Anneli Auer

Anneli kertoi oikeudessa, että ... talon sisälle hyökkäsi ulkopuolinen tunkeilija, mutta oikeus kertoi, että se ei voinut olla kukaan muu kuin hän itse.
8151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uutisissa kerrotaan, että Auer valittaa päätöksestä hovioikeuteen.

Äänestä

syyllinen.

Äänestä

Anneli sai tuomion mm. lapsen raiskauksesta yhdessä uuden miehensä kanssa. Todella hellyyttävä äiti, mites se nyt miehensä voisi murhata.

Äänestä
  • Elinikäiseen vankilla 2x2 m huoneeseen ei ikkunaa on varmasti oikea osoite Annelille

    Äänestä

Tapaus ei ole ollenkaan selvä niin kauan kunnes varsinaisia todistajia ei löydy. Esim lasten kertomukset poikkeavat ratkaisevasti toisistaan siten, että toinen ei nähnyt ulkopuolista mutta toinen arveli kuulleensa.

Älkää hutkiko.

Äänestä
  • Onnettominta ikinä olisi nahkapäätös, jossa todettaisiin, ettei riittäviä todisteita löydetty: Annelista tulisi elinkautinen syytetty! Sen syyn kanssa ei voi elää! Siinä ei auta katumus, ei mikään...

    Äänestä

Lainkäytön professori piti enemmistön perusteluja heikkotasoisina ja vähemmistön jääneen analyyttisina.

Kantaa kannattaa ottaa vasta, kun on lukenut koko tuomion.

Äänestä

Niin, näin tosiasiassa tapahtui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeudessa kirjoitti:

Anneli kertoi oikeudessa, että ... talon sisälle hyökkäsi ulkopuolinen tunkeilija, mutta oikeus kertoi, että se ei voinut olla kukaan muu kuin hän itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu