Olen aina ollut taipuvainen masennukseen ja vetäytymään ihmissuhteista. Mutta kun jonkin aikaa sitten menetin työni, tuntuu, että menetin koko elämäni. Olen naimisissa, mutta kavereita, sukulaisia eikä lapsia minulla ei ole.
Aluksi käytin aikani kotona siivoamiseen, ruuan laittoon ja liikuntaan. Jonkin aikaa tämä menetteli. Nyt kuitenkin aika alkaa käydä pitkäksi. Silti jaksan yhä huonommin hoitaa ne vähät askareet, joita päivän aikana itseltäni odotan. Tuijottelen ikkunasta ulos tai makaan sängyssä. Joka homman välissä on levättävä. Itken myös lähes päivittäin tietämättä kunnolla miksi. Tulevaisuuteni tuntuu tyhjältä. Mitään ei huvita aloittaa, mikään ei kiinnosta. Avioliittonikin alkaa rakoilla pahoinvointini takia.
Tajuan, että näin jatkuessaan tilani vain pahenee, mutta en tiedä, mitä tehdä. Mistä voisin keksiä tekemistä, joka toisi mielihyvää ja saisi minut kiinnittämään huomion jonnekin muualle kuin itseeni? Haluaisin tehdä jotakin hyödyllistä, itseni huvittaminen ei tässä tilassa kiinnosta. Olen ajatellut vapaaehtoistyötä tai vastaavaa, mutta minulla ei ole mitään käsitystä, miten sellaiseen voi osallistua ja kuka sellaista mahdollisesti tarjoaa.
Otan mielelläni vastaan kaikki ehdotukset, joilla täyttää tyhjiä päiviäni (ennen työpaikan löytymistä).
Aluksi käytin aikani kotona siivoamiseen, ruuan laittoon ja liikuntaan. Jonkin aikaa tämä menetteli. Nyt kuitenkin aika alkaa käydä pitkäksi. Silti jaksan yhä huonommin hoitaa ne vähät askareet, joita päivän aikana itseltäni odotan. Tuijottelen ikkunasta ulos tai makaan sängyssä. Joka homman välissä on levättävä. Itken myös lähes päivittäin tietämättä kunnolla miksi. Tulevaisuuteni tuntuu tyhjältä. Mitään ei huvita aloittaa, mikään ei kiinnosta. Avioliittonikin alkaa rakoilla pahoinvointini takia.
Tajuan, että näin jatkuessaan tilani vain pahenee, mutta en tiedä, mitä tehdä. Mistä voisin keksiä tekemistä, joka toisi mielihyvää ja saisi minut kiinnittämään huomion jonnekin muualle kuin itseeni? Haluaisin tehdä jotakin hyödyllistä, itseni huvittaminen ei tässä tilassa kiinnosta. Olen ajatellut vapaaehtoistyötä tai vastaavaa, mutta minulla ei ole mitään käsitystä, miten sellaiseen voi osallistua ja kuka sellaista mahdollisesti tarjoaa.
Otan mielelläni vastaan kaikki ehdotukset, joilla täyttää tyhjiä päiviäni (ennen työpaikan löytymistä).
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muutama vinkki. Käy kirjastossa, jos teille ei tule paikkakunnan lehteä, katso sieltä "toimintapalstaa", siellä löytyy yhdistystä joka lähtöön ja jokainen toivoo toimivaa jäsentä. Valitse sinua kiinnostava ja selvitä vaikka netin kautta puheenjohtaja ja soita. Voit myös soittaa seurakuntaan, ei tarvitse olla "uskovainen" että pääsee mukaan. SPR on myös toimiva yhteisö. Voit löytää aivan ihanan harrastuksen, kunhan et jää tuleen makaamaan. Pieni ponnistus ja elämäsi voi muuttua, onnea matkaan.
ulkoilu ja kuntoilu on mulle tuonut valtavasti apua psyykkiselle puolelle.fyysinen puoli kun on jotenkin kunnossa nii sekin heijastuu koko vointiin.itse olen jo työkyvytön,eläkeanomus hylätty.hikoilu on iloista antoisin.voimia sulle löytää mielekästä tekemistä.et saa jäädä nyhväämään kotiin.
Kärsit siinä määrin masennusoireista, että
kannattaisi miettiä sen aktiivista hoitoakin.
Nmittäin vakava-asteinen masennus ei mene itsestään kovin helpolla ohi. Tilanne pitäisi
kuitenkin huolella arvioida ja sitä varten tulisi
varata aika esim. paikalliseen mielenterveystoimistoon. Tyypillisesti masennus laukeaa jonkin kriittisen elämänmuutoksen jälkeen ja tuossa on kuvattu keskeisimpiä masennusoireita.
Jos voimavarat ovat niin vähäiset, että pieni ponnistelu kuluttaa ne ja tekee mieli mennä sänkyyn huilaamaan, niin siinä vaiheessa lisäponnistelut (liikunta, harrastukset yms.) vain pahentavat tilannetta (itseään niskasta ottaminen ei enää onnist). Suosittelisin ammattiavun hakemista, että tilanne korjaantuisi.
Vuosia sitten minulla on myös masennuskausi, kun silloinen parisuhteeni päättyi. Hakeuduin silloin mielenterveystoimistoon, sain lääkkeitä ja terapiaa. Kokeilin useampia lääkkeitä ja ne tuntuivat kaikki sopivan hyvin huonosti. Useimmat aiheuttivat painon nousua tai muita sivuoireita. Lääkkeet kyllä usein helpottivat oloa, mutta tekivät minusta minut usein liian turraksi: en välittänyt enää mistään. Myönnän, että lääkkestä voisi olla apua, mutta en haluaisi sivuoireita enkä sitä koekaniinina olemista.
Terapia ei tuntunut myöskään tuovan mitään. Yritin keskustella asiasta tai siitä, mitä mieleen tuli, kuten kehoitettiin. Minusta se ei antanut mitään ja usein olin vain huonolla tuulella ja masentuneempi lähtiessaäni terapiasta, kun aika oli mennyt kaiken sen ikävän muisteluun, mitä elämässäni on tapahtunut.
Haluaisin siksi tietää, miten tilanne voi ammattiapua hakiessa korjaantua. Mikä siinä on se, mikä auttaa, sillä viimeksi se jäi huomaamatta?
Oli tietenkin ihan mukava keskustella jonkun kanssa, mutta minusta tuntui, että hoito oli sitä, että kirjoitetaan resepti ja elämäänsä kyllästynyt terapeutti vain nyökytteli. Miten sellainen voi ketään parantaa? Jos aika on ratkaiseva parantava tekijä, niin sitä varten minun ei tarvitse hakeutua enää mielenterveystoimistoon.
En kirjoita tätä missään mielessä ilkeästi, olin viimeksi hyvin tyhjä saamastani hoidosta. En kokenut saavani mitään apua mielenterveystoimistosta. Haluaisin kyllä voida paremmin, mutta en usko, että mielenterveystoimisto voi siinä asiassa auttaa. Toivoisin voivani kuulla, että olen väärässä ja tietää, miksi.
Kiitos, jos jaksat vastata tähän.
Olen kärsinyt masennuksesta jo 6 v. Hakeudu ensin hoitoon ja saat sieltä lääkityksen. Kun lääkkeet alkavat vaikuttaa, niin aloita esim. kirjoista, musiikista, vähäisellä ulkoilulla. Runojen lukeminen helpotti mulla ja kirjastosta lainasin äänikirjoja, kun silmät alkoivat rasittua. Minä hakkasin talvella kaksi kuukautta puita ja elin yksinkertaista elämää. Sairaslomista huolimatta olen taas melko huonossa "hapessa", mutta toivon täältä vielä nousevani, kunhan lääkitys saadaan kuntoon. Elämänfilosofiani on: Asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteivät ne voisi olla vielä hullummin.
Kiitos kaikista vastauksista ja neuvoista. Ehkä niiden avulla pääsen eteenpäin, ainakin aion miettiä niitä tarkkaan.