johtuu yksinkertaisesti siitä, että lihavat syövät liikaa. Juoppous johtuu liiasta juomisesta. Nämä taas johtuvat siitä, että kummatkaan ei voi himolleen mitään, kummatkin niin syöpöt kuin juopot ovat hyvin tietoisia asiasta ja heidän tuomitsemisensa heikoiksi tahdonvoimiltaan tai jatkuva arvostelu ei ainakaan paranna asiaa. Minun mielestäni kysymys on kummassakin tapauksessa jonkinlaisesta sairaudesta. Yli 20 vuotta join liikaa, enkä voinut himolleni mitään, yksi ryyppy oli liikaa ja tuhat liian vähän. En osaa itsekkään sanoa mitä ajatusmaailmassani tapahtui kun olin pitkään työstänyt näitä asioita. Lakkasin syyttämästä muita ja olosuhteita ja aloin hakea syitä itsestäni kun ymmärsin, että tolkuton juominen täytyy olla seuraus jostain ja pitkien itsetutkistelujen avulla olen ollut nyt yli 8 vuotta täysin juomatta ja missään tilanteessa viina ei ole edes käynyt mielessä. Ainoa muutos on tapahtunut siinä, että en kestä katsella ja kuunneella liikaa juovia yhtään. Johtuu todennäköisesti siitä, että näen alitajuisesti entisen itseni heidän selityksissään ja itsepetoksessaan. Kirjoitin tämän jutun tänne koska luulen ymmärtäväni syöppöjä edes jotenkin oman juoppouteni pohjalta.
Lihavuus
entinen juoppo
2365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..tuntuu joskus tältäkin palstalta löytyvän, mukavaa niin. itse käyn toisinaan hakemassa täältä verbaalista vertaistukea.. useammin törmään eri tavoin huonoa itsetuntoaan vahvistamaan pyrkiviin "keskustelijoihin".
no kuitenkin, olen - taas kerran - nostanut kissan ( eli lihavuuteni ja sen lieveilmiöt)pöydälle ja asiaa monelta suunnalta työstämässä, muun muassa painonvartijoiden pointsmenetelmää mukaillen.
olet oikeassa siinä että juominen ja syöminen, kuin myös monet muut riippuvuudet, ovat sukua toisilleen.. syömisen kokonaan lopettamisella vain olisi aika huono ennuste, siinä se eroaa muista riippuvuuksista.
jotenkin mielenkiintoista on myös yleinen asennoituminen syömisen häiriöihin.. anorektikot ovat herkkiä ja eteerisiä, heitä pitää tukea ja ymmärtää, mutta lihavat ovat tahdottomia tyhmiä luusereita, hävetkööt ja pysykööt poissa pilaamasta ihmisten maisemaa... ja lopulta aika samasta asiasta saattaa olla kysymys..
kaikkien riippuvuuksien ratkaisu löytyy, tai sitä täytyy etsiä, sisäpuolelta, jäljittämällä syitä siihen miksi ja miten ne käyttäytymismallit toimivat.. jossain vaiheessa elämää ne mallit on opittu, ei ole mahdotonta oppia uusia tapoja toimia. tietoisena ja valppaana pysymistä se vaatii ja paljon työtä..
sisäisten prosessien käynnistämisessä on suureksi avuksi se että saa syömiskierteen ja hiilihydraattihumalan (sitä se ainakin minulla on) poikki ainakin hetkellisesti, vaikka sitten tiukasti kaloreita laskemalla tai jossain "katkaisuhoidossa"...
kiinnostavaa olisi kuulla mielipiteitä siitä miksi juuri lihavuus meidän kulttuurissamme on niin suuri tabu.. olin kerran eräällä kuntoutusprosessijaksolla.. jopa ryhmän nimeksi oli annettu "puntti ja selleri"...niin pahako asia on lihavuus ettei sitä saa edes ääneen mainita?
uskon että osaltaan juuri yhteiskunnassamme vallitsevat asenteet lihavuutta ja lihavia ihmisiä kohtaan ylläpitävät syömisriippuvuutta, surullinen paradoksi sekin.
mieltä kanssasi että meitä on juoppoja ja syöppöjö sekä koko liuta muita jotka on jostakin asiasta/ tavasta riippuvaisia. Minä koen tuon syöppöyden kyllä omaksi ruuppuvuudekeni ja sen vuoksi koskaan en onnistunut laihdutamaan, mutta niinkuin juoppokin myöntää oman riippuvuuden meidän syöppöjen kannattaa panaeutua tarkasti ongelmaan. Me emme kuitenkaan voi lopettaa syömistä, vaan se on muutettava sellaiseksi ettei lihota. Minulle se sanonta sillä se lähtee, millä se on tullutkin aloitti oman prosessini. Ja kyllä täytyy myöntää että pätee, syön enemmän kuin ennen ja laihdun. Voin tosi hyvin kun ruokailu tottumukset on asettunut paikalleen. Syön jopa keksejä kahvin kanssa, mistä muka meinasin tehdä ongelman. Ruokailu tapa remontti vai riippuvuudesta pääsy, minulle ainakin riippuvuuden muokkaaminen niin ettei se aiheuta minun terveydelle haittaa on ollut helppoa.