Moikka,
olen itse melkoisen yksinäinen ihminen, en osaa tutustua uusiin ihmisiin juurikaan, en keksi sanottavaa. Olen kuitenkin noin neljä kuukautta sitten aloittanut uuden harrastuksen, erään yksilölajin, jossa tapaan jonkin verran ihmisiä. Urheilu on kivaa ajanvietettä ja piristää mieltä älyttömästi. Lisäksi kun on muutaman kertaa nähnyt muita harrastajia siellä niin heille on helpompi jutella esimerkiksi treeneistä. Tuntuu hyvältä, kun on jokin paikka mihin mennä vapaa-ajalla, kunto on parantunut ja tapaa jopa vähän uusia ihmisiä. Itse en välitä suurista joukkioista, joten yksilölaji oli kyllä helmi löytö. Pääsee myös purkamaan kaikki patoutumat ja eroon pahasta olosta.
Eli jos tuntuu että makaat vain kotona ja töissä kuten minä tein niin kokeile aloittaa uusi harrastus! Ensimmäiset pari kertaa on tosi vaikea lähteä sinne, mutta kun siitä tulee tapa niin sinne suorastaan odottaa pääsemistä :)
Ei sinulla ole mitään menetettävääkään.
olen itse melkoisen yksinäinen ihminen, en osaa tutustua uusiin ihmisiin juurikaan, en keksi sanottavaa. Olen kuitenkin noin neljä kuukautta sitten aloittanut uuden harrastuksen, erään yksilölajin, jossa tapaan jonkin verran ihmisiä. Urheilu on kivaa ajanvietettä ja piristää mieltä älyttömästi. Lisäksi kun on muutaman kertaa nähnyt muita harrastajia siellä niin heille on helpompi jutella esimerkiksi treeneistä. Tuntuu hyvältä, kun on jokin paikka mihin mennä vapaa-ajalla, kunto on parantunut ja tapaa jopa vähän uusia ihmisiä. Itse en välitä suurista joukkioista, joten yksilölaji oli kyllä helmi löytö. Pääsee myös purkamaan kaikki patoutumat ja eroon pahasta olosta.
Eli jos tuntuu että makaat vain kotona ja töissä kuten minä tein niin kokeile aloittaa uusi harrastus! Ensimmäiset pari kertaa on tosi vaikea lähteä sinne, mutta kun siitä tulee tapa niin sinne suorastaan odottaa pääsemistä :)
Ei sinulla ole mitään menetettävääkään.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Tästä en voisi oikeastaan olla enempää samaa mieltä. Alun perin aloitin kuntoilun harrastamisen lähinnä siksi, että jatkuva istuminen alkoi tuntumaan särkyä selässä ja niskassa, ja siinä ikäänkuin ohimennen huomasin, että tämähän auttaa yksinäisyyteenkin. Treeni tuo juuri sopivan "tekosyyn" aloittaa toisten kanssa keskustelu, tietenkin toisen treenausyksityisyyttä kunnioittaen. Siinä sitten pikkuhiljaa muutamista ihmisistä tulee ainakin tuttuja. Kun ottaa homman vielä niin, että tervehtii muita, tuntemattomiakin, esimerkiksi kuntosalille tullessaan, on jää rikottu heti alussa.
Ja tosiaan, kun hommasta tulee tapa, pakollisten välipäivien pitäminen tuntuu todella vaikealta, vaan haluaisi vain lähteä treenaamaan! Eräänlainen riippuvuus siis tämäkin. Ehdoton plussa on myös se, ettei vaikkei löytäisikään yhtään kaveria, niin ainakin kunto paranee! Mitään menettävää ei tosiaankaan ole, ja ainakin minun kotikaupungissani työttömät pääsevät esimerkiksi kaupungin kuntosalille edullisesti. Rahastakaan sen ei siis pitäisi olla kiinni.
Hyvä kunto ei auta saamaan naista eikä edes tutustumaan jos on ruma muuten.
komea ja ruma sielu.
Itsekkin olen miettinnyt menisinkö ryhmäliikuuntaan, mutta jotenki ei ole uskallusta ollut. Ja tämän luettuani sain sen tarvitsemani rohkaisun! Eli eihän minulla mitään menetettävää olekkaan:)
Ruumis tarvitsee liikuntaa se on varma se,,
Sielun ravinto tahtookin unohtua usealta,,
Hyvä kunto ei pelasta ketään, Kerran kun olemme Herramme edessä joko viimeisen kerran tai iankaikkisesti,,
Jos olisi tapana harrastuksena tutkia Raamatun sanomaa päivittäin niin tuskin tuntisimme itseämme niin yksinäisiksi.
En halua että lopetatte liikuntaharrastustanne,mutta mitä hyötyä on rakentaa hyvää kuntoa ja sen varaan rakentaa elämänsä jos sydän ei ole taivaassa.
Olen käynyt salilla 10 vuotta enkä ole kyllä yhtään sosiaalisempi kuin 10 vuotta sitten. Ei sinne salille tulla juttelemaan tai tutustumaan vaan treenaamaan kovaa. Naisille on ihan turha sanoa sanaakaan, ne ovat paikalla aina munankantotelineensä kanssa.
Hyvänä puolena tietenkin se, että 10 vuoden aikana maastanosto on noussut 250 kiloon ja penkki 160 kiloon, mutta päivät menee edelleenkin yksin kotona tietokoneen ääressä. Kerran erakko, aina erakko!
Mä myös vaan treenaan salilla enkä etsi sieltä kamuja. Kamuja on ennestään muualla. Tykkään treenaamisesta ja siinä se. Toki jokaisella on ne omat syyt tulla salille ja jos joku etsii kavereita niin se toki ok.
No tää on mun mielestä ihan vaan asennekysymys. Eihän sun tietenkään ole pakko sanoa salilla sanaakaan kenellekään jos et halua, mutta kyllä se sali tarjoaa silti erinomaisen mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, jos itse niin haluaa.
Omasta elämästä voin kertoa tuoreen esimerkin. Vietin tässä menneenä syksynä kolme kuukautta Kanadassa. Siellä sitten kerran juuri ennen steppitunnin alkua kun kaikki olivat jo lautoineen paikallaan mutta oli vielä muutama minuutti tunnin alkuun, päätin ihan vaan "muuten vaan" kysäistä takanani olevalta naiselta, oliko jo kokeillut uusinta steppiohjelmaa. Enkä siis ollut ennen vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan, enkä muistanut edes häntä nähneeni. Juttelimme siinä sitten sen pari minuuttia stepistä. Parin seuraavan viikon ajan törmäsimme siellä steppitunnilla ja juttelimme vähän niitä näitä, kunnes erään kerran hän ehdotti että menisimme kahville. Ja niin aloimme käydä kahvilla ja tehdä muitakin asioita yhdessä myös salin ulkopuolella. :) Emme ehtineet tuntea siis kovinkaan montaa viikkoa, ennen kuin minun piti palata Suomeen, mutta ehdin saada hänestä todellisen hyvän ystävän tuossa ajassa! Ja kaikki lähti siitä että hetken mielijohteesta satuin kysymään häneltä kokemuksia uusimmasta steppiohjelmasta... Tämä siis vain todisteena että kyllä, urheilun kautta voi saada ystäviä, ja myös aikuisena. ;)
Jos kymmenen vuoden jälkeen tulokset on noin surkeat, niin ehkä olisi kannattanut mennä alunperin marjanpoimintakurssille!!!
Et kertonut tärkeintä, eli ehditkö nusaisemaan tyttöä ennen lähtöä...
Ai makaat töissä? Tee palvelus ja makaa vain kotona meitä on monia tulijoita töihin jotka ei saada töitä ja jotka ei halua maata töissä. Hyvä kun löysit harrastusta, se auttaa kotona makaamisen jakamiseen kun työpaikaksi ottaa joku joka siellä oikeasti tahtoo käydä.
Miksi ihmeessä luopuisin jonkun pösilön hyväksi työstäni, josta saan kivasti massia ilman panostusta? Nyt valot päälle, hei!
Pummi olet itse ja turha työssäsi, kun ei kerran edes panostaa tarvitse.Potkut sinulle. Syljen päällesi turhake pösilö.
Lopeta se kiukuttelu ja mene työharjoitteluun, niin voit osoittaa työnantajalle miten ahkera työntekijä olet. Ehkä hän sitten palkkaa sinut?
V*tuttaako kun toisilla on rahaa ja sinulla ei? Sietääkin v*tuttaa. Oma vika, mitäs et kykene nousemaan sieltä luuserin asemastasi yhtään mihinkään :))
Tämä oli hyvä aloitus.
Minä en varsinaisesti ole ollut yksinäinen. Kavereita kyllä on aina ollut jne. Kuitenkin olen aina haaveillut oppivani tanssimaan ja vasta 27-vuotiaana sain jostain sen sykäyksen että päätin mennä tanssitunnille. Olen ulkomuodoltani semmoinen kymmenisen vuotta salilla käynyt 191cm ja 105kg mies että olihan siinä hieman hikikarpaloita otsalla kun astelin sinne tanssisaliin jossa ei ollut ainuttakaan toista miestä ja noin kaksikymmentä 15-25 vuotiasta tyttöä.. joilla taisi hieman olla hymy herkässä. Ja voi jumbe niitä ekoja kertoja kun tunsin olevani norsu posliinikaupassa. Toinen kerta mennä tunnille takaisin oli jopa hirveämpi kuin se ensimmäinen. Hävetti niin maan vietävästi kun tajusin kyllä kuinka hukassa oma kehonhallinta oli verrattuna muihin tanssijoihin. No sitkeästi jatkoin vaan käymistä ja se muuttuikin jossain vaiheessa varsin nautinnolliseksi. Nyt on tullut tanssittua kuutisen vuotta ja hieman opittuakin asioita :) Toki uusia kavereitakin on sitä kautta tullut tukuittain.
Kaikki vaan harrastamaan sitä mitä olette aina haaveilleet! Oli yksinäinen tai ei :)
pisteet rohkeudesta :)
Olen aina treenannut itseni vuoksi. Mutta olen ujo, niin olen löytänyt niin kavereita kuin "tuttujakin ja keskustelu" tuttuja treeneistä. Ujona on helpompi puhua yhteisestä asiasta kuin ihan tuntemattomien kaa oudoista asioista. Voi olla oma itsensä, tutussa ympäristössä.
Todella hyvä aloitus ja huomasin oman elämäni olevan hyvin samanlaista. Minullakaan ei ole juurikaan kavereita nykyään ja elämä kuluu tyttöystävää etsiessä ja liikuntaa harrastaessa. Käyn nykyään kuutena päivänä viikossa treenaan ettei tarttis niitä yksinäisiä hetkiä kotona viettää.
Tuskin koskaan tyttöystävää saan tai saisin, mutta vain niitä pullukoita ja en halua sellaista.
En itseasiassa ole edes ruma, mutta naisille ei kelpaa huonossa työssä oleva mies näillä seuduilla. Pitää olla korkeasti koulutettu ja hyväpalkkainen. Muuttaisin pois täältä, mutta en saa töitä muualta, koska ei tämän alan töitä ole kuin Hesassa.
Onneksi on liikunta, johon voi noita paineita purkaa. Nykyään salin lisäksi käyn harrastamassa myös itsepuolustuslajia ja se toimii erittäin hyvin salin ohessa. Kannattaa kokeilla!
No, tyttöjähän hymyilytti vain se, kun pikkarit kostuivat heti kun tuollaisen raamikkaan alfauroon saliin näkivät marssivan...
Mitä tansseja aloit harrastaa?
Noh en ota kantaa pikkareihin tai muihinkaan :)
Halusin löytää jonkinlaisen tanssikurssin jolla opeteltaisiin Micheal Jackson -tyylistä tanssimista. Ensimmäinen tunti jolle menin oli Locking. Olin lukenut tanssikoulun nettisivuilta kuvauksen Lockingista ja päättelin että se voisi olla mitä etsin. Ilmeni kuitenkin että ei se ollut ihan semmoista mitä etsin. Kävin siellä yhden kuukauden jakson, kunnes vaihdoin toiseen tanssikouluun ja Electric Boogie tunnille. Sitten alkoi hissukseen hahmottumaan että Michael Jacksonin tyyli koostuu useista eri tanssityyleistä ja sen lisäksi aloin itsekin oivaltamaan että hölmöähän se olisi vain lokeroida itsensä johonkin tiettyyn tyyliin. Sen koommin on sitten kuulunut tuntivalikoimaan hip hoppia, lockingia, poppingia, hieman breakkia ja akrobatian alkeita :) Kokeiltu toki monia muitakin, kuten housea, dance hall reggeata, boogaloota, top rockia jne. Ihan kaikkeen ei kuitenkaan aika riitä.
Monille naisille kelpaa huonossa työssä oleva mies, kuvittelet väärin.
Moni nainen on huonossa työssä.
Olet varmaankin vain nirso etkä kelpuuta huonompia.
Jos olet itsekin huono mies niin saat huonon naisen et voi vaatia enempää.
Myös naiset joutuvat tyytymään huonoon, kun eivät saa hyvää.
Mene itseesi ja ymmärrä tasosi. Kuvittelet liikoja itsestäsi.
Etsiskelin joskus takavuosina netin kautta ja muutenkin lenkkiseuraa. Hakusessa oli lähinnä sellainen kiva nainen kaveriksi lenkille. Ehkä hyvällä tuurilla siitä olisi sitten voinut kehittyä enemmänkin, tuumailin.
Noh, löytyi kyllä seuraa ravintoloihin, elokuviin, seksiin... Monen kokeilun jälkeen myös vakinainen kumppani. Mutta ei kaveria lenkille.
Urheilu, sellaisena kuin minä sen koen, on yksinäistä touhua. Vaan muuten ihan kivaa.
koitahan hommata itelles lenkkikaveriksi koira,sen parempaa lenkitäjää ei löydy.aina se on valmis,eikä marise ,oli sää mikä tahansa tai lenkki turhan hidas tai liian nopee.
Koira ei korvaa ihmistä. Sen kanssa ei voi puhua.
Käyn salilla ainoastaan treenaamassa ja ei sielta mitään kavereita haeta ja en minä mitään tosissaan treenaa mutta olen kyllä huomannut että voimaa on tullut lisää ja kunto on kohentunut kun jaksan juosta puol tuntii hyvin ja jalkaprässistä menee 320 kg 5 toistoo ainakin. Salilla käyminen on vain ajan kulutusta ja naiset pitäis varmaan hulluna jos yrittäis salilla tutustuu. Toisaalta ei siellä käy juuri mun ikäisiä naisia et ne ketkä siel käy on jotain 20 vuotiaita ja sitten muutamat yli 50 vuotiaat käy
Kai se riippuu tavasta, jolla naisiin siellä yrittää tutustuu. On syytä nimittäin muistaa, että ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, ovat salilla _treenaamassa_, eivätkä tyrkyllä. Toisten yksityisyyttä ja treenausrauhaa pitääkin kaikissa olosuhteissa kunnioittaa, vaikka kuinka "pakottaisi housuissa". En minäkään haluaisi, että hemaiseva neitokainen tulisi juttelemaan esim juuri kun väännän penkkisarjaa. Erittäin huono idea.
Mutta normaalilla ystävällisyydellä, esimerkiksi tervehtimällä muita tullessaan salille, pääsee (tai voi päästä pitkälle). Mitään sen kummempaa ei tarvita, kuin sanota vastaantulevalle (oli tuttu tahi ei) "huomenta", "morjes" tai vastaavaa. Hyvin yleisesti ihmiset vastaavat samalla mitalla, etenkin kun hymyilee ja katsoo silmiin tervehtiessään. Siis ihan normaalia käytöstä.
Tästä voi seurata se, että tulet muutamien kanssa tutuiksi, ja alat vaihtamaan heidän kanssaan lyhyesti kuulumisia sarjojen tauoilla, tai muuten vain jutustelemaan. Itselleni näin on ainakin käynyt. Erään, noin 25-vuotiaan naisen kanssa, päädyin jopa treffeille, lähinnä vahingossa, sillä satuimme juttelemaan kerran pidemmän aikaa (tuttavuutemme oli alkanut juuri näistä tervehdyksistä), ja satuin mainitsemaan olevani jo nälkäinen. Nainen totesi, että hänelläkin on nälkä, joten ei siinä tarvinnut kummoinenkaan Casanova olla, jotta tajusin ehdottaa menevämme yhdessä syömään. No, hommasta ei tullut mitään, mutta se oli silti kiva kokemus, ja osoitti, että ihan normaalilla ystävällisyydellä voi pärjätä, vaikka onkin näin ruma ja epäsosiaalinen mies kuin minä.
Kävimme siis treffeillä pari kertaa, mutta edelleen tervehdimme & juttelemme ollessamme samaan aikaan salilla. Ihan hyvin siis kävi.
On hölmöä tervehtia tuntemattomia salilla koska ne ei tervehdi takas. Kokeilun joskus ja sain vain kylmiä katseita takas, Katsoivat kuin olisin aivo kuollut potilas.
Yli kaks vuotta samalla salilla kun on käynyt ja jos ei kukaan tervehdi vaikka itse tekee niin eikö singnaali ole aika selvä että "älä ainakaan mulle tule juttelee koskaan"
Saleissa on varmaan tässä suhteessa eroja.
Karkeasti, oman kokemukseni nojalla, noin yksi kolmesta ei tervehdi takaisin. Tässä onkin syytä käyttää psykologista silmää: jos tuo tuntematon ei katso silmiisi, hän ei todennäköisesti myöskään vastaa tervehdykseesi. On syytä myös huomioida se, että monille on mp3-soittimet, eivätkä he välttämättä kuule tervehdystä, siksi kannattaa tyytyä nyökkäämiseen, jos katsekontakti on syntynyt.
Jos kahteen vuoteen kukaan ei ole tervehtinyt takaisin niin minä kyllä vaihtaisin jo salia.
Kyllä minä yleensä olen nyökännytkin. Salia en kyllä aio vaihtaa ja eipä sillä oikeestaan väliä jos kukaan ei tervehdi kun treenaamaan meen sinne enkä seurustelemaan.
Jos haluaa torjua yksinäisyyttä niin salia parempi on liittyä johonkin seuraan ja valita sellainen laji jossa harjoituksissakin ollaan kontaktissa muihin ihmisiin ja joutuu puhumaan.
Kävin tanssitunnilla kerran viikossa pari vuotta ilman että tutustuin keneenkään. Tunnit oli sellaista yksilösuorittamista ja tunnin jälkeen pukkari tyhjeni nopeasti. Oli kyllä kiva harrastus mutta selvästi siellä ei oltu sosiaalisista syistä. Olin erään kamppailulajin peruskurssilla ja muutaman kerran jälkeen muistin useamman ihmisen nimen kuin mitä tanssitunneilla ikinä.
tämä urheilu nimeomaan tuo yksinäisyyttä!
http://adf.ly/ZBYU8 Odota 5 sekunttia ja paina skip ad:)
Moikka!
Itselläni on urheilu auttanut yksinäisyyteen. Välillä tulee juteltua kavereiden kanssa treenistä, kuulumisia, yms, yms.
Joku puheli jotakin Herrasta ja taivaasta. Eihän se urheilu pelasta ketään, mutta auttaa moneen asiaan. Itselläni menee noin. On pirteempi, rohkeempi ja muutenkin mukavampi olla.
Itse urheilen koska olen työtön. On ainakin päivisin jotain puuhaa kun käy salilla ja liikkuu eikä kunto ainakaan huonone.
Olen saanut yhden ystävän liikunnan kautta. Pari tuttavaa myös.
Sen sijaan minulla on useampi ystävä, jonka kanssa harrastan myös liikuntaa. Yhdistävä asia on alunalkaen ollut siis joku muu.
Yhdistystoiminnan ja kulttuuriharrastusten kautta olen saanut enemmän ystäviä.
Mitä tästä opimme? Mitä enemmän liikkuu ihmisten ilmoilla ja juttelee toisten, vieraittenkin, kanssa, sitä suuremmat mahdollisuudet on saada ystäviä.
Varsinaisia ystäviä ei ole liikuntaharrastusten kautta tullut, mutta tuttuja kyllä. Me jutellaan aina treenin jälkeen uimahallin saunassa ja moikataan, kun satutaan samaan aikaan hallille. On mulle tultu juttelemaan kaupassakin. En vain meinannut heti tuntea, kun oli vaatteet päällä ja pipo päässä :D
Tanssisaleilta saa ystäviä vaikka tanssis sitten mitä hyvänsä :))
Olin koululiikunnassa aina se, joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. Motoriikka ei taipunut voimisteluun eikä mihinkään. Lisäksi mitkään urheilulajit eivät kiinnosta. Ei vaan kiinnosta läiskiä mailalla jotain palloa tai vastaavaa, tuntuu lapsellisesti kaikki sellainen. Lisäksi ikää on yli 30 enkä ole ikinä harrastanut mitään urheilua. Näistä lähtökohdista ei varmaan ole kovin hyvä mennä vuosikymmeniä harrastaneiden joukkoon urheilemaan. :D