Miksi ei julkaista ?
Miettikääpä betonille myytyä hallin hintaa ?
Oliko liian halpa
15473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kunnan sivuilla oli hinta julkisesti esillä ennen kuin kaupat julkistettiin.
Joku siinä otti takkiin ja kovasti.
Kalajokilaakso lehdessä oli kuva Hokkasesta ja Purasesta siihen malliin, että me teimme sen.
Elinkeinoelämästä vastaavat tekevät esityksen Kärsämäen päättäjille, jota päättäjien on vaikea jättää hyväsymättä. Olisi saanut tapahtua vuosia - vuosia sitten.
vielä syksyllä ja varsinkin sitä ennen kun yrittäjää ei löytynyt kunnalla ei ollut kuulemma minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia koko asiaan. Ei kuulemma edes kuulunut kunnan hoidettaviin asioihin. Tyhmin tarina oli ettei kunnan tehtäviin kuulu työpaikkojen luominen...
Taisi ratkaisevassa asemassa olla velkojat jotka lopulta hyväksyivät nimellisen kauppahinnan? Kunta otti takkiin ja raskaasti mutta toinen vaihtoehto olisi ollut ettei kauppoja olisi syntynyt jos hinta olisi ollut korkeampi. Kunnalle oli jäämässä tyhjän hallin ylläpitokustannukset ja kunnan kassa on tunnetusti tyhjä. Pääasia että kunta pääsi pesemään kätensä koko roskasta ja sitä kautta kustannuksista joista tuli kauppojen myötä loppu kunnan osilta. Purasen ansioiksi minä kaupat laitan asiaa sen enempää tuntematta mutta kuntajohtohan kunnian asiasta ottaa sehän on selvä.
Suomen suurimmasta elementtitehtaasta oli puhetta ja toivottavasti vuosien kuluttua se sitä myös on työpaikkojenkin suhteen. Sijaintihan on lähes ihanteellinen 4-tie huomioiden. Korvessa mutta valtatien välittömässä läheisyydessä.
Onni onnettomuudessa että saatiin lujabetoni. ELinkeinorahasto joilla mm. piti luoda niitä yrityksiä työpaikkoineen meni alijäämien maksamiseen. Ilman tyhjää (todella halpaa) hallia ei olisi koskaan mitään tullutkaan.
"Kunnan vuokra-asuntoihin voidaan kohta kytkeä lämmöt päälle heh heh..
9.12.2013 16:06"
Jos hinta on mielestänne matala, niin tehkää isompi tarjous, vielä kerkiätte.
Suomelan kultuurikeskus taisi mennä samassakaupassa. Oli todella ilo nähdä mediassa Hokkasen ja Purasen poseraaus tulevan Lujajabetonin toimipaikaksi ja vielä 28 ha nelostien eteläpuolelta lisuketta.
On se mukavata myyä halvalla veronmaksajien piikkiin.
Jos hallia kaupattiin vuodesta 2009 alkaen vuoden 2013 loppuun, kuka maksoi ylläpitokustannukset em. ajalta? On meinaan aika lailla sama summa kuin myyntihinta hehheh..
Taisi kepulit maksattaa kuntalaisilla.
Ei kun ihan oikeasti, kuka maksoi ylläpitokustannukset vuosilta jolloin halli oli myynnissä? Jossain lehdessä oli juttu että pelkät ylläpitokustannukset olisivat olleet hiukan yli 100 000€ vuodessa. Puoli milliä (n. saman verran kuin mikä oli myyntihinta) meni tyhjille seinille mutta kuka maksoi?
incap furniture maksoi itse kaiken. sehän ei ollut konkurssipesä vaan yrityssaneerauksessa...eli kunta ei maksanut latin latia
Incappi hoiti itse kulunsa koko sanerauksen ajan. ei tarvinu käyttää kuntalaisten roposia. ja veikkaampa että tuo puoli milliä ei riitä kustannuksiin!
Taisi mennä niitä kuntalaisten roposia takuiden kautta ja veikkaampa että tuo puoli milliä ei riitä!
Tietäisiköhän tuo Remes. Kansa haluaa tietoa ja sitähän persuedustaja varmaan mielellään antaa.