tän naisen jos saisin niin pyytäisin häntä ojentamaan kätensä mulle ja sanoisin että sitten kun me ollan vanhoja ja kädestäs pidän edelleen hellästi kiinni ja katson sua lämmöllä silmiin niin voisin tokaista että oli muuten meillä aikamoinen matka
naiselle
toivon
30661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
IHANASTI KIRJOITETTU KELLEE MENEEKIN
kaikin tavoin. Joskus hellemmin, ja joskus rankemmalla kädellä.
kaipaisi ja toivoisi jo sitä hellempää kosketusta..
kerro lisää siitä matkasta mitä tarkoitit
niin tämäkin..
jo tokaistut monet loukkaukset on tehneet tehtävänsä.
itsestäsi 95 % sesti.
N>N vai M>N? Kuulostaa kauniille ajatukselle.
se että oletko pitänyt hellästi kädestä kiinni myös tähän asti. menneessä rakennetaan tulevaisuus.
viisaasti sanottu.
Ihminen on erehttyväinen, joskus taustalla on kömmähdyksiä ja ikäviä asioitakin ja silti yyhteistä onnea voidaan rakentaa kun asiat on selvitetty.
onko ne teillä selvitetty?
Ei, ikävä kyllä. Tahtoisin kyllä itse ja olisin odottanut käden ojennusta siihen, mutta en tule itse sitä enää tekemään. Näkeminen viimeksi riitti.
meniks tää sille eiliselle arvottomalle napanöyhdälle?
itse hänet juuri arvotit arvottomaksi napanöyhdäksi, joten..
Onnellinen hän joka sinut saa kun noin ihanasti ajattelet..!
paljolti siitä millainen teidän yhteinen menneisyys on, jos sieltä löytyy lämpöä ja hellyyttä niin voihan tuo olla mahdollista.
Minä niin toivoisin saavani ojentaa käteni luottavaisesti..
♥
Mä oon jo tarpeeksi vanha. Voisit sanoa mulle nuo sanat heti ;)
Aloittajalla on hellyttävää tekstiä - hänen toiveensa toteutukoon ja kädet yhteen liittykööt!
Rakastuneet ovat löytäneet toisensa. Elämän täyttää ilo ja sen merkitys on kirkastunut.
Yhteistä matkaa kuljetaan toistaan arvostaen. . . samaan suuntaan ja yhteiseen päämäärään.
vasta toive?
luotu vankaksi ja kestäväksi, lienee eräs perusedellytyksistä toivomaasi asiaan.
Hyvä perustus on-Aito rakkaus. Se mitä se päällä on onkin jo risaisempaa mutta perustus on vankka, kunhan sen vain näkee oikeassa valossa. Kyllä se on oikeaa rakkautta.
sun lähellä,minulla on tunne,kuin olisin tullut kotiin..
Itse aina katsonut vanhoja pareja kaiholla.Kun näkee että vielä siinä vaiheessa on rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan.Kun vielä ryppyinen käsi tarttuu käteen ja katsoo hellästi ja kunnioittavasti ja sanoo.Kiitos tästä elämän matkast Rakas.
Silloin voisi hyvillä mielin siirtyä ikuisuuteen.Odottaen milloin taas kohtaamme.
Joskus kaikki ei mene toiveiden mukaan. Itsekkin uskoin ja toivoin että vanhenisimme yhdessä ja nauttisimme toisistamme. Tuli vain niin vääriä tulkintoja puolin ja toisin ja usko meni molemilta huomisesta. Keskustelut jäivät ja kaikki kaatui. Mutta on hänellä toinen jonka kanssa vanhenee ja suon sen hänelle. Hän on rakas ja toivon että on hänellä hyvä olla.
kamala. >3
Miten niin? Kauniisti ajateltu mielestäni, vaikka itse edelleen odotan jos hän kuitenkin....
samanikäisiä ?