Lada suosituin Kouvolassa

Ladailijamiekkonen

Katselinpa tuossa Taloussanomien tekemää karttaa siitä, että millaisilla autoilla Suomessa ajetaan. Toyotan ja Volkkarin täpät peittivät melkein koko maan. Valitettavasti. Kauhukseni sain todeta, että Suomi on siirtynyt räppänien aikaan. Ei ihme, että autokorjaamoilla on töitä.

Ilokseni huomasin piristävän järki-ihmisten keskittymän. Se löytyi kartassa Kouvolasta. Siellä Lada laatuauto oli edelleen suosituin automerkki. Tämä kertoo sikäläisten laadukkaasta autotietoudesta sekä terveestä maalaisjärjestä.

Hirvittävimmät havainnot tein Seinäjoen isoimman asuinalueen kohdalla, jossa Merzedes Benz oli suosituin automerkki. Toinen yhtä kamala paikka oli Kauniainen, jossa ykkössijaa piti BMW.

Uskoisin, että toverit ymmärtää tämän kartan perusteella vetää johtopäätöksensä siitä, että missä asuu järki-ihmisiä. Otetaan siis yhteinen eläköön huuto Kouvolalle, jossa on Suomen tervein ja parhaiten toimiva autokanta. Samaan yhteyteen voimme buuata Kauniaisille ja Seinäjoelle. Vaikuttavat riistäjälahtarien tyyssijoilta.

7

238

Äänestä

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ladafever

      Kävin juuri tänään Kouvolassa. Hienosti sujui liikenne siellä .. tosin pari länsiräppänää pilasi maisemaa tienposkessa hyljättynä. Tuon tilastosi perusteella en viitsi pohjanmaalle tai sinne Kauniaisiin mennä ... aika ankeita alueita kaiken kaikkiaan.

    • tsiguli
    • kouvolalainen

      Meillä on tällä valtava autopurkaamo, johon on sijoitettu Suomen viimeiset ongelmajäte-Ladat. Siitä piikki tilastoon. Ihmiset tääll äajavat kyllä ihan oikeilla autoilla eikä millään Ladan räppänillä.

      • Myös_kouvolasta

        Hei ! Kertoisitko tuon valtavan purkaamon nimen ja osoitteen niin voisin sinne autoni viedä.


      • Kouvolan ladamies

        Ja höpötiti löpötiti. Meillä Kouvolassa osataan arvostaa laatuautoilua. Siks' juuri Lada on täällä autoista se suosituin.

        Näin sanottiin Taloussanomissa:

        Lada-landia
        Kouvolassa

        Neuvostoajan ylpeyttä Ladaa ei juuri kartalla näy. Yksi poikkeusalue kuitenkin on. Se löytyy Kouvolasta. Suomen Lada-kerhon puheenjohtaja Jarno Pajari ei ole tiedosta yllättynyt.

        – Tämä kantaa historiasta. Teollisuuskaupunkina Kouvola on ollut aikanaan aika punainen, Pajari sanoo.

        – Siellä ovat työläiset ostaneet aatteen emämaasta lähtöisin olevaa autoa.

        Pajarin mukaan Ladoja löytyy paljon myös toisesta perinteisestä puna-kaupungista Tampereelta. Lada-ekspertti ei kuitenkaan usko kyseisellä autolla ajamisen olevan enää ideologista.

        – Se on vain jäänyt. Mikäs siinä, hyvä autohan se on.


    • Kanto.

      Eläköön Kouvola! toisen kerran vielä Eläköön Kouvola!!! Ensikesän lomasuunta on nyt tiedossa, kannattaahan tälläiseen kaupunkiin tuoda rahaa.

      • Taisto-Josif

        Kuulostaapa järki paikkakunnalta tuo Kouvola! Taitaa pitää harkita opiskelupaikkaa sinne suuntaan!

        Harmi kun kaikkialla ei olla yhtä viksuja. Seinäjoki ja Kauniainen kuulostaa ihan riistäjien, porvarien, kapitalistien ,verenimiöiden ja lahtarien tyyssijoilta! Hyi hyi hyi! Kuinkahan niissä voi joku edes asua?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1693
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1300
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      219
      936
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      867
    5. 55
      766
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      737
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      725
    8. 89
      691
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      198
      637
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe