Tulipahan tässä vain mieleen, kuinka moni on avoimesti lesbo työpaikallaan tai koulussa, miten se on tullut alunperin julki ja miten asiaan on suhtauduttu?
Ja ONKO mielestäsi alaa, jolla ei vielä nykyäänkään missään nimessä voisi (lue kannattaisi) tulla kaapista ulos?
Ja ONKO mielestäsi alaa, jolla ei vielä nykyäänkään missään nimessä voisi (lue kannattaisi) tulla kaapista ulos?
Vastaukset 17
Vanhimmat
tiedetään. on kait eka duuni paikka ku tiietään. esimies, minua nuorempi poika jäi holkki auki kattoon mua. hetki sitten tytsyni oli käynyt moikkaan mua ja se kysy et oliks toi mun sisko?mä sanoin et ei vaan kihlattu...
saa nähä kertooko eteenpäin. mua ei kiinnosta paskaakaan mitä muut aattelee.
hyväksynhän minäkin heterot(useimmiten:)
Rasittava lukea tekstiä joka on kuin 6-vuotiaan kirjoittamaa.
onneksi sinun viestisi on niin täydellistä...
En ole tilivelvollinen työnantajalleni yksityisasioistani.
Esim. ainakin tietyt lääketieteen erikoisalat ovat hyvinkin vaikeita suhteessa ulostuloon, lisäksi ehkä seurakuntatyö (papit, ym.) ja ehkä opettajatkin.
voitko tarkentaa mikä meni ÄIDINKIELELLISESTI vikaan vikaan vikaan???
Niinpä. Lesbo gynekologi??? Lesbo yläasteen jumppamaikka??? Vaikka onhan niitä. Asian julkistaminen aiheuttaisi varmasti hämminkiä työyhteisön lisäksi asiakkaitten piirissä.
On myös työpaikkoja, joissa on jo valmiiksi tulehtunut ilmapiiri ja joissa jollakin lailla erilainen yksilö helposti eristetään ja jätetään joukon ulkopuolelle. Ja esim. naisvaltaisessa työpaikassa voi tulla esiin erilaisia ongelmia. Voin hyvin kuvitella tunnelmaa esim. jonkin hoitolaitoksen pukukopeilla, missä kaikki ovat alusasuissaan ja kaikki ne juorut... ja ne onnettomat heterotyttöystävät , jotka heti joutuvat epäilyn kohteeksi (kaikilla ei tahdo huumorintaju riittää). Kumma kyllä ne "joiden pitää tietää" ja joilla on itsellään sananlaisia ajatuksia, yleensä tietävätkin, vaikka asiasta ei olisi koskaan mitään mainittu.
Arvostan kaikkia niitä jotka uskaltavat rehellisesti kertoa, mitä ovat. Sen lisäksi arvostan jokaisen ihmisen oikeutta itse harkita, mitä asioita haluaa itsestään muille kertoa.
Kaikille ulostulo ei ole yhtä helppoa ja syyt siihen voivat olla hyvinkin erilaisia.
Ja sitten on vielä meitä onnettomia, jotka eivät itsekään tiedä, mihin kastiin kuuluvat!
Itse en viitsi ruveta asiasta kertomaan, kun töpaikkani nyt sattuu olemaan mikä on..
En halua ehkä keikuttaa venettä, vaikka joskus tekisi mieleni sanoa suoraan.
Se aiheuttaa välillä vähän hankaliakin tilanteita, kun tulee välillä väkisinkin puhe yksityiselämästä ja varsinkin vanhemmat rouvat saattavat sormuksen nähdessään kysellä "poikaystävästä"... :/
Kun ei viitsisi valehdellakaan..
olen tähän mennessä onnistunut onneksi jotenkuten kiertämään kaiki uteliaat kyselyt ja ihmiset ovat lopettaneet, kai huomatessaa etten halua puhua yksityiselämästäni..
Tosin jään siinä samalla muutenkin aina hieman ulkopuoliseksi, kun muut keskustelevat perheistään, lapsistaan, kumppaneistaan enkä oikein itse viitsi osallistua "paljastumisen" pelossa.. :/
Pomo on niin cool että hänelle voisi kertoa, mutta varovaisuus on viisautta.
Kerron jos osataan kysyä,mut kylillä en muuten huutele!
Koulussa tulin aika rytinällä ulos kaapista. Salailin asioita pitkään ja puhuin vaan hetskujuttuja. Saatoin vain olla hiljaakin. Sitten jostakin pyyhälsi rohkeudenpuuska ja kerroin alle viikossa yli kymmenelle ihmiselle päin naamaa lesboudestani. Monet oli asian jo aavistanutkin, joillekin asia tuli yllätyksenä. Pahaa sanaa ei ole juuri kuulunut. Mitä nyt ihme juoruja liikkunut, mutta silloinkin olen mennyt näille "juoruilijoille" mennyt päin naamaa puhumaan. Hankkikoot oman elämän.
Luulen että kaikilla aloilla on oikeus kertoa omasta seksuaalisuudesta. Eihän hetskutkaan salaile omia suhteitaan yleensä. Tavallista elämää mekin eletään, meillä on omat tavoitteemme ja toiveemme. Mitä se seksuaalisuus merkitsee? Uskon ettei loppupelissä mitään. Tärkeintä on ihminen itse.
Kyllä tiedetään, vaikka en pidä asiana, joka pitäisi ilmoittaa ensimmäiseksi kättelyn yhteydessä. Jostain syystä uudet työkaverit informoidaan kyllä heti ilman minun aktiivisuuttanikin...
Pitkään ajattelin, että siitä on juuri niin paljon haittaa kuin itse annan sen haitata, eli yritin - ja yritän edelleen - luottaa itseeni. Se tepsiikin useimpien kohdalla, suurin osa ihmisistä kunnioittaa yksityisyyden rajoja kiitettävästi.
Olen työnantaja ja esimies. Suoraan alaisinani on tällä hetkellä pelkästään naisia, mutta joudun päivittäin tekemisiin kummankin sukupuolen kanssa. Henkilökuntani on suhteellisen vaihtuvaa.
Ikävä sanoa, mutta säännöllisin väliajoin ilmenee jotakin, mikä vaatii selvittelyä ja minua nielemään henkilökohtaisen kiukkuni, jotta työpaikan yleinen henki ja kulttuuri säilyy. Kriittisiä kohtia ovat uusien rekrytointi, palkkaus ja työtehtävien muutokset. Joudun olemaan tavallista tarkempi perusteluissani, sovittelevampi ja ehdottomasti tasapuolinen järjettömyyteen asti...
Sitten ovat tietysti pikkujoulut ja muu yhteinen vapaalla olo, jolloin kuilua saa kurottua kiinni, mutta toisaalta sketsinikkarit tehtailevat kaikenlaista jäynää pääni menoksi. En pidä sitä niin pahana, kuin ensikuulemalta saattaisi. Kunhan siitä ei koidu vahinkoa ja pysytään edes jossain rajoissa. Vitsi on parempi kuin riidankylväminen, jos tämä kerran muita vaivaa...
Kaikenkaikkiaan koen jääväni työyhteisössä jotenkin ulkopuoliseksi. Vaikka olen mielelläni mukana ja innostun helposti ja yritän olla "hyvä jätkä", tämä yhtälö tuntuu välillä turhan hankalalta. Mutta en näe mitään järkeä itseni kieltämisessäkään. En missään tilanteessa, ennemmin vaihdan maisemaa. Mutta ymmärrän, jos joku haluaa rauhallisemman tavan ansaita rahansa...
Läheiset työkaverit tietävät. Esimies ei.
Ja ihan siksi, että edellisessä työpaikassa joku oli mennyt juoruamaan esimiehelle, joka sattui olemaan äärimmäisen homofoobinen (Sain vasta myöhemmin selville). Sinne menivät kankkulan kaivoon kaikki ylenemismahdollisuudet.
Alkoi suoranainen kettuilu. En ole tänä päivänä saanut tekemistäni ylimääräisistä töistä palkkaa.
Työkaverit olivat puolestani aivan raivoissaan, kun tajusivat, että minun ohitseni laitettiin täysin epäpäteviä ihmisiä.
Käskivät valittaa. Mutta kun en ole sotaisa luonne, niin istuskelin hiljaa itsekseni ja rauhoittelin kollegoita:-)
Nyt olen oppinut pitämään suuni kiinni ja näiden työkavereiden kanssa on sovittu että kukaan ei vahingossakaan paljasta tälle esimiehelle meikäläisen siipan sukupuolta. (samat työkaverit, ulkoistamisen seurauksena uusi työpaikka kaikilla samoilla naamoilla, onneksi esimies sai samalla kenkää:-)
kaikki tietää minun työpaikallani. Asian toi julki silloinen tyttöystäväni joka oli samalla työpaikalla. Alkukankeuden jälkeen kaikki on sujunut hyvin. Toimin tällä hetkellä työpaikkani pääluottamusmiehenä.
Juu..
Ja uudetkin tulokkaat informoidaan..
En ota stressiä, koska kuitenkin enemmistö on enemmän kiinnostuneita mun työnteosta kuin sex-orientoitumisestani
..Sellaset ihmiset heittää jotain negatiivista juttua kehiin, joilla jotain omia ennakkoluuloja, pelkoja, sex identiteetti asiat saa aikaan järjestyswhäiriön omas kaalis ym.
...koska olen elänyt kaapissa nuorempana ja muistan miten vaikeaa oli olla salaperäinen, esittää yksineläjän roolia tai antaa ihmisten kuvitella että minulla on joku ukkomies josta en halua kertoa. Työskentelen hoitoalalla,ja ainakin oma työyhteisöni suhtautuu asiaan luontevasti.Ovat uskoakseni tyytyväisia siitä että olen ollut avoin jo 15 vuotta. Olivat osa juhlimassa suhteemme rekisteröintiä ja keräsivät "häälahjankin". Avoimmuuteni on saanut arvostusta ja kiitosta monelta .Uskallanpa väittää että pitävät minusta juuri sellaisena kuin olen.
En levittele muitakaan henkilökohtaisia juttujani, en ole uskoutuja. Sen sijaan mielipiteitä kaiken maailman asioista tarjoilen liiankin kanssa, olen mahdoton väittelijä. Koetan jatkuvasti jarrutella, mutta lipsuu.
Valitettava tosiasia tässäkin asiassa on se että suuremmat kaupungit ovat ilmapiiriltään suvaitsevaisempia kuin pikkukaupungit. Asukkaita omassa kaupungissani on 20 000 ja enin osa työkavereista joita on matkan varrella ollut on jollain tapaa olleet tuttuja. Löytyy koulu aikaisten kavereiden äitejä, pikkuserkkujen naapureita, äidin tanhuporukkalaisia tai muuten vaan nimituttuja. Olenkin katsonut parhaaksi pysyä kaapissa, syystä että täällä on elettävä, huomennakin.