Miten hillitä tyttöystävän vauvakuumetta?

Olen siis 19-vuotias nuori kaveri, ja olen seurustellut 2 vuotta vanhemman tyttöystäväni kanssa jo ihan yläasteelta lähtien. Asutaan yhdessä, suhde on toiminut hyvin, ja kummempia ongelmia ei ole tähän asti ollut. Tyttöystäväni isosisko sai kuitenkin alkukesästä tyttären, ja hänet on sitten siitä saakka villinnyt sairas vauvakuume, joka ei vain ota laantuakseen.

Melkein joka ilta asia tulee jollain tavalla puheeksi, joko "varovaisesti" vihjaillen, tai sitten ihan väkipakolla läpi juntaten. Minusta aika ei vain ole vielä sopiva. Minulla on opiskelua 1/2 vuotta jäljellä, ja armeijakin vielä käymättä. En edes ole varma, olisinko HETI näiden kuvioiden jälkeen valmis perheen perustamiseen. On nimittäin tullut harvinaisen selväksi, ettei tyttöystäväni aikoisi tyytyä yhteen lapseen. Olen jo jonkin aikaa pihtaillut seksiäkin, sillä en yhtään ihmettelisi, vaikka hän puhkoisi kumiin reikiä tai jättäisi pillerit syömättä ihan vain lapsen toivossa.

Onko kenelläkään hyviä neuvoja? Kyllähän minäkin kai joskus haluaisin lapsia, mutta ei todellakaan huvittaisi elää jo kaksvitosena mitään neljän lapsen perhearkea. Erokaan EI OLE edes harkittava vaihtoehto.
161638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

On. Puhu sille 12/32-säännöstä! Tuotapa se on näillä pikkupilluilla, että jos joku muukin saa pennun, niin itse myöskin halutaan heti. Älä poika pilaa elämääsi, pelasta itsesi vaikka vaihtamalla tyttökaveria. Tytölläsi on rtuotsalohkot kehittymättä ihan selvästi. Tyttösi sisko kohta näyttää mallia miten kärsitään yh:na eli miten homma kusee nuorilla , niin sitten loppuu se virsi. Voi olla ettei halua lapsia ikinä. Mutta kyllä ne 35:na ehtii -jos haluaa.

Äänestä
  • Et näköjään osaa lukea. Ei todellakaan ole aikomusta erota. Sori vaan, jos omaan ajatusmaailmaasi kuuluu, että annetaan heti periksi, kun ollaan jossain eri mieltä.

    Ja tämä tyttöystävän sisko ei ole yh, vaan 27v, ja naimisissa. Ajattelisit hiukan, etkä vain kirjoittelisi kaikkea, mitä päähän juolahtaa.

    Äänestä

  • liian nuori faijaksi kirjoitti:

    Et näköjään osaa lukea. Ei todellakaan ole aikomusta erota. Sori vaan, jos omaan ajatusmaailmaasi kuuluu, että annetaan heti periksi, kun ollaan jossain eri mieltä.

    Ja tämä tyttöystävän sisko ei ole yh, vaan 27v, ja naimisissa. Ajattelisit hiukan, etkä vain kirjoittelisi kaikkea, mitä päähän juolahtaa.

    Sitä samaa sinulle. Kuria vastaus tyttö hei uudelleen.

    Äänestä

Keskustele tyttöystäväsi kanssa. Ei ketään saa pakottaa tai huijata isäksi. Kysy tyttöystävältäsi rehellisesti, että miksi hän haluaa lapsen. Lapsen hommaaminen vain ja ainoastaan vauvakuumeen takia tai siksi että olisi vaan kiva sadaa lapsi, ne eivät ole oikeita syitä.

Keskustelkaa, miten lapsi muuttaisi arkeanne ja teidän yhteistä aikaa ja parisuhdettanne. Niin ne negatiiviset ja positiivisetkin asiat. Puhukaa ihan arjen tasolla lapsen merkityksestä, ruokkimiset, yöherättelyt, vaipanvaihdot, 24/7 läsnäolo, sairastumiset, itkut, leikkimiset, lekureissa juoksemiset, kuskaamiset, lelut, tavarat, ajankäyttö, teidän yhteinen aika, mahdollinen synnytyksen jälkeinen masennus, naisen kropan muutokset, läheisyys, seksi... ja iso asia, TALOUS. miten teidän talous kestää lapsen? Onko vakituiset tulot? mitemn teidän työtilanne ja opiskelut?

Tuo on jo vakava asia, jos et pysty luottamaan tyttöystävääsi seksin suhteen. Kannattaa vakavasti keskustella. Kerro hänelle, miksi et ole valmis isäksi. Jos hän sinua rakastaa ja haluaa olla vastuuntuntoinen äiti ja puoliso, hän kyllä ymmärtää ja arvostaa sinua rehellisyydestäsi ja antaa sen tarvittavan ajan. Kunhan et pajkota häntä odottamaan vanhaksi piiaksi asti.

Mieti vielä, olisiko tuo naisesi kypsä äidiksi, ettei lapset tee lapsia ja sitten kadutaan ja erotaan. Kun elämä ei olekaan pelkkää leikkiä ja ihania hetkiä.

Äänestä

Sano suoraan, ettet halua lapsia nyt, etkä tule niitä hankkimaan.
Käytä aina kondomia, jos haluat seksiä hänen kanssaan.
Naisesi voi toki jättää sinut jos haluaa, mutta sinun ei kannata uhrata itseäsi perhe-elämälle jos siltä ei tunnu tällä hetkellä. Vastentahtoisesta vanhemmuudesta kärsii eniten lapsi.

Äänestä

salaa e-pillereitä hänen ruokaansa...

Äänestä
  • Kyllähän tässä on ihan selvä miksi tuo kakara haluaa lapsen: On varmaan lapsenakin saanut nuken aina kun siskokin saa. Tuollainen nuori naisentekele ei missään nimessä saa hankkia lapsia ja huijata nuorta poikapoloa isäksi leikkimään kotista.
    Tuokin siskonsa niin nuori ja vaikka on prinsessaleikki (häät) leikitty, varmaankin yhteinen talo, auto ja lapsi hankittu/ saatu, niin erohan siitä mitä ilmeisimmin tulee. Liikaa asioita lyhyellä aikajanalla ja nuorena - ei tulevaisuutta - englanniksi NO FUTURE!

    Onko asia ymmärretty ja onko nuorimies käynyt sotaväkeä vielä?

    Äänestä

NYT TARKKANA ... olisit hiljaa ku et ees tiiä mistä puhut!!
Aloituksessa kun jo kerrottiin että armeijakin käymättä vielä...

Liian nuori faijaksi - hienoa että sulla on järki kädessä ja tiedät että liian varhaista.
Toivottavasti kaikki selviää parhain päin =)

Äänestä

Olin tossa iässä painostuksen alaisena. Sanoin suorat sanat, en tee lapsia.
Se oli vaikeaa kun tiesin menettäväni elämäni rakkauden.
Hän jätti mut ja etsi toisen, alko tekeen lapsia. Nyt 15 vuotta myöhemmin hän elää perheensä kanssa, viisi lasta, onnellinen kai. Minä olen onnellinen hänen puolestaan ja siitä että en sortunut siihen mitä en halunnut. Paljon parempi elämä hänellä ilman mua.

Mut hän tosiaan oli enkeli ja ei edes yrittänyt saada kiipeliin. Ei musta olis ollut siihen näin jälkikäteenkin katsottuna.

Melko useasti ne naiset ei ole niin hyviä vaan tekevät mitä lystää muista välittämättä, siitä seuraa vain pahaa.

Kantsii tosiaan varoa sen ehkäisyn kanssa ja luulisin et jos se oikeesti haluaa niin se tekee sen sama kenen kanssa, tilanteesta riippumatta.

Äänestä
  • Älä viitsi läski keksiä satuja houkutellaksesi muita tuohon paskatunkioon hukkumaan kanssasi PASKAAAN!

    Äänestä

  • sosionomi kirjoitti:

    Älä viitsi läski keksiä satuja houkutellaksesi muita tuohon paskatunkioon hukkumaan kanssasi PASKAAAN!

    12/32 leikkii sosionomia ;)

    Äänestä

  • hah hah haa kirjoitti:

    12/32 leikkii sosionomia ;)

    Antaa sen leikkiä, minun ei tarvi leikkiä.

    Äänestä

  • sosionomi kirjoitti:

    Antaa sen leikkiä, minun ei tarvi leikkiä.

    Leikkikää yhdessä :D

    Oikeat sosionomit eivät päästele tuollaisia aivopieruja.

    Äänestä

  • niinhän se sujuu kirjoitti:

    Leikkikää yhdessä :D

    Oikeat sosionomit eivät päästele tuollaisia aivopieruja.

    Sosionomin ammatti on tänä päivänä yhteiskuntaan vaikuttamista, jopa tutkimustyötä, joten kyllä nykyajan sosionomin päästelevät tällaisia totuuksia. Älä ota itseesi, vaan ota opiksi.

    Äänestä

Lapsi on terve kun se leikkii... sairas kun ei osaa lopettaa? MIksi täällä jokaikisellä palstalla on näitä "häiriköitä" jotka eivät osaa leikkiä sulassa sovussa..

Äänestä
  • Niinpä. Ihmiset eivät kestä kritiikkiä ja totuutta, siksi niistähän vastaan. Yritetään hukuttaa muutkin samaan paskatunkioon missä itse ollaan kaulaa muuten jo hukkumassa. Se on sitä yhdenvertaisuutta ilmeisesti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liian nuori faijaksi kirjoitti:

Olen siis 19-vuotias nuori kaveri, ja olen seurustellut 2 vuotta vanhemman tyttöystäväni kanssa jo ihan yläasteelta lähtien. Asutaan yhdessä, suhde on toiminut hyvin, ja kummempia ongelmia ei ole tähän asti ollut. Tyttöystäväni isosisko sai kuitenkin alkukesästä tyttären, ja hänet on sitten siitä saakka villinnyt sairas vauvakuume, joka ei vain ota laantuakseen.

Melkein joka ilta asia tulee jollain tavalla puheeksi, joko "varovaisesti" vihjaillen, tai sitten ihan väkipakolla läpi juntaten. Minusta aika ei vain ole vielä sopiva. Minulla on opiskelua 1/2 vuotta jäljellä, ja armeijakin vielä käymättä. En edes ole varma, olisinko HETI näiden kuvioiden jälkeen valmis perheen perustamiseen. On nimittäin tullut harvinaisen selväksi, ettei tyttöystäväni aikoisi tyytyä yhteen lapseen. Olen jo jonkin aikaa pihtaillut seksiäkin, sillä en yhtään ihmettelisi, vaikka hän puhkoisi kumiin reikiä tai jättäisi pillerit syömättä ihan vain lapsen toivossa.

Onko kenelläkään hyviä neuvoja? Kyllähän minäkin kai joskus haluaisin lapsia, mutta ei todellakaan huvittaisi elää jo kaksvitosena mitään neljän lapsen perhearkea. Erokaan EI OLE edes harkittava vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu