "läheisriippuvaisuutta" tuossa "seuran" erilaisuudessa. Roikut kumppanissasi jopa joka päivä. "

En tiedä haluatko ihan tahallasi ymmärtää väärin vai onko ajatusmaailmasi vain ihan totaalisen erilainen kuin minun. Mutta yritän selittää vielä kerran: En minä roiku kumppanissani. Voisin hyvin elää ilman. Mutta se että hän on (lähes) joka päivä lähellä, on silti minulle iso asia.
Ei siis ole riippuvutta jos voi elää ilman mutta nauttii silti siitä että joku asia on saatavilla.

"Se on ihan hieno juttu, jos sellaisesta tykkäät eikä teillä ole keskenänne ongelmia. Itselleni tuollainen näyttäytyy riippuvuutena, koska kaikki ihmiset ovat silmissäni tasa-arvoisia seurani suhteen."

Luulisin että sinulla on silti läheisempiä ystäviä jotka tunnet paremmin ja pidemmältä ajalta (lapsuuden ystävät jne.) ja sitten sellaisia joita et tunne niin syvällisesti? Samoin joidenkin ihmisten kanssa sinulle "synkkaa" paremmin kuin toisten eli tietyssä seurassa on yleensä hauskempaa/rennompaa jne.?
Kumppani on (parhaimmillaan) kuin sellainen ystävä jonka tunnet kaikkein parhaiten ja jonka seurassa on kaikkein hauskinta.

Lue lisää

Hmmmm..... Ajattelet minun koittavan väärinymmärtää. Siitä ei ole kyse. Tässä ollaan sen äärellä, että sanot nauttivasi siitä, että kumppani on saatavilla. Tällainen nauttiminen antaa oman käsitykseni mukaan aiheen epäillä, ettet ole kertomallasi tavalla riippumaton. Ainakin itse koen olevani nautinnoista riippuvainen, koska siksihän juuri sitä nautittavaa (mitä se kulloin onkin) haluan tehdä.

Sanottua vahvistaa se, kun toteat: "Mutta se että hän on (lähes) joka päivä lähellä, on silti minulle iso asia." Kun samalla väität, että voisit elää ilman (kumppania), mutta pidät sitä kuitenkin 'isona asiana', en voi mitenkään välttyä ajatukselta, että kuvailet tässäkin riippuvuuttasi. Tämä on minun tulkintani oman kokemukseni pohjalta. Käsityksemme asiasta on hyvin erilainen keskenämme.

"Luulisin että sinulla on silti läheisempiä ystäviä jotka tunnet paremmin ja pidemmältä ajalta (lapsuuden ystävät jne.) ja sitten sellaisia joita et tunne niin syvällisesti?"

Niin on. Niihinkin voin sanoa tuntevani riippuvuutta, kehen enemmän ja toisiin vähemmän. Tässä kohden käyttämäni "läheisriippuvuus" ei varmaankaan kuvaa oikein suhtautumistani, koska eivät mainitut henkilöt ole minulle kovinkaan läheisiä (ainakaan missään sellaisessa mielessä, mitä sinä kuvailet suhteessasi kumppaniasi kohtaan).

Synkkaaminen tms. viihtyminen ei vielä ole läheisriippuvaisuutta. Sellainen on selvästi erotettavissa riippuvuuksista, koska tuollaisesta "suhteesta" voi todellakin kävellä ulos sen kummemmin asiaa edes ajattelematta. "Olipa pojat tai tytöt kivaa, mutta minäpä tästä lähden verkkoja kutemaan." Noin en sanoisi kumppanille, josta tuntisin riippuvaisuutta.

sinkkunavaan kirjoitti:

Hmmmm..... Ajattelet minun koittavan väärinymmärtää. Siitä ei ole kyse. Tässä ollaan sen äärellä, että sanot nauttivasi siitä, että kumppani on saatavilla. Tällainen nauttiminen antaa oman käsitykseni mukaan aiheen epäillä, ettet ole kertomallasi tavalla riippumaton. Ainakin itse koen olevani nautinnoista riippuvainen, koska siksihän juuri sitä nautittavaa (mitä se kulloin onkin) haluan tehdä.

Sanottua vahvistaa se, kun toteat: "Mutta se että hän on (lähes) joka päivä lähellä, on silti minulle iso asia." Kun samalla väität, että voisit elää ilman (kumppania), mutta pidät sitä kuitenkin 'isona asiana', en voi mitenkään välttyä ajatukselta, että kuvailet tässäkin riippuvuuttasi. Tämä on minun tulkintani oman kokemukseni pohjalta. Käsityksemme asiasta on hyvin erilainen keskenämme.

"Luulisin että sinulla on silti läheisempiä ystäviä jotka tunnet paremmin ja pidemmältä ajalta (lapsuuden ystävät jne.) ja sitten sellaisia joita et tunne niin syvällisesti?"

Niin on. Niihinkin voin sanoa tuntevani riippuvuutta, kehen enemmän ja toisiin vähemmän. Tässä kohden käyttämäni "läheisriippuvuus" ei varmaankaan kuvaa oikein suhtautumistani, koska eivät mainitut henkilöt ole minulle kovinkaan läheisiä (ainakaan missään sellaisessa mielessä, mitä sinä kuvailet suhteessasi kumppaniasi kohtaan).

Synkkaaminen tms. viihtyminen ei vielä ole läheisriippuvaisuutta. Sellainen on selvästi erotettavissa riippuvuuksista, koska tuollaisesta "suhteesta" voi todellakin kävellä ulos sen kummemmin asiaa edes ajattelematta. "Olipa pojat tai tytöt kivaa, mutta minäpä tästä lähden verkkoja kutemaan." Noin en sanoisi kumppanille, josta tuntisin riippuvaisuutta.

Lue lisää

"Tällainen nauttiminen antaa oman käsitykseni mukaan aiheen epäillä, ettet ole kertomallasi tavalla riippumaton. Ainakin itse koen olevani nautinnoista riippuvainen, koska siksihän juuri sitä nautittavaa (mitä se kulloin onkin) haluan tehdä."

Tästä tulee vain mieleen kysymys että mitä ihmeen haittaa on sellaisesta "riippuvuudesta" että pitää jostain asiasta tai ihmisestä ja saa siis nautintoa siitä että saa sitä tehdä tai olla sellaisen ihmisen kanssa? Miksi minun pitäisi olla sillä tavalla riippumaton että en sellaista nautintoa elämääni saisi? Mitä sellainen riippumattomuus hyödyttäisi jos silloin jäisin paitsi jostain itselleni tärkeästä?

"Sanottua vahvistaa se, kun toteat: "Mutta se että hän on (lähes) joka päivä lähellä, on silti minulle iso asia." Kun samalla väität, että voisit elää ilman (kumppania), mutta pidät sitä kuitenkin 'isona asiana', en voi mitenkään välttyä ajatukselta, että kuvailet tässäkin riippuvuuttasi. Tämä on minun tulkintani oman kokemukseni pohjalta. Käsityksemme asiasta on hyvin erilainen keskenämme."

No minä voisin elää vaikka kaurapuurolla jos olisi pakko mutta syön silti mieluummin lempiruokiani. Eikä se tee minusta niistä riippuvaista, mutta elämä on vain mukavampaa jos saan syödä niitä ainaisen puuron sijaan. Riippuvutta olisi vasta jos elämäni olisi totaalisen surkeaa kaurapuuroa syöden enkä voisi miettiä mitään muuta kuin niitä ruokia joita en saa.


"Luulisin että sinulla on silti läheisempiä ystäviä jotka tunnet paremmin ja pidemmältä ajalta (lapsuuden ystävät jne.) ja sitten sellaisia joita et tunne niin syvällisesti?"

"Synkkaaminen tms. viihtyminen ei vielä ole läheisriippuvaisuutta. Sellainen on selvästi erotettavissa riippuvuuksista, koska tuollaisesta "suhteesta" voi todellakin kävellä ulos sen kummemmin asiaa edes ajattelematta. "Olipa pojat tai tytöt kivaa, mutta minäpä tästä lähden verkkoja kutemaan." Noin en sanoisi kumppanille, josta tuntisin riippuvaisuutta."

En tarkoittanutkaan että ystävyys olisi riippuvuutta vaan yritin selventää että aivan kuten ystävyyssuhteita on erilaisia, toiset syvempiä ja toiset vähemmän, parisuhde on pohjimmiltaan vain hyvin syvä ja läheinen ystävyyssuhde. Se ei siis ole riippuvuutta vaikka antaakin paljon, aivan kuten hyvä ystävyyssuhde jonka säilytät mieluummin kuin olet ilman.

"Mielestäni hän toistaa samoja virheitä eikä ymmärrä että hänen pitäisi oikeestaan pysähtyä miettimään että onko jotain jonka hän voisi tehdä toisin."

Tuo jäi mietityttämään. Mitä virheitä esimerkiksi? Onko niistä sinulle haittaa?

No onhan niistä haittaa,mutta en minäkään ole täydellinen ja kehittymistä tarvitaan. Asioista puhuminen on yksi tämän miehen ongelma. Karkaa tilanteista ja lakaisee riidat maton alle. Olen tästä hänelle sanonut ja muutosta parempaan on tapahtunut. Toisaalta olen itse yrittänyt lopettaa liiallisen asioista keskustelemisen tarpeen, joka on varmasti ahdistavaa.
Pointti se, että minä tiedän omat heikkouteni, koska olen niitä ehtinyt miettimään. Mies taas ei minun mielestä ymmärrä että hänenkin käytöksellä on ollut vaikutusta eroon exästä. Keskustelemalla asioista he ehkä olisivat saattaneet välttää eron.
Minulla ollut myös hyvä tuuri siinä,että toiseen exääni on hyvät välit ja olemme käyneet läpi ne asiat jotka toisessa aiheuttanut ärtymystä ja kiukkua. Ja kun ei ole enää niitä tunteita ollut välissä, niin pystynyt ajattelemaan että niinhän se tainnut ollakin ja nyt yrittää välttää toimimasta samoin.

Sinkustasuhteeseen kirjoitti:

No onhan niistä haittaa,mutta en minäkään ole täydellinen ja kehittymistä tarvitaan. Asioista puhuminen on yksi tämän miehen ongelma. Karkaa tilanteista ja lakaisee riidat maton alle. Olen tästä hänelle sanonut ja muutosta parempaan on tapahtunut. Toisaalta olen itse yrittänyt lopettaa liiallisen asioista keskustelemisen tarpeen, joka on varmasti ahdistavaa.
Pointti se, että minä tiedän omat heikkouteni, koska olen niitä ehtinyt miettimään. Mies taas ei minun mielestä ymmärrä että hänenkin käytöksellä on ollut vaikutusta eroon exästä. Keskustelemalla asioista he ehkä olisivat saattaneet välttää eron.
Minulla ollut myös hyvä tuuri siinä,että toiseen exääni on hyvät välit ja olemme käyneet läpi ne asiat jotka toisessa aiheuttanut ärtymystä ja kiukkua. Ja kun ei ole enää niitä tunteita ollut välissä, niin pystynyt ajattelemaan että niinhän se tainnut ollakin ja nyt yrittää välttää toimimasta samoin.

Lue lisää

Jos muuten sujuu niin ei kannata kaikkea alkaa vaatimaan. Kaikissa ihmisissä on jotain vikaa. En usko että ero on ollut jostain keskustelusta kiinni vaan alkuhuuma ei ole kehittynyt rakkaudeksi.

Minä taas tykkään sellaisesta miehestä joka ei paskaa juurikaan jauha ja naisilla menee överiksi jos kumppanin pitää olle joku keskustelutaitoinen ja eikö sellaiset miehet ole lipeväkielisiä huijareita jotka tekevät just mitä nainen kaipaa. Naisen pitää hakea naisystävä jonka kanssa sitten voi vääntää ja kääntää pilvinpimein jotain keskustelua ja mies on vain naimista varten.

Parisuhteita vaihdellessa mikään ei muutu paitsi se näyttämö vaan muuttuu. On se kumma kun se kumppani ei vaan muutu vaikka koitettaisiin millä muuttaa. Itseään vain voi muutta mutta ei ketään muuta ja naisillahan se unohtuu heti kättelyssä. Tämä on viimeisin asia mitä en ymmärrä jos kumppanin pitää olla joku keskustelu kaverikin. Mun mies tykkää keskustella ukkojen kanssa miesten juttuja, se on tärkeetä, eikä niinkään minun kanssani ja ollaan oltu yhdessä yli 30-vuotta.

toinennäkökulma kirjoitti:

Jos muuten sujuu niin ei kannata kaikkea alkaa vaatimaan. Kaikissa ihmisissä on jotain vikaa. En usko että ero on ollut jostain keskustelusta kiinni vaan alkuhuuma ei ole kehittynyt rakkaudeksi.

Minä taas tykkään sellaisesta miehestä joka ei paskaa juurikaan jauha ja naisilla menee överiksi jos kumppanin pitää olle joku keskustelutaitoinen ja eikö sellaiset miehet ole lipeväkielisiä huijareita jotka tekevät just mitä nainen kaipaa. Naisen pitää hakea naisystävä jonka kanssa sitten voi vääntää ja kääntää pilvinpimein jotain keskustelua ja mies on vain naimista varten.

Parisuhteita vaihdellessa mikään ei muutu paitsi se näyttämö vaan muuttuu. On se kumma kun se kumppani ei vaan muutu vaikka koitettaisiin millä muuttaa. Itseään vain voi muutta mutta ei ketään muuta ja naisillahan se unohtuu heti kättelyssä. Tämä on viimeisin asia mitä en ymmärrä jos kumppanin pitää olla joku keskustelu kaverikin. Mun mies tykkää keskustella ukkojen kanssa miesten juttuja, se on tärkeetä, eikä niinkään minun kanssani ja ollaan oltu yhdessä yli 30-vuotta.

Lue lisää

" naisilla menee överiksi jos kumppanin pitää olle joku keskustelutaitoinen ja eikö sellaiset miehet ole lipeväkielisiä huijareita jotka tekevät just mitä nainen kaipaa."

Noin on ollut ehkä joskus 50 vuotta sitten. Nykyään on ihan normaalia että miehetkin osaavat puhua ja jakaa ajatuksia ihan normaalisti ilman että ovat jotain "auervaaroja". Maailma kehittyy ja jopa miehet sen mukana...